Historiallisia suunnanosoittajia
Vesilahdessa ja Lempäälässä

Teksti ja kuvat: © Yrjö Punkari, 2003-2013

Kuka on suunnan osoittaja?

Historian suunnan osoittaja on aina yksilö, mutta sielultaan hän on ja hänen on oltava yhteisönsä rehellinen kuva ja omatunto. On välttämätöntä, että hän on omaksunut yhteisönsä todellisen arvomaailman, ymmärtänyt sen perusteellisesti, hyväksynyt sen aidosti ja ehkä johdonmukaistanut sitä tarpeellisin korjauksin. Hän tarvitsee toimivat viestintäyhteydet ja luottamuksen. Hänellä on oltava myös keinot saada joukot liikkeelle - ja kulkemaan samaan suuntaan. Suunnan osoittajan on oltava mielellään luova nero eikä vain populistinen papukaija! Hänen on rakennettava uutta, näytettävä tietä ja tarpeen vaatiessa tehtävä se. Tämä ei ole mahdollista missä tahansa yhteisössä, itse yhteisönkin on oltava tukeva ponnahdusalusta. Ihmiset luovat yhteisönsä ja yhteisö ihmisensä. Jos rakennustyö onnistuu, tuo yhteisö voi luonnostaan tai aivan pakostakin tuoda esille useitakin vaikuttajayksilöitä. Yksittäinen susi ei koskaan ole vaarallinen.

Melko helposti voidaan nähdä, että vanhojen kulttuuripitäjien historiasta löytyy aina yksilöitä, jotka ovat asettuneet viitoittamaan tietä alueen muulle väestölle, usein jopa koko valtakunnalle. Vesilahti ja Lempäälä lounaisella Pirkanmaalla ovat olleet vuosisatojen ajan mainio ponnahdusalusta kymmenille tai pikemminkin sadoille yhteiskunnallisille vaikuttajille. Voisi jopa sanoa, että henkilöitä haravoitaessa ilmaantuu runsauden pulaa!

Miksi sitten etsiä suunnan osoittajia historian lehdiltä, eikö maailma ole jo aivan toinen? Eihän hohtavalla tietoteknologialla kyllästettyyn yhteiskuntaan voi soveltaa enää mitään edes 5 vuotta vanhaa? Tällaisiin kysymyksiin ei voi eikä kannata vastata. Suhteessamme historiaan olemme yhä avuttomia oppipoikia - näemme vain näennäisen ja pinnallisen. Emme näe mikä on muuttunut ja mikä ei emmekä pysty hahmottamaan omia sormiamme laajempia rakenteita.

Ihmiskunnan arkisen työn välineet muuttuvat aina ja jatkuvasti. Tavoitteet sen sijaan ovat pysyvämpiä ja vaikeammin nähtäviä; ne rakentuvat keskinäisessä yhteistyössämme. Kun pyrimme toteuttamaan tavoitteitamme, me tarvitsemme niihin soveltuvia välineitä. Mutta jos välineet muuttuvatkin itseisarvoisiksi tavoitteiksi, ne syöksevät meidät tuhoon! Onko tuttua?

Suunnan osoittajalle välineillä on merkitystä vain tavoitteen kannalta. Monasti on jopa yhdentekevää, meneekö viesti perille huutamalla, kirjeellä tai kännykällä. Tärkeämpää on kytkeä keskinäiset työmme ja toimemme oikealla tavalla yhteen. Todellinen vaikuttajayksilö ei myöskään ole rajoja asetteleva konservatiivi, vaan hän on pioneeri, joka on malttanut kivuta niin ylös, että voi nähdä, mistä on mahdollista haaveilla ja mitä kannattaa tavoitella ja mitä ei. Suunnan osoittajaa voi verrata huippu-urheilijaan, joka näyttää harrastelijalle, miten toimia ja mihin asti voi päästä.

Vallitseva tapa on poimia ihmisiä, joiden elämässä on ollut jotakin kiinnostavaa tai huvittavaa. Sensaatiojournalisti esittelisi lehden levikkiä kohentavia henkilöitä. Jääköön tällä kertaa sivuun sellaiset tunnetut paikalliset persoonat kuin Mottee, Kulku-Aadolfi, Peitsi-Kalle ja Hirvi-Simuna. Tarkoitus on etsiä historiasta tulta, ei viihteen välikappaleita.

Toimittaja-kirjailija Helvi Jokinen kirjoitti aikoinaan kirjan nimeltä "Renkaita suvannon pinnassa", jossa hän kuvaa tamperelaisten vaikuttajien tuottamia laineita nuoren kaupungin historian suvannossa. Ihmiset jättävät teoillaan joko pienempiä tai suurempia renkaita suvannon pintaan. Meitä kiinnostavat nyt muita korkeammalle nousseet ja muita pidemmälle jaksaneet renkaat. Emme arvioi renkaita hyviksi tai huonoiksi, arvioimme vain niiden kantavuutta.