Vesilahti ei ollut asuttavissa heti jääkauden jälkeen, mutta ehkä jo n. 9000 vuotta sitten paikkakunnan korkeimmat vuoret saattoivat olla kalastajien mahdollisia maihinnousupaikkoja. Tästä ei kuitenkaan ole todisteita. Ancylusjärven aikoihin pieninä saarina näkyivät Hyttysniityn vuori Krääkkiössä (nyt 161 m merenpinnasta), sen lähistöllä Mäenpäänvuori (156), Suonojärven ja Saarijärven välinen kallioalue (150-157 m), Narvajärven rannalla Luukkaalanvuori (154), Ison Hyyhösen rannalla Jaakolanvuori (154), Laskun vuori Kallionmaalla (154) ja Toivolan Lamminpohjan vuori (150). Näiden vuorien laella kasvillisuus poikkeaa alempana olevasta kasvillisuudesta huuhtoutumattoman maaperänsä vuoksi.
Kun jäämassojen puristuksesta päässyt maa vielä 1000 vuotta kohosi, oli koko Vesilahden alue yhteydessä mantereeseen. Mereen johtava vuono oli pitkään Vammalan takana. Pieniä ihmisjoukkoja virtasi maahan kaakosta - ehkä riistan perässä. Viimeistään tältä ajalta ovat Vesilahdenkin ensimmäiset kivikirveet ja kivitaltat.
Ihmiset, jotka täällä 8000-9000 vuotta sitten vaeltelivat, olivat suurten kulttuurien jälkeläisiä ja kielelliseltä ja älylliseltä varustukseltaan verrattavissa nykyihmiseen. Väentungos Etelä- Euroopassa ja Lähi-Idässä ajoi väkeä koko ajan pohjoiseen. Ehkä myös sodittiin. Pohjoisen Afrikan asumiskelpoisuus huononi koko ajan ja väkeä virtasi sieltä Egyptin kautta pohjoiseen. Näin oli tapahtunut jo 35000 vuotta aiemmin, jolloin afrikkalaiset voittivat Euroopan Neandertalin ihmisen.
Kivikauden ihmiset olivat nykyisten suomalaisten kaukaisia esi- isiä! Suomalais-ugrilaisia asusti 7500 vuotta sitten Brittein saarilta Mustallemerelle asti. Kielenä oli indoeurooppalainen kantakieli, josta vähitellen erottuivat germaanit, balttilaiset ja slaavit. Suomalais-ugrilaiset kielet jäivät varhaisimpaan asuunsa ymmärrettävästi pohjoisessa. Keski-Euroopassa viljeltiin jo maata. Suomeen tulijat olivat lähinnä metsästäjiä, kalastajia ja keräilijöitä. Ihmiset ovat olleet kuitenkin kaikkea muuta kuin paikallaan olijoita. Suomen alueelle on virrannut koko sen historian ajan uutta väkeä, ja niinpä suomalaisen biologinen perimä on sama kuin keskieurooppalaisella!
Elämisessä tarvittavat menetelmät ja työvälineet kulkeutuivat tasaisena virtana pohjoiseen. Vesilahdesta löytyneet sadat kivitaltat ja -kirveet voivat herättää vain kysymyksiä: tarvittiinko kiviesineitä riistanpyynnissä, lihojen ja nahkojen käsittelyssä, alkeellisessa maataloudessa, taisteluissa, arvon osoittamisessa, puuesineiden valmistuksessa? Ehkä metsästettiin hirviä, majavia, peuroja, susia, karhuja, näätiä ja erilaisia lintuja. Kalastajat etsivät hylkeitä ja lohia. Suuri osa Vesilahden kiviesineistä on talletettu museoihin jo 1800-luvulla. Ajoituksiltaan esineet edustavat hyvin pitkää aikaa. Suotuisan sään ansiosta, kivikauden asumuksiksi kelpasivat nopeasti kasattavat pistekodat.
Keramiikkalöydöt antaisivat paremman kuvan aikakaudestaan, mutta Vesilahdessa ei ole tehty kivikautisia kaivauksia. Irtolöytöinä asuinpaikkojen läheltä on pieniä keramiikanpaloja sekä kvartsi- ja piiesineitä. Näistä ei vielä paljon voi päätellä. Lempäälän Aimalankankaalta on löydetty myöhäiskivikautinen saviruukku. Oikealla on kuva myös pienestä reikäkivestä, mutta sen ajoitus ja käyttö on epävarma (verkonpaino?).
Osa esineistä lienee täällä kaupallisen vaihdon tuloksina. Tuontiesineet on ehkä maksettu turkiseläinten nahoilla, koskapa suomenkielen sana 'raha' tarkoittaa juuri turkiseläimen nahkaa. Sana 'narva' taas tarkoittaa nahan karvapuolta. Äänisen viherliuskeesta tehtyjä talttoja, joita Vesilahdestakin on löydetty muutamia, ovat kaupitelleet ehkä puoliammattilaiset kauppiaat. Samoin lienee piiesineiden laita. Osa esineistä on lähialueiden kiveä (talttoja ja poikkikirveitä, mm. Satakunnan oliviinidiabaasia). Vanhimmille rautakauden esineille on ominaista erittäin huolellinen valmistustapa; talttojen terät ovat maasta löydettäessä edelleenkin hyvin teräviä (esim. kahdessa oikealla kuvatussa taltassa).
Kalliopiirroksia tai -maalauksia ei Vesilahdesta ole toistaiseksi löytynyt, näiden pääaluetta on Saimaa. Voi olla kysymys vain löytämistekniikasta; lähin piirros on Luopioisissa. Kalliokuvissa on usein aikakauden tärkin eläin hirvi.
N. 3200 eKr kampakeraaminen aika päättyi ja Suomeen ja Vesilahteen alkoi tulla sotaista väkeä Baltian suunnasta. Siltä ajalta ovat peräisin ehkä vallan symboleina toimineet, hyvin taidokkaat vasarakirveet. Aika oli Litorinameren loppuaikaa, jolloin lämpötila oli yhä 2-3 astetta nykyistä korkeampi. Valtapuustona olivat jalot lehtipuut.
Vasarakirveskauteen kuulunevat kaksi tutkimatonta aluetta, Onkemäen Kivijärven hauta ja Vakkalan asuinpaikka. Lihmonjoen ja Kortejärven ympäristön v. 1995 löytyneiden asuinpaikkojen ajoitus on epäselvää. Aivan Rämsöön tuntumassa, Lanajoen varrella on Tottijärven Pelttarin vasarakirveskauden asuinpaikka ja hauta, jonka Sakari Pälsi tutki 1937. Rämsööstä on Viikarin läheltä löytynyt useita kiviesineitä, mm. vartettu poikkikirves. Erästä dioriittista vasarakirvestä Hoikkasen vanhaisäntä piti huutokauppavasarana!
Vasarakirveen malli oli tullut Lähi-Idän kuparikirveistä, joiden valinsaumakin pyrittiin jäljittelemään. Viimeistään vasarakirveskaudella voi maa-ja karjatalouden sanoa vakiintuneen. Kotieläiminä olivat sika, lehmä ja lammas. Metsästys ja kalastus ehkä kuuluivat etupäässä miesten tehtäviin.
Yksipuisia ruuhia on löytynyt Vesilahden useiden metsäjärvien rannoilta (Mustalammi, Särkijärvi, Onkemäenjärvi, Suonojärvi, Krääkkiö). Niitä ei kuitenkaan ole ajoitettu, joten osa ruuhista voi olla myöhäisiäkin.
Keskeisen kivikauden tärkeimmät keksinnöt, sahra ja pyörä, ajoittuvat vasarakirveskansan tai -kulttuurin leviämisaikaan (3200- 2400). Sahra on ollut samanlainen vuosituhansia. Pyöriä tarvittiin härän vetämiin vankkureihin. Etelä-Venäjän aroilla tunnettiin jo 5000-6000 vuotta sitten 2-4 -pyöräisiä rattaita. Vasarakirveskulttuuria seurasi Kiukaisten kulttuurin vaihe vuoden 2000 eKr molemmin puolin.
Pronssikauden (1500-500 eKr) löydöt ovat tunnetusti vähäisempiä, ainakin toistaiseksi. Ehkä osa kivikauden löydöistä, etenkin karkearakenteiset reikäkirveet, on sijoitettava pronssikaudelle. Oikealla olevassa kuvassa Kirkonkylän rombikirves ja Lohnattilan Ali-Laurilan reikäkirves ovat muodoiltaan pronssikautisia (baltiasta). Tämän tyyppisiä kirveitä ei yleensä valmistettu käyttöön vaan arvoaseman osoittamiseen tai kulttiesineiksi. Osa nuijamaisista kirveistä (Lausitzin tyyppi) liittynee ukkosenjumalan palveluun. Kansa nimitti kivikirveitä yleisesti ukonvaajoiksi.
Laukon kartanon pihasta sekä kartanon rudanottopaikasta Vakkalasta, Pärränojan varresta on kuitenkin löytynyt pronssiset maaningantyyppiset onsikirveet. Voi olla, että metalli arvokkaampana sulatettiin ja valettiin yhä uudelleen, joten osa rautakauden pronssiesineistä saattaa olla alunperin pronssikauden metallia.
Pronssikaudella ilmasto viileni ja maanviljelyksen osuus oletettavasti suureni. Yhteisöt muuttuivat kiinteämmiksi ja syntyi suurehkojakin sukutiloja, joiden jatkuvuuden konkreettisina merkkeinä olivat mahtavat kivikasahaudat, hiidenkiukaat. Näitä rakennettiin etupäässä rannikkoseuduilla. Hinsalan Siikosaaren ja Hinsalansaaren Jaanun Harmaan kivikasat muistuttavat hiidenkiukaita, joten ainakin osa niistä voi olla pronssikautisia. Hiidenkiuasperinne levisi rannikolta sisämaahan vasta pronssikauden lopulla, jolloin Unto Salon mukaan väkeä virtasi sisämaahan maata viljelemään.
Lähteitä:
Alhonen Pentti, Huurre Matti: Satakunnan historia I,1. Rauma, Satakunnan maakuntaliitto ry, 1991.Arajärvi Kirsti: Vesilahden historia. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1985.
Honka-Hallila Helena (toim.): Vesilahti 1346-1996. Jyväskylä: Vesilahden kunta ja Vesilahden seurakunta, 1996. (Useita artikkeleita Vesilahden historiasta)
Huurre Matti: Kivikauden Suomi. Helsinki, Otava, 1998.
Kivikoski Ella: Suomen Historia I: Suomen esihistoria. Porvoo, WSOY, 1961.
Kivikoski, Niitemaa: Hämeen historia I: Esihistoria ja keskiaika. Hämeenlinna, Arvi A. Karisto Oy, 1955.
Leakey Richard, Lewin Roger: Ihmisyyden synty. Helsinki, Otava, 1993.
Maajoki Väinö: Luettelo Vesilahden pitäjän kiinteistä muinaisjäännöksistä, 1939-1940.
Salo Unto: Satakunnan pronssikausi. Satakunnan historia I,2. Rauma, Satakunnan maakuntaliitto ry, 1981.
Skogman D.: Kertomuksia matkoiltani Satakunnassa muistojuttuja keräämässä. Suomi II, 2, 1864.
Kivikauden keramiikkaa Museoviraston sivuilla
Jos Suonojärven rantamilla on nykyäänkin yli 100 kesäasuntoa, on järven täytynyt vetää puoleensa väkeä jo kivikaudella. Rannoilta on useita kiviesinelöytöjä.
Lahja Ali-Löytyn löytämä kiviveitsi Palhosta. Ajoitus epäselvä.
Vilho Järvenpään 1982 löytämä kivitaltta Narvasta.
Pieni kivitaltta Laukon läheltä. Löytäjä Lauri Hietala.
Reikäkivi Narvasta.
Pelttarin vasarakirveshauta Rämsöön pohjoispuolella
Lanajoen varrella (Kivikoski, 1961)
Kivikirveitä; vasarakirves Lohnattilan Ali-Laurilasta (löydetty jo 1700-luvun alussa!), rombikirves Kirkonkylästä ja reikäkirves Lohnattilan Ali-Roselista. Valok. Museovirasto.
Siikosaaren kivikasa III/IV Hinsalan pohjoispuolella (Maajoki 1939). Kaksi kivikasoista löysi jo D.Skogman 1864.
Pärränojasta löydetty pronssinen, maaningantyyppinen onsikeltti myöhäiseltä pronssikaudelta (Museovirasto).