Saxo Gammaticus (n.v. 1200 jKr.)
Kuvaus piispa Henrikin surmasta
ja Fotevikin taistelusta Skoonessa 4.6.1134.
Kääntänyt: Martti Linna, 2017
Tanskan historia, kirja XIII, luku XI, kappaleet 8 - 11.
8.
Seuraavana kesänä Nils kokosi skoonelaisten laivastoa lukuunottanmatta koko Tanskan laivaston ja purjehti Fotevikiin, jossa hän asetti jalkaväkensä rannan myötäisesti maihin. Jonkin aikaa myöhemmin, kun Nils oli asettanut joukkonsa jalkaväen taistelujärjestykseen, Eerik lähestyi. Nähdessään Eerikin ratsuväen nostattaman pölyn nousevan pilven lailla kohti taivasta, Nils vetäytti joukkonsa kohti laivoja. Lähestyvän ratsuväen jyly kuitenkin aikaansai paniikin ja kauhun vallassa tapahtuneen paon. Kun Eerik saapui paikalle Nilsin joukot olivat jo pikemminkin kohtalon kuin taistelun lyömiä. Eerik löi heidät maahan tappioitta saavuttaen verettömän voiton Jumalan rangaistuksena luonnottomasta [Knut Lavardin] murhasta.
9.
[Kuningas Nilsin poika] Maunu, yhdessä joidenkin joukon rohkeimpien miesten kanssa, kieltäytyi kuitenkin antamasta periksi ja muiden kääntyessä pakoon hän kävi vihollisen kimppuun yrittäen ajaa sen takaisin. Sillä nähdessään, että pakomahdollisuudet olivat vähissä, hän päätti, että olisi kunniakasta voittaa itselleen urhea loppu ja kuolla uskottavasti taistelemalla vastaan. Mieluummin kuin tahraten aiemman urhoollisuutensa maineen hän piti parempana olla pakenematta ja sen sijaan kohdata loppunsa. Lopuksi, taisteltuaan maineikkaasti ja surmattuaan runsaasti vihollisiaan, hän kaatui luomansa ruumiskasan päälle yhdessä Roskilden piispan kanssa. Ja kuten tämä seurasi häntä kuolemaan, siten he myös päätyivät samaan hautaan.
10.
Erään tilanhoitajan tuotua kuningas Nilsille hevosen Nils palasi takaisin laivaansa. Suurin osa pakenijoista halutessaan kiivetä laivoihin ripustautui partaisiin niin että suuri paino upotti erään laivoista. Pä ästäkseen pakoon ensiksi laivoihin päässet katkoivat tovereistaan piittaamatta myöhemmin tulleilta kädet näiden pyrkiessä laivoihin kohdellen siten tovereitaan pahemmin kuin vihollisiaan. Totisesti, oli kauhistuttava näky, kun toiselta puolelta vihollinen pakotti pakenijat tavoittelemaan käsillään laivoja ja toisella puolella pakenijoiden maanmiehet heittivät heidät takaisin. Tällä esimerkillä kohtalo paljasti, kuinka paljon me asetamme oman turvallisuutemme toisten turvallisuuden edelle. Vaietkoot äänet noilta valehtelevilta imartelijoilta, jotka eivät häpeä teeskennellään ystäviensä elämän olevan kalliimpi kuin omansa...
11.
Koskaan ei taistelu ole ollut tuhlaavaisempi piispojen veren suhteen, sillä Roskilden piispan Pietarin ja Henrikin, Sveanmaan osien piispan [Henricus, Suecicarum partium pontifex] sekä kaikkien Juutinmaan piispojen on sanottu yhtä lukuunottamatta menehtyneen taistelussa....
Kuvat ovat peräisin Ruotsin Skoonessa sijaitsevan Fotevikin museon seinävaatteesta,
joka kuvaa Fotevikin taistelua vuonna 1134.Selityksiä:
Nils Sveninpoika, Tanskan kuningas 1104-1134
Maunu Nilsinpoika, Tanskan prinssi, k. 1134
Eerik Emune, Tanskan kuningas 1134-1137
Knut Lavard, Tanskan herttua, kuningas Eerik Eiegodin poika. Knutin serkku Maunu Nilsinpoika murhasi hänet 13.1.1131. Knut oli kuningas Valdemar Suuren isä jä kuningas Eerik Emunen veli. Knut julistettiin pyhimykseksi v.1169.
Henrik, ruotsalainen piispa. Toni Schmidin mukaan Pyhän Henrikin legendan pohjalla on ollut historiallinen henkilö.
Kirjallisuutta:
Palme, Sven Ulric: Kristendomens genombrott i Sverige. Stockholm 1959.
(ss.69-78: Luku "Missionärerna i legenden": Lähetyspiispojen tyypillisiä ominaisuuksia ruotsalaisissa legendoissa: Lähetyspiispan alkuperämaa on englanti, kuolinpaikka saaressa, surmaväline kirves, siis samat ominaisuudet, jotka löytyvät myös P. Henrikin valmiiksi viimeistellystä kultista 1400-luvulla.)
Saxonis Gesta Danorum primum a C. Knape & P. Herrmann recensita regognoverunt et ediderunt
J. Olrik & H. Raeder. Tomus I textum continens. Hauniae MCMXXXI.
Saxo Grammaticus, Books X-XVI. Trans. Eric Christiansen. BAR International Series 84. 1980.Schmid, Toni: Sveriges Kristnande. Från verklighet till dikt. Svenska kyrkans diakonistyrelses bokfölag, Uppsala. 1934.
