Siirry: Paluu alkusivulle Edelliseen osaan

Seurakunnallisia rakennuksia

1400-luvun lopulta alkaen Suomen sisämaassa käynnistyi useita kivikirkkojen rakennustyömaita, näin myös Vesilahdessa. Tapana oli rakentaa ensin kivinen sakaristo, jonka ympärille koottiin sen jälkeen itse kirkkorakennus. Osa kivikirkoista ehdittiin rakentaa valmiiksi, mutta Kustaa Vaasan nouseminen Ruotsin kuninkaaksi käynnisti kirkkojen omaisuuden takavarikoinnin, ja niin rakennustyömaat jäivät kesken. Vesilahden kivikirkko saatiin asiakirjojen mukaan puolivalmiiksi, mutta ei milloinkaan täysin valmiiksi. Kivet päätyivät 1700-1800-luvuilla kirkon kiviaitaan. Vain kivisakasti jäi jäljelle. Sekään ei ehkä toiminut milloinkaan varsinaisena sakaristona. Sakasti oli sitä vastoin Laukon Kurki-suvun hautarakennuksena 1800-luvun alulle asti.
Kirkko
1700:lla Puukirkkoja Vesilahdessa on ollut ainakin kuusi tai seitsemän. Vanhimmista kirkoista on vain mainintoja useiden korjausten yhteydessä. Vasemmalla on isojaossa maanmittarina toimineen Per Bergiuksen karttalehteen tekemä piirros vuoden 1665 kirkosta. Se onkin ainoa tarkempi kuvaus tuon ajan kirkkorakennuksesta. Kellotapuli uusittiin 1782. Kun vuoden 1665 puukirkko kävi 1700- luvun lopulla pieneksi, päätettiin ryhtyä rakentamaan uutta kirkkoa, nytkin puusta.

Uuden kirkon piirustukset tekivät läänin rakennusmestari Matti Åkerblom ja yli-intendentti Fredenheim. Ruotsin kuningas hyväksyi piirustukset, ja Martti Tolpo sai rakennusurakan valmiiksi 1802. Samana vuonna syntyi Martti Tolpon Anna-Leena-sisaren pojan poika Elias Lönnrot, jolle Vesilahden uusi kirkko ja papit tulivat tutuiksi.

Uuden kirkon lattian alle ei enää haudattu, kuten aiemmin. Kirkon seinällä on kuitenkin muistona aatelisvaakuna vuodelta 1747, jolloin Kouvon puustellin omistaja evl Henrik Spåra haudattiin vanhan kirkon lattian alle. Katolisen ajan muistona seinällä on krusifiksi vuodelta 1422.

Uusi kirkko sijaitsee ilmeisesti edellisen kirkon paikasta hieman pohjoiseen; vanhan kirkon perustuksia ei ole löydetty. Vanhasta kirkosta otettiin mm. 1600-luvulla Turun linnan kirkon tuolin mukaan tehty koristeellinen saarnatuoli. Seinille ilmeisesti ei enää ripustettu katolisen kirkon aikaisia veistoksia, koska ne löytyivät vuosisadan vaihteessa kirkon varastoista. Kirkkorakennusta on 200 vuoden aikana korjailtu ja paranneltu useaan kertaan. Urut hankittiin 1887, ja ne uusittiin v. 1935.

Suurin korjaus ja entistäminen tapahtui Vesilahden seurakunnan 650-vuotisjuhliin 1996, jolloin kirkon seiniin ja kattoon palautettiin alkuperäinen koristeellinen asu. Samalla uusittiin muitakin osia ja sisustusta. Kirkkorakennuksen 200-vuotisjuhlia vietettiin 1.12.2002.

Kirkko ja
kivisakasti
Keskiajan lopulle asti Vesilahden Pappila lienee sijainnut Luodon saaressa Kaakilan ja Lempäälän Nurmenkulman välissä. Varhaisin maininta pappilasta on vuodelta 1509. Kun Lempäälä erosi Vesilahdesta, kummatkin pitäjät joutuivat rakentamaan oman pappilansa.

Vesilahden pappila rakennettiin oletettavasti melko pian Luodon jälkeen nykyiselle paikalleen, mahdollisesti jo 1500-luvun lopulla. Pappilan ikään viittaa sekin, että alueesta on jaossa tehty erillinen kylä. Vanhin pappila on ollut lähempänä järveä, minkä osoittaa mm. 1770-luvun kuninkaankartasto (kuva oik.).  Myös raunioiden jälkiä on hieman nähtävissä. Tämä lukuisia rakennuksia käsittänyt maatilapappila paloi Gustaf Ticklenin aikana 15.5.1868, ja palossa tuhoutui erittäin arvokasta kirkollista materiaalia (mm. kirkonkirjoja).

Pappila Tapolassa (kuva vas.) on asunut pappeja 1500-1600-luvuilla (Wesilaxius, Ticklen) ja myöhemmin virkamiehiä (Gadd, Bergius). Alkujaan Tapola sijaitsi kirkon koillispuolella, josta se siirrettiin nykyiselle paikalleen 1800-luvun lopulla. Tapolassa on taideteollisuutta sekä yläasteen oppilaskunnan aittakahvio.

Vesilahden kappalaisten pappiloina ovat toimineet myös kirkon vieressä sijainnut Kesola (1683-1697), Jokioisten Jaanu (1701-1905) ja Rautiala (1905-1962). Kesola siirtyi isossajaossa kirkon luota pari kilometriä Lempäälään päin.

Paljon arvokasta tuhonneita tulipaloja on pappilassa sattunut isonvihan aikana ja 1868. Nykyinen pappila toimii sekä kirkkoherran asuntona että kirkkoherranvirastona. Myös pappilaa on joitakin vuosia sitten entistetty. 1940-luvulla pappilassa asui kirjailija-runoilija Oiva Paloheimo, joka avioitui silloisen kirkkoherra Kahiluodon tyttären kanssa.

Vesilahden nykyinen kirkkoherra on rovasti Aarre Laitila ja toisena pappina Harri Henttinen.

Pappilassa ovat myös kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto.

Pappila
Rautiala Kun kappalaisen matka Jokioisten Jaanulle kävi 1800-luvun lopulla hankalaksi, kappalaisen asunnoksi ostettiin Rautiala 1906. Viimeinen Rautialaa isännöinyt pappi oli Simo Laatikainen.

1962 lähtien Rautiala on ollut Rautatieläisten Kristillisen yhdistyksen kesäkotina ja tapahtumien pitopaikkana. Taloa isännöi kuitenkin nykyään Pitopalvelu Päivärinne.

Seurakuntatalo

Seurakuntatalo vuodelta 1971.

Siunauskappeli vuodelta 1897.

Narvan kyläkirkon eli alkujaan Narvan rukoushuoneen perustaja ja pitkäaikainen omistaja oli Suomen luterilainen Evankeliumiyhdistys. Nykyään rakennus on Vesilahden Seurakunnalla. Talo valmistui 1960 hieman rakennusaikataulustaan myöhässä, koska tontilta paljastui arvokas myöhäisrautakautinen kalmisto. Laajempi kuvaus.

Vesilahden Seurakunta järjestää monia Narvan alueen seurakunnallisista tilaisuuksista Narvan kyläkirkossa, mm lasten kerhoja. Aika ajoin myös Jumalanpalvelus pidetään kyläkirkossa. Narvan Kyläkirkon alttaritauluna on metallinen hautaristi, jonka on takonut seppä Karl Lind.


Siirry: Paluu alkusivulle Edelliseen osaan