Korjauksia teokseen
Suomen varhaiskeskiajan lähteitä
Historian Aitta XXI.
Jyväskylä 1989.
Martti Linna, 2017
1. s. 50, dokumentti 32: (Paavi Gregorius IX Kalpaveljille 24.11.1232, REA 9)
...... että ryhdytte syntien anteeksi saamiseksi henkilökohtaisesti auttamaan Suomen maakuntaa....
P.O. .....että ryhdytte syntien anteeksi saamiseksi henkilökohtaisesti auttamaan Suomen kirkkomaakuntaa...
Selitys: Tässä kirjeessä ...Suomen maakuntaa... on latinaksi "ad provinciam Finlandie". Maallisen hallinnon maakuntia Suomessa kutsutaan varhaiskeskiajan latinankielisissä teksteissä nimellä "terra", kun sen sijaan tuon ajan lähteissä kikkomaakunnista käytetään termiä "provincia". Kun Suomi näyttää tässä vaiheessa olevan suoraan paaville alistettu hiippakunta samaan tapaan kuin lukuisat muut hiipakunnat Euroopassa tuohon aikaan, on syytä käyttää suomennoksessa termiä kirkkomaakunta.
Kirjallisuutta suoraan paaville alistetuista hiippakunnista Keski-Euroopassa:
Krözl, Christian: Pietarin ja Paavalin nimessä. Paavi, lähetystyö ja Euroopan muotoutuminen (500-1250). Historiallisia Tutkimuksia 219. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 2004.2. s. 73, dokumentti 51:
....jotka ovat solmineet avioliiton kasteen sakramentin vastaanottamisen jälkeen kolmannen tai neljännen polven verisukulaisen jälkeen.
P.o. ...kolmannen tai neljännen polven verisukulaisen kanssa.
3. s. 78, dokumentti 56Dokumentin alussa riveillä 2-3 todetaan : ...minkä yleinen oikeus sallii... (quod conceditur a iure communi).
Dokumentin paremmaksi ymmärtämiseksi on hyvä tehdä selkoa mitä tuo "yleinen oikeus" eli "ius commune" tarkkaan ottaen tarkoittaa. Professori James A. Brundagen teoksessa "The Profession and Practice of Medieval Canon Law" (2004) todetaan sivulla VIII 239 seuraavaa:
"From the beginning of the thirteenth century university-trained jurists in the West increasingly began to employ the term "ius commune" in a fifth and broader sense. They used the phrase "ius commune" to describe the two learned laws, namely Roman civil law and the church`s canon law, as a single entity. Academic lawyers were beginning to see the learned laws as two parts of a single legal system, utrumque ius (molemmat oikeudet). They accordingly employed the term "ius commune" to distinguish the romano-canonical law taught in the universities from the laws of the various kingdoms, regions, and municipalities that comprised Western Christendom."
"1200-luvun alusta lähtien yliopistokoulutuksen saaneet lakimiehet lännessä enenevässä määrin alkoivat käyttää termiä "ius commune" viidennessä ja laajemmassa merkityksessä. He käyttivät sanontaa "ius commune" kuvaamaan kahta oppinutta lakia, nimittäin roomalaista oikeutta ja kanonista oikeutta, yhtenä kokonaisuutena. Akateemiset lakimiehet alkoivat nähdä nämä oppineet lait yhden lakijärjestelmän kahtena osana, "utrumque ius" (molemmat oikeudet). Vastaavasti he käyttivät termiä "ius commune" erottamaan yliopistoissa opetetun roomalais-kanonisen oikeuden eri kuningaskuntien, alueiden ja kaupunkien, jotka muodostivat länsimaisen kristikunnan, laeista."
Toisin sanoen ius commune tarkoittaa tässä dokumentissa kanonista oikeutta erotuksena yksittäisen kuningaskunnan, tässä tapauksessa Ruotsin, säädöksistä, kuten Skänningen kokouksen päätöksistä (dokumentti (55.) "Suomen varhaiskeskiajan lähteitä" -teoksessa). Näin ollen voidaan tämän Wihelm Sabinalaisen 5.6.1248 päivätyn kirjeen perusteella todeta, etteivät Suomea koskeneet tuolloin Ruotsin valtakunnan päätökset eikä Suomi kuulunut Ruotsin valtakuntaan tuon kirjeen antamisen ajankohtana. Myös Jalmari Jaakkola käsittelee tätä kysymystä teoksessaan "Suomen varhaiskeskiaika", 1958, sivuilla 254-255.
Niin ikään J.W.Ruuth on käsitellyt tätä kysymystä ja katsoo, että Suomi, joka mainitaan 15.7.1244 Genovassa päivätyssä Liivinmaalle, Preussiin, Kulmerlandiin, Gotlantiin, Öölantiin, Suomeen, Viroon, Semgalleniin, Kuurinmaalle ja Liettuaan ja muihin vastakääntyneiden ja pakanoiden maakuntiin ja saariin suunnatussa legaatinvaltuuskirjeessä (Suomen varhaiskeskiajan lähteitä nro 47), ei tuolloin 5.6.1248 kuulunut Wilhelm Sabinalaisen legaattiprovinssiin, joka käsitti vain Norjan ja Ruotsin (Diplomatarium Suecanum 337, Lyon 3.11.1246), ja että Suomi vasta Birger jaarlin valloitusretken jälkeen yhdistettiin Upsalan arkkihiipakuntaan.
Ks. Ruuth J.W.: Suomi ja paavilliset legaatit 1200-luvun alkupuolella. HAik 1909.
4. s. 99, dokumentti 96:
...Myöhemmin heille myös,...
P.o. ...Myönnämme heille myös,...
5. s.115, dokumentti 126.
1200-luvun loppu
Tanskalainen purjehdusopas
"Suomen varhaiskeskiajan lähteitä" -teoksen vuonna 1989 tapahtuneen ilmestymisen jälkeen on vuonna 1993 ilmestynyt John Lindin toimittamana postuumisti Jarl Gallénin teos "Det danska itinerariet, fransiskansk expansionsstrategiet i Östersjön". Svenska litteratursällskapet i Finland.Aiempi ajoitus k.o. purjehdusoppaalle tehtiin Jarl Gallénin suullisten ohjeiden perusteella 1200-luvun loppuun, mutta uudemmassa teoksessaan (s.14) Gallén toteaa purjehdusoppaan kirjoitetun käsialan perusteella noin vuonna 1300. (s.14). Se ei siis ajoitu 1200-luvun alkuun, kuten teoksessa "Suomen historian dokumentteja I", toim. Mikko Juva, Vilho Niitemaa, Päiviö Tommila, Otava 1968, väitetään. Se ei myöskään siis kerro nimistöstä 1100-luvun lopussa tai 1200-luvun alussa, vaan nimistöstä Itämeren pohjoisosassa ja Suomenlahdella 1200-luvun lopussa, jolloin 1200-luvun puolivälissä alkanut ruotsalaisen asutuksen tunkeutuminen Suomen saaristoon ja rannikoille oli jatkunut noin puoli vuosisataa.
6. s. 133, dokumentti XVII b:
...ja tuhosi kolme roomalaisten laivaa...
P.O. ...ja tuhosi kolme roomalaista laivaa...
7. s. 143, hakemisto:
Puuttuu: B. (Bero). Suomen piispa, s. 81
8. s. 144, hakemisto:
H. (Hermann), saarnaajaveli
P.o. H. (Heinrich), saarnaajaveli
