Tienrakennuksen historiaa Vesilahdessa:

Hiittenmaa 2009

Vuonna 2009 aloitettiin kauan suunnitteilla ollut tien oikaisu Hiittenmaan metsäalueen halki. Virallisemmin on kysymys maantien nro 301 parantamisesta välillä Toivola - Keihonen. Tienteon pohjana oleva suunnitelma esiteltiin vuonna 2006. Työmaa ei ehkä olisi kovin merkittävä, ellei se jälleen kerran kohdistuisi alueeseen, jolla on monenlaista taustaa historian hämäristä asti. Itse tie on osa ikivanhaa Narvanmatkantietä, joka alkaa Sastamalasta ja jatkuu Narvan markkinakylän kautta kohti Akaata ja Hämeenlinnaa. Vuodesta 1982 lähtien tie on kuulunut historiapainottuneeseen matkailureittiin Klaus Kurjen tie. Oikealla paljastettua Maarianmäkeä lounaaseen päin huhtikuussa 2009.
Maailma muuttuu! Syksyllä 2002 Maarianmäki oli vielä entisensä; useita pimeitä mutkia ja vaarallisia nyppylöitä. Toisaalta tie olisi ollut juuri tällaisenaan viihtyisä - jos kulkupeli olisi ollut hevonen kuten tätä tietä kuljettaessa jo satoja tai ehkä peräti jo 1000 vuotta sitten.

Tien pohjana olleen polun voi todella ajatella syntyneen jo rautakaudella, sillä kuvassa olevan tien oikealla puolella n. 1  kilometrin päässä sijaitsee Hiidennokan rautakautinen hauta-alue, joka on ollut käytössä 400-800-luvuilla. Koko alueelta on myös olemassa monenlaisia tarinoita. Tätä reittiä myöten on ratsastettu paikkakunnan muihin rautakauden keskuksiin sekä Akaalle, Sääksmäelle ja Hämeenlinnaan asti. Mäkeä pimeässä ylöspäin tultaessa juuri näillä main pelko heräsi herkkähermoisille. Tuleva suora ja madallettu tie pyyhkii pelot sekä liikenteen ongelmat - toivottavasti.
1770-luvulla tehdyssä Kuninkaan kartastossa Hiittenmaan halki johtavan tien ura on lähes sama kuin 2000-luvun alussa. Nälkäniemen suoran tilalla on vielä Vanhatie. Kun aiempina vuosisatoina muutoksia tehtiin hyvin harvoin, voi todella päätellä koko Narvanmatkan tien syntyneen jo rautakaudella. Muita reittejä ei edes ole! Kartassa tie näkyy hieman suorempana kuin se todellisuudessa on ollut. Oikeassa laidassa näkyy torppa, joka lienee Rautialalle kuulunut Keihosten torppa. Vasemmassa laidassa on Toivosen torppa. Korkeuskäyrien sijasta käytettiin vielä vuoriviivoja.
Venäläiset kartoittivat kolmiomittauksin eteläisen Suomen vuosina 1886-1914 ja julkaisivat tulokset mustavalkoisina topografikarttoina (1:42 000). Työn tarkoitus oli sotilaallinen. Suomen senaatissa kartoista tehtiin yksittäisiä korjattuja ja väritettyjä karttoja. Tarkkuudeltaan venäläiset kartat olivat korkealuokkaisia, ja niinpä Suomi oli 1800-luvun lopussa maailman parhaiten kartoitettuja maita. Oikealla olevan kartan mittaukset on tehty vuonna 1909. Kuninkaankartastoon nähden tien tuntumaan on tullut useita asumuksia. Hautamuistomerkin kohdalla oleva asumus näkyy jo Kalmbergin kartassa vuodelta 1855 sekä vuoden 1920 tiekartassa, mutta ei enää vuonna 1930. 1700-luvun kaakinpuun paikka jää nyt oikaistavan jyrkän mutkan osuudelle hautamerkistä n. 300 m koilliseen.
Tätä 1930-luvun puolivälissä valmistunutta suoraa tieosuutta on sanottu Keihosten tai Nälkäniemen suoraksi. Juuri tässä on ollut merkittävä kiihdytyspaikka, jossa nopeudet ovat nousseet sakkorajoille. Ohitus on ollut helppoa, joskin keskellä oleva mäen nyppylä on tehnyt ja tekee yhä ohituksen vaaralliseksi, koska missään suunnitelmassa ei ole vielä aikomusta madaltaa nyppylää! Uusi tie tulee myös jatkamaan tätä pikataivalta kuvanottopaikan taakse parilla kilometrillä. Saapa nähdä asetetaanko valvontakamera keräämään tienteon kustannuksia!

Autoilija Lauri Mantilan mukaan nimi Nälkäniemi tuli siitä, että kirkkomatkoilla alueella pysähdyttiin syömään eväitä. Vanhatie -niminen tie alkaa kuvan keskivaiheilta vasemmalle ja päättyy näkyvän tieosuuden lopussa. Tiehaarassa oli vuosikausia myös paikallinen jäteöljyn puhdistamo. Oikealla Punalassa asuivat Hilda ja Seemi Lindell. Vanhatien varrella oli muinoin Kalle ja Manta Hietasen torppa.


Kuva vuoden 1990 vaiheilta.
Kuvassa oikealla on Maarianmäki kuvattuna huhtikuussa 2009 kohti itää. Sivun yläreunan kuva on mäen päältä. Tielinja oli silloin vielä koskematon, mutta tien reunojen puusto oli jo hakattu. Aikoinaan mäen puolivälissä oli postilaatikko, Lehtolan posti, johon posti aina heitettiin busseista.

Tällä monipolvisella tiellä ovat liikkuneet kaikki - joko kävellen, polkupyörällä, mopolla, traktorilla, vanhalla pakettiautolla, kuorma-autolla, rämisevällä ralliautolla tai Porschella. Jotkut ovat tienneet, että heillä ei ole tässä labyrintissä mitään velvollisuutta ajaa kovempaa kuin 40 km/h, joten ohitus on saattanut säästää tuntuvasti aikaa. Kuvanottopaikasta mäkeä alaspäin on ollut yksi harvoista hyvistä ohituspaikoista, jos pystyi lähtemään riittävän ajoissa. Sama koski tultaessa vastamäkeä alaspäin. Näille jipoille ei jatkossa ole käyttöä. Kuvankin perusteella voi tietää, että talvisin autoja on löytynyt aika ajoin ojista.

Tienrakennuksessa kierrätetään nykyään aina kuin se on mahdollista - materiaali on kallista. Sikäli kuin tielinjalta löytyy kallioita tai kiviä, ne räjäytetään pienemmiksi kiviksi. Lopulta kaivurin puomin kärkeen asetettu halkaisupiikki (kuva oikealla) halkaisee suurimmat lohkareet tikan tavoin joko täytemateriaaliksi tai sepelimurskaimelle sopiviksi pikkukiviksi.

Vanhan tien käyttökelpoista pohjaa siirretään uuden tien täytteeksi, ja vanhan tien asfaltti uuden tien väliaikaiseksi pinnaksi. Pikkupojille kaivureissa ja traktoreissa on ollut katseltavaa koko kesäksi.

 
Kuva: huhtikuu 2009.
Tämä valtavan suuri kolmihaarainen kuusi jää nyt sivummalle. Puu vaikuttaa iältään reilusti yli 100 vuoden ikäiseltä, mutta se oli edelleen elinvoimaisen näköinen vuonna 2009. Valitettavasti vuonna 2020 eteläisin haara on alkanut enteellisesti kuivua.

Keihosista kilometrin verran Narvaan päin, Nälkäniemen tien pohjoispuolella oli aikoinaan Rautialan torppa nimeltä Mäkelä. Siellä asui köyhä poika Atte Mäkelä, joka pääsi papiston tukemana kouluun, jossa kuitenkin liian tavallinen nimi muuttui muotoon Gustaf Adolf Heman (1855-1917). Pojasta tuli merkittävä kirkonmies; pappi, rovasti, asessori ja kuuluisa kirjailija. Vaatimattomana beckiläisen herätyksen saaneena kirjailijana Heman käytti novelleissaan salanimeä KAH. Heman oli ensimmäisiä, joka käänsi tanskalaisen filosofin Sören Kierkegaardin teoksia suomeksi. Lisäksi hän oli edustajana kirkolliskokouksissa ja säätyvaltiopäivillä vuoteen 1906 asti.

Kirjojensa henkilöiden esikuvina Heman käytti tuntemiaan vesilahtelaisia. Myös paikannimissä on tuttuja. Muuan kirjoista on nimeltään Kaksi tolppaa, ja nämä tolpat ovat olleet virstanpylväs ja kilometritolppa. Muistitietojen mukaan tolpat ovat sijaitsivat oikealla kuvatun suuren kolmihaaraisen puun lähistöllä, ehkä kuusen ja jyrkän mutkan välillä. Kaakinpuu oli mutkassa.

Nälkäniemen Mäkelästä oli kotoisin myös pitäjänkokki Vilhelmiina Juhontytär (1838-1925), joka oli aviossa Toivolan Mattilan sepän Akseli Eerikinpoika Mattilan (1837-1907) kanssa. Vilhelmiina tuskin on Atte Mäkelän isosisko, mutta ehkä hän on Aten täti, sillä Mäkelän torpassa mainitaan vuonna 1832 olleen Adolph Johansson. Akselin poika oli Oskar, tämän poika Eino, tämän poika Erkki ja tämän tytär on kuuluisa laulajatar Karita Mattila.

Maarianmäen rinteessä on ollut hyvin tunnettuja asumuksia. Lähellä tietä asui kuuluisa länkien tekijä Niiros-Jussi eli Länki-Jussi. Taidemaalari Martti Annalan asui hieman kauempana tiestä ja liikuntakyvytön suutari Tomma vielä vähän kauempana. Punaisten haudan tuntumassa mäen päällä on karttojen mukaan ollut 1900-luvun alulle asti jokin tuntematon torppa.

Mauno Vikman (s. 1910) kertoi 1979, että kun Eno-Matti tuli Maarianmäessä hevosella, hän näki valkoisen olennon liikkuvan puiden välissä. Kun olento pysähtyi, silloin pysähtyi hevonenkin. Vikman kertoi myös, että lähellä kaakinpuuta oli ollut kivi, jossa oli ollut jonkun syyttömänä rangaistun kynsien jälkiä. 

Eeva Toivonen (s. 1904) kertoi 1979, että Maarianmäen ja Keihosten välissä oli joku nykyisin jo hävinnyt asumus, jonka poika oli linnassa. Saman on muistanut Väinö Ärölä (s. 1907). Talossa asui joku suutari ja hänen luonaan piilotteli varkaita, mutta poliisi sai kuitenkin nämä kiinni.

Maarianmäkeä pelättiin yleisesti, ja heikkohermoiset eivät uskaltaneet kulkea pimeässä paikan ohi. Vainajien sanottiin kummittelevan mäen synkissä metsissä.
Kesäkuussa 2009 tiemiehet ja liikenne puikkelehtivat toistensa lomassa. Oli myös kiertoteitä ja valo-ohjausta.
       
Viraantien risteyksestä oli iät ja ajat iso kivenmusa, jonka päällä pikkuväki katseli liikennettä. Hyvä paikka tarkkailijoille. Jossakin vaiheessa kivenmusa kuitenkin hävisi jonnekin; ehkä joku ohikulkija otti taskuunsa.
Oikaistavan tiealueen pahin mutka kääntyy likimain 90 astetta. Mutkaa hieman korjattiin ja levennettiin perusparannuksen yhteydessä, mutta sitä ennen lukuisat autot ajoivat etenkin liukkaalla kelillä suoraan. Mutkassa on tapahtunut myös suuri määrä eri asteisia peltikolareita sekä loukkaantumisia samoin kuin yleensäkin tieosuudella Toivolasta Keihosiin.


Viikari Oy:n takapihaa, joka yli 10 vuotta näkyi etupihana.
Kuva pahimmasta mutkasta ehkä 1980-luvun lopulta. Kuuluisa kaakinpuu oli mutkan oikealla puolella.
Oikealla vanhaa ja uutta tietä vielä sekaisin kesäkuussa 2009. Vanhaa tietä on nostettu meluvalliksi Kipparin asuntoalueen eteen. Kauempana taustalla Hurskasvuori ja Ärölän talo.

Väinö Ärölän kertoman mukaan jossakin kuvan oikean laidan tienoilla asusti muinoin Noita Benjamin. Hänen luonaan kävi väkeä Ruovedeltä asti tiedustellen neuvoja mm. varkaiden kiinni saamiseksi ja tautien parantamiseksi. Väinön isä Esa Ärölä (1876-1959) meni noidan luo hammassäryn vuoksi. Noidan tuvassa oli luita, kuolleita käärmeitä yms. Noita otti kaapista pullon, ryyppäsi siitä, purskutti suussaan, laittoi takaisin pulloon ja teki noitatemppuja. Pullon noita antoi Esalle ja käski voitelemaan nesteellä ikeniään. Esa meni kiireesti ulos ja kaatoi nesteen maahan. Hammassärky oli lakannut pelkästä pelosta. (Honka-Hallila 1997, 17) Kuva: kesäkuu 2009.
Heinäkuun alussa 2009 liikenne ohjattiin jo uudelle oikotielle. Tien pintaan oli laskettu vanhasta asfalttitiestä kuorittu päällyste, mikä teki ajosta huomattavasti mukavamman kuin ajaminen tavanomaisella rakenteilla olevalla tiellä, jonka pinta koostuu nyrkin kokoisista ja teräväreunaisista sepelikivistä.

Kun painumista oli tapahtunut riittävästi, mittamiehet tulivat tielle uudelleen. Seurauksena oli, että rekat toivat tielle uudelleen karkeaa sepeliä ja vauhdin oli pakko hidastua mateluksi. Elokuun lopulla pinta sai lopullisen asfalttinsa.
Alkuun näytti siltä, että suunnitelmat toteutuvat sellaisenaan, mikä taas olisi tarkoittanut sitä, että länsiosan kaikkein ilkein nyppylä Kipparin kohdalla olisi jäänyt entiselleen. Mäki on ollut kautta aikojen hyvin vaarallinen, sillä vastakkaisesta suunnasta tuleva ajoneuvo ilmestyy yllättäen näkyviin vasta viime hetkillä. Lukemattomia kertoja mäen päälle keskitietä tulleet autot tekivät äkkikäännöksen kohti omaa kaistaa. Kuoppia väärälle puolelle väistelevät kokemattomat autoilijat ovat tienparannuksenkin aikana tuottaneet täpäriä tilanteita.

Ehkä lamakauden seurauksena urakat ovat tulleet huokeammiksi tai rahaa on löytynyt lisää tai tiemestarit ovat kauhistuneet  katsellessaan mäkeä, sillä mittamiehiä on näkynyt myös näillä main. Myös sähkö- ja puhelinmiehet tulivat takaisin, alkoivat purkaa linjojaan ja pystyttelemään tolppiaan uudelleen. Vanha asfaltti kaavittiin pois melkein sillalle asti. Kuva Kippari 1 on otettu Toivolan sillalta Lempäälään päin. Jospa töppärä häviääkin iäksi! Silloin häviäisi myös Ärölän Mikon eli Kallion Mikon pirtin paikka. Itse pirtti on siirretty joskus sotien välissä Keihosten pohjoispuolelle Alhonselän rannoille. Myös TVH:n lumiaitojen katos on hävinnyt, sillä eihän lumiaitoja ole käytetty enää aikoihin; nuoremmat polvet tuskin tietävät mitä ne olivat.

Ja aivan oikein! Kaivurit, porakoneet ja dynamiittimiehet ylittivät alkuperäisen suunnitelman rajan ja tulivat lähemmäksi siltaa. Maisema alkoi muuttua. Kuva Kippari 3 on otettu mäen päältä vanhan maantien kohdalta. Vanha tie on kaivettu kallion ja sillan väliltä syvälle kuopalle. Kuvassa Kippari 2 väliaikainen tie oli vielä kaksisuuntainen, mutta kun vanhan tien kaivaminen alkoi, kiertotiestä häipyi toinen kaista ja verkkaisesti toimivat liikennevalot alkoivat ohjata liikennettä. Näin opetetaan rauhattomia vesilahtelaisia malttiin liikenteessä.

Kuvassa Kippari 4 näkyy, miten mäen korkein nyppylä on pelkkää kalliota, johon on porattu kymmeniä reikiä odottelemaan räjähteitä. Sen verran kiveä on, että räjäyttely ja lohkareiden purku kesti useita päiviä. Työlääksi on osoittautunut myös Maarianmäki, jossa kalliopora ja kaivurit ovat viihtyneet viikkotolkulla. Saman aikaisesti Maarianmäen kummallekin puolelle laskettiin jo asfaltti.

Alkujaan Toivolan silta oli tietenkin puinen. Samoin olivat n. 150 m etelämpänä Ärölän ja Annalan sillat. Vain Mikkolan silta oli kivinen (jälkiä on yhä näkyvissä). Ehkä joskus 1800-luvun lopussa Toivolan silta tehtiin suorakaiteen muotoisista kivistä. Narvanjoen ylittävä Tuulikalliontien silta rakennettiin kivistä vasta 1924.

Vuonna 1918 punaisten sotajoukkojen oli tarkoitus räjäyttää silta rikki, ja mukana oli myös eräs kyläläinen, joka räjäytysaikeiden vuoksi sai lempinimen Pioneeri-Otto. Voimakas räjähdys kuultiin Narvassa asti, ja silta meni huonoon kuntoon. Punaisia takaa ajavan kenraali Linderin sotilasosaston oli määrä kulkea tykkeineen tästä sillasta kohti Viialaa. Se ei onnistunut, vaan Linderin oli käynnistettävä korjuutyöt. Kokonainen päivä siihen työhön kului. Pioneeri-Otto joutui vankileirille ja tuomittiin kuolemaan, mutta K.J.Ståhlbergin armahdus pelasti Oton.

Vuonna 1974 Toivolan kivisilta hajotettiin ja tilalle tuli suuri teräsputki, joka jo muutamien vuosien kuluttua uusittiin. Kipparin mäen kohdalla on Kipparin talo, joka tunnetaan 1500-luvulta asti. Kipparista enemmän Kostialan kylän historiassa. Kipparin tiehaarassa on Sylvia Mäkelän muistin mukaan ollut Nummelinin paja. Kipparin kuuluisa tuulimylly oli myös niillä main.

 

Muutama vuosi on kulunut. Tie on kuin olisi aina ollut tällainen! Autoja liikkuu entistä enemmän, ja hyvähän niiden on liikkua suoraa tietä. Katuvalaistus Narvan suunnalta loppuu tähän. Voisihan niitä pylväitä lisäillä pikku hiljaa. Mutta mitä kuvasta puuttuu? Vesilahden teillä liikkuu paljon autoja, mutta pyöräilijä ja jalankulkija eivät mielellään uskaltaudu vilkkaalle tielle. Tarvittaisiin siis jonkinlainen pikkutie myös näille! Vai odotetaanko aikaa, jolloin autot kulkevat ilmakiskoja pitkin?

Tätä kirjoitettaessa Suomelan ilkeä ahde yllä olevasta kuvasta muutama kilometri Lempäälään päin on edelleen (vielä v. 2016) vailla tällaista samanlaista käsittelyä. Jääköhän tekemättä ikuisiksi ajoiksi?
Kippari 1


Kippari 2


Kippari 3


Kippari 4

© Yrjö Punkari 2009, teksti ja kuvat

Lähteitä:

Haastatteluja: Väinö Ärölä, Eva Toivonen, Mauno Vikman, August Jakovuori.
Lempäälän-Vesilahden Sanomat 4.9.1937; Mikko Ärölän artikkeli: Vastamäen Matti ja Taavetti.