Fredegar, 600-luku jKr.

Kirja Frankkien historiasta:
Alemannien hertttuan Leudefredin piiloutuminen v. 587 ja merovinkiprinssi Childebertin pako v. 613 jKr.

Kääntänyt Martti Linna 2018

Teksti:

IV 7.

Gunthramnus se cum Childeberto pacem firmandum Andelao se coniuncxit. Inibi mater et soror et coniunx Childeberti regis pariterque fuerunt; ibique speciale convenencia inter domno Guntramno et Childeberto fuit conventum, ut regnum Guntramni post eius discessum Childertus adsumerit.

IV 8.

Ipsoque tempore Rauchingus et Bos Guntramnus, Ursio et Bertefredus, optematis Childeberti regis, eo quod eum tractaverant interficere, ipso regi ordenante, interfecti sunt. Sed et Leudefredus Alamannorum dux in offensam ante dicti recis incidit, etiam et latebram dedit...

IV 42

...Cumque in congresso certamine debuissent cum exercitum gonfligere, priusquam priliare cepissent, signa dantis,
exercitus Sygeberti terga vertens, redit ad propriis sedibus. Chlatharius paulatim, ut convinerat, post tergum eum exercitium sequens, usque Ararem Sauconam fluvium pervenit. Captis filiis Theuderici tres, Sigiberto, Corbo, et Meroeo, quem ipse e fontes excipit, Childebertus fugaciter ascendens, nec umquam postea fuit reversus...

Käännös:

IV. 7. (28.11.587 jKr)
   
Guntram tapasi Childebertin Andelotissa rauhan vahvistamiseksi. Läsnä olivat myös Childebertin äiti, sisar ja vaimo. Siellä tehtiin herra Guntramin ja Childebertin välillä erityinen sopimus, jonka mukaan Guntramin valtakunnan saisi hänen kuoltuaan Childebert.

IV. 8.
 
Samaan aikaan surmattiin kuningas Childeberin määräyksestä kuningas Childebertin valtakunnan suurmiehet Rauching, Guntramn Boso, Ursio ja Bertefred, koska he olivat suunnitelleet kuninkaan murhaamista. Sen sijaan alemannien herttua Leudefred, joka myös oli joutunut aiemmin mainitun kuninkaan vihoihin, pääsi pakenemaan piiloihin.

IV. 42. (v. 613 jKr.)

...Juuri kun taistelun sotajoukkojen välillä piti oli alkaa, siis ennen kuin ne alkoivat taistella, Sigebertin armeija lähti sovitusta merkistä pakoon ja palasi kotiin. Chlotar, kuten oli sovittu, seurasi hitaasti armeijansa kanssa pakenevia ja saavutti Saône-virran. Hän otti vangiksi Theudericin kolme poikaa - Sigebertin, Corbuksen ja Merovechin - joista viimemainitun kummisetä hän oli. Childebert ratsasti pakoon eikä hän koskaan enää palannut...

--------------

Suomentajan komentaari (Martti Linna):

Suomeen näyttää Fredegarin tietojen perusteella tulleen merovinkiajan alussa Keski-Euroopasta kaksi muuttoaaltoa:

Ensimmäinen, määrältään pienempi, on ollut lähtöisin saksalaisen kielialueen etelälaidalta, silloisesta Schwabenista, johon kuului silloin myös nykyään Ranskaan liitetty Elsass.

Toinen mahdollinen muuttoaalto on ollut lähtöisin Flanderista, frankkien silloiselta keskusalueelta, ja on ollut edellistä suurempi Norion havaintojen perusteella. Tämä muutto on mahdollisesti tapahtunut vasta 610-luvulla. Toinen vaihtoehto on, että germaanimuutto Keski-Euroopasta on tullut yhtäaikaisesti ja 610-luvun muutto on ollut vähäinen. Siihen on sisältynyt vain prinssi Gildebert ja hänen lähin seurueensa. Gregorius Toursilainen (elinaika n. 539 - 594 jKr.) ei mainitse kuin yhden muuttoaallon. Tämä asia selvinnee paremmin myöhemmän arkeologisen tutkimuksen myötä.

Keski-Euroopasta lähtenyt muuttoaalto näyttää lähteneen likkeelle melkoisen paniikinomaisissa tunnelmissa. Tarvekaluja elinkeinojen harjoittamiseen eikä edes vaimoja tai perhettä ole saatu välttämättä mukaan. Gregorius Toursilaisen kertomuksista käy ilmi, että pettureita kohdeltiin tavattoman julmasti. Piinapenkki ja teiliratas tuskin olivat kaukana mielestä syyllisten kohtalosta päätettäessä. Suomi oli tuolloin epäilemättä suojaisimmaksi koettujen turvapaikkojen kärjessä. Täällä varhainen muutto on ulottunut Kokemäenjoen vesistön latvoille asti. Vesilahdelta näet ovat merovinkiajan alun huomattavimmat aselöydot mukaan lukien Kirmukarmun löydön miekanponsi, jossa on kuvattuna frankkien kuninkaallisten tunnus, mursu. Kun paniikki oli hellittänyt eikä frankkien armeija ollut seurannut pakolaisia Suomeen, alkoi rauhallinen valtion rakentaminen yhteistyössä aiemman paikallisen väestön kanssa. Tällaiseen yhteiseloonhan frankit olivat jo tottuneet roomalaisessa Galliassa.

Frankkien sisäisissä taisteluissa länsifrankkkien kuninkaan Chlotarin onnistui vuonna 613 voittaa itäfrankkien hallitsijat ja tuhota heidän sukunsa, jotka olivat kaikki kuningatar Brunhilden jälkelä isiä. Myös Brunhilde saatiin kinni ja kolmen päivän kidutuksen jälkeen hänet sidottiin villin hevosen häntään ja jalkaan niin että hän sai siten surmansa hevosen potkiessa. Chlotar sen sijaan oli kuningatar Fredegarin jälkeläisiä, joiden isälinjaa ei tunnustettu muissa germaanivaltakunnissa lailliseksi, sillä Fredegarin kuninkaaksi tulleen pojan epäiltiin olleen hovimestarin alullepanema.
Aidoksi tunnustetusta merovinkien hallitsijalinjasta pääsi siis pakoon vain teini-ikäinen Childebert, jonka nimi on mahdollista suomentaa suomalaisesta kansanrunoudesta tutuksi Sotijaloksi.

Suomesta on löydetty Euran Pappilanmäestä 600-luvun puoliväliin ajoitettu loistomiekka, jonkä huotrassa on Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin mukaan Merovinkien suvun tunnus, häränpäinen lohenpyrstöinen katkarapujalkainen mielikuvituseläin, jonka alkuperäinen esikuva lienee mursu. Vanhat kansanrunomme kertovat pitkätukkaisista kalevanpojista, jotka kuvaukset ovat Kaarle Krohnin mukaan hyvin sovellettavissa pitkätukkaisiin germaanikuninkaisiin. Erityisesti merovingeistä käytettiin nimitystä "Pitkätukkaiset kuninkaat".

 

Vasemmalla "Ikuturson" kuva Euran Pappilanmäen toistaiseksi vanhimman löydetyn loistomiekan huotrasta. Tämä häränpäinen kalanpyrstöinen mielikuvituseläin, jolla näyttäisi olevan katkaravut raajoina, saattaa kuvata myös kansanrunoistamme tuttua "tuonen härkää", jolla "suu tulin palavi, kita kiukain lämpiää" (ks. Kalevanpojat -sivuston aloitussivu). Siitä voi myös hahmottaa "lohikäärmeen" eli lohenpyrstöisen käärmeen. Alunperin sen esikuva kuitenkin lienee ollut mursu, jota erilaiset, etupäässä merelliset,  mytologiset uskomukset ovat muokanneet. Se lienee myös Merovinkien hallitsijasuvun tunnus.Oikealla Childerikin (k Gregorius Toursilaisen mukaan vuonna  482) haudasta löytynyt häränpää-riipus. Häränpäätä pidettiin merovinkien tunnuksena. (Lehtosalo-Hilander 2000, 180-181; Müller-Wille 1980, 146)

Germaaninen Pohjois-Eurooppa 500-luvun puolivälissä jKr. Kultabrakteaattien levikkikartta. Lähde: 16. Denmark's History - Germanic Iron Age

Germaaninen Eurooppa 600-luvun puolivälissä jKr. Rengasmiekkojen levikkikartta. Lähde: Rengasmiekkojen levikki

 

Kirjallisuutta:

Fredegar: The Fourth Book of the Chronicle of Fredegar with its continuations. Translated from the Latin with Introduction and Notes by J.M. Wallace-Hadrill. London Edinburgh Paris Melbourne Toronto and New York. 1960, 1981.
Fredegar: Die vier Bücher der Chroniken des sogenannten Fredegar. (Buch 2. Kapitel 53 bis Buch 4 unwesentlich gekürzt). Unter der Leitung von Herwig Wolfram neu übertragen von Andreas Kusternig. uellen zur Geschichte des 7. und 8. Jahrhunderts. Ausgewählte Quellen zur Deutsen Geschichte des Mittelalters. Freiherr vom Stein - Gedächtnisausgabe. Band IV a. Darmstadt 1982
Hackman Alfred: Suomen rengasmiekat. Suomen Museo, 1928.
Krohn, Kaarle: Kalevalan kertomarunojen opas.  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 192. Tampere 1932.
Lehtosalo-Hilander, Pirkko Liisa: Kalastajista kauppanaisiin. Euran esihistoria. Vammala 2000.
Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Keski- ja myöhäisrautakausi. Suomen historia. Espoo 1984.
Leppäaho, Jorma: Suomen esihistoria (jaksot 4-6). Suomen historian käsikirja. Porvoo 1949.
Linna, Martti: Suomen vanhemmista aluejaoista. Muinaistutkija 4/1996.
Müller-Wille Michael: Kungliga och furstliga gravar under merovingertiden i Central- och Västeuropa. Teoksessa: Vendeltid, Redaktör Ann Sandwall, Statens Historiska Museum, 1980.
Norio, Reijo: Suomi-neidon geenit. Tautiperinnön takana juurillemme johtamassa. Helsinki 2000.   s. 151.

Ote: ...suomalaisten lähimpiä sukulaisia ovat yllättävästi belgialaiset (flaamit), saksalaiset, itävaltalaiset ja ruotsalaiset.

Salmo, Helmer: Satakunnan historia II. Rautakausi. Vammala 1952.  

Ote s. 303. Ote: ... merovinkiaika vaikuttaa rautakauden eri jaksoistamme kaikkein itsenäisimmältä - 500-luvun lopulla tapahtunut esineistön kumouksellinen muutos on siksi perinpohjainen, ettei vastaavanlaista enää sen jälkeen ole osoitettavissa. Antavana puolena on tänä aikana ollut Keski-Eurooppa. Sieltä on saatu uudet esinemuodot sekä Skandinaviaan että meille.

Wilson, D. M. : A Ring of Queen Arnegunde. Germania 42, 1964, ss. 265-268.
Wood Ian: The Merovingian kingdoms 450-751. London and New York 1994.

Takaisin