Siirry: Sisällysluettelo 6. Vesaniemi 8. Sakoinen-Kärkölä

7. Vesilahden kirkko

Vesilahden seurakunta, johon kuuluivat nykyinen Vesilahti ja Lempäälä, syntyi oletettavasti pian sen jälkeen, kun Birger jaarli oli valloittanut Suomen Ruotsin yhteyteen eli vuoden 1249 jälkeen. Kirkko rakennettiin todennäköisesti Toutosen selällä olevaan Luodon saareen, jossa myös pappilan mainitaan sijainneen. Seurakunta sai nimensä ehkä suuresta jakokunnasta, joka oli Vesilakti, Vesilaksi ja lopulta Vesilahti. Edelleen on olemassa Vesaniemi ja Vesalonsuo. Sana vesa tarkoittaa kuperakattoista lappalaisasumusta. Lappalaismuistoja alueelta on runsaastikin, mm. Kirkkolahden vanhempi nimi on Lapinlahti.

Ensimmäinen asiakirjamaininta Vesilahden seurakunnasta on vuodelta 1346, jolloin kirkkoherrana oli Benedictus Thomae. Thomae mainitaan vielä vuodelta 1350, jolloin hän kuoli pyhiinvaellusmatkallaan Roomaan. Koska virka jäi näin avoimeksi, kirkon kymmenykset toimitettiin parina seuraavana vuonna paavin rahastoon, minkä keruutyön Johannes Guilaberti suoritti. Seuraavaksi kirkkoherraksi mainitaan vuonna 1357 Olaus Laurentii.

Vesilahden roomalaiskatolinen seurakunta sai suojeluspyhimyksikseen Pietarin ja Paavalin, jotka olivat Pyhän Marian jälkeen tärkeimmät suojeluspyhimykset. Tämä merkitsee samalla sitä, että Vesilahti syntyi hyvin pian Sastamalan jälkeen ja oli ainakin jonkun aikaa Pyhäjärven laajan pirkkalaisalueen keskusseurakunta. Pohjoisempana tärkeitä rautakautisia keskuksia olivat Nokian Viiki ja Tampereen Vilusenharju. Niiden välimaastoon Pirkkalankylään rakennettiin oletettavasti 1300-luvun alkupuolella hyvin laajoja alueita palvelleen Pirkkalan seurakunnan Pyhän Jaakon kirkko. 

Vesilahden seurakunnan lähiseudut olivat kuitenkin kristittyä jo useita satoja vuosia aikaisemmin, mihin viittaavat mm. paikannimet, perimätiedot sekä runsaat viikinkiaikaiset ja lähetyskautiset muinaismuistot. Lähimmät varhaiskristilliset keskukset olivat Sakoisissa, Kirmukarmussa, Hinsalassa, Aimalassa ja Lempoisissa; hieman kauempana oli useita vastaavia (Laukko, Narva, Viiki, Vilusenharju). Uskonnollisten vaikutteiden tuojina olivat pääasiassa idän suunnalta tulleet kauppiaat ja munkit. Varhaisin oppi oli sen vuoksi perustaltaan bysanttilaista ja ortodoksista. Uskonnollisilla kyläyhteisöillä oli todennäköisesti myös pieniä kirkkorakennuksia, mutta ne joko kävivät tarpeettomiksi tai luovutettiin seurakunnan haltuun.

Kuuluisan kansantarinan mukaan seurakuntalaiset joutuivat kuitenkin riitoihin kalastusalueista, minkä seurauksena vesilahtelaisten kerrotaan usuttaneen 'hullua miestä' polttamaan yhteisen kirkon. Tämä tapahtui oletettavasti 1400-luvun alussa, koska 1418-19 tiedetään kirkon valmistuneen Lempäälään Lempoisten kylään nykyisen kivikirkon paikalle. Lempäälä sai seurakuntansa suojeluspyhimyksikseen Maria Magdalenan ja uuden ruotsalaisen pyhimyksen Birgitan. 3. helmikuuta 1422 vihittiin suurin juhlallisuuksin Vesilahden Vesaniemeen puukirkko, jota itse piispa Maunu II Tavast oli vihkimässä. Tilaisuutta on todennäköisesti juhlistanut nykyisen kirkon etuseinällä oleva Ristiinnaulitun kuva, joka on Ulvilan mestarin tekemä (n. 1420).

Kirkkojen paikkojen etsintään on liitetty yleinen kulkutarina lautoille sijoitetuista pyhimysten kuvista. Toinen tarina kertoo, että Vesaniemellä kasvoi suuri ?kuusi kultalatva? eli ?Sakakuusi satalatva?. Kristinuskon vuoksi levottomaksi käynyt 'pakanajumala' oli muuttanut itsensä kotkaksi ja tehnyt pesänsä kuuseen. Kuusta ryhdyttiin kaatamaan, jotta ilkeyksiä tekevä kotka pakenisi. Vasta kahdeksan pyhällä vedellä pirskotettua rautapaitaista miestä sai sakakuusen kaatumaan. Puun latva ulottui Kaakilaan saakka ja sen kanto oli niin suuri, että siihen mahtui 24 kuttua vohlinensa. Kuusen oksista tehtiin yksipuisia pöytiä, joita kerrotaan olleen vielä 1800-luvun alussa Kesolassa ja Melkkerillä. Oletettavasti tarinassa heijastuu vanhemman uskonnollisen yhteisön sekä ruotsalaisjohtoisen seurakuntakirkon väliset reviirikiistat. Roomalaiskatoliset nimittivät vierasuskoisia pakanoiksi.

Perimätietojen mukaan vesilahtelaiset ja lempääläiset kävivät myös Karkun kirkossa, mutta Seppo Suvannon mukaan tämä tarkoittaa veroesineiden vientimatkoja hieman myöhemmin Karkun kirkkoon eli "Räämämaijaan". Sastamalan Pyhän Marian kirkkoa alettiin nimittää Karkun kirkoksi 1500-luvun alkupuolella. Veroesineitä saatettiin viedä myös Pirkkalan kirkolle.

1500-luvun alussa Vesilahteen ryhdyttiin rakentamaan kivikirkkoa, mutta tarina kertoo, että mikä päivällä saatiin valmiiksi, se yöllä hajotettiin. Todellisuudessa rakennustöitä viivästytti Kustaa Vaasan kiristynyt verotuspolitiikka. Kivikirkko valmistui melkein kokonaan, mutta salama poltti sen tai oikeastaan kivikuoren sisällä olleen vanhemman puukirkon vuonna 1602. Kirkkomaalla on näiltä ajoilta muistona vain kivisakasti, joka mahdollisesti ei edes ehtinyt toimia sakaristona. Sen sijaan sakasti oli vuosisatojen ajan Laukon Kurkien hautakappelina. Nykyisin sakasti toimii pienenä kirkkomuseona. Vuonna 1838 keskeneräisen ja oletettavasti jo luhistuneen kivikirkon muurit hajotettiin lopullisesti ja osa kivistä on nyt kirkkoa ympäröivissä kiviaidoissa. Seuraava puukirkko rakennettiin vuonna 1665, ja siitä on olemassa Peter Bergiuksen piirros isojakokartassa. 

Nykyisen kirkon rakensi vv. 1801-03 vihtiläinen Martti Tolpo Ĺkerblomin ja Fredenheimin suunnitelmien pohjalta. Tapuli on vuodelta 1782, kellot vuosilta 1792 ja 1810. Saarnatuoli on siirretty edellisestä kirkosta, ja tuolin tekijän on mainittu olleen Kakolan vanki nimeltään Hepo-Matti. Apostoleiden kohokuvilla varustettua saarnatuolia kantaa puuveistos Kristoforoksesta.

Juho Menander maalasi vuonna 1872 lehtereiden reunoihin Raamatun henkilöitä vuoden 1642 raamatun kuvituksen perusteella. Urkuja kirkkoon ryhdyttiin hankkimaan jo 1870-luvulla, mutta kartanonomistaja kaatoi hankkeen kirkonkokouksessa. Urkurahastoa kartutettiin keräyksillä, arpajaisilla ja jopa tanssihuveilla, jollaisen kerrottiin olleen mm. Halmeenmäen uudessa talossa 27.8.1882. Thulen urut valmistuivat vihdoin vuonna 1887. Urut olivat toiset pneumaattiset urut Suomessa. 1800-luvun lopulla kirkko maalattiin sisältä ajan hengen mukaisesti harmaaksi.

Vuonna 1994 kirkko entistettiin täydellisesti alkuperäiseen, värikkäämpään asuunsa. Katosta paljastettiin ja entistettiin vuonna 1890 peitetyt tähdet ja aurinko. Hautausmaalla on edelleen muutamia 1800-luvun lopulla eläneen pitäjänsepän Karl Lindin taidokkaita metallisia ristejä, jotka kaikki ovat keskenään erilaisia. Osa risteistä on museoitu ja yksi Narvan kyläkirkon alttarina.

1900-luvun alussa kirkonmäki täyttyi muutaman kerran vuodessa suurista lähetysjuhlista ja evankeliumijuhlista. Lainamakasiinin ja kirkon välinen alue toimi juhlakenttänä, saarnatuoli kellotapulin varastosta tuotiin pihalle ja puheita pitivät niin kirkonmiehet kuin maallikkosaarnaajatkin. Lopuksi syötiin rusinasoppaa.

Lisätietoja ja lähteitä

Kivisakasti

Vesilahden kivisakasti 1400-luvun lopulta.

Maanmittari Peter Bergius piirsi isojaon karttoihin kirkon kohdalle vuonna 1665 rakennetun kirkon kuvan.

Tapuli

Kellotapuli vuodelta 1782

Nykyinen kirkko v:lta 1802

Vesilahden kirkko vuodelta 1802

Juho Menanderin lehterimaalauksien Paavali ja Simon Pietari vuodelta 1872; Vesilahden seurakunnan katoliset suojeluspyhimykset.

Vesilahden siunauskappeli, joka rakennettiin 1897 ensin paarihuoneeksi ja korjattiin siunauskappeliksi vuonna 1940.


Vesilahden kirkkoon liittyvää:

Vesilahden kirkon vieressä sijaitsee Vesilahden kunnanvirasto

Siirry: Sisällysluettelo 6. Vesaniemi 8. Sakoinen-Kärkölä


© Yrjö Punkari 1982-2012