Varvari-Jannen Sorvala |
Sorvala vuonna 1997 |
||||
Sorvala Sorvala on rakennettu hirsistä, mutta se on vuorattu punaiseksi maalatulla peiterimavuorauksella. Tiilikattoinen rakennus on tukevasti betonisokkelin päällä, joka tosin on tehty myöhemmin kivijalan vahvistukseksi. Sorvala kuuluu niihin muutamiin rakennuksiin, jotka eivät palaneet vuoden 1918 taisteluissa. Kaikkiaan Vesilahdessa poltettiin lähes 700 rakennusta. Lähinaapureista paloivat mm. Roppo, Jaakkola, Karjainen ja Narvan koulu aivan vierestä. Narvassa ja sen ympäristössä palamatta jäivät mm. Jaakkolan vaarin rakennus koulun rinteessä, Leiposen kestikievari (purettu), Pöyhölän Taura (nyk. Nuorala) sekä Kuralan Antila (purettu). Lisäksi tulelta säästyi mäkitupia, torppia, ulkorakennuksia ja aittoja. Vesilahden kunta osti Yli-Pastin tilan vuonna 1890 ja antoi maanmittarille tehtäväksi kaavoittaa ja tontittaa alue vastaavalla tavalla kuin Vesilahden kirkonkylässä kaavoitettiin Kässältä vuonna 1888 ostetut maat. Näin kumpikin kylä sai asunnon paikan käsityöläisille, virkamiehille ja talojen palvelijoille. Kirkonkylään syntyi melko yhtenäinen raittikylä, mutta Narvassa asuntoja rakennettiin pienten teiden varrelle hieman hajanaisemmin. Kummassakin kylässä osa näistä pienistä asumuksista on edelleen tallella. (Häihälä 2014) Sorvalan tontti (0,14 ha; 922-425-11-17 ), jolle 1948 rakennettiin myös terveystalo ja 1975 hammaslääkärin asunto ja työtila, lohkottiin Yli-Pastista vuonna 1909. Näihin aikoihin lohkottiin lisäksi useita muita Tuulikalliontien varteen sijoittuvia pieniä tontteja. Pääosa näiden tonttien rakennuksista on peräisin 1900-luvun alusta ja ne ovat yhä asuttuja. Sorvalan on kuitenkin täytynyt olla olemassa viimeistään jo 1890-luvulla mäkitupana Yli-Pastin maalla. Se ei kuitenkaan ollut silloin vielä Jannen koti vaan Jannen isän koti ja työtila. Vuonna 1982 Sorvalan pohjoispuolelle rakennettiin nyt jo lakkautettu terveysasema. (Heiskanen 2004, VH) |
|||||
Janne Wallenius ja hänen isänsä olivat ammatiltaan sorvareita eli varvareita (< svarfvare). He olivat erikoispuuseppiä, joiden tärkein työväline oli jalalla poljettava sorvi. Sen avulla he työstivät koristeellisia puutankoja ja puupuolia. Verstaassa toki oli myös höyläpenkki ja tarpeellinen määrä puutyökaluja. Taidon oli tuonut Tyrväältä Jannen isä, jolla oli nelivuotinen oppi Porista. Sorvarin ammatti oli 1800-luvun lopulla yleinen, mutta ammattimiehiä ei tainnut olla aivan tarpeeksi, koska kaupunkien puusepänliikkeet kuuluttivat 1900-luvun vaihteen seudulla usein avoimista sorvarien paikoista. Käsityöläisammatit olivat aikaisempina vuosisatoina hyvin säädeltyjä, ja vasta 1800-luvun aikana toimilupia alettiin myöntää helpommin, kunnes ammatit vapautuivat kokonaan. Tosin jo vuonna 1763 mainitaan Saarikunnassa olleen jo varvari. Vuonna 1870 Vesilahdessa oli 27 virallista käsityöläistä eli yhdeksän seppää, kuusi kraataria, kuusi suutaria, kolme nikkaria, kaksi nahkuria ja yksi sorvari eli varvari. 1900-luvun vaihteen jälkeen käsityöläisten lukumäärää on jo mahdoton laskea. (Roppo 1979, VH 230, Honka-Hallila 1996, 325) Sorvi on tekninen ja toisaalta myös hieman vaarallinen työstökone. Raakapuu kiristetään ensin keskelle sorvia tiukasti kahden kiinnittimen väliin. Kun sorvia poljetaan ja saadaan se kovaan vauhtiin, puu pyörii akselinsa ympäri hyvin nopeasti. Toivo Poukan muistin mukaan Jannen sorviin kuului myös suuri vauhtipyörä, joka täytti melkein koko katon. Tällainen sorvi on ollut ainakin Kuokkalan Museoraitilla Lempäälässä. Pyörivää puuta on helppo jyrsiä erilaisilla taltoilla toisin paikoin ohuemmaksi ja jättää toisin paikoin taas paksummaksi. Puupuolien kuviot tulevat hyvin siisteiksi ja koristeellisiksi. Työ vaatii kuitenkin ammattitaitoa. Frans Roppo on kertonut, että Janne ei koskaan tehnyt töitään toisten nähden; hän halusi pitää ammattisalaisuutensa. (Roppo 1979; Poukka 1983) |
Sorvalan vanhojen tapettien alta paljastuu hirsiseinä. |
||||
Walleniusten rukit ja keinutuolit Walleniusten pääartikkeleina olivat rukit, mutta myös keinuja syntyi. Rukilla valmistetaan joko lampaanvilloista tai pellavatukoista lankaa. Lähes joka talossa oli lammaslauma ja pellavaakin viljeltiin monissa paikoissa. Pellava kuitukasvina tunnetaan jo kivikaudelta (Kaukonen 1946). Lampaat kerittiin, mutta pellava edellytti monivaiheista työmaata. Heinän näköisen ja sinikukkaisen pellavan varret oli ensin liotettava ja sitten loukutettava ja lihdattava. Kaikkein vanhimpina aikoina lanka oli aina kehrätty värttinällä, mutta se oli kovin hidasta. Vaikka jokunen rukki tunnetaan Suomesta jo 1700-luvun alusta, tavallinen poljettava rukki yleistyi Hans Henrik Boijen perustaman Messukylän Otavalan kehruukoulun (1756) ansiosta. Koulun opettajat toivat kehruutaidon sekä välineitä Ruotsin Vadstenasta, jonne vaikutteet olivat tulleet Flanderista. Rukki levisi nopeasti kaikkialle viimeistään 1800-luvun alkupuolella. (Laine 1935, 227-250) Hyvä rukki ja taitava rukin käyttäjä tulivat 1900-luvulle tultaessa välttämättömiksi, jotta olisi saatu kaikkia tarvittavia lankoja. Janne Walleniuksen rukit olivat tekniikaltaan kuuluisia; ne vetivät haivenia juuri sopivalla tavalla ja pyörittivät sen langaksi. Vaimo Tilda testasi aina rukit, ennen kuin ne lähtivät ostajille. (L-VS 1.12.1950) Ainakin yksi Jannen tai hänen isänsä valmistamista rukeista on edelleen Vesilahden kotiseutumuseossa. Villalangat ovat useimmiten samanlaisia, joten niistä kudottiin aina villasukkia tai villapaitoja. Pellavasta taas saatiin sekä karkeampia että hienompia raaka-aineista. Karkeammat kudottiin kangaspuissa päällysvaatteiksi, sänkyvaatteiksi tai säkeiksi. Hienommista langoista kudottiin alusvaatteita, pöytäliinoja, raanuja jne. Koska väestö kasvoi 1900-luvun vaihteessa hyvin nopeasti, tarve kaikenlaisten kankaiden ja kudonnaisten tekemiseen oli valtavan suuri. Janne teki myös keinutuoleja, eivätkä nekään olleet laadultaan huonoja. Frans Roppo tilasi Jannelta keinutuolin arviolta vuonna 1921. Naapurien tuttavuus oli syntynyt siitä, että Janne kävi kylpemässä nykyisen Rautellin tontilla sijainneen Ropon talon saunassa. Keinuja Janne lienee kuitenkin tehnyt suhteellisen vähän, mutta rukkeja sen sijaan kulkeutui paljon myös Vesilahden ulkopuolelle. Sekä rukeissa että keinutuoleissa kaikki välipuut sorvattiin eri tavoin koristeellisiksi. Useimmiten sorvilla muotoiltiin kynttilänjalkoja, mutta niitä Jannen ei tiedetä valmistaneen. |
Varvari-Jannen tai hänen isänsä tekemä rukki Vesilahden kotiseutumuseossa.
Esine nro 24. |
||||
Frans Ropon mukaan Varvari-Janne oli kovin puhelias ja tiesi monenlaisia juttuja juuri Tyrvään suunnalta. Sieltä suunnalta taloissa liikkui myös kuuluisa Jeppee, josta aikoinaan kerrottiin juttuja niin Tyrväässä kuin myös Vesilahdessa. Jeppee söi Jannen mukaan vain joka kolmas päivä. Ja kun Jeppee tuli muutamaksi päiväksi taloon, niin hän lupasi ylöspitonsa korvikkeeksi tinata emännän kahvipannun. Ja Jeppee todella tinasi pannun. Kun sitten emäntä tarkasti pannua ja totesi, että tämä tinaushan lähtee pois! Jeppee puolestaan totesi, että niin lähtee tämäkin poika, ja on nyt sillä tiellään. (Roppo 1979) Jannen tuttaviin kuului myös opettaja Akseli Nopola, joka antoi Jannelle mm. päivän sanomalehden luettavaksi. Tosin Jannelle itselleen tuli Suometar-lehti (ehkä Uusi Suometar). Tämän tietäen ihmisiä poikkesi varvarin luokse lehden lukemisen toivossa. 1800-luvun sanomalehtien vanhoja numeroita tai niiden osia on löytynyt Sorvalan ullakolta ja tapettien alta. Kävijät tietenkin saivat kuulla myös Jannen kaskuja. Jouluna varvari levitti pirttiinsä joulupahnat, joissa lapset saivat käydä telmimässä ja tutustuivat näin vanhoihin joulutapoihin. Myös limonaadia varvari tarjosi lapsille. Tampereen Sanomissa vuodelta 1910 kerrotaan, että kuntakokous valitsi Varvari-Jannen sekä kauppias Riihiojan valvomaan järjestystä Narvan torilla, joka sijaitsi Ristiveräjillä meijerin vieressä. Torille, jonka pitoaika oli perjantaisin klo 7 - 12, sai tuoda kaikenlaisia maatalous- ja kotiteollisuustuotteita, mutta tehdastuotteet ja rihkamatavarat olivat kiellettyjä. Komeat viiksensä varvari oli ajanut pois vaimonsa toivomuksesta; varvari oli vain todennut, että "Jos se kerran on sun tahtos". Lokakuussa 1894 Tampereen Sanomat kertoi, että sorvari Walleniuksella oli kasvanut peruna, joka painoi n. 1 kg. Sisällissodan aikana Janne lienee ollut Narvassa, koska hänen kerrotaan pitäneen rahojaan lastukopan pohjalla, josta niitä ei koskaan etsitty. (L-VS 1969; TS 1910; TS 5.10.1894; Jokela 2018)
Vanhemmalla varvarilla, Johan David Walleniuksella oli loppumaton halu saada selvä tieto ja käsitys niin hengellisistä ja henkisistä kuin myös aineellisista asioista. Hän harrasti sen vuoksi kirjallisuutta sen minkän vain työltään ennätti, joskus yökausiakin. Uusimman tiedon hän hankki lukemalla tilaamaansa Suometar-lehteä, joka oli maaseudulla muutoin vielä harvinainen. Yhteisen hyvän ja jokaisen edun kannattajana varvari oli tunnettu. Nälkävuosien aikana hän oli mukana tekemässä aloitetta Halkivahan maantien raivaamisesta, jotta saataisiin työtä ja toimeentuloa sitä tarvitseville. Tien teko todella käynnistyi. Tiedonhalunsa Johan David tartutti myös poikaansa Janneen, jonka kerrotaan myös lukeneen useita lehtiä. (TS 18.1.1912; Roppo 1979) Vesilahden uudehko kunnallishallinto oli laatinut 1870-luvulla kalastussäädöksen, jonka mukaan ainoastaan kalavedet omistavilla maatiloilla oli oikeus kalastaa, ja muille ei suotu minkäänlaista kastusoikeutta. Vaikka David Johan Wallenius ei itse kalastanut, hän päätti korjata tällaisen suurta epätasa-arvoa tuottavan päätöksen, joka olisi merkinnyt juuri nälkävuosista selvinneille vähäosaisemmille toimeentulon romahtamista. Luku- ja kirjoitustaitoisena hän hankki useilta talollisilta valtuuden toimia asiassa. Venäjän vallan aikana maaherraa vastasi kuvernööri. Wallenius lähti jalkasin kohti läänin kuvernööriä, joka näihin aikoihin oli kenraali Edvard von Ammond. Hänen virkapaikkansa oli tietenkin Hämeenlinna, mutta on mahdollista, että virkatie on voinut kulkea jonkun lähempänä olleen toimipisteen kautta. Wallenius kuitenkin kertoi usein, miten suuren vaivan yksinkertainen maanukko joutui kokemaan mennessään herrojen luo. Syksyllä 1879 tulikin ruotsinkielinen päätös, että kuka tahansa saattoi kalastella viidellä erilaisella pyydyksellä, joten tämäkin tavoite toteutui. (TS 18.1.1912; Jokela 2018) Johan Davidin kerrotaan kuuluneen Vesilahden luottamusmiehenä siihen suureen lähetystöön, joka lähti vuonna 1899 Pietariin keisari Nikolai II:n puheille vaatimaan Helmikuun manifestin peruuttamista. Varvarihan oli opiskellut myös venäjän kieltä. Viisisataa luottamusmiestä ja yli puoli miljoonaa adressin allekirjoitusta eivät kuitenkaan tehneet keisariin vähintäkään vaikutusta. Keisarin sanan tuonut lähetti sanoi vain, että "Menkää kotiinne. En minä ole teille vihainen". Frans Roppo muisti, että Jannen isä oli vanhoilla päivillään melkein sokea; sama todetaan lehtiartikkelissa vuodelta 1912. (Poukka 1983; Roppo 1979) |
|||||
Johanna Vesikiven kirkkosilkin eli vihkiliinan lahjoitti museoon Maija Hartikka (os. Väänänen). Hannele Kuitunen on kertonut tarinan, jonka mukaan Johanna Wallenius oli ollut aluksi Narvan Ropolla töissä, mutta siirtyi sitten naimisiin Kuralan Antilaan. Hänen miehensä Kaarle Antila oli ollut juoppo, mutta ryhtyi sitten absolutistiksi ja kertoi olevansa kivenkova vesi-ihminen. Siitä sitten jotenkin muotoutui sukunimi Vesikivi. |
Kotiseutumuseon kokoelmissa on suurehko kirkkosilkki, jonka on
omistanut Varvari-Jannen isosisko Johanna Vilhelmiina Wallenius.
Silkin valmistusajaksi on mainittu vuosi 1890. Mitat: pituus 133 cm, leveys
133 cm ja silkkihapsut 25 cm. Silkin numero museossa on 420. Johanna oli aviossa Kuralan Kalle Vesikiven kanssa. Heidän poikansa Antti Vesikivi (26.10.1887-2.3.1944) opiskeli tohtoriksi erikoisalanaan suoviljelys. Opetustöittensä jälkeen hän toimi pitkään Leteensuon koeaseman johtajana Hattulassa. Nuoruudessaan Antti Vesikivi oli osallistunut mm. Tähti Nuorisoseuran toimintaan. Varvari-Janne oli siis Antti Vesikiven eno. (L-VS 1944) |
||||
Yllä olevassa valokuvassa vuodelta 1909 on koppalakkipäinen parrakas mies, jonka on ilmoitettu olleen suutari Vallenius Ylä-Narvantieltä. Kerrotaan, että suutarin piha oli hyvin siisti. Käsityöläiset
Varvari-Janne ja hieman kumarassa kulkenut laiha suutari tunsivat toisensa.
Kuvan muut ihmiset lienevät Yli-Arvelan väkeä; kuva on otettu
ehkä Yli-Arvelassa. |
Suutari Wallenius Narvassa on puhuttu myös suutari Valleniuksesta, ja jotta sekaannuksia ei tulisi, selvitettäköön nyt tämäkin Wallenius, joka ei ollut mitään sukua Varvari-Walleniuksille. Mutkien kautta suutari kuitenkin liittyi myös varvarin historiaan. Kun Varvari-Jannen äiti Miina Vallenius kuoli keuhkotautiin vuonna 1902, kirkonkirjoissa ilmoitettiin hänen olleen sorvarin vaimo, mutta hänen omaisekseen mainittiin suutari Juho Kustaa Vallenius. Tiedot eivät oikein täsmää, sillä omaiseksi mainitun Juho Kustaan luulisi tietenkin olleen Miinan mies eli Johan David Abrahamson (s. 1836), joka eli vuoteen 1912 asti. Kirkonkirjassa on siis virhe; nimet Johan David ja Juho Kustaa on sekoitettu keskenään. Suutari Wallenius asui Ylä-Narvantiellä ja kävi tekemässä kenkiä maataloissa ainakin vielä 1920-luvulla. Vesilahden kirkonkirjoissa ei kuitenkaan ollut kahta Juho Valleniusta. Suutari ei siis ollut kirjoilla Vesilahdessa, vaan todennäköisesti Urjalassa, josta tunnetaan Walleniuksia. Suutari Juho oli omaisena myös vuonna 1885 Hinsalan Kyläkärjen ruotiukolle Juho Kaarlonpoika Jännälle. Miksi näin oli, ei ole selvillä. Vallenius näyttää olleen nimi, jonka etenkin käsityöläiset ovat mielellään ottaneet itselleen; näin teki myös suutari Vallenius Urjalasta. |
||||
Aamulehdessä oli 16.1.1890 suutarimestari Juho Walleniuksen
ilmoitus, jossa hän haki näyttävästi palvelukseensa suutarin sälliä ja vielä
pitemmäksi aikaa. Suutari lupasi myös kustantaa hakijan junamatkan ja kyydin
Vesilahteen asti. Muuan huomionarvoinen seikka on, että Juho kirjoitti kotikylänsä
nimen muodossa Naarva. Walleniuksen on täytynyt saada virallinen suutarinoppi,
sillä ilmoituksessa tuskin olisi voinut muutoin käyttää mestari-titteliä.
Kysymyksessä on siis Jannen isä, suutari-Juho. Suutari Juho Valleniuksen asunto oli Itäsen tontilla. Erään lähistöllä olevan asunnon nimenä on edelleen Vallenius. Suutari oli pieni ja ketterä mies ja kova tanssimaan. Sanottiinkin, että kun kävi kova tuuli, Vallenius joutui aidan rakoon. Myös poika Hanne teki suutarintöitä. Asunnossa oli myös Kalle Wallenius; hänen tyttärensä Helmi oli Hilma Järvisen (os. Sundgren) kaveri. (Järvinen 1979) |
|||||
Kristillinen Työväenyhdistys Vallenius-Varvarit olivat Sorvalan tunnetuimmat asukkaat, mutta he eivät olleet ainoat. Asiakirjat ja monet muistelmat tietävät, että Narvan Kristillinen Työväenyhdistys käytti Sorvalaa tapahtumissaan jo ehkä 1920-luvulta alkaen. Kristillisen työväenyhdistyksen toimitalo oli ollut Kristillinen Poukka Narvan kivisillalta hieman Kostialansaareen päin. Kun venäläiset alkoivat vuonna 1916 rakentaa linnoitteita ja vallihautoja, he ottivat Kristillisen Poukan upseeriston tukikohdaksi ja häätivät työväenyhdistyksen pois. Vuonna 1918 rakennus tuhoutui tulipaloissa Narvan muiden talojen ohella. Työväenyhdistys ryhtyi hankkimaan uutta toimitilaa, mutta ainakin vielä 8.7.1919 Sanomalehti Työkansassa ilmoitettiin, että yhdistyksen kokous on Vesalan talossa (läntisessä Salospohjassa) su 31.8.1919 ja puhujina mm. F.A.Karinen ja Syrjälä. Ilmeisesti melko pian tämän jälkeen Sorvalaa tai osaa siitä vuokrattiin tilapäisesti yhdistyksen tapahtumiin Varvari-Jannelta. Syynä lienee ollut se, että Sorvalan vieressä oli kesätapahtumiin soveltuva laaja ruohokenttä. Jannen isä David oli kuollut jo 1912. Kristillinen työväenyhdistys ei ollut mikään pikkuyhdistys, sillä bäckiläis-evankelisen herätyksen ansiosta jäseniä oli varsin paljon. Yhdistys järjesti Sorvalan vieressä olevalla nurmikolla suuria kesäjuhlia, joihin tuli runsaasti väkeä mm. Alho-laivalla. Sorvalan tilat riittivät ainoastaan kahvinkeittoon, pullien leivontaan ja rusinasopan valmistamiseen juhlavieraille. Paikallisina puhujina olivat mm. Viljaranta, Kaarne, kauppias Riihioja, Vesilahden seurakunnan papit sekä Suomen lähetysseuran matkasaarnaaja Kalle Jussila. Toivo Poukka on kertonut, että puhujana oli joskus ollut myös Alpo Lumme, joka toimi pitkään sosialidemokraattien kansanedustajana ja Mikkelin läänin maaherrana. (Poukka 1983, Jussila 1983) Eräänä 1930-luvun syysiltana Sorvalassa järjestetyssä hartaustilaisuudessa puhuja Viljaranta kysyi, että kuka haluaa kerätä kolehdin. Muuan takapenkin mies ilmoitti, että ”Hyvä herra, kyllä minä kokuan”. Niin hän myös tunnollisesti kokosi kolehdin hattuunsa, mutta painui rahojen kanssa kiireesti ulos pimeään Kuralan suuntaan ja häipyi sen tien. Väki lähti perään, mutta antoivat miehen kuitenkin mennä; ehkä hän tarvitsi rahat tarpeisiinsa. Antti Nieminen oli vanhoilta ihmisiltä kuullut, että kerääjä oli Narvan Sälli. (Poukka 1983, Nieminen 2019)
|
|||||
Kun kristillinen työväenyhdistys alkoi suunnitella rukoushuonetta, se
muutti nimensä Narvan rukoushuoneyhdistykseksi. Työt alkoivat 1955,
mutta ne keskeytyivät, koska alueelta löytyi kristillinen hautausmaa, jota
oli käytetty välillä 1100-1300, siis ennen roomalaiskatolisen seurakunnan
tuloa Vesilahteen. Rukoushuone valmistui vuonna 1960, ja nyt rakennus toimii
Narvan Kyläkirkkona. Taidemaalari Otto Toivonen oli maalannut
työväenyhdistykselle vuosina 1914-15 kaksi raamatullisiin kertomuksiin perustuvaa
taulua, jotka olivat olleet jo Kristillisen Poukan seinällä (kuvat alempana).
Sieltä ne pelasti tulen alta Kalle Åker, ja taulut vietiin seuraavaksi
Sorvalaan. Sieltä ne siirtyivät Martti Annalan entisöiminä Narvan
Kyläkirkon seinälle. (Poukka 1990) Jannen loppuelämä Kun Janne oli joutunut myymään Sorvalansa ehkä vuoden 1930 tienoilla, hänen oli etsittävä itselleen ja Hannalle uusi asunto. Sellainen löytyi Pöyhölän vanhan kylän tuntumasta Jutilan maalta, jonne Kalle Jutila oli aikoinaan rakentanut Rauhala-nimisen asunnon. Kalle ei ainakaan pitkään asunut mökissä, jos ollenkaan, mutta hänen jälkeensä mökissä asuivat Aleksi ja Tilda Riutto ja ehkä muutama muu. Vienankarjaisen Privaloffin ja Pallaksen jälkeen tuli Jannen ja Tiltan vuoro asua Rauhalaa. Käsityöverstasta Jannella ei enää ollut Rauhalassa ja on hyvin epävarmaa oliko työvälineitä enää edes Sorvalassa. (Sivén) Onni Sivénin mukaan Janne ja Hanna riitelivät aika ajoin Rauhalassa, ja ennen pitkää Janne kyllästyi koko tilanteeseen. Eräänä yönä 1930-luvulla hän käveli huopa harteillaan ja virsikirja kädessään metsien poikki sisarensa Edlan luo Salospohjan Koivuselle. Tämä oli käytännössä avioero. Koivusella Janne asui 1930-40-luvuilla. Myös Hanna joutui lähtemään Rauhalasta Tampereelle. Rauhalaan tuli Kusti Nymanin perhe Linnamaan Kooningista. Koivusellakaan Janne ei ollut toimettomana, vaan teki mm. pajupillejä ja leppävärillä koristeltuja kävelykeppejä. Päiväkävely johti aika ajoin maailmaa parantelemaan Friskin pajalle. 1940-luvun lopulla Jannen terveys oli jo niin paljon huonontunut, että hän joutui Vesilahden vanhainkotiin, josa hän kuoli 87 vuoden ikäisenä 19.11.1950. (Sivén; rippikirja; Jokela 2018)
|
|||||
Otto Toivosen maalaamat taulut vuosilta 1914-1915. Nykyään taulut sijaitsevat Narvan kyläkirkon seinällä. |
|||||
Lempäälän-Vesilahden Sanomissa 24.12.1969 olleen artikkelin yhteydessä oli piirros Valleniuksen perheestä. Muuriin nojaa opettaja Akseli Nopola. Piirroksen hieno tiilimuuri on myöhemmin korvattu peltimuurilla (pönttöuunilla). Artikkelin tietosisällön perusteella piirros voi olla opettajan pojan Risto Nopolan tekemä. Varvari-Jannen mökki on pieni (6 x 10,5 m) ja vaatimaton hirsimökki, mutta sillä on kiehtovaa historiaa takanaan. Tulevaisuus näyttää, mikä on mökin kohtalo. Nyt ei ole ainakaan lupaa purkaa tai siirtää sitä. Mökkiin on päätetty järjestää erilaisia näyttelyitä. Vuonna 2018 valokuvin ja tekstein esiteltiin, miltä Narvan seutu näytti sata vuotta sitten. Kävijöitä oli yli 500. Vuonna 2019 aiheeksi otettiin Kuljettiinpa ennenkin. Siinä näyttelyssä tutustuttiin maaseudun logistiikkaan. Vuonna 2020 koronapandemia esti kaikki näyttelyt ja yleisötapahtumat. |
|||||
Sorvala vuonna 2004. Kuva Jari Heiskanen. Vanhoissa valokuvissa päätyseinän ikkunan yläpuolella on ollut myös pieni ullakkoikkuna. |
Sorvala elokuussa 2016. |
||||
Yrjö Punkari, 2016-2020. Viimeiset muutokset 7.6.2020. Mikäli tiedossasi on tarkennuksia yllä oleviin tietoihin, lähetä ne: ymp@sci.fi Lähteitä:
Lyhenteitä: Haastatteluja ja tiedonantoja: Roppo Frans 26.4.1979; Järvinen Hilma 7.12.1979; Sivén Onni 30.10. 2013,
4.8.2016; Markku Tiilikainen 2018; Ritva Valtonen 2019; Antti Nieminen
2.9.2019; Matti J. Mäkelä
2019-2020; Hannele Kuitunen 2019; Olli Vesikivi 2020. |