Narvan Kyläkirkko
Narvan kyläkirkko (aiemmin rukoushuone)

Mv Toivo Poukan esitelmä Narvan rukoushuoneen 30-vuotisjuhlassa 19.5.1990

Narvan Rukoushuoneen historia

 

Arvoisat sanankuulijat, vierailijat ja toimihenkilöt!

Tämän Narvan Rukoushuone on nyt 30-vuotias. Siksi muistelemme hetkisen sen eri vaiheita. Ennen sitä silmäilemme rahtusen sen edeltäjää, Kristillisen Työväen rukoushuonetta, joka oli ensimmäinen rukoushuone tässä kylässä. Mainitsemani rukoushuone sijaitsi joen törmällä, noin 600 metrin päässä tästä rukoushuoneesta etelän suuntaan. Rukoushuone oli valmistettu Poukan entisestä asuinrakennuksesta 1910 ja siksi sitä sanottiin yleisesti Kristilliseksi Poukaksi. Tällä seudulla oli näihin aikoihin harras hengellinen herätys ja siksi sanotulla rukoushuoneella oli erittäin runsas kuulijakunta koko toimintansa ajan, jota kesti kuusi vuotta. Suuri sali täyttyi ilta illan jälkeen, vaikka hartaustilaisuuksia oli usein lähes joka ilta.

Yhdistyksellä oli useita eteviä, vakituisia puhujia, muun muassa kaksi kansanedustajaa, sillä yhdistys oli myös poliittinen puolue. Toisen nimi oli Kaarne, toisen sukunimeä en muista. Yleisin puhuja oli Viljaranta. Paikallisista puhujista oli yleisin kauppias Arvo Riihioja. Hän toimi myöhemmin myös Evankeliumiyhdistyksen puhujana. Narvan yhdistyksellä oli niinikään erittäin hyvä ja pidetty kitarakuoro.

Vireästä, siunauksellisesta toiminnasta tuli kuitenkin äkillinen loppu 1916. Keisarillinen Venäjä otti näet omalla mahtimääräyksellään rukoushuoneen varuskuntansa kasarmiksi. Varuskunta valvoi suurisuuntaisia linnoitustöitä, joita tehtiin sentähden, että keisarillinen Venäjä pelkäsi päävihollisensa Saksan hyökkäävän Suomen kautta Venäjälle. Keväällä 1918 rukoushuone poltettiin kansallissodassamme muun Narvan keralla. Tästä tuhopoltosta pieni muistikuva: Lauri Järvinen kertoi minulle, että hän oli vanhempiensa kanssa seuraamassa syntymäseudullaan Linnamaassa tätä valtavaa tulimerta eräällä vuorella. He huomasivat kookkaan pahvipalan leijailevan savukaasujen mukana. Pahvinpala laskeutui lopulta heidän lähelleen ja he lukivat siitä painetun kirjoituksen:"Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa." Sanat olivat Kristuksen ja ne olivat peräisin tuosta palavasta rukoushuoneesta. Järvinen sanoi katuneensa suuresti sitä, ettei ottanut talteen tuota jumalallista julistusta, jota eivät liekitkään kyenneet polttamaan. Narvan ensimmäisestä rukoushuoneesta on jäljellä vain kaksi Otto Toivosen raamatullisaiheista maalausta vuosilta 1914 ja 1915. Maalaukset pelasti tulen tuholta Nokia OY:n metsätyönjohtaja Kalle Åker, vähää ennen tulen tuhoa. Maalaukset lahjoitettiin nykyiselle rukoushuoneelle Kristillisen Työväen toimesta. Ne kehysti ja entisöi taidemaalari Martti Annala

Jo neljäkymmentä vuotta sitten alettiin Narvan seudulle suunnitella Suomen luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen rukoushuonetta pienen paikallisen Nuorisoliiton toimesta. Syntysanojen lausuja oli rovastin leski, Olga Herva. Taloa yritettiin aluksi rakentaa yhteistoiminnassa Vesilahden seurakunnan kanssa. Narvan koululla pidettiin tässä tarkoituksessa kaksi yleistä kansalaiskokousta, mutta yhteistoiminta ei tuottanut tällöin vielä toivottuja tuloksia. Kiitollisena on myöhemmin mainittava, että Vesilahden seurakunta on ollut alusta alkaen Narvan rukoushuoneen huomattavin käyttäjä ja tukija, sen suoranainen pystyssä pitäjä. Siitä sydämellinen kiitoksemme! Rukoushuoneen rakentamisesta keskusteltiin virallisesti ensi kerran ja 1949 Nuorisoliiton johtokunnan kokouksessa, Ketolassa. Silloin suunniteltiin erittäin pienen rukoushuoneen rakentamista Nuorisoliiton nimiin. Tälle rukoushuoneelle rouva Emma Rasi lupasi lahjoittaa tontin. Tällä lahjoituksella ostettiin Simo ja Lauri Rautellilta tontti, keskeltä kylää. Myöhemmin tultiin siihen tulokseen, että sellainen rakennus on liian pieni tähän tarkoitukseen, eikä tämä tontti sallinut suuremmankaan talon rakentamista. Syntyneen probleeman ratkaisi rouva Olga Herva. Hän suostui myymään oman tonttinsa, jonka hän oli ostanut niinikään Rautellin veljeksiltä oma kotiaan varten, tämän rinnalta. Kauppa lyötiin lukkoon.

Näin tontista tuli laaja suurellekin rakennukselle. Seurauksena oli, että rahavarat vähenivät myös puolella. Siihenastisilla talkoilla saatu puutavara 250 tukkia, jotka Narva OY ilmaiseksi sahasi, haettiin nyt omalle tontille. Siinä se odotti parempia aikoja useita vuosia, aina vuoteen 1955. Narvan Nuorisoliiton osaston johtokuntaan kuuluivat tässä vaiheessa seuraavat henkilöt: Emma Rasi, Helmi Poukka, Helmi Lankoski, Kaino Rytty, Pietari Jantunen, Martta Pirttimäki, Elli Pirttimäki, Helmi Oulu, Olga Herva, Oiva ja Elli Poukka, Anna Nopola, Reino Siren, Eira Karjainen ja Toivo Poukka. Puheenjohtajana toimi Kaino Rytty ja rahastonhoitajana Anna Nopola. Kun rukoushuonetta ryhdyttiin rakentelemaan, perustettiin edellä mainitun johtokunnan avuksi vielä rakennustoimikunta, johon kuuluivat: Akseli Nopola, Lauri Vainio, Eevert Räikkä, Vilho Punkari, Arvo Sointu, Oiva Poukka, Elli Pirttimäki, Helmi Lankoski, Otto Takku, Pietari Jantunen, Vilho Oulu, Reino Siren ja Toivo Poukka. Rakennustoimikunta pyysi rukoushuoneen piirtäjäksi ja suunnittelijaksi rakennusmestari Arvi Pääkkösen Lempäälästä. Piirustuksensa Pääkkönen luovutti lahjana ja hän toimi koko rakentamisvaiheen ajan myös työn valvojana. Pääkkönen otti pohjapiirustuksensa malliksi sen piirustuksen, jonka metsäteknikko Vilho Punkari oli laatinut ja hän noudatti sitä sellaisenaan. Rakennuksen perusmontun kaivuutyö aloitettiin 1955, sen urakoi Toivo Lahtinen.

Työ keskeytettiin kuitenkin pian, koska kaivannosta löytyi outoja esineitä. Rakennustoimikunta tiedotti tästä Muinaistieteelliselle toimikunnalle, jonka johtajana oli tohtori H.Salmo. Hän oli myös Kansallismuseon intendentti. Salmo oli jo tuttu tällä seudulla, sillä hän oli tehnyt jo 30-luvulla täällä kannattavia muinaislöytöjä, löytäen mm. pitäjän suurimman muinaiskalmiston, Karholannokalla. Hän järjesti nopeasti tutkijaryhmän, joka huolellisesti seuloi ja eritteli maan. Salmo johti kaivauksia. Kartoittajana oli agr. ylioppilas Helinä Hautala. Kaivauksia suorittivat: Tauno Ärölä, Arvo Saario, Huugo Peltomäki, Tuomo Kippari ja Reino Siren. Salmon tutkimukset todistivat, että paikalla oli ollut kristillis-pakanallinen kalmisto noin 1100- luvulta. Löydetyt esineet vietiin Kansallismuseoon. Tohtori Salmo piirsi myös tarkan kartan tästä kalmistosta. Vainajat oli haudattu suoriin riveihin, rinta rinnan. Löydettyjen esineiden perusteella, kuten työ- ja sota-aseiden, korujen ja muiden sellaisten mukaan hän määritteli, kutka olivat miehiä ja kutka naisia, ketkä olivat saaneet kristillisen ja ketkä pakanallisen hautauksen. Kaivaukset tehtiin 1956 ja sitten jatkettiin montun kaivamista, lapiotyönä edelleen.

Sakkelilaudoituksen tekivät kirvesmiehet: Veikko Jussila, Kaino Rytty ja Reino Siren. Sen valmistuttua pidettiin perustuksen betoninlaskutalkoita kolmena päivänä 15 miehen ryhminä. Lahjoittajista mainittakoon rouva Emma Rasi, Suomen Lut. Evankeliumiyhdistys, Narva OY, Kauppakunta Tuotanto, Vesilahden seurakunta, Vesilahden kunta, Laukon kartano, Vesilahden maatalousnaiset, Vesilahden Karjalaiset ry., Kuralan Martat, Petäjäveden Martat ja Lanaojan rahasto. Huomattavasti varoja rukoushuone sai niinikään johtaja Risto Nopolan suunnittelemista kirjanmerkeistä.

Betonisokkelin jälkeen oli vuorossa rukoushuoneen suurimman ja vaikeimman rakentamistyön vuoro: sen kantavan ja koossapitävän rungon valmistaminen. Tämän vaativan työn teki rakentaja Niilo Lähdekorven nelihenkinen työryhmä. Työ oli urakkaluontoinen. He suorittivat sen nopeasti, huolellisesti ja edullisin ehdoin. Urakkaan kuului myöskin huoparakenteinen vesikatto. Kun rakennus oli jo valmis, uusittiin tämä katto peltikatoksi. Työn teki seppämestari Yrjö Puro Lempäälästä.

Ovet ja ikkunat toimitti tilauksesta Väinö Leppäsen puusepänverstas. Näiden paikalleen asentamiseen ja seinien laudoituksiin osallistuivat: Viljo Virolainen, Viljo Kurikka, Kaino Rytty ja Reino Siren. Kaksi viimeksi mainittua, Rytty ja Siren valmistivat erittäin huolellisesti myöskin laipioiden ja lattioiden panttilaudoitukset. He tekivät niinikään istuinpenkit, alttarin, puhujapöydän ja muut sellaiset, jotka sisustusarkkitehti Riitta Laatikainen oli erittäin taitavasti suunnitellut tunnetulla taidollaan.

Seppä Lindin rautaristin alttariseinälle suunnitteli myöskin arkkitehti Laatikainen. Ristin valitsi monien rautaristien joukosta silloinen suntio Reino Höyssä. Seppä Tauno Hietanen puhdisti ristin ja käsitteli sen kestämään ajan patinaa ja valmisti kiinnityspisteet siihen.

Sähkötyöt teki taidokkaasti ja huolellisesti Vesilahden sähkö OY. Sähköistystä laajensi myöhemmin Yrjö Raaska siten, että rakennus sai sähköisen peruslämmön ajan vaatimusten mukaan. Taitavan muurarin, Aarne Karvosen vastuulla olivat palomuurit, savupiiput ja lämmitysuunit, niistä tuli hyviä. Maalaustyöt ja tapetoimiset annettiin maalari Erkki Kuparisen luotettaviin käsin. Pääosan kaivotyöstä kaivoi traktorikaivurillaan Pauli Suonsivu. Viimeisen metrin teimme talkootyönä, samoin rengastamisen. Putkityöt teki taitavasti Antti Kaapu.

Eräänlaisena yhteenvetona saanen sanoa, että koko rakentamisvaiheen oli Narvan Rukoushuone taloudellisissa vaikeuksissa ja koki sen tähden useita taukoja. Mutta nämä tauot olivat niin sanottuja luovia taukoja. Ne käytettiin puutavaran hankintaan talkoilla, tai muuhun askarteluun, tai rahankeräykseen tai ompeluseuratoimintaan. Jotkut sivulliset uskalsivat kuitenkin jo epäillä, että tämä talo taitaa jäädä ainaiselle kekäasteelle. Pitkäaikainen johtajamme Kaino Rytty loi kuitenkin uutta uskoa asiamme oikeuteen ja ennen kaikkea Jumalan mittaamattomiin mahdollisuuksiin. Hyvin heikkoja ihmisiä me tosin olimme ja ansiottomia palvelijoita. Teimme vain velvollisuutemme, tai tuskin edes sitäkään. Jumala oli kuitenkin tukemme, turvamme ja ylistysvirtemme.

Narvan Rukoushuoneen vihki pyhään tarkoitukseen Tampereen Hiippakunnan piispa E.F.Gulin, huhtikuun 3.päivänä 1960. Evankeliumiyhdistyksen silloisen johtajan, Rovasti Toivo Rapelin avustamana. Yleisöä oli tässä tilaisuudessa erittäin runsaasti.

Narvan Rukoushuoneen ollessa jo lähes 25-vuotias, ehdotti johtaja Risto Nopola Tampereelta, että rukoushuoneen yhteyteen rakennettaisiin myös kellotorni ja sen huipulle valaistu risti. Ehdotus sai seuran kannatuksen, joskin vastustajiakin löytyi. Tähän tarkoitukseen perustettiin rakennustoimikunta, johon tulivat: Risto Nopola puheenjohtaja, Aino Yli-Arvela, Alpo Tonteri, Aili Nyystää sihteeri, Erkki Ärölä ja Toivo Poukka. Tornin piirustuksen ja työselityksen laati rakennusinsinööri Tapio Kauppila. Hän suunnitteli sellaisen rakentamistavan, että torni tehtiin maassa makaavaksi ja pystytettiin sitten paikoilleen Tuomolan veljesten voimakkaalla nosturilla. Ristin valmisti seppä Vikman ja tornin tekivät rakentajaveljekset Jarmo ja Eino Aaltonen. Kellon läpimitta on puoli metriä. Torni valmistui 1984. Suurimmat lahjoittajat on seinätaulussa lueteltu.

Vuonna 1986 teki Kanervan Rakennusliike huomattavan rakennusremontin Narvan Rukoushuoneelle. Tähän kuului mm. sähkölämmityksen lisääminen, lämmin vesi ja kaksi käymälää. Työn rahoitti Vesilahden seurakunta.

Toivotamme tälle Narvan Rukoushuoneelle siunattua tulevaisuutta Jumalan suuressa suojeluksessa!

Narvassa 19.5.1990

Rukoushuoneen johtokunnan puolesta Toivo Poukka

 

J.R.Wehlen taulun kuva

Kyläkirkon seinällä on kuva kuuluisan Johannes Raphael Wehlen (1848-1936)
vuonna 1900 maalaamasta taulusta Und sie folgten ihm nach (Ja he seurasivat häntä).
Wehlen pääteos esittää Jeesusta ja opetuslapsia viljapellolla (ks Luuk. 9).

Uusien koululaisten siunaus

Seurakunnan työntekijöiden kuvaelma

Pietari merellä

Jeesus kolkuttaa

Kyläkirkon alttari

Kyläkirkon alttarilla on seppä Karl Lindin takoma
hautaristi. Lind takoi lukemattomia hautaristejä,
ja kaikki olivat keskenään erilaisia.