Vesilahti 21.12.1996

Aiwan kowa tapaus

- Tuomas Tallgrén ja hänen aikakirjansa

Toim. Mikko Kylliäinen ja Ritva Puro
Julk. Wesilahti-Seura ja Vesilahden kunta, 1996

Entisajan talonpoikaiskansan elämästä saadaan tietoja melkein pelkästään perimätietona ja arkistoissa säilytettävistä asiakirjoista, kuten kirkonkirjoista, tuomiokirjoista ja perukirjoista. Asiakirjat kertovat ihmisten perheistä, omaisuudesta ja viljelyksistä. Yksityiskohtaisia tietoja heidän ajatuksistaan tai arkipäiväisistä toimistaan ei juurikaan ole ennen 1800-luvun loppua, jolloin suomalaisuusaate herätti kirjoitusharrastuksen myös tavallisessa kansassa. Vesilahden kirkonvartija Tuomas Tallgrén (1768-1838) on poikkeus. Hän kirjoitti muistiinpanojaan vanhan rippikirjan lehdille. Niiden ansiosta hänen elämästään tiedetään poikkeuksellisen paljon. Tallgrénin aikakirja on myös vanhin kansankielen muistomerkki Vesilahdesta.

Muistiinpanoja viideltä vuosikymmeneltä

Tuomas Tallgrén kirjoitti merkintöjään vuosina 1688-1694 käytössä olleeseen rippikirjaan, joka jostain syystä oli jäänyt hänen asuntoonsa. Rippikirjan sivuista osa oli jäänyt täyttämättä ja muillakin oli tekstiä vain yläreunassa. Kääntämällä kirjan ylösalaisin Tallgrén sai sivujen puhtaat osat käyttöönsä. Tallgrén käytti rippikirjan sarakkeita hyväkseen muistiinpanojensa jäsentelyssä. Ylimmäksi sivun keskelle hän merkitsi vuosiluvun. Vasemmassa sarakkeessa oli tilaa kuukausille ja päiville ja oikeassa marginaalissa säähavainnoille. Sivun keskialueelle jäi tila päivän tapahtumille.

Tuomas Tallgrén aloitti muistiinpanonsa vuonna 1795, 27-vuotiaana. Viimeiset merkintänsä hän teki 69-vuotiaana vuonna 1837, kaksi kuukautta ennen kuolemaansa. Ensimmäisinä vuosina merkintöjä syntyi harvakseltaan lähinnä Vesilahden nykyisen kirkon rakentamisesta. Säännöllisemmin Tallgrén ryhtyi tekemään muistiinpanoja vuoden 1807 kesäkuussa. Sen jälkeen hän täytti kirjaa lähes päivittäin varsinkin kesäisin.

Tallgrén oli kaikkien muiden vesilahtelaisten tavoin myös maanviljelijä. Siksi sää, kylvöt ja sadot kiinnostivat häntä. Omien tekemistensä lisäksi hän kirjoitti muistiin kirkonkylän kuulumisia ja kauhisteli pitäjää järkyttäneitä onnettomuuksia. Myös valtakunnallisista tapahtumista, kuten Aleksanteri I:n kuolemasta tai Turun palosta tuli aikanaan tieto myös Vesilahteen.

Tallgrénin aikakirjan toimituksessa on pyritty mahdollisimman täydelliseen alkuperäisyyteen: Tallgrénin teksti on kopioitu sellaisenaan, virheineen. Hänen työtapansa osoittamiseksi on pääosin noudatettu myös hänen sivu- ja rivijakoaan.

Tuomas Tallgrénin aikakirja on lähes kaksi vuosisataa sitten eläneen suomalaisen omakätinen kuvaus elämästään ja kotiseutunsa tapahtumista. Juuri se tekee aikakirjasta arvokkaan muistomerkin.

Monitaitoinen kirkonvartija

Aikakirja kattaa Tuomas Tallgrénin koko aikuisiän. Se jättää hänen henkilökuvaansa kuitenkin aukkoja, koska hän ei kirjoittanut muistelmia lapsuudestaan tai vanhemmistaan. Joistakin ikävistä ja noloista tapahtumistakin Tallgrén vaikenee; hän ei esimerkiksi kerro mitään tyttärensä häissä sattuneesta välikohtauksesta, jossa kirkonkylän seppä Appelholm puhutteli nimismies Mustelinia niin, että sai haasteen käräjille. Toisaalta tietoja vaikkapa Tallgrénin taidoista haavojen ja murtumien sitomisessa on pelkästään arkistolähteissä. Siksi oli tarpeen kirjoittaa myös Tuomas Tallgrénin arkistolähteisiin perustuva elämäkerta.

Kirjoitustaito oli yksi Tuomas Tallgrénin monipuolisista taidoista. Hän ei saanut taitojaan kodinperintönä. Hän oli tottijärveläisen lampuodin kahdeksasta aikuiseksi varttuneesta lapsesta kolmanneksi nuorin. Vanhimmat veljet jakoivat talon, ja Tuomas joutui etsimään elantonsa muualta. 15-vuotiaana hän lähti opettelemaan räätälin ammattia Karkkuun vuonna 1783. Opintojensa jälkeen hän palasi vielä muutamaksi vuodeksi kotitaloonsa Tolpalle, mutta silloin hän ei ollut enää lampuodin poika Tuomas Heikinpoika, vaan räätälin oppilas Tuomas Tallgrén. Muiden käsityöläisten tavoin hänkin oli ottanut ruotsinkielisen sukunimen itselleen. Ruotsia Tallgrén ei toki osannut, vaan kirjoitti ruotsinkieliset nimet lähes aina väärin.

Tuomas Tallgrén anoi ja sai pitäjänräätälin oikeudet vuonna 1786. Hän ehti palvella vesilahtelaisia ja tottijärveläisiä räätälinä kuitenkin vain neljä vuotta: keväällä 1790 hänet valittiin kirkonvartijaksi Vesilahden emäseurakuntaan. Tallgrén jatkoi neulomista kuitenkin sivutyönään 1810-luvun alkuun saakka. Kirkonvartijana Tallgrén oli kuolemaansa saakka, yhteensä lähes 48 vuotta. Kirkonvartijalla oli monia tehtäviä: hän piti kirkon ja sen ympäristön siistinä, keräsi kolehtia, auttoi pappeja jumalanpalveluksessa ja herätteli nukkuvia sanankuulijoita, valvoi haudankaivuuta. Palkakseen Tallgrén sai yhden viljakapan kultakin talolta, yhteensä suunnilleen kuusi tynnyriä viljaa. Vesilahdessa ei ollut virka-asuntoa kirkonvartijalle eikä lukkarillekaan. Tallgrén oli kuitenkin rakentanut oman talonsa kirkkomaalle lähelle kellotapulia.

Tallgrénin elämän suurimmat muutokset tapahtuivat 1790-luvun alussa. Paitsi että hän tuli kirkonvartijaksi, hän muutti synnyinkodistaan Tolpalta Vesilahden kirkonkylään. Siellä hän tutustui vanhan lukkarin Karl Bergin tyttäreen Saaraan. Tuttavuudesta tuli niin läheinen, että Tallgrén ja Saara Berg vihittiin avioliittoon kesällä 1791. Seuraavana talvena heille syntyi kolmospojat, jotka kuitenkin kuolivat pian syntymänsä jälkeen. 1793 syntynyt Heikki ja 1796 syntynyt Ulla varttuivat aikuisiksi.

Tuomas Tallgrénin elämä oli pitkä ja vaihteleva. Isänsä ja isoisänsä tavoin hän koki sodan. Suomen sodan aikana 1808-1809 venäläinen sotaväki liikkui Vesilahdessakin. Viimeisinä vuosinaan hän joutui seuraamaan myös toistuvien katovuosien seurauksia. Tuomas Tallgrén kuoli tammikuussa 1838 sairastettuaan neljä viikkoa. Kaksi kuukautta ennen kuolemaansa hän oli vielä suunnitellut seuraavan kesän viljelyksiään.

Tuomas Tallgrén oli pitäjän tunnetuimpia miehiä: kirkkokansa näki hänet kirkossa jokaisena pyhäpäivänä. Vesilahtelaiset olivat kirkonvartijaansa tyytyväisiä, ja ilmoittivat mielipiteensä lääninrovastille rovastintarkastuksessa vuonna 1825. Luultavasti Tallgrén vaikutti vesilahtelaisten elämään enemmän kuin talonpojat tai käsityöläiset keskimäärin. Hän pystytti hirsirakennuksia ja muurasi uuneja eri puolille pitäjää Lohnattilasta Palhoon. Tallgrénin tekemiä huonekaluja oli sekä talonpoikais- että säätyläiskodeissa. Monet vesilahtelaiset kulkivat aikanaan Tallgrénin neulomissa vaatteissa. Kun talonpojat tarvitsivat asiakirjoillensa todistajan, Tallgrén piirsi nimensä paperin alareunaan. Haavoja ja murtumia sitoessaan Tallgrén saattoi vaikuttaa potilaansa elämään ratkaisevasti. Tuomas Tallgrén oli paitsi kirkonvartija, myös räätäli, kirvesmies, muurari, nikkari, maanviljelijä, haavuri.

Mikko Kylliäinen
mikko.kylliainen@helimaki.com

 
Tuomas Tallgrén asui itse rakentamassaan asunnossa aivan kellotapulin vieressä. Arkkipiispa Melartin jopa piti etäisyyttä (n 15 m) liian pienenä palovaaran vuoksi. Vasemmalla oleva kuva on otettu hautausmaalta kellotapuliin päin joskus 1900-luvun alkupuolella. Tapulin takaa näkyvä rakennus voisi olla alunperin Tallgrénin rakentama. On kuitenkin epäselvää miten paljon rakennukset muistuttavat Tallgrenien aikaisia. Ainakaan malkakattoa ei enää näy.