Vesilahden kotiseutumuseo
 
Vesilahden kotiseutumuseo perustettiin toisille Narvan Markkinoille eli vuonna 1970. Silloin museo sijaitsi paloaseman pohjoispuolella Tuulikalliolla. Sieltä museo siirrettiin 1982 nykyiselle Vilkinaron alueelle, koska sen paikalle tuli Narvan terveysasema. Museoalue on nykyään suurehko museo- ja markkina-alue, jolla on jo toistakymmentä rakennelmaa. 
Tästä lisätietoja Vesilahden kotiseutumuseosta

Ajankohtasta keväällä 2016:

PERINTEISET KÄDENTAIDOT -HANKE

Vesilahden museoyhdistys on tarjonnut monivuotisen toimintansa yhteydessä työnäytöksiä perinnekäsitöistä erilaisissa kotiseutumuseon tilaisuuksissa. Nykyinen innostus luonnon- ja kierrätysmateriaaleihin sekä tuunaukseen on luonut tarpeen oppia vanhoja kädentaitoja, joihin museolta on kyselty neuvoja. Vanhojen taitajien määrä on kuitenkin nopeasti vähenemässä.

Ratkaisuksi museoyhdistys on nyt suunnitellut kehittämishankeen, jonka avulla käynnistetään ympärivuotinen kerhotoiminta, jossa vanhat mestarit voivat siirtää perinteisiä kädentaitoja nuoremmille sukupolville. Kerhoissa opastetaan tekemään itse hyödyllisiä tuotteita kotiin, jopa myyntiinkin, esimerkiksi leipää, leluja, asusteita, tallukkaita, tarvekaluja ja koriste-esineitä tai riukuaitaa ja pärekattoa. Kerhomalleja kehitellään hankkeen aikana niin, että syntyy kaiken ikäisille avoimia, helppoja, osallistumisen ja tekemisen pajoja, lähelle asukkaita.

Hankeaika on 18.9.2015 – 17.9.2017 ja sille on haettu Leader-avustusta maaseudunkehittämisohjelmasta. Tarkoituksena on jatkaa toimintaa hankeajan jälkeenkin vapaaehtoispohjalta, kesäisin museolla ja talvisin esim. Narvan Seurantalolla ja Monitoimitalolla.

TULE TUTUSTUMAAN TOIMINTAAN JA TILOIHIN

Museoyhdistys kutsuu kaikki kiinnostuneet tutustumaan Narvan Monitoimitalolla, Kestintie 2, sijaitseviin tekstiili- ja teknisen käsityön tiloihin, joissa alkavat ompelu- ja puutyöpiirit pyöriä heti kun ryhmäläiset ja ohjaajat löytävät toisensa. Ideoidaan ja kahvitellaan yhdessä heti loppiaisen jälkeen torstaina 7.1.2016 ja keskiviikkona 13.1.2016 ko 17-19.

Ompelupiirissä voi saada ideoita tuunata vanhasta uutta tai tehdä erilaisia tilkkutöitä. Jokainen voi myös tehdä omia ompelutöitään mielensä mukaan. Samoin puutöitä voi valmistaa tarpeen mukaan, mutta ryhmässä saa parhaiten vinkkejä vanhoilta taitajilta materiaalin hankinnasta lähtien. Tehdään yhdessä ja laitetaan tietotaito kiertämään!

Ilmoittaudu ohjaajaksi numeroon 050 3717159, Hilkka Rantala.


Museon päärakennuksena on Laukon kartanon suurimpiin kuulunut Svartmarkin torppa. Tässä ikkunanäkymä museon keittiöstä.