VESILAHTELAINEN TAIDE- JA KULTTUURIELÄMÄ 1900-LUVULLA
Osa II
Kirjallisuus
Kynää vesilahtelainen talonpoikaiskulttuuri piti pitkään liian pienenä työvälineenä. Varsinaisia kirjailijoita Vesilahdesta ei ehkä sen vuoksi ole montaakaan syntynyt. Vasta sitten, kun pitäjään ilmestyi kirjasto, opillinen sivistys alkoi levitä laajemmin. Nälkäniemen Atte Mäkelä (1855-1917), myöhemmin pappi Gustaf af Heman kirjoitti vuosisadan alussa useita kristillisiä kirjoja ja novelleja. Tunnetuimmat vesilahtelaisia henkilöitä ja tapahtumia aiheinaan kirjoitettuja ovat Kaksi tolppaa ja Pohjalais-Maija (1883) sekä Kysymysmerkkejä (1909). Samaan kategoriaan kuuluvat hinsalaisen rovasti Frans Kärjen (1884-1965) hengelliset kirjat.
Vesilahtelaiset ovat sen sijaan kunnostautuneet tieteellisten tutkimusten ja väitöskirjojen kirjoittajina. Näitä kirjoja tunnetaan nopeastikin laskien vähintään satoja. Nämä työt edustavat kuitenkin pääasiassa kansallista tiedettä ja yhtenäiskulttuuria eivätkä sen vuoksi ole luettavissa vesilahtelaiseen kulttuurialueeseen. Esimerkkinä mainittakoon professori Niilo Söyrinki, joka mm. julkaisi alansa varhaisimpiin kuuluvan teoksen Luonnonsuojelun käsikirja jo vuonna 1954. Tohtori Liisa Lagerstam kirjoitti vuonna 2006 väitöskirjansa Laukon Gabriel Kurjesta. Vuoden 1906 Laukon lakko ja torpparihäädöt synnyttivät useita pieniä kirjasia ja lehtiartikkeleita, mutta niiden kirjoittajina ei liene vesilahtelaisia. Näistä osa on lueteltu Vesilahden historian lähteissä.
Myös runous on kiinnostanut vesilahtelaisia. Runonikkareita tunnetaan satoja, samoin heidän töitään. Tunnetuin vanhan kansan nikkari lienee Laukon laulun sepittäjä Honkolan Tehva. Paikallislehden palstoilla on ollut vuosikymmenien ajan lukuisten vesilahtelaisia runoja. Viime vuosina runoja ovat kirjoittaneet mm. Tauno Kantola, Anne-Mari Ali-Jaakkola, Antti Yli-Marttila, Tauno Kirstua, Katri Vattunen ja Pirkko Bergius. Eeva Toivonen on runoistaan julkaissut jopa kirjasen. Runojen kirjoittajat ovat myös tunnettuja runojensa lausujina.
Kirjallisuuteen kuuluvat myös jollakin tavalla lehdet. Lempäälän-Vesilahden sanomat sai alkunsa Vesilahdesta 1930-luvulla. Täällä sijaitsi lehden toimituskin liki 30 vuotta. Lehti on sisältänyt ominaisluonteensa vuoksi valtavan määrän paikalliskulttuuria runojen, muistelmien, kertomusten ja tutkimusten muodossa. 1980 Wesilahti-Seura perusti kotiseutulehti Wesipostin, joka aluksi ilmestyi säännöllisemmin 4 kertaa vuodessa. Aiheiden ja tekijöiden vähennyttyä ilmestymistahti harveni.
Kun kunnan väestön muuttotappio kääntyi 1990-luvulla muuttovoitoksi ja 2000-luvun alussa kaiken lisäksi ennätykselliseksi, kunnassa syntyi kiinnostusta alueen väestön menneisyyteen. Helena-Honka-Hallila toimitti 1996 Vesilahden seurakunnan 650-juhliin uuden historiateoksen Vesilahti 1346-1996. Samoihin aikoihin Mikko Kylliäinen ja Ritva Puro toimittivat kirkonvartija Tuomas Taggrénin aikakirjan Aiwan kova tapaus. Tekijät ovat vesilahtelaistaustaisia ja esiintyvät myöhemminkin historiakirjojen tekijöinä. Syksyllä 2006 SKS julkaisi Mikko Kylliäisen toimittaman Vesilahden kirkonvartija Adam Ivendorffin kirjoittaman Kirkonvartijan päiväkirjan 1846-1897. Kirja jatkaa siis täsmälleen siitä, mihin Tuomas Tallgrenin poika Mikko päätti muistiinpanonsa.
Edellä mainittu Ritva Puro on myös koonnut sukukirjan Sorrin suvun Ohralahden haarasta sekä toimittanut teoksen Vesilahden seurakunnan rippikirja 1688-1694. Aikoinaan runsasväkinen Vesilahti on monen sukuyhdistyksen kotipaikka, ja niinpä sukuhistorioita onkin ilmestynyt kymmeniä. Laukkoon liittyvät aatelissuvut (mm. Kurki, Törngren ja Standertskjöldit) sekä muut vesilahdessa asustaneet aatelissuvut (Lohjelm, Kuhlman, von Wedell, Finckenberg jne.) esiintyvät lukuisissa aihetta käsittelevissä tutkimuksissa. Ei-aatelisten sukujen ensimmäisenä sukujulkaisuna oli Aulis Ojan ja vesilahtelaistaustaisen Jouko Vesikansan kokoama Sjöstedt suku vuodelta 1952. Myöhemmistä sukukirjojen kirjoittajista, joista useimmilla on vesilahtelaistausta, mainittakoon Heikki Peuramo, Anneli Amee, Sakari Komu, Jukka Matinlinna, Matti Hoppu, Jorma Ärölä, Marja-Liisa Lehtovuori ja Liisa Laaksonen.
Eila Jakovuori puolestaan julkaisi 1996 ja 2000 kaskukirjat Vesilahti veistelee ja Vesilahti veistelee II, joihin on koottu suuri määrä vesilahtelaisia kaskuja, kertomuksia, sanontoja ja sananlaskuja. Laukon kartanossa suoritettujen keskiaikaan kohdistuneiden kaivausten yhteenvedoksi Laukon kartano julkaisi kirjan Vesilahden Laukko - linna, kartano, koti. Vesilahtelaisia tutkijoita kirjassa edustaa tohtori Liisa Lagerstam.
Koko valtakunnassa heräsi 1990-luvulla kiinnostus kylähistorioihin. Vesilahden ensimmäisen kylähistorian Hinsala, kylä Laukon kainalossa toimitti opettaja Matti Hoppu. Seuraava eli Palhon kyläkirja valmistui syksyllä 2006 Rauno Nytorpan toimittamana.
Valokuvat, elokuvat, videot, multimedia
Valokuvaajia Vesilahdessa on ollut vuosisadan vaihteesta lähtien, alkuvuosikymmeninä kunnassa oli muutamia ammattikuvaajia, jotka kuvasivat henkilöitä ja perhetapahtumia. Eino Bergius Suomelasta, Viljo Nurminen Valkkisista ja Kalle Jokinen Rämsööstä ovat tunnettuja nimiä vanhoissa kuvissa. Arvokasta kuva-aineistoa on jäljellä ja jäljennekuvattuna useita tuhansia kappaleita. Vanhoista kuvista on järjestetty useita näyttelyitä eri puolilla kuntaa. Osa kuvista on jatkuvasti esillä.
Taidekuvaajia kunnassa on nykyään vähän, ja näistä tunnetuin on ammattikuvaaja Ilpo Kuparinen. Hänen erikoisalanaan on myös videokuvaus ja kuvankäsittely. Valokuvaaja Mauno Karjalainen ja Vesilahden historiaa monin tavoin tutkinut Minna Valkama julkaisivat vuonna 2000 Vesilahtelaisaiheisen korkeatasoisen valokuvateoksen. Harrastuksekseen dioja ja MV-kuvia kuvanneita sen sijaan on useita. Myös näillä on ollut valokuvanäyttelyjä. Wesilahti-Seura, Vesilahden taideyhdistys ja Vesilahden seurakunta ovat tehneet vesilahtelaisuutta tunnetuksi mm. painattamalla postikortteja, joiden aiheina ovat olleet vesilahtelaiset maisemat, rakennukset, taideteokset ja seurakunnalliset kohteet.
Vesilahtelaisen kulttuurihistorian merkilliseksi episodiksi jää elokuvaohjaaja, akateemikko Rauni Mollbergin oleskelu Vesilahdessa parin vuosikymmenen ajan. Mollewoodiksi kutsutulla koululla Korpiniemessä kuvattiin kymmenien elokuvien kohtauksia. Vesilahtelaisia ihmisiä ja maisemia jäi vaihtelevan menestyksen saaneisiin elokuviin huomattava määrä.
Kallis ja mutkikasta tekniikkaa vaativa multimedia odottaa vielä
paikkakunnalle tuloaan. Yläaste on erikoistunut tietotekniikkaan ja
kansainvälisiin yhteyksiin. Sieltä nämä uudet tekniikat ehkä ovat
ensimmäisenä odotettavissa. Internet on kuitenkin jo valloitettu lukuisin
kotisivuin ja kymmenien megatavujen aineistoin.
Taideteollisuus
Teollisuus voi olla myös taideteollisuutta. Esine voi olla samalla käyttöesine kuin taide-esine, kuten Arabian porsliini. Vesilahden tunnetuin taideteollinen ateljee lienee Savipaja Samotti, jonka pienet keramiikkaesineet koristavat ja hyödyttävät koteja ympäri Suomen. Noitapuoti Aholan nahkaiset taide-esineet ovat aivan vastaavassa käytössä omalla alallaan.
Riitta Pentti edustaa seppien ammattikuntaa. Ilmeisesti koskaan sepät eivät aiemminkaan ole tyytyneet taiteettomiin tuotteisiin vaan aina tuotteessa on ollut tietynasteinen määrä taidetta, vähintäänkin jokin koriste. Pentin töissä taiteella lienee kuitenkin melkoisen suuri osuus. Möys Veikko Niinimäki, Reino Vesto ja Reijo Alho poikineen ovat tehneet taidesepän töitä. Taideteollisuudeksi voitaisiin lukea myös perinteisillä menetelmillä puuveneitä valmistava Jorma Nytorp.
Matkailu
Vesilahden ensimmäisen kulttuurilautakunnan puheenjohtajan, Alpo Nyystään aloitteesta Vesilahteen alettiin rakentamaan matkailuun liittyviä kohteita ja toimintoja 1980-luvun alussa. Matkailuun innostuneen kunnanjohtaja Jukka Alkion myötävaikutuksella avattiin 1982 Klaus Kurjen tieksi ristitty matkailureitti, jonka suosio on säilynyt hämmästyttävästi vuodesta toiseen siitäkin huolimatta, että taloudellinen lama on syönyt reittiä varten tarkoitetut varat vuosi vuodelta.
Matkailun ottivat omakseen heti muutamat maatilamatkailupaikat, joista tunnetuimmat ovat olleet Visamäen kotieläinpiha, jonka Asta Valkonen toimi aluksi myös oppaana, Hukianhovi, Kinnari, Sorri, Uotila, Ala-Orvola, Tohkala, Pietilän tila sekä Uusimpana Hovi. Myös monet liikkeet ovat tarjonneet matkailupalveluja. Matkaoppaita on 15 vuoden aikana ollut kymmeniä.
Kunta on toiminut koko ajan matkailullisena moottorina. Tukea on tullut myös EU:n projektimäärärahoista, joiden turvin mm. matkaopas Satu Karvinen on voinut 2004-2006 kehittää matkailureitin sisältöä ja kohteita. Yhdistystä tai muuta vakituisempaa yhteisöä asiaa myötävaikuttamaan ei ole toistaiseksi syntynyt.
Kunnalliset kulttuuripalvelut
Kunnallinen kulttuuritoiminta on koostunut kunnan alkuajoilta lähtien lähinnä koululaitoksesta ja kirjastotoiminnasta. Kouluja oli 1950-luvun lopulla parhaillaan 17, mutta vuonna 2006 enää yläaste sekä 4 ala-astetta. Koulu monine tilaisuuksineen on kulttuurin ahjo myös muille kuin itse koululaisille. Koulut ovat lisäksi toimineet kulttuuritiloina eri kylillä. Yläasteen merkitys kylälleen on erityisen suuri. Ala-asteiden lakkauttamiset vain ovat usein poistaneet kyliltä nämä kokoontumistilan mukanaan tuomat kulttuuriedut.
Kirjastot Kirkonkylässä ja Narvassa ovat olleet halki vuosikymmenien erittäin tärkeitä tiedon ja kulttuurin jakajia. Kirjastot ovat normaalin toimintansa lisäksi olleet myös erilaisten tapahtumien ja näyttelyiden pitopaikkoja. Kirkonkylässä kirjasto on entisessä eläinlääkärin rakennuksessa. Narvaan rakennetaan uuden koulun yhteyteen myös kirjastolle uudet tilat. Uusi teknologia on muuttamassa kirjastojen roolia suuntaan, joka ei vielä liene aivan selvä. Joka tapauksessa kirjaa ei korvaa lähitulevaisuudessa mikään.
1976 perustettu kulttuurilautakunta perusti Sirkka Hakunin aloitteesta Vesilahti-päivä-instituution. Vesilahti-päivät ovat vuodesta 1977 lähtien koonneet vesilahtelaisia kulttuurivoimia joka syksy 1-3 -päiväiseen tapahtumaan. Päivien sisältö on vaihdellut hyvinkin suuresti riippuen ajankohdasta, käytettävistä voimista ja vetäjistä. Kunta on ollut koko ajan liikkeellepanevana voimana. Ohjelma on useimmiten sisältänyt näyttelyjä, esitelmiä, näytelmiä, lausuntaa, musiikkiesityksiä, julkistuksia, tiedotusta, huveja jne. Erilaisia kulttuuritilaisuuksia kunta järjestää luonnollisesti muulloinkin (vuotuisjuhlat yms.).
Kansalaisopiston (nyk. Lempäälä-opisto) merkitys kulttuurin välittämis- ja luomispaikkana on ollut harvaan asutussa Vesilahdessa suuri. Piirejä on järjestetty eri kylissä ja niiden sisältö on muotoutunut pitkälle osallistujien tarpeiden mukaan. Aiheet ovat olleet hyvin laajalta alueelta; harrastuksia, aikuiskoulutusta, liikuntaa, taidetta jne. Mikäli kansalaisopistojen toiminta jatkossa heikkenee, asialla tulee olemaan välitön negatiivinen vaikutus kylille.
Maakunnallista ja valtiollista kulttuuritarjontaa Vesilahdessa ei ole. Nämä palvelut on keskitetty maakunnalliseen keskukseen eli Tampereelle alueorkesterin, aluemuseon ja muiden alueellisten kulttuuri- instituutioiden muotoon. On luonnollista, että niiden merkitys ei ulotu kovin helposti 30-50 kilometrin päähän vesilahteen asti. Maakunnallinen kulttuuritarjonta on kuitenkin yhä useammille mahdollista aika ajoin järjestettävien taideretkien ansiosta. Paikkakunnalle viime vuosina syntyneet liikennöintiyhtiöt helpottavat suuresti bussiretkien järjestämistä.
Hengellinen kulttuuri
Uskonto kaikkine oppeineen ja rituaaleineen kuuluu täydellä syyllä kulttuurielämään. Vesilahden yli 650-vuotias seurakunta on vaihtanut värisävyään satojen vuosien varrella muutamaan kertaan. Alun värikästä katolilaisuutta seurasi väritön ja vaatimaton puhdasoppisuus, joka on vuosituhannen lopussa taas kääntymässä hieman värikkäämpään suuntaan jalokivimessuineen ja vaikkapa kirkon uuden sisustuksen muodossa.
Kirkollinen toiminta on aina sisältänyt suuren annoksen taidetta. Taiteelliseen muotoon on pyritty kiteyttämään hengellisen opin abstraktia sisältöä. Symbolilla on ollut ja on edelleen tärkeä merkitys opin välittämisessä. Ensimmäinen taide onkin syntynyt juuri uskonnollisissa yhteyksissä. Uskonnollisissa yhteyksissä ovat käsillä kaikki taiteen muodot teatterista maalaustaiteeseen ja musiikkiin.
Kirkollinen arkkitehtuuri kokonaisuudessaan ja yksityiskohdissaan jo sinänsä kuvastaa yhteisönsä kulttuurista tilaa. Vesilahden 650-juhlavuoteen ajoitettu kirkon entistys on saanut laajaa huomiota. Samassa yhteydessä kirkko sai myös monia pienempiä uudistuksia, mm. uudet taidokkaat kirkkotekstiilit.
Harvoin huomataan, että kirkolliset virkamiehet ovat virkatoimensa ohella myös taiteen ja kulttuurin tekijöitä. Papin on tehtävä puheestaan puheen taidetta niin muodoltaan kuin sisällöltäänkin. Kanttorin ja lukkarin työ on sekä ammattimaista taidetta että opetustoimintaa. Muut kirkolliseen toimintaan osallistuvat suorittavat pienemmässä tai suuremmassa määrässä vaikkapa rituaalien taidetta.
Seurakunta on kuitenkin kulttuurityön kenttänä muutoinkin. Hyvin usein Vesilahden kirkossa ja seurakuntataloilla on järjestetty kirkkokonsertteja, joissa esiintyjinä ovat valtakunnalliset kuuluisuudet. Hyvätasoisilla uruilla on tähän myös ansionsa.
Yrjö Punkari, 1998-2006