Kowan Teknolokian Päivät^® -tapahtuma riemuvuonna 2000.

Vähän-Aasian heettiläisten salainen ase 3000 vuotta sitten oli raudanvalmistustaito, heistä tuli sodissa egyptiläisiäkin voimakkaampia! Tuhansien vuosien ajan rauta kuitenkin vain kalisi ja kimmelsi taistelevan ihmisen kädessä - tai puhisi pankolla.

Lopulta syntyi kone, joka meluaa, liikkuu ja sauhuaa itsestään. Todellisen metallisen teknolokian syntyvuosisadat ovat nyt arvokkaasti takanapäin, mutta tänä historiallisena vuonna 2000 wanha teknolokia on edelleen voimissaan.

Kuvassa vasemmalla on nuoremman teknolokiapolven edustaja, metallinkäsittelyyn syvällisesti perehtynyt Vesa Alho. Asiaan kuuluvasti pukeutuneena hän valmistautuu koneen käynnistämiseen. Väärinkäsitysten välttämiseksi on syytä huomauttaa, että kuvassa näkyvä pakoputki ei kuulu herra Alhon peroonallisiin varusteisiin vaan takana sijaitsevaan moottorikoneeseen.

"Älkääpäs unohtako minua! Minä olen inhmillistä taidetta, muuan pieni kulttuuriolio. Ilman minua ei synny teknologiaa eikä sille arvoa eikä käyttöä."

Kowan Teknolokian Päivät -tapahtuma todella jäisikin toispuoleiseksi, ellei sieltä löytyisi myös sitä, mitä vastaan raskas metalli tulee näkyväksi. Kaikella on tarkoituksensa! Ensinnäkin mahtavat koneet eivät käy pelkästään itselleen! Ne käyvät tuottaakseen tulosta. Jalostusketjussa syntyy muokattu pelto, jyviä, jauhoja, heiniä, kattopäreitä ja turvallisuutta. Kaikkea pitäisi myös kuljettaa. Vielä kaikki tämäkin on vain välinearvoista ihmisen ja ihmisyhteisön elämää rakennettaesa.

Internet -aikakaudella on kuitenkin vaarana, että kaikki tehdään pelkästään elektronisen pehmeästi, virtuaalisesti, siis ei oikeasti. Vaikka kuinka katselisi hienoa nettikuvaa hampurilaisesta, siitä ei lähde nälkä. Eikä kännykällä voi matkustaa. On hyvä, että joku Rämsöössä muistuttaa elämisen välineiden koko kirjon tarpeellisuudesta.

Mutta nyt itse asiaan. Tässä se on. ISO MOOTTORI! 1000 hevosvoimaa. Niin, luit oikein, 1000 hevosvoimaa. Nuffield Meteor Mark III. Kun se käy, meteli on niin infernaalinen, että maa tärisee Richterin asteikot ylittäen sadan metrin päässä. (Keskity nyt kuvan ja tekstin seuraamiseen, älä hivuttaudu minnekään.) Koneessa on V12 moottori, siis 12 sylinteriä (6 + 6) ja kukin pytty kahden litran kokoinen, siis moottori on 28-litrainen. Kullakin sylinterillä on 4 venttiiliä, yhteensä 48 kpl. Pakoputket ilman äänenvaimentimia osoittavat kohti taivasta. Bensiinin kulutus jää tässä tilanteessa toisarvoiseksi asiaksi, mutta ilmoitettakoon, että käyntinäytöksen yhteydessä nestepinnan korkeus laski isohkossa astiassa selvästi silmissä.

Pärssisen Jussin omistama mahtava kone on liikutellut sulavasti panssarivaunun terästonneja. Tämän moottorin esikuvana on ollut Rolls-Royce Merlin -moottori, joka on taas ollut voimanlähteenä Spitfire -hävittäjissä toisen maailmansodan aikana.

Parilla sanalla sanoen "järeintä teknolokiaa"!

Museoalue on saanut sitten viime näkemän uuden komean rakennuksen, joka tapahtuman ajan toimi ruokailu- ja näyttelypaikkana. Muulloin komeiden koneiden suojana.

Maamoottorit, jotka edustavat voimakoneiden teknisesti pelkistyneintä muotoa, ovat joka kerta omalla aitiopaikallaan puksuttamassa ja antamalla tapahtumalle aitoa tuntuaan.

Joku entistetyistä koneista näkyi olevan myytävänäkin, joten jos sormet syhyävät, nämä koneet saattavat toisinaan olla jopa kaupan. Ja mistä sitä tietää, etteikö ne pulan tullessa vielä olisi tarpeenkin!

Kowan Teknolokian Päivät -tapahtumassa koneet ovat käyntikuntoisia ja ne toimivat ja käyvät niinkuin niiden pitääkin käydä. Jos museoalueelle on tuotu kone, joka ei käy, se on siirretty syrjään entistystä ja kunnostusta odottamaan. Yleensä museoissa käövijät ovat tottuneet näkemään elämästään irrotettuja kuolleita koneita, jotka eivät enää toimi ja jotka antavat katsojalle tuskin edes enää haileata kuvaa. Näin ei ole Rämsöössä!

Tämäkin lokomobiili käy kuin rasvattu salama. Koska se on höyrykone, ääni on hienoinen ja haju tulee vain koivun savusta. Eikä kone häpeä uutta, sen takaavat metallurgian hallitsevat sepät.

Myös traktorit voivat olla kuin uusia ja kimallella silmiä häikäisten. Nämäkin kulkevat omin voimin. Vanhimmat traktorit käynnistettiin aina veivillä. Käynnistyksestä tulikin taitolaji, ja kullakin oli oma heilautustyylinsä. Hieman samaa henkeä voi aistia omakotitaloalueilla, joissa koko kesä kiskotaan ruohonleikkureita käyntiin.

Traktoreiden määrä oli tällä kertaa näyttelyssä melkoinen, kymmeniä eri aikakausien vetojuhtia - kuin entisaikojen hevosnäyttelyssä. Mitähän, jos juhdat asetettaisiin vielä oikeisiin hommiin ja kynnettäisiin, muokattaisiin ja kylvettäisiin läheiset pellot vehnälle? Pitäisi kai etsiä myöhäkylvöinen lajike...

Kowan tekolokian taloudellisuuden huippu eli vesioinas. Tämä pumppaa vettä monen metrin korkeuteen veden omalla voimalla. Ei siis sähköä eikä bensiiniä, pelkkä veden paine. Pumpun toiminta perustuu hyvin nerokkaaseen oivallukseen. Tuloputkessa tulevaa vettä päästetään hetken aikaa pulppuamaan ulos, sitten hana suljetaan. Veden paine kohoaa pieneksi hetkeksi korkeaksi, ja tämä paine otetaan talteen. Sen avulla vesi pumpataan toiseen putkeen, jonka yläpää voi olla korkeammalla kuin tulevan vedenpinnan yläpää.

Sisarukset myymässä nukkeja ja koruja, siis pehmeää tegnologiaa. Itse tehtyjä ja persoonallisia nämäkin, eivät mitään kylmiä ulkomaisia katinkultakoruja tai standardiparpeja.

Kuja, jolla sisarukset ovat, on kuin pikkukaupungin käsityöläiskortteli. Monenlaista kaupustelijaa ja tavaroiden kirjo on suuri; kirjoista karamelleihin asti.

Kujan varrelta löytyi tämäkin kowa kone. Käsikivet ovat yksinkertainen jauhinlaite. Jyvät pudotetaan keskellä olevasta reiästä kivien väliin ja sitten vaan pyöritetään ankarasti. Työ kysyy voimia, mutta laari on kohta täynnä ryynijauhoja.

Kun lämmitetty ruisriihi ennen vanhaan tapettiin (siis viljan lyhteet puitiin kepakalla tai varstalla), piti äkkiä saada ruispuuroa. Isäntä vei ensimmäiset jyvät emännälle, joka alkoi käsikivien kiertämisen. Kohta sai talkooväki kutsun puurolle, jonka vertaista vanha kansa ei sitten muistakaan saaneensa sen jälkeen, kun käsikivien käyttö loppui.

Jos vielä etääntyi koneiden paukkeesta, saapui nurmikolle, jossa perheen pienimmille löytyi mieluisaa koettavaa. Oli kilejä, kanoja, lampaita, lehmä jne. Etenkin pikkutyttöjen mieli paloi humman selkään, "ratsastustunnille". Kuinka moni muuten oivalsi, että juuri hevosteknologia oli vallalla ennen kowaa moottoriteknolokiaa! Jos vanhaisäntä nyt olisi kuulolla, hän sanoisi: "Hevoset söivät kotoista ja uusiutuvaa luonnonvaraa, heinää, ja pakoputkestakin tuli vain lannoitetta, ei saastetta!" Jostakin kumman syystä tuo hevosvoima vain jäi riittämättömäksi.

Oikeat kiskotkin löytyvät alueelta - höyryhepo vain puuttuu. Tilalla on turvevaunuja ja malmikuormia kuljettanut dieselveturi, jonka käynnistys muuten oli hauska juttu. Veturimies sytytti tupakan näköisen sytyttimen tuleen, antoi hetken hiiltyä ja työnsi sytyttimen koneen sisälle, vanha diesel tarvitsi tämän. Toinen mies veivasi hetken sen minkä ikinä jaksoi - ja kone käynnistyi.

Tästä tulikin mieleeni, miksikäs kukaan ei ole rakentanut raudanvalimistuslaitosta eli masuunia Rämsööseen? Ei se aivan kamalan vaikeaa olisi. Alueella on järvimalmia, koska lentokoneidenkin kompassit aikanaan sekoilivat Vesilahden yli lentäessä. Etsimään vain. Sitten rakennetaan suuri uuni, sille palkeet ja alas putki kuonalle ja raudalle. Sisään tungetaan malmi ja koksia ja palkeista kova puhallus. Jos kerran saavat aikaan tervaa tynnyrissä, niin miksipä ei myös rautaa!

No, eiköhän tässä tällä kertaa ole tarpeeksi. Jätetään tämä talkoiden väsyttämä mies istuskelemaan ja torkkumaan tähän. Rupeama on nyt ohi, olkoon ja huilatkoon siinä - ilmeen perusteella kuulunee vielä päälliköihin.

Vuosi on lyhyt, muutaman kuukauden kuluttua teknolokia paukkuu ja savuaa jälleen. Onkohan muuten kukaan ehdottanut allakan tekijöille, että Wanhan Teknolokian Päivät merkittäisiin jo vakiona allakkaan?