Aitoa maaseutua, maineikasta historiaa, nykyaikaista palvelua:

VESILAHDEN HIRSINEN HUKIANHOVI

    

 

 HUKIANHOVIN HISTORIAA

Hukianhovi sijaitsee kauniissa Hinsalan niemessä, kuuluisan Laukon kartanon tuntumassa. Aikoinaan Hinsala oli suuri saari. Perinteisessä pelto- ja järvimaisemassa näkyvät tuhansien vuosien asutuksen jättämät merkit; muinaismuistoalueet, Hulluharju ja Elinan surmarunon tapahtuma- ja laulupaikat. Kotimuseon ikkunasta avautuu näkymä Tuhnunvuorelle, joka kuuluu Hämeen läänin arvokkaimpiin kallioalueisiin (ympäristöministeriön luokitus). Tuhnunvuoren juurella on kansantarinoista tuttu Pirunluola, josta kuuleman mukaan johtaa käytävä Laukon kivikellariin.

Lukuisat tarinat antavat Hinsalan kylälle eksoottista sävyä. Aarnivalkeista, Tuhnunvuoren pakanajumalista, Klaus Kurjen kieseistä, Kirmukarmun ja Hunnun Herran taisteluista on kerrottu perimätietoina vielä tämän vuosisadan alussa.

Hukian tila ja sen omistaja Olavi on mainittu ensimmäisen kerran jo Davidin kapinan yhteydessä (1439). Sittemmin tilan on omistanut mm. Laukon Axel Gustaf Kurki (1728-1800), joka asui vanhuuden päivinään samalla mäellä Jopin talossa. Hukialla vietti nuoruutensa kirjailija ja suomalaisuuden edistäjä Juhana Fredrik Granlund, joka oli myös Lönnrotin ystävä ja avustaja.

Nykyisin Hukian peltoja omistavat ja viljelevät Eija ja Pertti Sorri. Maatilan rinnakkaiselinkeinona he harjoittavat maatilamatkailua. Hukianhovin päärakennus valmistui keväällä 1990 rakennusaineenaan pohjoisen tiheäsyinen mänty. Ympärillä on luonnon visakoivikko.

Ruokasali

Tanssi- ja kokousareena

Osittain kaksikerroksinen rakennus on pituudeltaan 23 m ja leveimmiltään 18 m, pinta-alaltaan lähes 400 m2 . Rakennuksessa on suuri 60 hengen ruokasali, pienempi barokkisali sekä kaikki muut tarvittavat tilat. Parvekkeilta avautuu rauhallinen näköala Pyhäjärvelle.

Ruoka valmistetaan tilavassa tupakeittiössä, jossa on mm. mittatilaustyönä tehdyt vuolukiviuunit. Perinteisen hämäläisen pitopöydän antimet valmistetaan kotona itse.


Hukian

RUOKA

Ateriavalikoimaan kuuluvat perinteiset pitoruuat, mm. rosolli, imelletty perunalaatikko, lanttulaatikko ja kotijuusto. Nykyaikaisemmassa salaattipöydässä on mm. katkarapu- ja savukalasalaattia, kermaperunoita ja marinoitua porsaanpaistia. Kaikki ruokalajit ja leivät ovat kotitekoisia.

 


SAVUSAUNA - Savusaunafestivaalien voittaja 1998!

Suomalaisen savusaunan löyly on vertaansa vailla. Vain mieto savun tuoksu ja ison saunan tasaisen lämmin löyly luovat sen aidon ja virkistävän elämyksen, johon suomalainen on parin tuhannen vuoden aikana tottunut. Hukianhovin savusauna on saanut jo aiemmin kansainvälisen savusaunaklubin suositukset sekä Maakuntien Parhaat -laatumerkin. Nyt savusauna on valittu vuoden 1998 savusaunaksi!

Sauna sijaitsee Laukon kartanon naapurissa ja jatkaa omalla tavallaan Hinsalan ikimuistoisia savusaunaperinteitä. Viime vuosisadan lopulle asti Hinsalan pellavanklihtasaunoissa laulettiin ahkerasti Suomen kuuluisinta kansanballadia Elinan surmaa. Työn ohesta sen merkitsivät muistiin Hukian J.F.Granlund ja Kantelettaren kokoaja Elias Lönnrot.


Saunomisen voi järjestää joko yksinomaiseksi tapahtumaksi tai linja-auto- tai laivaristeilyn yhteyteen. Hukianhoviin mahtuu ruokailemaan tai kahvia juomaan kerralla n. 80 henkilöä. Savusauna sijaitsee Hukianhovin laivarannassa, joten sinne voi tulla myös laivalla esim. Tampereelta. Löylyjen välissä voi käydä uimassa hiekoitetussa rannassa. Sauna lämmitetään jo muutamalle, mutta satakin ihmistä ehtii saunomaan illan kuluessa. Toimintakausi on lähes vuoden ympäri.


Hukianhovin savusauna noudattaa muodon ja koon suhteen paikallista tyyliperinnettä. Sauna on kooltaan Pirkanmaan suurin; saunojia mahtuu kerrallaan lauteille ainakin parikymmentä. Kiuas on puolitoista metriä leveä ja korkea, neliöitä saunassa on 25 ja kattokin on 3,5 metrin korkeudessa. Ikivanhaa hämäläistä perinnettä sauna edustaa mm. siinä, että sen lauteet on tehty kuusisista laudejuurakoista. Rakenne on nykyisin erittäin harvinainen. Seinissä on piilukirveellä veistetyt hirret ja hirsien välissä pellavaa.

Ikaalisissa 17.7.1998 järjestetyssä Savusaunafestivaalissa Hukianhovin sauna sai ensimmäisen palkinnon. Arvostelijoina toimivat Kansainvälisen Savusaunaklubin ja Löylynlyöjät ry:n edustajat. Valintaperusteena olivat seuraavat seikat: saunan sijainti, ympäristöön sulautuminen, tuoksu, paloturvallisuus, toimivuus, käytetyt puut, vesi sekä tärkeimpänä löylyn laatu ja syntynyt saunomishalu eli se, että saunaan tekee mieli uudestaan.

 HUKIANHOVIN PALVELUT

Hukianhovi tarjoaa tilauksesta lounaspalveluja ryhmille, Klaus Kurjen tien opastus- ja ateriapalveluja, Pyhäjärven risteilyjen opastus- ja ateriapalveluja (Hukianhovissa), pitopaikan perhejuhlille, kahvitilaisuuksille, kokouksille, koulutustilaisuuksille, pikkujouluille ja edustustilaisuuksille.

 
Palvelut ovat saatavissa myös talvella. Hukianhovin pihassa on myös tanssi- ja kokousareena sekä luonnontulikota.

 

HUKIANHOVIN YHTEYSTIEDOT

Vuoden 1999 yrittäjä

Vesilahden Yrittäjät ry myönsi Hukianhoville 15.10.1999 Vuoden Yrittäjä -tunnustuksen.

Klaus Kurjen tien opaspalvelu

  • Satu Karvinen
  •  Sadun matkassa: Opastetut päiväretket Vesilahden
    Klaus Kurjen tiellä ja muualla Pirkanmaalla.
  • Puh. 040 7229926

 

  • Matti Hovi
  • Koulutie 1, 37470 Vesilahti
  • Puh. (03) 373 8085
  • Puh. 050 554 1374

Lähellä Hukianhovia on myös Suomen tunnetuimpiin kartanoihin kuuluva Laukko, johon voi tutustua ryhminä.

Hukianhovi kuuluu Vesilahden Klaus Kurjen tien kohteisiin. Vesilahden pitkä ja vaiherikas historia sijoittuu n. 30 kilometrin mittaisen Klaus Kurjen tien varrelle. Tien varrella on vanhan ja arvokkaan lisäksi myös paljon uutta mielenkiintoista; on hevosia, käsityöpajoja, tekstiilien valmistusta, teollisuutta, liikuntamahdollisuuksia jne.

Klaus Kurjen tien opastuspalveluista voi sopia Hukianhovin kanssa.

Matkailuun liittyviä tietoja myös:

Klaus Kurjen tien kohteet laajemmin esiteltyinä

Lisätietoja Vesilahdesta ja Pirkanmaalta.