Se pyörii aina vaan!
Kowan Teknolokian Päivät® -tapahtuma 2005!
 

 
Jo 15. kerran pyörähtivät ikivanhat pyörät vinhaan hyörinäänsä Rämsöössä. Samalla tavalla kuin viime vuonna, ja toissa vuonna, ja sitä edellisenä vuonna jne. Aina vaan! Mutta siinä se idea onkin. Ne pyörivät yhä. Monet Rämsöön pyöristä ovat pyörineet jo yli 100 vuotta, mikä seikka juuri saakin mietteliääksi. Moniko nykyisistä koneista toimii enää 10 vuoden kuluttua? 2-3 vuotta taitaa olla koneen ikä, ja sitten kierrätykseen. Wanha yksinkertaisuus tuotti ajattomuutta. On hyvä, että se esitetään sellaisenaan ja muuttumattomana. Nykyinen tekninen mutkikkuus tuottaa nopeasti kasvavaa yhteensopimattomuutta, vaatii globaalista tuotantoa ja johtaa laitteiden lyhytikäisyyteen.
Kowan Teknolokian Päivät® -tapahtuman keskeisimpiin koneisiin ovat alun alkaen kuuluneet maamoottorit. Vasemmalla on rivi moottoreita, jotka näyttivät olevan vielä kunnostusta vailla. Sepät saavat taatusti ne vielä kuntoon. Maamoottorissa moottorin täydellisyyden idea ei toteudu, mutta pitäisikö edes? Sitä mukaa kun teemme työvälineestämme täydellisemmän, se muuttuu vaikeammaksi korjata ja hallita, sen käyttöalue kapenee ja sen tekemiseen kuluu yhä enemmän voimavaroja. Kannattaako täydellisyydestä maksaa liikaa? Jossakin lienee optimikohta, joka ylittyy liiankin helposti.

Hukanteillä? Jos lakot laajenevat ja tulee ruoasta pula,
ole huoleti, tämä mies osaa pettuleivän teon.
Sen verran olemme vielä hyvinvoivia, että kovin vankkaa
tungosta ei tullut ympärille. Kun pettu otetaan pystypuusta,
keloutuvasta puusta saadaan myöhemmin tervaksia.

Männyn on oltava nuorta, ei siis ikipetäjää. Ruskea kaarna eli
tuuliparkki ensin pois, sitten irrotetaan nilakerros eli petäjäliina.
Parhaiten onnistuu pari viikkoa ennen juhannusta.
Sitten pettu kuivataan, paahdetaan, jauhetaan ja leivotaan.
Mukaan mahdollisesti hieman ruista. Ja on terveellistä!

Hei, mitä, ilmaiseksi?

 Aivan erinomainen piirre tämänkertaisessa Kowan Teknologian Päivät® -tapahtumassa oli se, että tanner tömisi koululaisia. Lauantai oli koulupäivä, jolloin tutustuttiin kowaan teknolokiaan! Osa ihmetteli koneita, osa vasaroi nauloja, osa taivutteli peltiä, osa oli höyrykärryn kyydissä ja osa teki jotakin muuta. Vanha teknologia tuli tutuksi - ja etenkin käsin tekeminen.

Kuinka moni lukijoista on "joutunut" leikkimään käpylehmillä? Vai kaikki jo muovisilla näköisotuksilla - eikä ole tarvittu mielikuvitusta?

Tämä työ jäi kuvaajalle arvoitukseksi. Olisiko jokin lelu? No vasaroimistaitoa ainakin tuli.

Koululaiset ovat tunnetusti eläväistä porukkaa. Niinpä tämänkin opettajan ryhmäkuvaan taidettiin saada vain noin neljännes ryhmän vahvuudesta. Useimmat opettajat kertoivat - ei tosin kovin järkyttyneinä - pääosan luokastaan seikkailevan tietymättömissä. Tämän mittaisille jos keille ihmettelemistä ja tekemistä piisasi! Taatusti lukuvuoden mielenkiintoisimpiin kuuluva koulupäivä. Uskaltaisikohan sanoa ... no uskallan, että teknolokiakeskuksessa riitti taatusti paljon uutta näkemistä ja opittavaa myös nuorille opettajille.

Ja mikähän niitä pikkupoikia sitten mahtoi kiinnostaa. Ehkä tämä ... Raskasta pelotusvoimaa eli armeijan järeä kuljetusväline, jolla on päässyt pahempiinkin paikkoihin.

Kun tämä lepäili nurmikolla, tuli mieleen, että hökötys ei ole kulkenut omin voimin ainakaan 50 vuoteen. Mutta kohtapa se tuli jyristen vastaan. Äänen perusteella todellinen bensarosvo!

 

Millaista työnteko mahtoi muinoin olla? Yhdellä sanalla sanottuna se oli käsityötä, jossa koneet olivat vain käden jatkeita. Käsityön tekijä hallitsi itse työn kulkua. Nykyäänhän ihminen mukautuu automaatin rytmiin - ja tarpeisiin (Juha Siltala tietää tarkemmin). Täkin tikkaajalla on tikkauspuut, joissa on kaksi rullaa. Kaksi kangasta ja niiden väliin jäävä pehmuste tikataan käsin (tai joskus tikkauskoneella) yhteen. Aikoinaan täkintikkaaja oli oikein ammatti, Vesilahden Narvassa tikkaajana tunnettiin mm. Amanda Rautell.

Käsityö ei ollut hermoja raastavaa. Jos käsi väsyi, pidettiin kahvitauko. Työn tulos kehkeytyi kokonaisena silmissä, ja työn tuotto jäi tekijälle - mitä nyt verokarhu vähän nappasi. Usein käsityötä tehtiin joukolla, jolloin työnteko muodostui peräti hauskaksi.

Tämä merkillinen pomppija vasemmalla jos mikään on nimenomaan käden jatke. Kun käyttäjä painaa nappia, painava kone pomppaa hurjasti ja kovalla jysähdyksellä ylöspäin. Sitten se iskeytyy jälleen tantereeseen, joka hetken kuluttua on todella tiivistä ja tasaista. Yhden aikakauden vaihtoehto kalliille täryttimelle. Kun Rämsöö-Stormi -tietä parhaillaan uudistetaan, tämän kojeen käyttäjä ei taitaisi päästä palkoille.

Oikealla taas on nykyisen polkupyörän alkumallistoa, oikea vanha velo. Kovin on kapeat pyörät ja vähän välityksiä, mutta käsijarru sentään löytyy! Jalkamiehen voittaa.

 
Jatketaanpa pyörillä. Vasemmalla ilmeisesti venäläisvalmisteinen moottoripyörä sivupenkillä. Ihme ja kumma pyörässä oli myös pakki. Oikealla on todellinen maastomopo, joka ei taida edes hukkua järveen. Joskushan täällä oli myös suihkumopo.

   

Tytöt värikkäissä puuhissa ja toiset leivänmyynnissä. Oikealla perinteinen räätälin 7 kilon silitysrauta kuumenemassa pikkukaminan päällä. Ehkä nämä kaikki räätäli toi mukanaan, kun tuli taloon vaatteita ompelemaan.

Mikäs himskutti tähän tuli? Jaa, katos vaan, tulppa karstassa! Mikähän se tulppa mahtaa olla? Niille, jotka eivät tiedä:

Maamoottoreissa tulppa oli yksinkertainen hehkukuulatulppa, joka alkulämmitettiin hehkulampulla. Bensiini- ja petrolikoneissa käytetään nykyään tulppaa, johon johdetaan oikealla hetkellä korkeajännite, joka purkautuu kipinänä, joka taas sytyttää männän puristaman bensiinin ja ilman seoksen palamaan. Kampiakseliin kiinnitetty mäntä viuhuu alaspäin ja saa aikaan akselin pyörimisen. Jos tulpan kärkiväli on väärä, kipinä ei sytytä paloa. Kun mäntä tulee uudelleen ylös, nelitahtikoneessa se työntää pakokaasut pakoventtiilin kautta pakoputkeen. Sitten imaistaan sylinteriin uutta polttoainetta ja puristetaan jälleen. Kaksitahtimoottorissa, esim. mopossa, vaiheet on tiivistetty niin, että männän jokainen alastulo on palovaihe.

Mutta onkos diesel-moottoreissa edellä mainittuja sytytystulppia? Väärin, ei ole. Niissä on vain hehkutulppia, joita käytetään käynnistysvaiheessa. Dieselissä puristus on niin valtava, että se riittää oikealla hetkellä ruiskutetun dieselöljyn syttymiseen.
 
Tämän korkuiseksi teet pinon! Tein jo mallikerroksen. Nyt kädet pois housun taskuista ja aloita hakkaaminen heti, tuossa on pölli ja pari kirvestä. On toisaalta kovin hyvä, että kehitystäkin on tapahtunut. Näillä käsikäyttöisillä sammutuspumpuilla WPK:n väki ei kyllä pitkälle pärjäile. Toimintavarmoja ehkä ovat kaikissa tilanteissa, mutta ...

Tulipa tässä mieleen, että millainenhan mahtaa olla kunnon konemiehen painajaisuni? Meneekö kauheasti metsään, jos arvelen sen olevan jotakin tuollaista, mitä tuolla oikealla on?

Miksikö juuri tällainen kuvitelma? Tuo kuvahan on konemiehelle aivan selkeä juttu. Painajainen tietenkin sen vuoksi, että kuva näyttää romuliikkeen varastolta - ja sinnehän kunnon koneita ei saa viedä. Ne uusiokäytetään kunnes niistä ei ole mitään jäljellä. Pikemminkin romuliikkeistä haetaan lisää, mikä asiantila on saattanut joskus rassata isäntien ja emäntien välejä.

Tunnistatko mitään? Kaikki osat olivat Rämsöössä 2005.

Otetaanpa sitten lopuksi muutama tekninen ilme.
Huomatkaa tuo hyväntuulisuus; vain kowa teknolokia voi sen saada aikaan!

Niille, joita asiat edelleen kiinnostavat, tässä jokunen linkki muualle Suomeen:

Kuvattu ja koottu 28-29.5.2005, © Yrjö Punkari, 2005