Kypärä hallitsijan tunnuksena

Rooman valtakunnassa kypärä alkoi tulla hallitsijan tunnuksena rahoihin ennen muuta Länsi-Rooman valtakunnan loppuaikoina ja se näkyi myös itäroomalaisissa rahoissa aina 600-luvun alkuun saakka. Levottomien Kansainvaellusten aikoina oli syytä korostaa hallitsijan ominaisuuksia ennen muuta sotajoukkojen johtajana. Kansainvaellusten laannuttua palattiin takaisin toisen tyyppisiin hallitsijantunnuksiin.

Suomalaisessa Euran Pappilanmäen 600-luvun loistomiekassa näyttäisi olevan kuvattuna kypärän kasvo-osat miekanhuotran suuhelassa ja koko kypärä miekanhuotran kenkäimessä.

Väinämöinen    Lemminkäinen     Ilmarinen     Joukahainen

Kalevanpojat Kirmukarmun (Girmundin kalmu) kalmiston miekanponnesta, jonka kylkiin on kuvattu
Väinämöinen
, Lemminkäinen ja Ilmarinen sekä Ilmarisen poika Joukahainen.
Kypärät mytologisille hahmoille on rekonstruoitu Euran Pappilanmäen 600-luvun loistomiekan huotran kenkäimestä.

Vastaavat Skandinaavien vastaavat nimitykset ovat Hler, Logi, Kari ja Jokull.
Myös Sutton Hoon valtikassa on neljä ihmisen päätä.

 

Euran loistomiekka. Kivikoski

Euran loistomiekka.
Ella Kivikoski: Die Eisenzeit Finnlands.MV, 1973, Tafel 56

 

Yorkin Coppergate -kypärä

Yorkin Coppergate -kypärä. Löydetty 1982.
Vendel Period Studies s.190


Ratsuväen kypärä

Roomalaisen ratsuväen kypärä.
Vendel Period Studies, s. 12.

 

Konstantinus Suuren pronssiraha

Konstantinus Suuren pronssiraha
Vendeltid, s. 160.

 

Pyhän Tapanin kruunu 100-luvulta

Pyhän Tapanin kruunu 1100-luvulta
Vendeltid, s. 160.

 

Roomalaisia kultarahoja

Kaksi roomalaista kultarahaa, solidia, Gulldyntistä.
Vasemmalla keisari Valentinianus III (425-455)
Oikealla keisari Theodosius II (408-450)
(NM 8777:25 ja 1971:16)

 

Herakliuksen kultaraha

Tässä kultarahassa keisari Heraklius (hallitsijana 610-641) on kuvattuna kuitenkin ilman kypärää.

 

Kirjallisuutta kypärästä hallitsijan tunnuksena:

Almgren, Bertil: Hjälmar, kronor och stridsrockar - från kejsargardets Rom till Upplands hövdingar teoksessa Vendeltid. Historia i fickformat. Statens historiska museum. Borås 1980.
Almgren, Bertil: Helmets, crowns and Warriors`dress - from the Roman emperors to the chieftains of Uppland teoksessa Vendel period Studies. Transactions of the Boat-grave symposium in Stckholm. Februar 2-3, 1981. Statens Historiska Museum. Stockholm 1983.
Kivikoski, Ella: Die Eisenzeit Finnlands. Bildwerk und Text. Neuausgabe. Helsinki 1973.
Lamm J.P. and Nordström H.Å.: Vendel Period Studies. Statens Historiska Museum, 1983.
Kivikoski, Ella: Suomen rautakauden kuvasto I. Porvoo.Helsinki 1947.
Sandvall Ann (red.): Vendeltid. Statens historiska museum, 1980.
Sear, David R.: Byzantine Coins and their Values. London 1987.