Narvan Seurojentalon rakennusvaiheita

Rakennuttaja: Seurojentalo Tähti Oy. Alunperin pääosakkaina yhtiössä "Tähti"-Nuorisoseura ry, Länsi-Vesilahden Suojeluskunta ja Lotta-Svärt, Maamiesseura ja Pienviljelijäyhdistys. Yhtiö lopetettiin 1995 ja talo siirtyi kokonaan "Tähti"-Nuorisoseuran omistukseen.

Rakennustoimikunta: Puheenjohtaja Toivo Arvela, sihteereinä Väinö Ärölä ja Lauri Alava, jäseninä Lauri Penttilä, August Pyörny, Akseli Nopola, Johannes Poukka, Väinö Poukka, Antti Haapanen, Kalle Annala, Erkki Yli-Arvela, Urho Tanni, Reino Alanen, Lauri Vainio ja Svante Laine.

Piirtäjä: Rakennusmestari Yrjö Vuorinen Lempäälästä.
Rakentaja: Urakoitsija Veikko Vuorinen Lempäälästä (vesikattoon asti).
Sisustus: Kalle Annala Toivolasta.
Muuraukset: Muurari Nestori Vakkala Halkivahasta.
Kulissien maalaus: Taiteilija Lauri Numminen Hämeenlinnasta (katon ja parvekkeen reunan suunnittelu).
Maalaustyöt: Maalari Mikko Toivonen Narvasta.
Tontti: Seurojentalon tontti ja urheilukenttäalue on ostettu Karjaisen tilasta mv. Heikki Karjaiselta.

Väinö Ärölä:

Narvan Seurojentalon historiaa

Kun "Tähti"- Nuorisoseura perustettiin v. 1905, niin jo seuraavana vuonna valmistui seuralle oma talo Tähtelä. Toiminta oli varmaan innokasta, sillä jo 1913 pidettiin Tähtelässä Hämeen Nuorisoseurain Liiton suuret laulujuhlat, jossa oli väkeä tuhansittain. Laiva kuljetti väkeä Salospohjasta Hiidennokalle, siellä oli tanssilava, juhannusyötä vietettiin luonnonhelmassa tanssien ja tanhuten.

Vuosi 1918 oli kohtalokas tälle seudulle, vapaussodan tiimellyksessä poltettiin monen kylän talot ja Tähtelä niiden mukana. Siitä saatu pieni korvaus oli pesämuna, kun uutta taloa alettiin rakentaa. Siihen kului kyllä aikaa, sillä ensin monen oli saatava katto oman perheen päälle. Kaikesta huolimatta seuran toimintaa jatkettiin. Suurena apuna oli Leiposen suuri pirtti, joka jäi palamatta. Siellä kokoonnuttiin pitämään kokouksia ja iltamia. Sitä mukaa, kun seudulla nousi rakennuksia, kokoontumispaikkoja vaihdettiin, ettei aina oltu saman talon vaivoina. Vaikka oli pienet tilat, usein oli näytelmäkappalekin ohjelmassa. Kesäisin oli tilaa enempi, kun iltamat ja kesäjuhlat pidettiin puimasuuleissa ja navetan vinteissä. Tällä tavalla sitä yritettiin kerätä varoja uutta taloa varten. Inflaatio kuitenkin söi rahastoa toisesta päästä, kun toisesta päästä kartutettiin.

Uuden talon rakentaminen oli aina mielessä, mutta se paikkakysymys oli visainen. Niinhän se on aina, kun jotain yhteistä laitetaan, oli sitten kysymyksessä valtio, lääni, kunta tai vain paikkakunta. Niin se oli täälläkin, kun ei seuralla ollut omaa tonttia mihin rakentaa. Toivosen huvilaa käytettiin paljon sen jälkeen, kun omistajat muuttivat sieltä pois ja tekivät siinä remonttia, jotta olisi enemmän tilaa. Suunniteltiin sen talon ostamistakin seurojentaloksi. Suojeluskunnan aluepäällikkö Unto Kouvo pyysi appensa, arkkitehti Ikäläisen tekemään talon korjaus- ja laajennussuunnitelman. Suunnitelma tuli, mutta ei toteutunut.

 

Tähtelän laululava 1913

Toivosen huvila

Sitten tuli vuosi 1929, uusjako ja maita vaihtui. Karjaiselle tuli nykyinen urheilukenttäalue, jonka hän suostui myymään nuorisoseuralle. Tannilla oli kokous, jossa siitä päätettiin. Siellä oli paljon sakkia, oli puolesta ja vastaan, mutta oston puoltajat voittivat. Ketolan vinttikammarissa laadittiin pöytäkirja puhtaaksi, sillä Ketolan karjakko Hulda Ahola, myöhemmin Pylkki, oli silloin nuorisoseuran sihteeri. Lauri Vainio oli asiantuntijana paikalla, että pöytäkirja kauppakirjoineen läpäisee oikeusasteen, allekirjoittanut oli puheenjohtajan ominaisuudessa paikalla. Tämä tapahtui vuonna 1930.

Näin meni taas pari kolme vuotta. Oli vaikeata pula-aikaa, kunnes vuoden 1933 lopulla oli meijerille kutsuttu asiasta kiinnostuneita koolle. Tuolloin päätettiin ruveta rakentamaan taloa, mutta taas oli erimielisyyttä, ei paikasta, koska tontti oli jo olemassa, vaan talon koosta. Vanhemmat miehet pelkäsivät velkaa ja tahtoivat talon rakennettavaksi sellaiseksi kuin suurin piirtein rahat riittävät. Nuoremmat olivat suuremman kannalla ja saivat tahtonsa perille. En tiedä, kyllästyivätkö vanhemmat miehet, kun kokous venyi aamuneljään, vai oliko taktiikkaa se peräksi antaminen, jotta saataisiin nuoremmat innokkaammin mukaan. Koska taloa ajateltiin suuremmaksi kuin nuorisoseuran varat sallivat, perustettiin yhtiö, johon tulivat nuorisoseuran lisäksi suojeluskunta, lotat, maamiesseura, pienviljelijäyhdistys sekä yksityisiä.

Ennen kuin näin pitkälle päästiin, tuli vielä mutkia matkaan. Laukon silloinen omistaja teki tarjouksen; hän tarjoutui lahjoittamaan 300 000 sekä antamaan toisen 300 000 lainaksi ehdolla, että talo rakennetaan Tottijärven tieltä Laukkoon menevän tien risteykseen, lahjoitettavien piirustusten mukaan ja että taloa on asuttava isänmaallisessa hengessä. Ellei näin tapahdu, Laukolla on oikeus lunastaa talo itselleen siitä hinnasta kuin Tampereen kauppaseura arvioitsee. Asiasta pidettiin kokous. Yleisenä mielipiteenä arvelutti edellä mainitut ehdot. Eräs kokouksen osanottajista toikin puheenvuorossaan sen julki. Hän sanoi: "Meidän on tarkasti harkittava tämä ehdotus, ettei siinä vain ole mitään porsaanreikiä". Se viimeinen sana oli paha, puheenvuoron käyttäjä sai haasteen oikeuteen kunnianloukkauksesta, oikeus tuomitsi sakot asianomaiselle. Tämä oikeusjuttu nosti paikkakunnalla niskakarvat pystyyn ja päätettiin, että ne ajat ovat ohitse, kun Laukko vesilahtelaisia komentaa.

Kun pidettiin hirsitalkoot, joka paikasta tuotiin puuta kellä vaan oli metsää. Lisäksi ostettiin kunnalta koulun metsän leimikko, kolmatta sataa runkoa suuria puita. Narvan sahalta tilattiin sahauspäivät. Sitten oli suuret talkoot: toiset kaatoivat puita, hevosmiehet ajoivat niitä sahalle ja sahalta valmista tavaraa talon tontille. Suurin puu, hyvin oksainen, vietiin suoraan tontille. Se on haltia niskana salin lattian alla. Puut kaadettiin justeerilla, ei ollut moottorisahoja, mutta hyvin työ kävi, kun oli tottuneet sahurit. Tiedä kuinka lujilla Kipparin Eino oli, kun minä olin toisessa päässä jarruna.

 

Narvan Seurojentalon rakentajia, puuhamiehiä ja myöhempiä hallitusten jäseniä Seurojentalon portailla v. 1975 muistelemassa silloin 40 vuoden takaista rakentamisaikaa. Väinö Ärölä on kahdeksas oikealta. Vuonna 2009 tästä joukosta oli enää elossa ehkä 4 henkilöä, mutta nämä eivät kuuluneet rakentajiin. Vuonna 2021 kaikki kuvan henkilöt ovat mullan alla. Monien korjausten, uudistusten ja hankintojen ansiosta talo on hyvinkin ajanmukaisessa kunnossa. Suuri hirsiseinäinen sali on hyvin juhlava monenlaisille juhlille ja akustiikka on erinomainen musiikkiesityksille.

Palaan vielä siihen seurojentaloyhtiön perustamiseen. Nuorisoseura merkitsi osakkeista vähän yli puolet ja maksoi ostamallaan maa-alueella osan osakkeistaan, näin sai yhtiö talolle tontin ja urheilukenttä alueen.

Seuraavaksi hommattiin talon piirustukset. Ne teki rakennusmestari Yrjö Vuorinen Lempäälästä. Tämän jälkeen pyydettiin urakkatarjouksia ja rakentajaksi hyväksyttiin suunnittelijan veli rakentaja Veikko Vuorinen. Hän sai käyttöönsä sen puutavaran mitä tontille oli hankittuna, mutta se ei riittänyt, joten hän osti puuttuvan puutavaran Kurjen talon metsästä (omistaja Svante Komu). Urakka oli vesikattoon asti. Kun työt oli aloitettu kesällä oli jo myöhä syksy, kun urakka oli valmis. Sen jälkeen pyydettiin tarjouksia sisustuksesta, mutta niitä pidettiin kalliina. Hinnat olivat alkaneet nousta, kun oli päästy lama-ajasta ohitse. Lopuksi päädyttiin siihen, että paikkakunnan pystyvät miehet ryhtyivät taloa valmistamaan, kun rakentaja Kalle Annala lupautui porukan vetäjäksi ja valvojaksi. Kovasti miehet ahkeroivat aivan viime hetkeen saakka. Juhannusaattona 1935 oli talon vihkiäiset.
 

Vielä voisin mainita näyttämökulissien ja talon koristemaalauksista. Täällä kesäisin asuva kapellimestari Vikman sanoi tietävänsä hyvän taitelijan, joka oli sillä hetkellä vapaana. Hän takasi, että työ tulee hyvin tehtyä, mutta oli myös yksi ehto: taiteilijalle ei saanut tarjota miestä väkevämpää sillä sitä sitten jatkuu ja työhön tulee keskeytys. Työt oli melkein valmiit, kun hän alkoi juhlimisen. Mutta hänellä koko ajan hyvänä apuna ollut Urho Uotila suoritti työt loppuun.

Talon omistussuhteissa tapahtui myöhemmin muutoksia, kun suojeluskunnat ja lottajärjestö lakkautettiin. Näiden osakkeet olisivat menneet valtiolle, mutta seurojentaloyhtiö velkoi näiltä osakkailta talon vuokria niin paljon, että osakkeet menivät velkojen maksuna yhtiölle. Nämä osakkeet myytiin Länsi-Vesilahden Urheilijat -seuralle ja muutamalle yksityiselle. Aikoinaan näin oli hyväkin, mutta nykyisin, kun valtio avustaa seuroja talojensa kunnostamisessa, yksityisten osakkeet ovat esteenä avun saamiselle. Nykyisin sekin asia on korjattu, yksityiset ovat luopuneet osakkeistaan seurojen hyväksi.

Väinö Ärölä (1907-2001)