Narvan kyläkirkko (aiemmin rukoushuone)
Mv Toivo Poukan esitelmä Narvan rukoushuoneen 30-vuotisjuhlassa
19.5.1990
Narvan Rukoushuoneen historia
Arvoisat sanankuulijat, vierailijat ja toimihenkilöt!
Tämän Narvan Rukoushuone on nyt 30-vuotias. Siksi muistelemme
hetkisen sen eri vaiheita. Ennen sitä silmäilemme rahtusen sen
edeltäjää, Kristillisen Työväen rukoushuonetta, joka oli ensimmäinen
rukoushuone tässä kylässä. Mainitsemani rukoushuone sijaitsi joen
törmällä, noin 600 metrin päässä tästä rukoushuoneesta etelän suuntaan.
Rukoushuone oli valmistettu Poukan entisestä asuinrakennuksesta 1910 ja
siksi sitä sanottiin yleisesti Kristilliseksi Poukaksi. Tällä seudulla
oli näihin aikoihin harras hengellinen herätys ja siksi sanotulla
rukoushuoneella oli erittäin runsas kuulijakunta koko toimintansa ajan,
jota kesti kuusi vuotta. Suuri sali täyttyi ilta illan jälkeen, vaikka
hartaustilaisuuksia oli usein lähes joka ilta.
Yhdistyksellä oli useita eteviä, vakituisia puhujia, muun muassa kaksi
kansanedustajaa, sillä yhdistys oli myös poliittinen puolue. Toisen nimi
oli Kaarne, toisen sukunimeä en muista. Yleisin puhuja oli Viljaranta.
Paikallisista puhujista oli yleisin kauppias Arvo Riihioja. Hän toimi
myöhemmin myös Evankeliumiyhdistyksen puhujana. Narvan yhdistyksellä oli
niinikään erittäin hyvä ja pidetty kitarakuoro.
Vireästä, siunauksellisesta toiminnasta tuli kuitenkin äkillinen loppu
1916. Keisarillinen Venäjä otti näet omalla mahtimääräyksellään
rukoushuoneen varuskuntansa kasarmiksi. Varuskunta valvoi
suurisuuntaisia linnoitustöitä, joita tehtiin sentähden, että
keisarillinen Venäjä pelkäsi päävihollisensa Saksan hyökkäävän Suomen
kautta Venäjälle. Keväällä 1918 rukoushuone poltettiin
kansallissodassamme muun Narvan keralla. Tästä tuhopoltosta pieni
muistikuva: Lauri Järvinen kertoi minulle, että hän oli vanhempiensa
kanssa seuraamassa syntymäseudullaan Linnamaassa tätä valtavaa tulimerta
eräällä vuorella. He huomasivat kookkaan pahvipalan leijailevan
savukaasujen mukana. Pahvinpala laskeutui lopulta heidän lähelleen ja he
lukivat siitä painetun kirjoituksen:"Taivas ja maa katoavat, mutta minun
sanani eivät koskaan katoa." Sanat olivat Kristuksen ja ne olivat
peräisin tuosta palavasta rukoushuoneesta. Järvinen sanoi katuneensa
suuresti sitä, ettei ottanut talteen tuota jumalallista julistusta, jota
eivät liekitkään kyenneet polttamaan. Narvan ensimmäisestä
rukoushuoneesta on jäljellä vain kaksi Otto Toivosen raamatullisaiheista
maalausta vuosilta 1914 ja 1915. Maalaukset pelasti tulen tuholta Nokia OY:n metsätyönjohtaja Kalle Åker, vähää ennen tulen tuhoa. Maalaukset
lahjoitettiin nykyiselle rukoushuoneelle Kristillisen Työväen toimesta.
Ne kehysti ja entisöi taidemaalari Martti Annala
Jo neljäkymmentä vuotta sitten alettiin Narvan seudulle suunnitella
Suomen luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen rukoushuonetta pienen
paikallisen Nuorisoliiton toimesta. Syntysanojen lausuja oli rovastin
leski, Olga Herva. Taloa yritettiin aluksi rakentaa yhteistoiminnassa
Vesilahden seurakunnan kanssa. Narvan koululla pidettiin tässä
tarkoituksessa kaksi yleistä kansalaiskokousta, mutta yhteistoiminta ei
tuottanut tällöin vielä toivottuja tuloksia. Kiitollisena on myöhemmin
mainittava, että Vesilahden seurakunta on ollut alusta alkaen Narvan
rukoushuoneen huomattavin käyttäjä ja tukija, sen suoranainen
pystyssä pitäjä. Siitä sydämellinen kiitoksemme! Rukoushuoneen
rakentamisesta keskusteltiin virallisesti ensi kerran ja 1949
Nuorisoliiton johtokunnan kokouksessa, Ketolassa. Silloin suunniteltiin
erittäin pienen rukoushuoneen rakentamista Nuorisoliiton nimiin. Tälle
rukoushuoneelle rouva Emma Rasi lupasi lahjoittaa tontin. Tällä
lahjoituksella ostettiin Simo ja Lauri Rautellilta tontti, keskeltä
kylää. Myöhemmin tultiin siihen tulokseen, että sellainen rakennus on
liian pieni tähän tarkoitukseen, eikä tämä tontti sallinut suuremmankaan
talon rakentamista. Syntyneen probleeman ratkaisi rouva Olga Herva. Hän
suostui myymään oman tonttinsa, jonka hän oli ostanut niinikään
Rautellin veljeksiltä oma kotiaan varten, tämän rinnalta. Kauppa lyötiin
lukkoon.
Näin tontista tuli laaja suurellekin rakennukselle. Seurauksena oli,
että rahavarat vähenivät myös puolella. Siihenastisilla talkoilla saatu
puutavara 250 tukkia, jotka Narva OY ilmaiseksi sahasi, haettiin nyt
omalle tontille. Siinä se odotti parempia aikoja useita vuosia, aina
vuoteen 1955. Narvan Nuorisoliiton osaston johtokuntaan kuuluivat tässä
vaiheessa seuraavat henkilöt: Emma Rasi, Helmi Poukka, Helmi Lankoski,
Kaino Rytty, Pietari Jantunen, Martta Pirttimäki, Elli Pirttimäki, Helmi
Oulu, Olga Herva, Oiva ja Elli Poukka, Anna Nopola, Reino Siren, Eira
Karjainen ja Toivo Poukka. Puheenjohtajana toimi Kaino Rytty ja
rahastonhoitajana Anna Nopola. Kun rukoushuonetta ryhdyttiin
rakentelemaan, perustettiin edellä mainitun johtokunnan avuksi vielä
rakennustoimikunta, johon kuuluivat: Akseli Nopola, Lauri Vainio, Eevert
Räikkä, Vilho Punkari, Arvo Sointu, Oiva Poukka, Elli Pirttimäki, Helmi
Lankoski, Otto Takku, Pietari Jantunen, Vilho Oulu, Reino Siren ja Toivo
Poukka. Rakennustoimikunta pyysi rukoushuoneen piirtäjäksi ja
suunnittelijaksi rakennusmestari Arvi Pääkkösen Lempäälästä.
Piirustuksensa Pääkkönen luovutti lahjana ja hän toimi koko
rakentamisvaiheen ajan myös työn valvojana. Pääkkönen otti
pohjapiirustuksensa malliksi sen piirustuksen, jonka metsäteknikko Vilho
Punkari oli laatinut ja hän noudatti sitä sellaisenaan. Rakennuksen
perusmontun kaivuutyö aloitettiin 1955, sen urakoi Toivo Lahtinen.
Työ keskeytettiin kuitenkin pian, koska kaivannosta löytyi outoja
esineitä. Rakennustoimikunta tiedotti tästä Muinaistieteelliselle
toimikunnalle, jonka johtajana oli tohtori H.Salmo. Hän oli myös
Kansallismuseon intendentti. Salmo oli jo tuttu tällä seudulla, sillä
hän oli tehnyt jo 30-luvulla täällä kannattavia muinaislöytöjä, löytäen
mm. pitäjän suurimman muinaiskalmiston, Karholannokalla. Hän järjesti
nopeasti tutkijaryhmän, joka huolellisesti seuloi ja eritteli maan.
Salmo johti kaivauksia. Kartoittajana oli agr. ylioppilas Helinä
Hautala. Kaivauksia suorittivat: Tauno Ärölä, Arvo Saario, Huugo
Peltomäki, Tuomo Kippari ja Reino Siren. Salmon tutkimukset todistivat,
että paikalla oli ollut kristillis-pakanallinen kalmisto noin 1100-
luvulta. Löydetyt esineet vietiin Kansallismuseoon. Tohtori Salmo piirsi
myös tarkan kartan tästä kalmistosta. Vainajat oli haudattu suoriin
riveihin, rinta rinnan. Löydettyjen esineiden perusteella, kuten työ- ja
sota-aseiden, korujen ja muiden sellaisten mukaan hän määritteli, kutka
olivat miehiä ja kutka naisia, ketkä olivat saaneet kristillisen ja
ketkä pakanallisen hautauksen. Kaivaukset tehtiin 1956 ja sitten
jatkettiin montun kaivamista, lapiotyönä edelleen.
Sakkelilaudoituksen tekivät kirvesmiehet: Veikko Jussila, Kaino Rytty
ja Reino Siren. Sen valmistuttua pidettiin perustuksen
betoninlaskutalkoita kolmena päivänä 15 miehen ryhminä. Lahjoittajista
mainittakoon rouva Emma Rasi, Suomen Lut. Evankeliumiyhdistys, Narva OY,
Kauppakunta Tuotanto, Vesilahden seurakunta, Vesilahden kunta, Laukon
kartano, Vesilahden maatalousnaiset, Vesilahden Karjalaiset ry., Kuralan
Martat, Petäjäveden Martat ja Lanaojan rahasto. Huomattavasti varoja
rukoushuone sai niinikään johtaja Risto Nopolan suunnittelemista
kirjanmerkeistä.
Betonisokkelin jälkeen oli vuorossa rukoushuoneen suurimman ja
vaikeimman rakentamistyön vuoro: sen kantavan ja koossapitävän rungon
valmistaminen. Tämän vaativan työn teki rakentaja Niilo Lähdekorven
nelihenkinen työryhmä. Työ oli urakkaluontoinen. He suorittivat sen
nopeasti, huolellisesti ja edullisin ehdoin. Urakkaan kuului myöskin
huoparakenteinen vesikatto. Kun rakennus oli jo valmis, uusittiin tämä
katto peltikatoksi. Työn teki seppämestari Yrjö Puro Lempäälästä.
Ovet ja ikkunat toimitti tilauksesta Väinö Leppäsen puusepänverstas.
Näiden paikalleen asentamiseen ja seinien laudoituksiin osallistuivat:
Viljo Virolainen, Viljo Kurikka, Kaino Rytty ja Reino Siren. Kaksi
viimeksi mainittua, Rytty ja Siren valmistivat erittäin huolellisesti
myöskin laipioiden ja lattioiden panttilaudoitukset. He tekivät
niinikään istuinpenkit, alttarin, puhujapöydän ja muut sellaiset, jotka
sisustusarkkitehti Riitta Laatikainen oli erittäin taitavasti
suunnitellut tunnetulla taidollaan.
Seppä Lindin rautaristin alttariseinälle suunnitteli myöskin
arkkitehti Laatikainen. Ristin valitsi monien rautaristien joukosta
silloinen suntio Reino Höyssä. Seppä Tauno Hietanen puhdisti ristin ja
käsitteli sen kestämään ajan patinaa ja valmisti kiinnityspisteet
siihen.
Sähkötyöt teki taidokkaasti ja huolellisesti Vesilahden sähkö OY.
Sähköistystä laajensi myöhemmin Yrjö Raaska siten, että rakennus sai
sähköisen peruslämmön ajan vaatimusten mukaan. Taitavan muurarin, Aarne
Karvosen vastuulla olivat palomuurit, savupiiput ja lämmitysuunit,
niistä tuli hyviä. Maalaustyöt ja tapetoimiset annettiin maalari Erkki
Kuparisen luotettaviin käsin. Pääosan kaivotyöstä kaivoi
traktorikaivurillaan Pauli Suonsivu. Viimeisen metrin teimme
talkootyönä, samoin rengastamisen. Putkityöt teki taitavasti Antti
Kaapu.
Eräänlaisena yhteenvetona saanen sanoa, että koko rakentamisvaiheen
oli Narvan Rukoushuone taloudellisissa vaikeuksissa ja koki sen tähden
useita taukoja. Mutta nämä tauot olivat niin sanottuja luovia taukoja. Ne
käytettiin puutavaran hankintaan talkoilla, tai muuhun askarteluun, tai
rahankeräykseen tai ompeluseuratoimintaan. Jotkut sivulliset uskalsivat
kuitenkin jo epäillä, että tämä talo taitaa jäädä ainaiselle
kekäasteelle. Pitkäaikainen johtajamme Kaino Rytty loi kuitenkin uutta
uskoa asiamme oikeuteen ja ennen kaikkea Jumalan mittaamattomiin
mahdollisuuksiin. Hyvin heikkoja ihmisiä me tosin olimme ja ansiottomia
palvelijoita. Teimme vain velvollisuutemme, tai tuskin edes sitäkään.
Jumala oli kuitenkin tukemme, turvamme ja ylistysvirtemme.
Narvan Rukoushuoneen vihki pyhään tarkoitukseen Tampereen
Hiippakunnan piispa E.F.Gulin, huhtikuun 3.päivänä 1960.
Evankeliumiyhdistyksen silloisen johtajan, Rovasti Toivo Rapelin
avustamana. Yleisöä oli tässä tilaisuudessa erittäin runsaasti.
Narvan Rukoushuoneen ollessa jo lähes 25-vuotias, ehdotti johtaja
Risto Nopola Tampereelta, että rukoushuoneen yhteyteen rakennettaisiin
myös kellotorni ja sen huipulle valaistu risti. Ehdotus sai seuran
kannatuksen, joskin vastustajiakin löytyi. Tähän tarkoitukseen
perustettiin rakennustoimikunta, johon tulivat: Risto Nopola
puheenjohtaja, Aino Yli-Arvela, Alpo Tonteri, Aili Nyystää sihteeri,
Erkki Ärölä ja Toivo Poukka. Tornin piirustuksen ja työselityksen laati
rakennusinsinööri Tapio Kauppila. Hän suunnitteli sellaisen
rakentamistavan, että torni tehtiin maassa makaavaksi ja pystytettiin
sitten paikoilleen Tuomolan veljesten voimakkaalla nosturilla. Ristin
valmisti seppä Vikman ja tornin tekivät rakentajaveljekset Jarmo ja Eino
Aaltonen. Kellon läpimitta on puoli metriä. Torni valmistui 1984.
Suurimmat lahjoittajat on seinätaulussa lueteltu.
Vuonna 1986 teki Kanervan Rakennusliike huomattavan rakennusremontin
Narvan Rukoushuoneelle. Tähän kuului mm. sähkölämmityksen lisääminen,
lämmin vesi ja kaksi käymälää. Työn rahoitti Vesilahden seurakunta.
Toivotamme tälle Narvan Rukoushuoneelle siunattua tulevaisuutta
Jumalan suuressa suojeluksessa!
Narvassa 19.5.1990
Rukoushuoneen johtokunnan puolesta Toivo Poukka
Kyläkirkon seinällä on kuva kuuluisan Johannes Raphael Wehlen (1848-1936)
vuonna 1900 maalaamasta taulusta Und sie folgten ihm nach (Ja he seurasivat häntä).
Wehlen pääteos esittää Jeesusta ja opetuslapsia viljapellolla (ks Luuk. 9). |
Kyläkirkon alttarilla on seppä Karl Lindin takoma
hautaristi. Lind takoi lukemattomia hautaristejä, ja kaikki olivat keskenään erilaisia. |