Etenkin Lempäälästä voisi luetella suuren joukon 1900-luvun loppupuolella menestyneitä yrittäjiä
ja teollisuuden edustajia, mutta arviointi on vaikeaa ja johtaa yllättäviin
päätelmiin. Yrityksiä on tullut ja mennyt, ja on hyvin vaikeaa selvittää, mikä
merkitys näillä yrityksillä on ollut paikalliseen elämänmenoon. Hyvin nopeasti
mieleen nousee kysymys, että ovatko nämä aikoinaan komeat yritykset jättäneet
sittenkään mitään merkittävää jälkikaikua paikkakunnilleen?
Yksityisiä suunnannäyttäjiksi pyrkiviä oli 1900-luvullakin tietenkin
paljon, mutta niin oli erilaisia suuntiakin. Yhteiskunnallisen
liikkuvuuden lisääntyminen ja globaalistuminen paikallistasollakin on
tehnyt yksilöistä irrallisia. Irrallisuus on myös kääntänyt yksilöiden
pyrkimykset sisään päin, vain oman edun suuntaan, mistä on seurannut se,
että yhden pyrkimykset ovat kumonneet toisen pyrkimykset.
Sekä Lempäälässä että Vesilahdessa mutta etenkin Vesilahdessa tapahtui maaltamuutto Tampereelle ja
muihin kaupunkeihin, joissa syntyi kaksi uutta valtatekijää; suuryritykset ja työväenluokka.
Vain Lempäälässä työväestön osuus nousi merkittäväksi 1900-luvun kuluessa.
Vesilahti oli pitkään omavaraista alkutuotantoaluetta. Suuriin liikekeskuksiin
keskittyneet kaupan ja teollisuuden konsernit alkoivat määrätä tahdin.
Työväestön korporaatiot, joiden päämajat ovat aina sijainneet muualla, olivat
niiden vastapoolina ja huolehtivat työväestön eduista ja ajattelutavasta.
Vesilahti ja Lempäälä pysyivät melko pitkään erossa tästä kaikesta, mutta
lopulta raja-aidat poistuivat.
|
Markkinasysteemi kokonaisuudessaan pääsi tässä tilanteessa ohjaamaan
itse itseään. Se otti ohjat käsiinsä ja tunkeutui kaikkialle. Tämä oli uutta ihmiskulttuurille. Ihmisyksilöiden
tehtäväksi jäi vain integroitua järjestelmään sekä totella omalla kaventuvalla alueellaan yhä
nopeammassa tempossa ilmaantuvia talouden jättiläisen kovia faktoja ja vaatimuksia.
Kaikki moralistinen ohjailu nähtiin yhtäkkiä haitalliseksi
vanhoillisuudeksi. Ukonilman tavoin raivoavalle globaalistumiselle piti vain
kumartaa ja avata kaikki ovet - oli sitten kysymys Vesilahden
syrjäkylästä tai Tokiosta. Tämäkään ilmiö ei tullut salaa. Jokainen
ihmisyksilö on voinut kauhistella tapahtunutta muutosta, mutta mitään
mahdollisuutta vaikuttaa tapahtumien kulkuun hänelle ei ole jätetty.
Yhden ihmiselämän aikana muutoksia on tapahtunut niin paljon kuin
aiemmin vuosisatojen aikana. Ja niin nyt kuin aiemminkin on ilmaantunut
tuomiopäivän pasuunan soittajia, joille kaikki uusi on ollut merkki
tulevasta katastrofista. |
Kirkko ja muutkin eettisistä periaatteista sisältönsä saaneet
instituutiot menettivät kannatuksena. Etiikka ja eurot ovat toisensa pois
sulkevia. Tyhjentyneitä kirkon penkkejä
yritettiin epätoivoisesti täyttää kirkollisella sirkushuvilla.
Aatteesta tuli kaiken muun ohella kauppatavaraa, jota markkinoitiin henkilökohtaisella mielihyvällä. Menestymisen mittariksi tuli henkilökohtainen varallisuus tai virka-asema.
Tosin kummatkin on noteerattu yksilöille vain hetkeksi, minkä jälkeen yksilöt
ovat joutaneet hylkiöiksi. Kunnat ja
valtio ottivat hädissään ja vallan menetyksen pelossa niin paljon
tehtäviä, että ne menettivät lopulta hallintokykynsä ja antautuivat
markkinoiden perässä laahustaviksi kadunlakaisijoiksi.
Ehkä tämäkään ei ole uutta. Historiassa on lukuisia vaiheita, joissa
elämä on muuttunut sameaksi velliksi, josta ei ole seurannut oikeastaan mitään
ihmeellistä - ei ainakaan maailmanloppua.
Uutta on sen sijaan nykyisen ilmiön globaalisuus. Nykyinen tila ei ole
ominaista vain Vesilahdelle tai Lempäälälle tai Pirkanmaalle, vaan
ainakin koko läntinen maailma on kokenut samanlaisen sosiaalisen
muutoksen. Vanha yhteisöllisyys on kadonnut ja tilalle on tullut
uudenlainen yksilöllisyys tai jopa yksilökeskeisyys. Zygmunt Baumanin
mukaan yhteiskunnat ovat sulaneet ja notkistuneet
tartuntakelvottomiksi. Suunnan osoittajalla ei ole enää ketään jolle
osoittaisi eikä mitään mitä osoittaisi. Ajatuksen löytäjä huutaa tyhjälle
salille! Kaikesta vaikuttamisesta ja
kritiikistä on tullut hampaatonta - tai ei ole mitä purra. Yksilö joutuu
rakentamaan itsensä sisälle oman pienen yhteiskuntansa ja puolustautumaan raivoisasti
toisia yksilöitä vastaan. Tässä tilanteessa maailmanparannuksen viehätys
haalistuu.
Globaalistuneessa markkinataloudessa merkitseviä tekijöitä ovat vain massat
ja massaliikkeet. Pieni on voinut olla joidenkin ihanteita vaalivien mielestä
kaunista, mutta elefantit ovat kävelleet pienten ylitse. Nyt jos koskaan
huudetaan demokratian perään, mutta sekin merkitsee käytännössä vain yhä
suurempien ja suurempien massailmiöiden valtaa toisten massailmiöiden ylitse.
Milloin mistäkin asiasta pitäisi äänestää ja ilmoittaa totuus määrällisenä
suhteena - "totuus" on siis menettänyt laadun ja rakenteen. Vain miljoonat
voivat olla oikeassa.
1900-luvun lopulla on ollut vain yksi suunnan osoittaja: rahallinen tuotto,
jolle kaikki muu on alisteista. Tämä ilmiö tuli liberalistisen markkinatalouden
mukana; omistaja teetti mitä tahansa, jotta saisi rahaa, ja työntekijä teki mitä
tahansa, jotta saisi rahaa. Sekä omistaja että työn tekijä vieraantuivat työn
alkuperäisestä tarkoituksesta ja sisällöstä. Työn teosta ja työn tuloksesta tuli
vastenmielinen väline välttämättömän rahan ansaintaan. Jos jokin toiminto on
tuottanut hiemankin enemmän suhteessa toiseen, suuntaa on muutettu silläkin
uhalla, että sadat tai tuhannet ihmisyksilöt ovat joutuneet henkilökohtaiseen
katastrofiin. Jos rahallinen tuotto on kasvanut huonontamalla tuotetta, näin on
surutta tehty.
Aiemmin rahalla oli merkitystä vain tehtaan omistajalle ja työtänsä myyvälle
tehtaan työläiselle. Nyt tämä väkevä suunnan osoittaja majailee saman aikaisesti
kaikissa maailman kolkissa; myös Rämsöössä, Riehussa, Narvassa, Kuljussa,
Kelhossa, Lempoisissa, Marjamäessä jne. Toisin sanoen jokaisen yksilön ja
yhteisön tiedostettu tai tiedostamaton tavoite on tuottaa mahdollisimman paljon
rahallista tuottoa. Puhtaimmillaan saatu raha sijoitetaan sitten tuottamaan
lisää rahaa. Aiemmin mittayksikköä vailla olleet palvelutkin on tehty
rahayksiköllä mitattaviksi; palvelun tulos on voitava ainakin teoriassa vaihtaa
siksi rahasummaksi, jonka suuruiseksi palvelun arvo on ilmoitettu.
Tässä vaiheessa on syytä hetkeksi palata aiempaan ja kysyä, miten paljon
rahallinen tuotto merkitsi niille suunnan osoittajille, jotka ansaitsivat
maininnan ennen 1900-luvun loppupuolta? On selvää, että toiminnasta saadulla
tuotolla on ollut aina merkityksensä, mutta koskaan aikaisemmin tavoitteena ei
ole ollut pelkkä ja puhdas raha. Tai jos on ollutkin, operaatio on ollut
tuhoon tuomittu, koska julkinen mielipide, jolle kristillisyys on ollut
syvimpänä sisältönä, ei ole sellaista voinut hyväksyä. Konkreettinen hyödyke tai
palvelus on ollut ilman muuta tavoitteena. Jokainen vanhan maailman vaikuttaja
onkin toiminut tai uskonut toimineensa hyveen, moraalin ja yhteisönsä edun
nimissä. Tätä velvoitetta ei enää ole.
Silloin tällöin ja jossakin yhtäkkiä kuitenkin ilmaantuu joillekin
yksilöille mahdollisuus nousta ja nostaa mukanaan yhteiskuntansa uudelle tasolle.
Tämä yksilö osoittaa vallitsevan käytännön järjettömyyden ja vie joukot uuteen
suuntaan - näin se on tapahtunut historiassa lukemattomia kertoja.
Liberaali markkinatalouskin on vain yhteiskunnallisen toiminnan
ilmenemisen muoto, historiallinen vaihe, ehkä nimenomaan vain välivaihe,
taitekohta. Jotakin se hakee, johonkin se
pyrkii ja jotakin siitä seuraa. Me olemme kuitenkin vielä liian vähän
sitä nähneet, jotta tietäisimme vastauksia.