NARVANMATKANTIETÄ
NARVAAN

© Yrjö Punkari 2005-2019 -  teksti ja kuvat, ellei toisin mainittu

• Marttila
• Warila
• Leiniälä
• Stormi
• Mainintoja Narvantiestä
• Kievareita ja hollikyytiä
• Maantiesillat
• Kaltsila, Vanhakylä ja Uusikylä
• Vankimusjärvi ja Vataja
• Lantula
• Reppuryssät ja kulkurit
• Ekojärvi
• Kivijärvi
• Korkeakulttuurin tallelokero
• Piimäsjärvi
• Rudangonmaa
• Rämsöönkylä
• Narvantien synnyn edellytyksiä
• Ahtiala
• Kallionmaa
• Vuorisjärvi ja Soravuori
• Laakson kauppa ja Suonola
• Huitunlurvi
• Kurala
• Narva

Muinoin Narvantiellä kulkijalla oli aikaa katsella tien vartta, ja niin se tuli yksityiskohtia myöten tutuksi. Jokainen maisema ja tölli palautti mieleen muistoja vanhoilta ajoilta; aina sama muistuma samassa paikassa. Juttuja kerrottiin matkatovereille, minkä vuoksi tiedot säilyivät vuosikymmenistä ja vuosisadoista toisiin. Maisemilla, rakennuksilla, sivuteillä, asukkailla ja jopa kivillä ja puilla oli omat historiansa. 

Kun vaari aloitti, että "Tuosta synkästä kuusesta tulikin mieleeni ...", kyydin nuorimmat huokaisivat kuulleensa tarinan jo lukemattomia kertoja - he eivät tajunneet, että kysymyksessä olikin rituaali. Nyt Narvantiellä ei enää ehdi muuta kuin painamaan hetken kaasua ja jarruttamaan kohta perillä. Maisemat virtaavat nauhana sivuilla eikä mitään ehdi kunnolla rekisteröimään tajuntaansa. Matkanteko on pyyhitty pois. Uusia muistoja ei tule ja vanhatkin alkavat hapertua. Ehkä toisaalta hyvä näin, sillä tien kulkijat ehtivät jo tuskastua loputtomiin mutkiin, kuoppiin ja mäkiin.

Narvanmatkaa ei voi suorittaa enää entisajan rauhallisella tyylillä muualla kuin tietokoneen rauhallisessa surinassa. Senpä vuoksi tähän alle on koottu niitä tietoja, joita vielä tämän ikivanhan tieuran varrelta on löydettävissä. Teksti on koottu useista lähteistä, jotka on mainittu kohdekohtaisesti vasta koko tekstin lopussa.

Hyvää matkaa!

Aluksi on tietenkin kerrottava, mikä Narvantie on - tai oikeastaan on ollut - ja missä se sijaitsee. Tie nro 2993 eli nykyään seututie nro 301 sijaitsee Tampereen eteläpuolella Vesilahden Narvan ja Sastamalan eli entisen Vammalan välillä. Oikeastaan tien itäisen pään voisi ajatella Hämeenlinnaan asti, mutta tämä osuus on hämärtynyt jo aikoja sitten. Alla on karttapiirros, joka kuvaa Narvantietä 1900-luvun alussa. Silloin tie oli edelleen tärkeä liikenneväylä Vammalan ja Akaan välillä. Tien alkukohta sijaitsi Vammalan keskustan eteläpuolella. Sieltä se lähti kohti Leiniälää ja Stormia. Sen jälkeen seurasi pitkät metsätaipaleet kohti Vesilahden ja Hämeen läänin rajaa. Synkkiä metsätaipaleita oli Kivijärven maassa, Rudangonmaalla ja Suonolassa. Vasta Salospohjassa, vähän ennen Narvaa, alkoivat viljelysaukeat uudelleen.

Narvanmatkantien historian tärkein ja ehdottomasti pitkäaikaisin kulkuneuvo on ollut hevonen. Vesilahdesta tunnetaan rautakautisia hevosen kuolaimia mm. Laukosta, Narvan Karholasta, Hiidennokasta, kirkonkylän Kirmukarmusta, Sakoisten Hukarista ja Suomelasta. Laukon merovingiaikaiset tankokuolaimet ovat hyvin harvinaiset.

1600-luvulle asti pitkähköt matkat yleensä ratsastettiin, ja tavarat hevonen veti purilaissa. 1600-luvulla kiesit ja kärryt alkoivat yleistyä, mistä seurasi kärryteiden tarve. Talvella kuljettiin reellä.

Pronssikaudella (1500-500 eKr) sisämaassa asusteli pienehkö määrä kalastelevia ja metsästeleviä suomalaisia. Merien rannikoilla väkeä oli paljon enemmän ja kaupankäynti balttien ja germaanien kanssa oli vilkasta. Rannikon suomalaiset rakentelivat sukuhaudoikseen mahtavia hiidenkiukaita, joista lähimmät sijaitsevat Kokemäen - Harjavallan alueilla.

Roomalainen kysyntä nosti 300-luvulta lähtien Pohjois-Euroopan turkisten arvon hyvin korkeaksi. Rannikon väestö lähtikin tälle apajalle kohti sisämaata. Rannikko oli muutoinkin alkanut köyhtyä ilmaston muutoksen myötä, ja kasvanut meriliikenne toi myös merirosvot. Asutuksen painopiste alkoi siirtyä 300-luvulta lähtien kohti nykyistä Pirkanmaata, josta tuli turkiskaupan ja lappalaisten verotuksen keskus. Kokemäenjoen yläjuoksulle onkin jäänyt melkoisesti merkkejä uudisasutuksesta. Ilmiö heijastuu jopa nykypäivän perimätietoihin asti.

Kauppiaita virtasi Suomeen yhä enemmän Gotlannista,  Keski-Ruotsista ja Keski-Euroopasta. Nämä tulivat Laitilan ja Kalannin satamien kautta sisämaahan asti ja matkasivat Sastamalan alueelle maanteitä, joita Uudenkaupungin porvarit käyttivät vielä 1800-luvulla. Osa kauppiaista myös jäi tänne tuoden mukanaan kaukaisia esineitä - ja nimensä.

Ikivanhan Narvantien eli Narvanmatkantien eli Virkatien viimeiset jäljet ja mutkat peittyivät lopullisesti vuonna 2006. Tie avattiin käyttöön 25.9.2006. Kangasalan Soraseulan koneet tekivät hetkessä tien varren kallioista valtavia kivi- ja sepelikasoja. Tiestä tuli vihdoinkin ajettava, mutta kerääkö se enää tapahtumia varrelleen kuten ennen?

Kokemäenjoki ja sen varret ovat olleet selkeitä kulkuväyliä niin kesällä kuin talvellakin. Rautavettä myöten mentiin nykyisen Karkun, Nokian ja Pirkkalan alueille kesällä vesitse ja talvella talviteitä eli hiidenteitä myöten. Olisiko joku ryhmä voinut oikaista Vesilahden ja Lempäälän suuntiin synkkien metsien halki? Onko mahdollista, että Narvantie olisi syntynyt polkuina jo tässä vaiheessa, siis n. 1500 vuotta sitten?

Useat perimätiedot kertovat, että Suonola on Vesilahden kylistä vanhin, ja kyläläisillä tuskin tarkoitetaan muita kuin rannikolta tulleita uudisasukkaita. Silloin tuntuisi luontevalta olettaa, että Suonolaan tultiin nimenomaan Kivijärven ja Stormin suunnasta synkkien metsien halki.

Mitä todella tiedetään Narvantien historiasta? Otamme vanhat kartat, dokumentit ja tutkimukset oppaiksemme ja kuljemme tämän merkillisen Narvantien Sastamalasta Narvaan ja tarkkailemme, mitä tien varresta vielä löytyy ja mitä on jäänyt muistiin.
Huomaa kohdekohtaiset lähteet: * 

Vammalan korkeimmalla kohdalla oleva Marttilan kylä on nykyisin tietenkin pieni kaupunginosa. Sieltä kohti Ketolan ja Vehmaan kyliä alkaa Narvantie, jonka nykyaikainen ilmiasu ei helposti anna viitteitä tieuran pitkästä ja värikkäästä historiasta. Vuosisatojen ajan juuri tätä tietä oli kuljettava Vesilahden Rämsööseen asti, jos halusi matkata Tampereelle Rautaveden itäpuolta. Vasta 1868 valmistui kunnon tie, Taivalkunnantie Stormista Karkkuun, Sarkolaan, Nokialle ja Tampereelle.

Posti, joka haettiin yleensä kirkonmenojen jälkeen, tuli aluksi Tyrvään apteekkiin, vuodesta 1894 lähtien omaan konttoriin Marttilankadulla. Vanha postitie Turusta Tampereelle kulki Rautaveden länsipuolelta. Stormiin postipysäkki tuli 1894, ja sieltä posti vietiin Vesilahden puolelle asti ja vuoden 1947 jälkeen Saastonkulman Vormistoon asti.

Nykyisellä Vehmaalla eli vanhalla Villillä syntyi 12.10.1708 Antti Simonpoika Lizelius, josta tuli pappi ja ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, Suomenkielisten Tieto-Sanomien toimittaja. Innostuksen suomen kieleen Lizelius lienee saanut kotiopettajakaudellaan Huittisten kuuluisien Idmanien perheessä. Lizelius toimi kirkkoherrana Pöytyällä ja Mynämäellä (k. 1795).

Narvantien alkuosaa Vammalassa. Marttilan parhaimmilla paikoilla sijaitsi 1700-luvulle asti myös suuri Hopun talo, joka tunnetaan jo 1400-luvulta. Hoppu on myös tunnettu tyrvääläinen suku. Liekoveden rantaan siirtyneen talon Tyrvään kunta osti 1869. Muistona talosta on mm. kaupunginosan ja muutamien laitosten nimet. Vuonna 1914 Mäkipiipan sisarusten murhat jättivät Narvantien alkupäähän kolkkoja muistoja. Muutama kilometri tästä eteenpäin on  Ketolan vanha kappalaispappila.

Oletettavasti tien alkuosa Stormiin asti oli jo keskiajan lopulla hyvässä kunnossa johtuen tien varteen sijoittuneista väkirikkaista kylistä. Uudelle ajalle asti tien pääkäyttäjä oli kuitenkin ratsastaja tai vieläkin useammin jalankulkija reppuineen tai nyyteineen. *

Tyrvääläinen rovasti Antero Varelius kirjoitti 1853 mainion ja hyvin tunnetuksi tulleen pitäjänkertomuksen Tyrväältä. Kirjassa on myös hyvä kartta Narvantiestä Suonojärvelle asti. Pienempiä kärryteitä tai polkuja Varelius ei ole antanut merkitä karttaansa. Tämä on sinänsä vahinko, sillä juuri pienten teiden varresta Narvantien elämä on satojen vuosien varrella versonut. Itse Narvantien varsi on monin kohdin autiota peltoa tai synkkää metsää. On kuin ihmiset olisivat pelänneet kummitustarinoilla höystetyllä tiellä kulkevia reppuryssiä, maantierosvoja ja sotilasjoukkoja. Jos hiemankin on ollut taipuvainen uskomaan tarinoihin, pelkoon on tietenkin ollut aihettakin.

Vareliuksen koti sijaitsi Varilan kylän pienehkössä Seppä-nimisessä talossa, siis Marttilan kylän ja Narvantien pohjoispuolella. Varila on keskiaikainen 5-6 talon pikkukylä, jonka Sepän talo tunnetaan jo vuodelta 1481. Pyhän Olavin ylväs kirkko, jonka puinen edeltäjä ja seurakunta palautuvat 1100-luvun lopulle tai 1200-luvun alulle asti, näkyi Sepän taloon Rautaveden vastakkaiselta puolelta. Tämä kauppiaitten suojeluspyhimyksen temppeli vilahtelee Ketolan kylän kohdalla myös Narvantielle. Vilkkaasta ja sukkelaälyisestä Anterosta ei ollut ruumiilliseen työhön eikä liikemieheksi - vain paimeneksi. Lopulta poika pääsi kouluun Poriin, jossa sukunimeksi annettiin kotikylän nimestä tehty väännös Warelius. Turussa seurasivat sitten pappisopinnot ja innostus suomalaisuusaatteeseen.

Lappalaisista Varelius ei tuntenut Vammalan-Tyrvään alueelta ainoatakaan paikannimeä tai lapinrauniota, mutta niitä kuitenkin on, esimerkiksi Vammalan Lapinmäki, Nuupalan Lapinkalma, Tyrvään Uosso, Posionlahti ja Pieskansuo. Unto Salon mukaan saamelaisista todistaa lisäksi Hiukkassaaren asbestinsekainen pronssikautinen keramiikka. Itäisistä ja pohjoisista naapuripitäjistä lappalaismuistoja löytyi Vareliuksenkin lähteistä runsaasti, näin mm. heti Vesilahden Suonolassa ja Laukossa. Lappalaisiin arkeologisesti liittyvät pronssikauden löydötkin ovat niukkoja (Kallialan Haapakallio). Tämä antaa vihiä siitä, että Tyrvää asutettiin rannikon ihmisten toimesta jo hyvin varhain. Sastamalan Kaukolan rautakautinen kalmistoalue Liekoveden etelärannalla onkin Pirkanmaan laajin. *

Leiniälän kylässä oli jo keskiajalla Kataran ja Haunian suuret tilat, joiden historia tosin punoutuu monin tavoin yhteen. Vuodesta 1669 lähtien Katara ja Haunia olivat 180 vuotta ratsutiloina. 1700-1800-luvuilla tilojen tunnetuin omistaja oli von Pfalerin aatelissuku, joka muutti monen vaiheen jälkeen Saksasta ensin Pirkkalaan ja sieltä Leiniälään, Lempäälään ja Vesilahteen. Tilat ovat edelleen huomiota herättäviä, mutta omistajat ovat Pfalerien jälkeen vaihtuneet melko usein. Lähellä valtatietä on Laukulan Lipun talo, jossa syntyi ja asusti nuoruutensa tuottelias runoilija Tuomas Ragvaldinpoika, suomenkielisten hengellisten arkkiveisujen isä.

Mielenkiintoinen piirre muuten on, että monet Tyrvään suurista maatiloista maksoivat pitkään veronsa Turun Akatemialle. Tämä luonnollisesti loi myös yhteyksiä Turkuun veronkannon vuoksi.

Narvantien tienhaara Leiniälässä. Vasemmalla näkyy Paavo Kataran vuonna 1873 rakennuttama kivinavetta. *

Kuten moniin muihinkin vanhoihin kyliin, myös Stormiin johtaa monen suvun juuret. Esimerkkinä kansleri Niilo Ikolan suku, jonka kantaisä Tuomas Ikola (s. 1805) asusti Harjasten torppaa. Jo 1571 Mats Persson Ikola myi nahkoja Turussa.

1700-luvulla niin Stormin kuin sen naapurikylienkin elämää elävöittivät Porin rykmentin everstiluutnantin komppanian sotilaat, jotka pääosan ajastaan asuivat pienissä sotilastorpissaan muun väestön seassa. Vuoden 1728 pääkatselmusrullan perusteella muutamien kilometrien säteellä sotilaita oli toistakymmentä.

Stormin kylän halkaisee mutkitteleva Ekojoki, jonka vedet ovat peräisin kaukaa Kaltsilan takaa. Joen yläjuoksu tunnetaan nimellä Harjastenoja. Joessa on ollut myös lukuisia myllyjä, joista Stormin ympäristössä on sijainnut ainakin viisi myllyä.

Yllä Lindströmin saha ja alinen mylly Stormin Ekojoen varrella. Kuvanottopaikan yläpuolella Karin sillan kohdalla oli ennen paja, joka nykyään on Ari Virtasen ateljeena. Vielä ylempänä on ollut ylinen mylly. Kun Ekojärven kanava valmistui, Ekojoen vesimäärä väheni niin paljon, että vesivoimaa ei enää riittänyt Ekojoen sahoihin ja myllyihin.

Stormi tunnetaan myös Outokummun omistamasta kaivoksesta, jossa vuosina 1974-1995 louhittiin mm. nikkeliä ja kultaa.  *

Rakennus Stormin keskustassa, joka muutoinkin on näkemisen arvoinen paikka vanhoine rakennuksineen. Nykyinen tie ohittaa kylän keskustan, pitää siis tehdä pieni koukkaus. Stormista lähtien Narvantien nimenä on Vesilahdentie Vesilahden rajalle asti.

 
Stormin Lopenkulman rukoushuoneen alttariryijy.

Oikealla on kuva pöytäkivestä, jota on sanottu myös penkkikiveksi ja kuninkaakiveksi. Kysymyksessä on oikeastaan muusta ympäristöstä korkeammalla oleva tasainen kallionlaki, joka tosin on nyt peittynyt puiden ja kasvillisuuden alle. Kallionlaki sijaitsee satakunta metriä Taipaleen tiehaarasta Narvan suuntaan. Rämsöössä on aikoinaan yleisesti kerrottu, että juuri tällä tasaisella kivellä tai kalliolla kuningas Kustaa III oli pitänyt tauon ja hänelle oli siihen katettu päivällinen. Muuan muistajista oli ollut Varma Jokinen (os. Järvensivu), ja hänen kertomuksensa muisti Tauno Rantanen. Kertojat ovat myös maininneet, että Kustaa III oli sillä matkalla, jonka aikana hän perusti Tampereen. Vanha tie kulki matalemmalla kallionlaen eteläpuolella eli kuvassa oikealla. Vanhan tien aikana kallio oli avointa aluetta, joten se oli taukopaikaksi sopiva. Kuvassa vasemmalla näkyvä tien oikaisu tehtiin kallion pohjoispuolelle. Voiko tällaisessa muistitiedossa olla perää?

Kustaa III, joka antoi suomalaisille useita etuisuuksia, oli kuninkaana vuodesta 1771 vuoteen 1792, jolloin hänet murhattiin. Kuningas tuli ensimmäisellä Suomenmatkallaan 27.5.1775 ensin Turkuun ja sieltä Helsinkiin, Porvooseen ja Loviisaan. Matka jatkui Anjalan kautta Hollolaan, Hämeenlinnaan ja Tammerkoskelle Hans Henrik Boijen omistamaan Hatanpään kartanoon. Matkan tarkoituksena oli tutustua perustettavaan Tampereen kaupunkiin, jota pellavatehtailija Boije Lempäälän kirkkoherra Ednerin aloitteesta innokkaasti ajoi. Paluumatkallaan Hatanpäältä Nokian Penttilän kautta Turkuun kuningas todennäköisesti kulki Tottijärven kautta Rämsööseen ja Narvantietä Stormiin ja sieltä Kokemäenjoen itäpuolen teitä seuraavaan määränpäähänsä, Huittisten Takkulaan, jossa yöpyi. Joen länsipuolelle ei ole merkitty 1700-luvulla vielä tähän matkaan sopivia teitä. Rämsöössä ei ole koskaan ollut virallista kestikievaria, vaikka myöhemmin matkailijat poikkesivatkin yleensä Lanansiltaan. Perimätiedon kertomus vaikuttaa hyvin todenmukaiselta.

Narvantie oli 1700-luvulla ainoa käyttökelpoinen reitti Tampereen seudulta etelään, mutta tien vaatimaton kunto lienee harmittanut kuningasta, minkä vuoksi hän mahdollisesti antoi juuri vuoden 1775-matkallaan määräyksen tien kunnostamiseksi. Niinpä kuningas Kustaa III:n käskystä Narvantie kunnostettiin kärryillä ajettavaan kuntoon 1780-luvun vaihteen tienoilla. Samalla sai tosin moni muukin tie parannusmääräyksen. Narvantie tuli todella ajettavaan kuntoon, koska vuonna 1853 Antero Varelius kirjoitti, että "Ainoastansa Valtatie ja Narvantie pidetään jokapaikasta avettuina talvis-aikana."  Tuo 'avettuina' tarkoittanee vain jonkinlaista tielinjan säilyttämistä ja kinosten tasausta, koska talvellahan kuljettiin reellä. Karttojen ja monien autoilijoiden kertomusten perusteella Narvantie oli 2000-luvulle asti juuri siinä kunnossa, mihin se saatiin 1780-luvulla!

Vuonna 1853 Varelius kirjoitti myös, että "Narvantie lähtee Valtatiestä itäänpäin, runsasta virtaa etelämmältä Vammaskoskea, menee Vehmaan, Ketolan, Leiniälän, Laukulan, ja Haarakylän ohitse Vesilahteen, jossa muinen mainiot »Narvan» markkinat olivat, ja yhdistyy viimein Hämeenlinnaan vieväin isompain teitten kanssa."

Kuten alin kuva osoittaa, vanha tie katosi vähän väliä puiden taa eikä koskaan voinut olla varma, tuleeko kapealla tiellä linja-auto tai Viikarin suuri tukkirekka vastaan. Etenkin talvella tuli tuntuma, että nyt tie loppuu - yllättäen se jatkuikin. Jyväskylän rallien aikaan Narvantie oli pikataival, jonka kumpareissa Timo Mäkinen hyppi autollaan kymmeniä metrejä.*

Onko Narvantien uoma joskus muuttunut?

Esko Pietilä ainakin mainitsee, että ennen isojakoa Narvantie on kiertänyt Vankimusjärven pohjoispuolen kautta ja kulkenut Isojärven (Vatajan) ryhmäkylän kautta Lantulaan. Vuonna 1792 tehdyn isojaon jälkeen Narvantien ura olisi hänen mukaansa muuttunut nykyiselle paikalleen eli kulkemaan Stormista suoraan itään kohti Harjasten eli Kaltsilan tiehaaraa ja Lantulaa. Myös Wirrin suvun perimätiedoissa esiintyy tämä tieto. Näkemys ei kuitenkaan saa täyttä tukea.

1780-90-lukujen kuninkaankartastossa tie on selvästi jo nykyisellä kohdallaan ja Vankimusjärveä kiertävät tiet ovat melko ohuita (kartta oikealla). Jos tietä on oikaistu, sen on täytynyt tapahtua jo paljon ennen 1780-lukua. Hyvin varhain Vatajan kautta kulkevaa reittiä on voitu käyttää vesilahtelaisten kirkkomatkoissa ja veroparseleiden viennissä Karkun kirkkoon. Todennäköisesti molempia teitä on käytetty. Toisinaan ehkä oli hauskempaakin kulkea Vatajan ja Isojärven väkirikkaiden alueiden kautta, vaikka suorempikin reitti varmasti oli olemassa. Tien hoidosta vastasivat maatilat.

Narvantien kunnostukset 1900-luvun alussa

Vesilahden ja Tyrvään kunnat yrittivät saada Narvantien valtion hoitoon jo 1923. Vuonna 1927 Kulkulaitosministeriö myönsi Vesilahden kunnalle 110 000 markan avustuksen tien kunnostamiseksi varsin pitkälle välille Vesilahden kaakkoisosan Kurkelan kylästä Tyrväälle asti. Vesilahden kunta otti lisäksi työtä varten Vesilahden Säästöpankista 35 000 markan lainan. Hoitovastuu oli siis vielä kunnilla, mutta siirtyi vähin erin valtiolle. Tiellä pystyi nyt ajamaan jopa linja-autolla, sillä viimeistään seuraavalla vuosikymmenellä alkoivat säännöllisen vuorot Vesilahdesta Vammalaan. *

Vankimusjärven seutu 1700-luvun lopulla. Vasemmalla Stormi, oikeassa alareunassa Lantula. Narvantien piirtäminen vahvaksi saattaa osin olla seurausta tien strategisesta merkityksestä Ruotsille. Kaikki tiet olivat näihin aikoihin vain vähäisiä kärryteitä. Vasemmassa alareunassa olevia Harjasten, Kaltsilan, Uudenkylän ja Lantulan suuria peltoaukeita tuskin voi ajatella ilman toimivia tieyhteyksiä länteen ja itään. Kylät ovat olleet voimissaan jo keskiajalla!

Päivystävästä "hollikyydistä" säädettiin vuoden 1649 kestikievarijärjestyksessä. Kun aiemmin kievarit palvelivat lähinnä säätyläisiä, nyt kuka tahansa sai yösijan tai kyydin säädettyä maksua vastaan. Huoneita oli oltava kolmelle säätyluokalle ja talli 12 hevoselle.

Tyrväänkylässä oli kievari mm. Paavilla ja Hyrkillä, joista aina silloin tällöin piti matkata Hämeenlinnan suuntaan. Vareliuksen mukaan vuonna 1723 Paavilla oli jo 4 hollihevosta. Yhdessä hollikyydissä saatettiin tarvita kolmekin hevosta; yksi herraa, toinen tavaroita ja kolmas kyytimiestä varten. Seuraava kievari oli jossakin Storminkylän talossa, mm. Ville Piukun talossa Isojärven risteyksessä.

Sitten olikin ylipitkä matka eli peräti 28-29 kilometrin matka seuraavaan kievariin Vesilahden Kuralaan, Salospohjaan tai Narvaan. Muualla Satakunnassa ei näin pitkää välimatkaa ollut. Ehkä Suonolasta ei ollut löytynyt kievarihalukkuutta. Jos matkaa ei tehty ratsain ja purilain, se tehtiin aluksi kolisevilla ja narisevilla rattailla, joissa oli tervattava puuakseli.

Kyytimatka oli toisinaan pelottavakin, ainakin jos vääräleuat "viihdyttivät" matkalaisia kertoilemalla pimeillä metsätaipaleilla kummitusjuttuja - ja niitähän riitti. Esimerkiksi voittoisan kortinpelaajan jalka olikin yllättäen pukinsorkka ja kyydityksen aikana koko otus lennähti vanhaan mäntyyn. Myös Mustanmettän Röppä kummitteli turinoissa.

Narvanmatkantietä on nimitetty myös virkatieksi. Kievareista päätellen nimitys voisi johtua virkamiesten käyttämästä tielinjasta Tyrväästä Vesilahteen. Virkatie voi kuitenkin olla myös metsästykseen ja kalastukseen liittyvä nimitys; virkatien varrella olivat erämiehen ansat ja pyydykset. Siinä tapauksessa nimi palauttaisi tien hyvin vanhoihin aikoihin. *

Vanha Narvantie oli pimeä ja kapea kärrytie, ehkä yllä olevan kuvan kaltainen - tai vieläkin kehnompi, koska tiellä oli kärrynpyörän uria ja kiviä. Tietä oli kuitenkin kuljettava ja kuljetettava. Aika kului puisia virstantolppia laskiessa - vasta metrijärjestelmään siirtyminen 1891 toi kiviset kilometripylväät.

Tyrvään Vammaskosken kihlakunnansillan ylläpito rasitti kuitenkin koko Ylä-Satakuntaa. Tärkeä silta oli rakennettu ehkä jo 1400-luvulla, mutta 1600-luvulla se rakennettiin uudelleen. Vesilahden suurista kylistä oli työmaalla useita rakentajia. Jatkuvan oman osansa ylläpidon pitkämatkalaiset jättivät tosin tyrvääläisille; Marttilan Tuomas Simonpoika Hoppu mm. oli pitänyt 6 vuotta vesilahtelaisten ja lempääläisten siltaosuuksia kunnossa ja sai sen vuoksi 1644 kaksi kappaa viljaa jokaiselta Vesilahden ja Lempäälän talolta. Lauttamainen (vrt. Lauttakylä!) silta rakennettiin vielä useasti, koska se tuhoutui mm. tulvassa ja isonvihan taisteluissa.

Narvan kivisilta, joka valmistui 1920-luvun alussa puisen, vuonna 1918 poltetun sillan tilalle. Tämä silta on nykyisin jäänyt kylän sisäiseksi sillaksi. Uudet sillat ovat sementtisiä ja vailla mielikuvitusta. Sillan tuolla puolella sijaitsi vanha Narvan kylä, jossa 1700-luvulla pidettiin Narvan markkinoita. Jos joki oli markkinoiden aikana jäässä, osa myyntikojuista oli joella. *

Huomattava osa Narvantien tapahtumien rikkaudesta on peräisin tien juurista, sivuteiden varsien pikkukylistä. Kaltsilaan on matkaa Narvantieltä n. 3 km etelään päin. Jos tietä pitkin jatkaisi, pääsisi Sammaljoelle. Kaltsilan kylä on keskiaikainen maarekisterikylä samoin kuin viereiset Vanhakylä ja Uusikylä. Sekä Kaltsilan Rosila että Harsu olivat 1884 henkirakunainrykmentin everstiluutnantin komppanian luettelossa rustholleja. Myös Vesilahdessa on Kaltsilan kylä ja siellä Erkkilän rustholli.

Talon ja kylän nimi 'kaltsi' viittaa suutarin ja nahkurin ammattiin ja sopii hyvin yhteen Ylä-Satakunnan keskiaikaiseen voimakkaaseen eräelämään. Kaltsilan Rosilan Ambrosius mainitaan jo vuonna 1477 ja 1481. Hänen poikansa Ericin karja oli 1540 Tyrvään neljänneksi suurin. Vuonna 1558 taloa isännöinyt Frans sai kuitenkin 40 markan sakon myytyään ilveksen nahan Turussa tarjoamatta sitä ensin voudille.

Keskellä kylien suuria viljelysaukeita virtaa kohti Rautaveden Evonlahtea pitkä Harjastenoja, joka tunnetaan alempana nimellä Lamminoja ja suistoalueen lähellä nimellä Ekojoki. Ojassa/joessa on aikoinaan ollut monta merkittävää ratasmyllyä.

Entisaikoina Tyrvää tuli tunnetuksi kutuistaan - kuttuja on paikkakunnalla edelleenkin. Kuttu oli torpparin lehmä! Vaatimaton, kaikkiruokainen ja hyvin monikäyttöinen. Alueella on myös lampaita, kuten kuvassa yllä Kaltsilan Rosilan pellolla.

Muuan nuori vesilahtelaismies oli joskus joutunut kauhun valtaan, kun Kellomaan kohdalla valkoinen haamu oli alkanut seurata häntä. Kuusen luona haamu kääntyi pois ja katosi jokeen.

Myös Antero Varelius mainitsee mestauspaikan olleen 1700-luvulla Narvantien haarassa. Asfaltoidun tien varsi on nykyisin kaikkea muuta kuin pelottava.

Kellomaata. Koivumetsikön takaa lähtee tie Kaltsilaan. *

Lantulasta poikkeaa vanha Vatajantie kohti pohjoista.  Vatajantien lounaispuolella on ollut 1900-luvulle asti suurehko järvi, Vankimusjärvi (ks. karttaa edellä ja alla). Vatajan kylän talot ovat siis olleet järvenrantatonteilla. Myös Prusi oli ennen jakoja siellä. Lisämaan tarve houkutti kyläläiset jo 1823 laskemaan järven pintaa ja uudelleen 1846, kun johtajaksi äänestettiin Abraham Satimus. Lasku tapahtui hitaasti, ja sitä jatkettiin mm. kaivamalla kivitunneli Kärppälän suuntaan. Lopulta järvi oli jakautunut kolmeksi pikkujärveksi. Vasta 1940-luvun lasku tuotti kaikkiaan 80 hehtaaria peltoa. Vankimus (Vangimus) -nimi on keskiaikainen ja näyttää olleen alueen ensimmäisen kylän nimi. Vankimusjärven seuduilta teitä jatkui Karkkuun, Kärppälään, Sarkolaan ja Nokialle.

Urho Jakkisen mukaan kuuluisa noita Valpuri Kyni, joka tunnetaan myös Huittisista ja Liitsolasta, on asustanut myös Vankimusjärven saaressa, paikassa joka myöhemmin on kuulunut Isojärven Suomelaan. Noita teloitettiin n. 1650 polttamalla Tyrvään vanhan kirkon vieressä olevalla luodolla Keräjäkalliolla.

Yllä Vankimusjärvi ja Vatajankylä venäläisessä topografikartassa. Mittaukset on tehty vuonna 1909. Järven pintaa on jo selvästi laskettu. Tien koillispuolella kulkevan mutkaisen Isojärventien hoitokunta anoi paikallistielleen vuonna 1928 n. 78 000 markan kunnostusavustusta, mutta siihenpä ministeriö ei syystä tai toisesta suostunut. Tie lienee yhä nykyään likimain entisellään. *

Entisen Vankimusjärven paikalla avautuvat nyt pitkät viljavat peltoaukeat, jotka näkyvät Narvantiellekin Prusin kohdalla. Tämä kuva on otettu 2005 Roikan kylän läheltä poikittain entiseen järveen nähden. Kartoissa alueen nimenä on edelleen Järviä.

Vatajantien alkupäässä on myös Lantulan vuonna 2005 lopetettu koulu, joka on nyt kyläyhdistyksen toimitila.

Toinen maamerkki on Tyrvään VPK, jonka uusin rakennus kuivaustorneineen on vuodelta 1990. Sastamalan itäosia kulkiessaan ei voi olla havaitsematta, että alueella on runsaasti hyvinkin vanhaa, tyylikästä rakennuskantaa. VPK onkin voinut kirjata oikeutetusti kertomukseensa, että "Tulipaloja ei seudulla ole ollut kovin runsaasti."

Kyläyhdistyksen voimin Lantulassa on laadittu kyläsuunnitelmia, tuotu esille kulttuurihistoriaa, rakennettu laavuja, luontopolkuja jne. *

Lantulan saha on perinnemaisemaa takavuosilta. Tiiliselle komealle rakennukselle luulisi löytyvän käyttöä nykyäänkin.

Kauppa on sijainnut myös Wirriä vastapäätä Vatajantien toisella puolella. Arvo Linkin vuonna 1927 rakennuttamassa talossa Tyyne Linkki piti kauppaa 1940-luvulle asti. Sitten taloon tuli posti ja Tyrvään Säästöpankki, mutta toiminta loppui 1991. Koulun kylä sai 1939 nimellä Isojärven koulu, mutta se lakkautettiin vuonna 2005. Nyt koulu on kyläyhdistyksen toimitila.

Kaupoilta hieman Vesilahteen päin lähtee Lantulantie, joka johtaa Uutenkylään ja Kaltsilaan. Tien varrella on useita keskuskylien entisiä torppia 1800-luvun lopulta.

Wirrin entinen kauppa Vatajantien risteyksessä. Kalle ja Juha Wirrin kerrotaan pyydystäneen suden pienillä kirveillä 1800-luvun alussa Ekojärven jäällä, jossa pojat olivat olleet luistelemassa. *

Narvantien vakituisia kävelijöitä olivat reppuryssät, kiertävät kaupustelijat. Tunnetuimpia lienevät Vesilahden Narvasta kotoisin olleet Heikki ja Mikko Privalohvi. Heikkiä sanottiin Ryssä-Heikiksi, mutta ryssä hän ei liene ollut vaan ehkä karjalainen. Laukunkantajat olivat hyvin suosittuja, koska he myivät tavaroita, joita tuskin mistään muualta sai. Laukunkantajia, joille luonnollisesti kertyi hieman rahaakin, joutui myös ryöstelyn kohteiksi.

Kuuluisia kulkureita Vesilahden ja Tyrvään välillä olivat myös Mottee ja Jeppee. Mottee kulki kirkolta kirkolle, mm. Tyrväälle ja Suoniemelle, arvioi pappeja ja yritti opetella saarnoja ulkoa. Töihin mies ei oikein kyennyt, ja niinpä häntä pidettiinkin lähinnä hauskuuttajana, joka jätti jälkeensä satoja tarinoita. Jeppee taas oli seppä, jonka töissä oli melkoisesti parantamisen varaa. Kun hänen pannun tinauksensa lähti pois, mies tuumasi vain että niin lähtee tämäkin mies.

Sen sijaan "seitsemän pitäjän seppä" Collin, joka lienee ollut Leiniälän Kauniston seppäsukua Illosta, oli töissään hyvinkin taitava. Tavoiltaan seppä oli kuitenkin oikukas - ja armoton juoppo.

Kulku-Aatolfi rakenteli alkeellisia pirttejään Suonojärven rannalle. Joitakin perustuksia kai vielä löytyisi. Aatolfikaan ei juuri töitä tehnyt, mitä joskus koppia ihmisille. Mies kuljeskeli, jutteli joutavia ja luritteli umpinaisella puukepillä, "klaneetillaan". Jaakolan isäntä osti klaneetin 50 markalla laivassa ja heitti järveen - Syrjän Vihtori teki uuden!

Ahdinkiveä ohikulkija ei enää taida löytää, se lienee jäänyt lopullisesti tienrakennuksen alle. Uudentalon itäpuolella on Ahdinkiven ahde ja Ahdinkiven alue. Jossakin siellä kivi sijaitsi. Siinä pitäisi kuulemma olla suuri syvennys, aivan kuin laukun jälki. Kun Vesilahden Ahdille tuli ensimmäinen asukas, joka oli suuri jättiläinen, hän istahti kivelle ja laski repun selästään viereensä. Kivi oli vielä niin pehmeä, että siihen jäi repun jälki. Siitä nimitys Ahdinkivi. Tämäkin tarina kertoo Vesilahden ensimmäisistä asukkaista, jäteistä nimenomaan Suonolassa. *

Kaunisto kuuluu Ekojärven alueen kuuluisimpiin asumuksiin. Hermanni ja Karoliina Kauniston 1861 perustaman torpan rakennukset olivat alkuperäisessä muodossaan vielä 1950-luvulla, jolloin Helmi Virtaranta ennätti ne valokuvaamaan. Nämä mainiot kuvat löytyvät useista teoksista. Pihamiljöö tosin on edelleen hyvin hoidettu ja edustava. Karoliina, joka toi isänsä sukunimen torpan nimeksi, kuului äitinsä puolelta Karkun Ylisen Enckel-sukuun. Samalla tuli Kauniston seuduille häivähdys ruotsinkielistä kulttuuria.

Vielä 1800-luvulla Ekojärvi oli niin hyvä kalavesi, että myös naapuriseutujen kalastajat kävivät järvellä. Uudestakylästä ja Kaltsilasta oli selvä polku järvelle jo 1700-luvulla. Reheväkasvuinen metsäympäristö on lisäksi ollut mainiota metsästysmaata. Järven ympärillä oli kuitenkin runsaasti suoperäisiä maita ja nämä maat haluttiin kuivata.Torpat ja maatilat tarvitsivat väestönkasvun vuoksi lisämaata. Wilhelm Johansson sekä muutamat muut paikkakuntalaiset tekivät aloitteen Ekojären kuivattamisesta jo vuonna 1865. Lupa järvenlaskulle saatiin talollisen Punto Karl Gustafssonin hakemuksen perusteella vuonna 1873. Asianosaisia oli kaikkiaan lähes 30.

Ekojärven pintaa alettiin laskea ilman valtionapua vuonna 1875. Ihmistyövoiman ohella työkoneena oli Kataran kivinavettatyömaalta saatu suuri nosturi, joka aiemmin oli ollut Saimaan kanavatöissä. Töistä vastasi suuri ja järjestäytynyt kuivatusyhtiö omine lakeineen. Kanava kaivettiin Ekojärven länsipuolelle ensin yli kilometrin mittaisena avo-ojana ja sen jälkeen metsäalueelle holvattuna tunnelina maan alle. Kivillä reunoilta ja päältä tuetulla valtavalla holvilla on mittaa n. 800 metriä ja korkeutta ja leveyttä n. 3 m. Tarkastusaukot ovat maan pinnalla, ja lehtikuvien perusteella niitä ei ole suojattu kovin hyvin, joten mahdollisen turistin on syytä olla hyvin varovainen (ks. kartta oikealla).

Kun vesijättömaan loppukatselmus tehtiin vuonna 1928, isännöitsijänä mainitaan olleen silloin Juho Leikkaa. Asiakirjan mukaan järven ympäriltä saatiin vesijättöniittyjä n. 78 ha ja metsämaata n. 26 ha. Oleellinen arvioinnin kohde oli myös saadulle maalle tuleva vero. Kovin suurta taloudellista hyötyä laskusta tuskin koitui, sillä veden vaivaama maanpinta lienee osittain laskenut vedenpinnan laskun myötä ja jäänyt kosteaksi. Nähtävyydeksi erikoisen holvin työstäminen voi olla vaikeaa, mutta hyvillä ideoilla tulos voisi olla mainio. Luonto sen sijaan hyötyi; Ekojärvi ympäristöineen kuuluu Natura-alueisiin. Järvellä vierailee useita harvinaisia lintuja, joita voi seurata mm. Karhunkallion lintutornista. *

Ekojärvellä toimi myös kyläkoulu vuosina 1910-1967. Koulun koristeellinen rakennus pilkottaa edelleen puiden takaa tielle. Koulua pidettiin torpissa jo 1880-luvulla.

Ekojärven eteläpuolella on pieni Vihdanlammi tai Vihdasjärvi. Ilmeisesti lammi on antanut nimensä Vihdanmäen torpalle, joka lienee syntynyt viimeistään 1800-luvun alussa. Torpan kuuluisin omistajapari oli Albert ja Olga Vihdanmäki (os. Kursi, 1874-1966). Olga on kertonut lukemattomia tunteja juttuja Tyrväältä ja Vesilahdesta murteen ja perinteen kerääjille, mm. Niilo Ihamäelle ja Pertti Virtarannalle. Hän kuului myös Elinan surmarunon osaajiin. Poika Aleksi julkaisi alueen juttuja myös kirjana.

Tallenpetäjästä, Tallimpetäjästä tai Tallipetäjästä jatkettiin sitten jompaan kumpaan suuntaan. Oikealla kuva Tallenpetäjään vievästä polusta, joka edelleen löytyi Kivijärven tiehaaran läheltä. Tallenpetäjän rakennusten jäljet sen sijaan lienevät peittyneet maan alle, niitä ei ainakaan heti löytynyt.

Myös Aaroninvuorelta leveni vähitellen jonkinlainen ura Ekojärvelle, mutta silloin oli jotenkin ylitettävä Särkilahti - ensin hankalasti lautoilla ja sitten yhä paranevilla silloilla. Nykyään lahti on lähes kuivilla.   

Tallenpetäjässä on ollut mm. Frans Hiedanniemen kaupparakennus 1900-luvun vaihteessa ja paikka on ollut Kivijärven tiehaarasta jonkun matkaa kaakkoon, Kivijärventien ja Tenukallion välissä. Paikalla on ollut ratashuoneita niitä varten, jotka tulivat esim. Kivijärven ja Ekojärven maasta. Poluilla ei voinut käyttää rattaita, mutta tästä eteenpäin Narvantie soveltui ratastieksi.

Yllä Jorma Tuomiston ottama kuva Tallenpetäjän ratashuoneesta, joka on ehkä jo 1900-luvun puoliväliin mennessä siirretty Marjasuonmaan Kaunistolle. Paikalla lienee ollut toinenkin ratashuone, joka taas on siirretty Marjamäkeen. 

Tallenpetäjään johtavaa polkua. Polun itäpuolella on kartassa Tenukallio, mutta sen nimen Vihtori Marjamäki on ilmoittanut kartoittajalle siitä syystä, että helluntaisin nuorilla miehillä oli kalliolla tenua mukana. Vuoren alkuperäinen nimi oli ollut Tallenpetäjän vuori. *

Tie Kivijärven maahan tuskin oli alun alkaen muuta kuin leveä polku. Sen vuoksi Tyrvään tilalliset tekivät 1923 aloitteen, että Tallenpetäjästä tehtäisiin kunnon tie Kivijärven rannalla sijaitsevan maisteri Anton Elwingin omistaman metsänvartijan asunnon kohdalle. Aloite ilmeisesti johti toimiin, kun mm. sanomalehti Lalli kirjoitti 8.3.1924, että Läänin maaherra on julistanut Tallenpetäjästä Kivijärven rantaan päättyvän tien yleiseksi paikallistieksi.

Ehkä tie ei tullut kovin hyvään kuntoon, koska alueen isännät jatkoivat vielä 1930-luvulla tienrakennustöitä. Lopulta maatalouden tuotteiden myyntimatkat Vammalaan ja Tampereelle helpottuivat huomattavasti. Nykyään Kivijärven tie on valtion hoidossa. 

Muiden järvien tavoin myös 3 kilometrin mittaista ja 150-200 metrin levyistä Kivijärveä on laskettu. Ensimmäinen lasku tapahtui 1860-luvulla ja vielä metrin verran 1900-luvun alussa. Järvi on tästä huolimatta edelleen kelpo järvi. Koska Marjasuonmaasta oli päästävä mm. Ekojärven koululle, Kivijärven pohjoisosan yli rakennettiin pukki- ja ponttoonisiltoja. Kolkunmaan tie yhdisti vihdoin Kivijärven ja Ekojärven tiet 1974.

Saastojärven metsäautotie

Uusi käyttäjäkunta Kivijärventielle ja myös Narvantielle tuli 1955, kun Vesilahden ensimmäinen metsäautotie, Saastojärven 8 kilometrin mittainen tie avattiin. Puun hinta oli silloin korkea, ja Narvantien ympäristössä puuta riitti. Yhtäkkiä teille ilmestyneet suuret tukkiautot tarvitsivat kunnon tiet metsien lähelle asti. Saastojärven tie tarjosi ensimmäisen ajettavan tien useille polkujen varassa eläneille talouksille.

Tievaivoista huolimatta Narvantien ympäristöön ilmaantui henkilöautoja 1920-luvulla. Lauttakylän auto aloitti pitkään jatkuneen linjansa Vammalasta Narvantien kautta Tampereelle 1936.

Kartassa yllä Kivijärveen on aivan selvästi merkitty lahden nimeksi Narvantien lahti (Kuninkaankartasto 1700-luvun lopulta).  Mistä nimitys? Onko tästä lähtenyt polku Narvantielle? Polkua ei näy, mutta koillispuolella on peltosarka, joten asutusta rannalla on jo ollut! Kartta on tässä kovin suurpiirteinen. Koska kirkonkirjojenkin mukaan sotilas Mats Åhlman omisti lahden rannalla jo 1700-luvun lopulla Kivijärven torpan, pelto kuulunee hänelle ja vaimolleen Anna Matintyttärelle. Ehkä Saastonkulman ja Rautaniemen asukkaat ovat kulkeneet tätä kautta Vammalaan ja Tampereelle? Nykyinenkin Kivijärven tie Narvantielle kulkee tuon lahden ja Kivijärven tilan kautta. *

Aikoinaan Kivijärven tiehaara sijoittui synkkien metsien keskelle. Ylemmässä kuvassa tiehaaran alue työn alla 2005 ja alemmassa valmiina 2006. Huomaa, miten vanha ura kierteli! Tallenpetäjä sijaitsi jonkin matkaa kuvan tiehaaran takana.

Kursin vanha rakennus vuodelta 1886 on edelleen olemassa. Talon asuntona on nykyään uudempi rakennus.  *

Torppariasutus lienee syntynyt jo 1700-luvun lopulla, koska niihin aikoihin karttoihin ilmestyy peltoaukeita. Nykyinen asutus sijaitsee väljästi järvien ympärillä. Torppien isäntäkyliä ovat mm. Kärppälä, Lielahti, Rikainen ja Hurula. Mainio juttumies Vihtori Marjamäki Ylisen Piimäsjärven rannalta kertoi Virtarannalle, miten Laajamäen Karoliina lähti viemään lämpimäisiä lapsilleen metsän halki Mason Anttilasta. Susi seurasi koko ajan aidan toisella puolella, mutta kun Karoliina heitti lasten leivän sudelle, susi tyytyi siihen ja häipyi. Vihtorin isä oli ampunut kaikkiaan kahdeksan karhua.

Näkymä Yliseltä Piimäsjärveltä. Kaakkoisranta on jyrkähkön vuoren rinnettä muutamine huviloineen ja luoteisranta suuri peltoaukea. Alinen Piimäsjärvi sen sijaan on rannoiltaan matalampi, ja sen pintaa laskettiinkin 1867. *

Rudangonmaalla Sastamala muuttuu Vesilahdeksi, raja on määritetty asiakirjoissa jo 1400-luvun alussa. Vaikka rajakylän nimi kuulostaa kovin mystiseltä, Rudanko on melko tavallinen nimi Satakunnassa. Mystisyyttä Rudangonmaalla kuitenkin riittää muutoinkin. Vihtori Ahti on kertonut, että joskus muinoin kulovalkea poltti vanhat kankaat Tottijärveltä Suonolaan. Sen jälkeen syntyi Rudangon asutus.

Kuntien raja on ollut 1800-luvun lopulta myös Turun ja Porin läänin ja Hämeen läänin raja. Sitä ennen lääninraja seikkaili hieman merkillisesti idempänä. Nyt raja ei ole edes maakuntaraja, koska Sastamalakin kuuluu Pirkanmaahan. Raja on kuitenkin ikiaikainen kulttuuriraja. Sastamalan puolella eli aikoinaan Tyrväällä ja Karkussa kirkolliset verot maksettiin tavanomaisen ruotsalaisen oikeuden mukaan, Vesilahdessa sen sijaan Kyrön oikeuden mukaan mm. turkistuotteina. Sastamalan puolella sanotaan 'ojasa', Vesilahden puolella 'ojassa'.

Raja-alueella on myös huomiota herättävä nimi: Velhonkannonmaa. Tätä merkillistä nimeä on käytetty hyvin pitkään. Rajapyykin nimi ei kuitenkaan ole sen paremmin Velho kuin Velhonkantokaan, vaan raja-alueen nimi oli alunperin Alho, mutta nimi luettiin uudella ajalla 1400-luvun asiakirjoista väärin Velhoksi. Velhokin tosin lienee ollut olemassa, mutta paljon myöhemmin, mistä sekaannus ehkä syntyikin. Kuka hän oli ja mistä kannosta on kysymys? On kerrottu, että joskus kauan sitten Rudangonmaalla asusti noita, Velho, joka teki kyläläisille kaikenlaista pahaa, varasteli ja noitui - kertojasta riippuen. Kyläläiset mestasivat lopulta velhon erään tuomen kannon päällä, lähellä Mäenpäätä. Oikealla olevan komean tuomen väitetään olevan Velhon tuomen juurivesa. Asia on kuitenkin paljon mutkikkaampi, joten kannattaa vilkaista hieman laajempaa juttua Velhosta.

Narvantie - Vesilahdentie - Rämsööntie

Narvantiekin saa Rudangonmaalla uuden nimen, Vesilahdentie muuttuu Rämsööntieksi. Aikoinaan raja sijaitsi hyvin synkässä metsämaastossa, mutta 2000-luvun alkupuolella metsät ovat pääosin taimikkomuodossa.

Kun tienrakentajat 2005-6 ammuskelivat kalliota Velhonkannon nurkilla, Velhopa teki tepposet! Kallio temppuili ja halkesi lopulta niin, että vettä alkoi lorisemaan raoista runsaanpuoleisesti. Paikkakuntalaiset päättivät kääntää asian eduksi ja rakensivat paikalle aivan oikean kaivon renkaineen ja pumppuineen (kuva oikealla). Nyt jos vesi pitkällä taipaleella loppuu (syylarista, lasinpesimestä tai juomapullosta), niin pumppaamaan vain Welhon kaivon vettä! Ei se ole Welhon noitumaa, mutta aivan juomakelpoista vesi ei ole. Tällaisia palvelupisteitä on todella harvassa. Kuvassa kaivon kannella on vielä avajaiskukkia. Soraseulan kuorma-auto on taempana poistumassa pitkän ja hyvin onnistuneen työrupeaman jälkeen. *

Rämsöönkylää lähestyttäessä tien pohjoispuolelle jää nyt jo kuivatettu ja lähes tunnistamattomaksi metsittynyt järvi, Helvettijärvi, johon liittyy kammottavia muistoja. Mistä pienen ruutanoita kasvaneen ja kalliorotkossa sijaitsevan järven nimi on peräisin, jäänee arvoitukseksi. Pari vesilahtelaismiestä oli kuitenkin 1920-luvulla ryöstänyt ja surmannut nuoren köyhän kaupustelijan juuri näissä maisemissa, ns. Murhamutkassa. Toinen murhamiehistä toimi kuitenkin myöhemmällä iällään kelpona suutarina Narvassa.

Latokankaan koulun eteläpuolella on pieni ruskeavetinen Kaakkolammi, joka aikoinaan oli todellinen helmi keskellä aarniometsiä. Nyt metsän ympäristöt on hakattu ja maisemat ovat arkisempia.

Latokankaan entinen koulu. *

Mistä tällainen merkillinen nimitys Rämsöö tai puhekielen Rämpsöö? Kansan keskuudessa on monta erilaista tarinaa, mutta ne eivät ole oikein vakuuttavia. Vanhoissa kartoissa nimeä ei ole, mutta nimi silti tunnettiin jo 1800-luvun lopussa. Tampereen Sanomissa 10.12.1879 kerrotaan näin: "Kunta on, näet, ostanut kansakoululle yhden vasarakirveen kivestä, jonka löysi Suonojärven rannalta perunakuoppaa kaivettaissa Rämsön kulmassa torppari wainaja Antti Honkiniemi." Aamulehdessä 1912 taas mainitaan Kuralan erään pitkän metsäsaran nimeksi Ramsö (ruots. 'rams' on pitkä jono). Rämsöö ei ole maarekisterikylä, sillä alueen maat ja metsät kuuluvat pääasiassa Suonolan, Salospohjan ja enimmäkseen Kuralan jakokunnan maarekisterikylille (näitä ovat Kuralan lisäksi Hiirenoja, Niemenkylä ja Ojoinen).

Useimmat Rämsöön pienehköistä maatiloista ovat olleet alunperin Kuralan seudulla sijainneiden maatilojen torppia. 1800-luvun alussa syntyneet torpat ovat itsenäistyneet viimeistään 1920-luvulla. Eeva Syrjänen muisti, että vanhin torppa olisi Vuorenoja ja sitten Lanansilta. Vuoden 1855 kartassa näiden lisäksi näyttäisi olevan vain Viikari, mutta muitakin torppia jo oli, mm. hienolla Suonojärven niemellä sijaitseva Suonolan Kukkolan torppa Kurjenniemi. Sinne johti tiekin jo 1855 Lanansillan luota. Kylänä Rämsöö ei siis ole kovin vanha.

Väinö Wallinin (myöh. Voionmaa) maantieluettelossa vuodelta 1893 mainitaan: "28) Karkusta Vesilahden kautta Lempäälään kulkeva n.s. »Narvantie» eli »Narvanmatkantie», joka perin vanha ura 1770- ja 1780-luvuilla pantiin ajettavaan kuntoon ja josta Tottijärven kirkolle poikkesi 29) Tottijärven tie, jonka Vesilahden pitäjän asukkaat suurella vaivalla perustivat 1780-luvun alussa ja joka pian sen jälkeen oli ajettavassa kunnossa."

Härkäläntie

Tottijärven tiellä tarkoitetaan entisen Voiman kaupan kohdalta pohjoiseen, Pihnalanperälle vievää mutkaista ja mäkistä Härkäläntietä (6,3 km), joka näkyy jo 1780-luvun kartoissa. Pihnalanperästä aikanaan soudettiin Tampereelle. Sorapohjaista Härkäläntietä ovat paikkakuntalaiset toivoneet vuosikymmenten ajan parannettavaksi, mutta kevyiden korjausten lisäksi suuremmat kunnostystyöt ovat edelleen tekemättä. Alueen yrittäjien ja kyläkerhon alotteet eivät ole toistaiseksi johtaneet mihinkään. Kapea, mutkainen, mäkinen ja kelirikkoaltis tie on todettu vaaralliseksi. Sen vuoksi liikennemäärät jäävät vähäisiksi, ja se on luonnollisesti aiheuttanut tien joutumisen alimpaan hoitoluokkaan.

Rämsööstä tie Narvaan on ollut kestopäällystettyä jo useampia vuosia. Kulkijoiden vauhti on jo ollut niin kovaa, että tienvarren historialliset paikat ovat joutuneet ihmetyksiin. *

Rämsöön keskuskohdaksi muodostui luonnollisesti kauppa, joka sijaitsee sopivasti risteysalueella; Narvantieltä poikkeaa jo 1700-luvulla kunnostettu tie Lanan myllyn kautta Tottijärvelle ja Nokialle. Pienempiä teitä lähtee lähistöltä. 1800-luvun lopulla kauppaa piti Kalle Engbäck, sitten Kalle Roppo ja Kalle Mikkola. Vuoteen 1918 asti kauppaa piti Kurjenniemen poika Oskari Niemi, joka vaimoineen sai surmansa taisteluissa. Myös kauppa poltettiin. Kun kauppa rakennettiin uudelleen, sitä ovat pitäneet Sakari Nurmi, Nestori Lindholm, Osuusliike Voima ja tämän jälkeen lyhyempiä aikoja kyläläiset.

Martti Soravuori muisti, että entisajan kauppaan tultiin kuin tapahtumaan; isännät vetelivät siellä savuja, istuivat silakkatynnyrin reunalla ja juttelivat kuulumiset. Myös kauppias ehti tähän porukkaan.

Vuoden 1642 vaiheilla Laukon omistaja Juho Kurki rakensi myllynsä yhteyteen myös sahan Lanajoen Narvanmatkan koskeen - tehden tietenkin samalla haittaa muille myllyille. Tämä on varhaisin tieto Satakunnan sisämaan sahamyllyistä. Mutta mistä koskelle nimi Narvanmatka? Tien mukaanko - vai tästä kosken nimestäkö tien nimi? Laukkolaiset ehkä tunsivat pitkän Lanajoen yläjuoksun kosket vähän etelämpänä kulkevan Narvantien tai Narvanmatkantien perusteella. Laukon vanhin mylly oli ollut alempana Siukolan koskessa. Tai sitten koskiosuuden nimi todella oli Narvanmatka - esim jako-osuus - ja tästä vähitellen myös tielle nimitys. Käräjillä, joissa tämä nimi on mainittu, Juho Kurki sai odotetusti vapauttavan tuomion ja syytteen esittänyt valtiopäiväedustaja Arvid Erkinpoika Pöyhölästä sakkoja.

Reiliinin Richard oli kraatari, joka kerran putosi Suonojärveen ja huusi: "Joka vielä haluaa kulkea Reiliinin tekemissä vaatteissa, tulkoon auttamaan!" Kyläsuutareina toimivat Jussi Jalonen, Kulmala, Manu-suutari ja Tuominen. Seppiä olivat ainakin Keskiset, Tanhuansivu ja Vuorinen. *

Viikarin kotimuseona toimiva luhtiaitta. Tyrvään puolella muistetaan Rämsööstä, että siellä oli ammattimuurari Viikari ja sillä kaksi tai kolme poikaa, kaikki muurareita. Tosin Unto Salon mukaan Viikari -nimi voi olla varhaiskeskiaikainen; silloin Satakunnan maakuntaorganisaation oli varustettava neljä merialusta ja niihin ledungsoturit eli vigermän eli viikarit.

Vaikka Narvantie tunnetaan Narvan ja Sastamalan välisenä tieyhteytenä, tämä väli on vain osa laajempaa ja tärkeämpää tieyhteyttä, jota Reino Ajo selvitteli tarkemmin vuonna 1955. Sen lisäksi, että Narvantiellä on ollut pitkään merkitystä taloudellisena ja yleishallinnollisena yhdystienä, tie on ilmeisesti toiminut jo keskiajalla strategisesti tärkeänä poikittaisreittinä Hämeenlinnan ja Tyrvään välillä. Tammerkosken kautta kyllä kulki yleinen kulkutie, mutta tien pääsuunta jatkoi Pälkäneelle, Hollolaan ja kohti Viipuria (Ylinen Viipurintie). Tie Tampereelta Tyrväälle oli lisäksi pidempi ja mäkisempi.

Koska Narvantien varteen sijoittuu useita rautakautisia kyliä ja kylien välillä on taatusti liikuttu, Narvantien on täytynyt jo senkin vuoksi syntyä yli 1000 vuotta sitten. Varsinainen muinaistie Narvantie tuskin on, mutta sellaisiapa Suomessa ei Härkätien lisäksi montaakaan tunneta. Sitä paitsi vetisen Suomen muinaistiet olivat järvissä ja jäillä. Vielä vuoden 1799 Hermelinin kartassa Akaan ja Tyrvään välillä ei ole muuta tietä kuin Narvantie. Myöhempinä aikoina merkittävämmiksi nousseet maantiet jättivät historiallisen Narvantien hiljalleen varjoon. Uusista teistä on luonnollisesti asiakirjatietojakin enemmän.

Tyrvään Vammaskosken silta oli jo keskiajalla ilmeisesti ainoa merkittävä silta vuolaan Kokemäenjoen yli. Kun tämä sama silta toimi ylikulkupaikkana myös Turusta Pohjanmaalle kulkevalle reitille, Vammaskoskesta muodostui tärkeä risteysalue. Hämeenlinnan linna syntyi jo 1200-luvulla ja sitäkin ennen paikalla oli Vanajan kauppapaikka. Vielä vanhempina aikoina Hämeenlinnasta liikuttiin luoteeseen kesäisin vesiteitä ja talvisin talviteitä myöten. Maalla kulkevana ratsutienä Narvantie on ollut nopea ja suojaisa väylä. Muutamia oikaisuja lukuun ottamatta tie noudattaa vesistölinjoja. Suurten mäkien puuttuminen Narvatieltä on ollut etu samoin kuin Etelä-Suomessa alava ja tasainen mutta pitkä Härkätie voitti lyhyemmän Hiidentien. Monet tienvarren asutuskeskuksista sijaitsevat tieltä poikkeavien sivuteiden päässä. Narvantie on myös kuin ohitustie.

Tien strateginen merkitys korostuu, kun muistaa Suomen olleen myöhäiseltä rautakaudelta lähtien idän ja lännen tuulisella rajalinjalla. Ajo olettaa tien strategisen merkityksen olleen jopa tien synnyn edellytys ja riippumaton seurakuntien synnystä. Seurakunnilla ei ollut kiinnostusta eikä mahdollisuuksiakaan rakentaa teitä yhdistämään esim. Hämeen-Satakunnan alueen seurakuntia, vaan nimenomaan seurakuntien ja kirkkojen synty teiden lähituntumaan on ollut teiden synnyn jälkeen luonnollista. Kirkolliset tarpeet luonnollisesti sitten vahvistivat Narvantienkin merkitystä. Kun perimätieto kertoo vesilahtelaisten käyneen aluksi Karkun kirkossa, matka taittui oletettavasti Narvantietä pitkin ensin Lantulaan ja siitä Vatajan kautta Karkunkylään tai Sastamalaan. Narvantien historian valossa myös Lempäälän ja Pirkkalan vähäisempi asema varhaishistoriassa saa selityksensä.

Hällströmin kartastossa vuodelta 1799 Narvantie on Akaan ja Tyrvään välinen päätie eikä tämän alueen välille muita teitä oikeastaan ole merkittykään. Tältä tieltä tietenkin poikkeaa tie Viialan-kylästä kohti Tamperetta sekä tienpätkä Vesilahden Valkkisista Vesilahden kirkonkylään. Vielä 1900-luvun alkupuolella ainoa käyttökelpoinen reitti Hämeenlinnasta Tyrväälle oli Narvantie. Tien merkitystä osoittaa sekin, että valtio otti koko Narvantien hoitaakseen 1920-luvun lopussa eikä jättänyt sitä yksityistieksi.

Narvantietä käytettiin myös Suomen sodassa vuonna 1808. Suomalainen ruotiväkiarmeija asetettiin liikekannalle, ja niin myös Porin rykmentin Vesilahden komppania. Kirkonvartija Tuomas Tallgren on merkinnyt päiväkirjaansa, että 11.2.1808 "Lähti Sotawäki Ryssä Wastan." Venäläiset tulivat Suomen alueelle 21.2.1808 ja kun ylipäällikkö Buxhoevdenille selvisi, että suomalaisten (=ruotsalaisten!) pääjoukko olikin Hämeenlinnassa, venäläiset suuntasivat sinne. Ennen heidän sinne saapumistaan 8.2. kuningas Kustaa IV Adolf ja valtiosihteeri Carl Lagerbring olivat määränneet suomalaisten pääarmeijan perääntymään pohjoiseen ylipäällikkö W.M. Klingsporin johdolla. Eversti August Fredrik Palmfeltin ensimmäinen prikaati marssi pakkasessa ja lumipyryssä Hämeenlinnasta Narvantietä Vesilahden kautta Karkkuun ja Poriin.

Narvantietä tietä tulivat myös venäläiset, mistä Tuomas Tallgren kertoo: "12.3. Tuli Ryssä Kirkonkylän. 13.3. oli aiwan Lewoton ja jkävä asunto. 15.3. Lähti Wenäläinen Kirkonkylästä, oli pakaasikuormat 100 Hewosta ja sta miehen. 17/18.3. oli 20 miestä minun tykönäni aiwan turannija ja pahaa" 100 punaista ratsumiestä ("aiwan Koreta") oli vielä 3.4. Häirinnän lisäksi varsinaisia taisteluita Vesilahdessa ei käyty; sen sijaan Punkalaitumella ja Tampereen Hatanpäässä hieman kahakoitiin.

Vuoden 1805 maantiekartta Ruotsinvallan ajan lopulta antaa hyvän kuvan Narvantien merkityksestä lyhyimpänä reittinä Hämeenlinnan ja Tyrvään (Sastamalan) välillä. Kartassa näkyy kaksi muuta tietä, joista toinen kulkee etelämpänä Urjalan kautta ja toinen pohjoisempana Tampereen kautta. Jos matkaajan ei ole tarvinnut poiketa Tammerkoskella tai esim. Harjun markkinoilla, reittivalintana Narvantie on ollut järkevin. Tiet Sääksmäen tai Hauhon ja Pälkäneen kautta aiheuttavat lisäksi kiertoa. Urjalan kautta kuljettaessa päätepisteenä tuskin on ollut Tyrvää vaan pikemminkin Huittinen tai jokin kohde sen länsipuolella. *

Hämeenlinna-Tyrvää -maantie vuoden 1805 tiekartassa.

Ennen vuotta 1772 Narvantie oli ties kuinka kauan ollut aikakauden muiden pienempien teiden tavoin lähinnä ratsutie tai vaatimaton kärrytie. Isännät mieluiten veivät suuret kuormat talvi- ja jääteitä myöten. Koska Vesilahden ja Tyrvään välille ei ole merkitty erikseen talviteitä, Narvantie on voinut olla alun perin myös talvitie.

Valtiollinen kehitys toi kuitenkin tarpeen hallinnollisille reiteille. Sen vuoksi Kustaa III:n aikana Suomessa rakennettiin teitä moninkertaisesti aiempiin vuosikymmeniin nähden. Jo 1600-luvulta lähtien Narvantietä oli aika ajoin kunnostettu, mutta vasta 1780-luvun vaihteessa tie määrättiin sotilaallisten syiden vuoksi tehtäväksi 3,6 metriä leveäksi. Näin Porin rykmentin komppaniat pääsivät harjoituksiinsa (mm. Vesilahden suuri komppania, johon kuului myös useita lähipitäjiä). Kustaa III:n sodassa 1788-90 tie toimi huoltotienä, ja myöhemminkin sitä kuljettiin rykmentin kokouksiin Poriin. Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle 1809 tien merkitys tietenkin väheni, koska Aleksanteri I ei kutsunut enää Suomen ruotuväkiarmeijaa koolle, vain joitakin rippeitä jäi aktiiviseen toimintaan.

Oikealla Suonojärven luonnonkauniita rantoja myötäilevä mutkainen ja mäkinen Narvantie 1770-luvun Kuninkaankartastossa. Avensaaren eli nyk. Nurkinsaaren kohdalla sijaitsee Ahtialan kesäteatteri. Kanunamäki saattaa olla Porin komppanian peruja. Vuorisjärvi laski vielä Taipaleenmaan kautta. *

Ahtiala ei oikeastaan ole mikään kylä, vaan kompromissina syntynyt nimitys. Koulu haluttiin keskelle ympäröiviä asuinalueita, ja niinpä se rakennettiin varsin hienolle paikalle. Ehkä Suonolan Ahdin tai lähellä olevan Ahdinsaaren mukaan koulu sai nimekseen Ahtialan koulu. Ahdilla on myös ollut Ahtiala -niminen torppa.

Ahtialan nyt jo lakkautetun koulun ja Suonojärven välisessä rinteessä on harvinaisen suuri niinipuumetsikkö, lehmusto. Ainakin osa puista on istutettu, mutta osa voi hyvinkin olla alkuperäisiä, koska seudulla tiedetään tehdyn niiniköysiä jo kauan sitten. Myös Lanajoen länsipuolella olevan kallioalueen ja ilmeisesti sen mukaan nimetyn torpan nimi on Niinimäki.

Ahtialan koulun länsipuolella sijaitsee Rämsöön kesäteatteri, jonka suuri katsomo on täyttynyt joka kesä tyytyväisistä katsojista.

Niinipuita Ahtialan koululla. *

Kun liikenne Rämsöön suuntaan kasvoi Seuratalon kuuluisien kesätanssien ja Kowan Teknolokian Päivät® tapahtuman vuoksi, Narvantiekin alkoi käydä ahtaaksi ja sietämättömäksi. Vuonna 1997 alkoikin laaja tienparannus, jonka yhteydessä myös Kallionmaan mutkat oikenivat. Tie tuli kuntoon Rämsöön entisen Voiman kaupan kohdalta Kuralaan ja Narvaan. Sastamalan suuntaan jäi edelleen 12 kilometrin maastorata, joka nyt on jo historiaa.

Kallionmaa on nimensä mukaisesti kivinen. Vähän matkan päässä lounaaseen on Lokkerinvuori, joka nousee melko jyrkästi 40 metriä Suonojärven pinnasta (105 meren pinnasta). Koillisessa olevan Laskunvuoren korkeus on 154 m meren pinnasta. Konemuseolta puoli kilometriä Sastamalaan päin tietä oikaistiin murskaamalla mahtavia määriä Karjaskalliota.

Monenlaisia höyrykoneita Kowan Teknolokian Päivät® -tapahtumassa. *

Martti Soravuori muisteli, että tien kunnossapito oli jaettu talojen kesken osiin. Keväisin routa pehmensi tien savivelliksi. Soranajo kuului aluksi taloille, mutta myöhemmin valtiolle. Tien varsilla kulki koko matkan puiset aidat - eläimiähän pidettiin metsissä. Riitoja syntyi siitä, että jonkun katsottiin pitävän tieosuuttaan heikommassa kunnossa kuin muut. Talvisin lunta ei tietenkään aurattu, koska useimmat kulkivat reellä. Antti Ahti muisti, että Suonolasta maitokuorma vietiin keväällä kelirikon aikana ensin reellä Kuralaan ja siitä rattailla eteenpäin. Rekimatka lyheni kevään edetessä. Aikoinaan Narvantieltä poikkesi useita oikopolkuja. Ehkä yhden polun jäänne on Vuorisjärven pohjoispuolelta Tottijärvelle johtava Rajalanmaantie. Alla vuoden 1954 karttaan on erityisesti merkitty Hermanni Lepolan kihvelillä kaivama laskuoja Vuorisjärvestä Suonojärveen.

Ruohottunutta Vuorisjärveä - tai oikeastaan nyt jo Vuorissuota. Mistä nimi Vuorisjärvi? Tuskinpa vuori-sanasta, koska aivan lähellä vuoria ei ole. Pohjoispuolella oleva Soravuori on pikemminkin mäki, mutta kauempana on korkeammat Peräkorvenvuori ja Laskunvuori (154m). Olisiko järvellä jälleen lappalaisperäinen nimi, joka avautuisi saamenkielen sanakirjalla? 'Vuoras' tarkoittaa vanhaa ja huonoa. Vuorisjärvi olisi siten ollut vanhan oloinen jo satoja vuosia sitten. *

Ahdilla kuten muillakin Suonolan taloilla oli useita torppia 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Muuan Ahdin torpista oli Narvantien varrella sijainnut Siltala, joka vieraanvaraisuudeltaan muistutti jo kestikievaria. Ketään taloon poikenneista kulkijoista ei käännytetty pois; "Ei nin kurjaa kulkijaa o, ettei Siltalassa sais asuntoo." Talon isännästä, Siltalan Joosesta muuan kulkija totesi, että Eesauta hänestä oli meinattukin.

Vuoden 1808 sodassa venäläiset löysivät eräästä Storminkylän talon kehdosta pikkutytön ja lauloivat, että "Liikuta laakuta maatuskaa". Lapsi kuitenkin pelkäsi kaikkia muita paitsi Porin reissulta palannutta Kukkolan poikaa. Myöhemmin poika veikin tytön Kukkolaan emännäksi.

Kaupat ovat Rämsööstä, Suonolasta ja muualta keskusten ympäriltä lopettaneet samalla kun liikekeskusten kaupat ovat muuttuneet suuriksi marketeiksi. Kuvassa Laakson entinen kauppa. Myös täällä kylän isännät viettivät aikoinaan rupatteluhetkiä. Alunperin kaupan perusti vuonna 1922 Mäkinen (kotoisin Rantaselta), joka rakenteli kaupat myös Mantereeseen ja Lempäälään. Seuraavaksi kauppaa piti suutari Sandroos. *

Narvantieltä poikkeaa kymmeniä sivuteitä, joista osan merkitys on jo hämärtynyt. Muuan tärkeä sivutie, jonka eteläpään nimi on nykyisin Pinomäentie, lähti Kuralan ja Suonolan väliltä pohjoiseen (Kalmbergin kartta yllä vuodelta 1855). Tie lähti Narvantieltä Suonpäähän, Kallaskoskelle, Rajasuontietä nykyiselle Nuoranmäelle, siitä "Pikku-Vakkalan" Kulmalaan, Mäkelään ja Vakkalan Sipilään. Tie oli Vakkalan ja Palhon kylien ainoa yhdystie etelän suuntaan. Vakkalassa sijaitsi Kouvon everstiluutnantin sotilasvirkatalo, Palhossa taas oli rälssimaata jo keskiajan lopulla ja Palhon kartano vuodesta 1796 lähtien. *

Kun Narvantie vähitellen parani, sitä pystyi ajamaan myös polkupyörällä - nythän tie on Vanhoille Veloille mitä mainioin kulkuväylä. Vain pyöräillen ehtii katselemaan tien vartta riittävästi.

Ensimmäiset polkupyörät tulivat Rämsöön alueelle ehkä jo 1920-luvulla. Pyörät ostettiin Tampereelta, mutta sitten Rauman suunnalta tullut Romu-Kauppi perusti Alhon konepajan kohdalle tien toiselle puolelle oikean pyöräliikkeen, joka oli aivan täynnä vanhoja pyörän osia.

Huitunlurvin seutu Kuralassa ei ole aivan mikä tahansa paikka. Pienistä mäkituvista on noussut monta kuuluisuutta, ja näistä nimekkäin lienee Välimäen kohdalla asustanut pilkkalaulujen tekijä Tehva Honkola. Kuuluisin lauluista on Laukon lakkojen häätölaulu, joka on julkaistu ja kuultu mm. radiossa. Tehva oli myös omatekoisten lääkkeiden keksijä ja hieroja ja kuljeskeli Tyrväällä asti. Kaikki tunsivat Tehvan 1900-luvun alussa.

Vanhemman polven vesilahtelaiset muistavat taas Huitunlurvin tuntumassa paikallislehteen pakinoineen Aapeli Lurvin (=Alpo Nyystää). Ajankohtaisia kommentteja esittänyt kynäilijä oli 1980-luvulla myös Vesilahden matkailun alullepanijoita.

Lepolan Hermanni taas tunnetaan siitä, että hän kaivoi yksin valtavan ojan, jolla Vuorisjärven pintaa laskettiin. Hermanni myös rakensi itse jonkun aikaa toimineen ja edelleenkin pystyssä olevan koulurakennuksen Kuralaan.

Narvan tie laskee usean kilometrin matkan loivasti Kuralanlahteen, ja Alhonselkä häämöttää koko ajan kaukana. Hämmästystä tuottaa se, että tiessä on lähes neljän kilometrin mittainen suora! Miten vanha lehmipolku voi joskus olla tällainenkin? Luonto on auttanut asiaa; kallioperässä on tämän mittainen halkeama tai syvänne, jossa kulkee myös oja. Ojan varteen on raivattu peltoja. Tie onkin sitten muotoutunut jo kauan sitten luonnollisella tavalla suoran ojan varteen. Kesällä 2006 vanhin kestopäällyste uusittiin.  *

Narvan Pourulla kestikievarin tiedetään olleen ainakin 1639 ja Pöyhölän Yli-Arvelassa 1685. Kostialan Kippari Alhonlahden rannalla oli mahdollisesti vesitien varressa sijainnut majatalo ja anniskelupaikka 'skippare' jo 1500-luvulla.

Laukon Gabriel Kurkikin havaitsi mahdollisuuden tienata ja osti krouvin tontteineen kylästä 1666. Oikeus määräsi narvalaiset viemään puutavaraa krouvin rakentamiseksi, koska krouvista on hyötyä matkustaville. Myöhemmin oikeus määräsi kyläläiset toimittamaan krouviin polttopuita.

Leiposella oli Narvan kylän viimeinen kestikievari vielä 1900-luvun alussa. Nyt siitä on jäljellä enää vanha aitta ja jokunen kivijalka Tuulikalliontieksi muuttuneen vanhan Narvantien varrella.

Leiposen entisen kestikievarin aitta. Narvantien tämä kohta kantaa nyt nimeä Tuulikalliontie. Aitan takana häämöttää Tähtelän vuori, jonne "Tähti" Nuorisoseura rakensi 1906 seuratalonsa. Se, kuten koko kyläkin poltettiin 1918. Uusi seuratalo sijaitsee vähän matkan päässä kuvan kohdasta vasemmalle. Narvan uusi ohitustie jätti vanhan tien kylän sisäiseksi tieksi.

Nyt Narvan Markkinoita pidetään kotiseutujuhlana viiden vuoden välein (ensim. 1965, seur. 2010). Väkeä on edelleen paljon, tuhansia ja tuhansia. Kaupankäynnin ohessa voi seurata asia- ja viihdepitoista ohjelmaa.

Historiallisesti tie on edelleen arvokas, myös oiottuna ja korjattuna. Riittää kun tiedämme ja ajattelemme, että juuri näillä main se vanhakin tie kulki; vanha tie on yhä jossakin tässä alla, mutta aikoinaan se oli typerän mutkainen. Se vanha tie oli aikalaisilleen yhtä "moderni" kuin tämä uusi ura nykyihmisille. Historia on hyvä tietää, mutta historian lehdille ei pidä jäädä torkkumaan.

Vesilahti on Tyrvään ja Karkun tavoin ollut tervanpolttoaluetta, joten myös Narvan markkinoille kuuluu aito tervahauta. Tämä tervahauta paloi vuoden 2005 -markkinoilla. *

• Pronssikauden ja rautakauden yhteiskunta:  Salo 2004.
• Hevosen käytöstä mm. Jokipii 1974, 538-542; Mauranen 1999, 304-328
• Kuolaimia: KM 439:18, KM 9249:61, 9099:77, KM 5165:101-106, KM 3007:11, KM 2525:292, KM 3010:23
• Narvanmatkantie: Varelius 1853, 42.

Marttila

• Knuutila 1998, 119
• Posti: Piilonen 1997, 95, Pietilä 1998, 159
• Hoppu: Hoppu 1956; Suvanto 2001, 61
• Mäkipiipan sisarukset: Piilonen 1997, 362; Tyrvään Sanomat 51, 23.12.1914.
• Lizelius: Pietilä 2008.
• Lauttasillat: Viikki 1973, 394; Jokipii 1974, 522.
• Santamalan nimestä tarkemmin: Voionmaa Väinö: Keskiaikaisten maaseutukirkkojemme maanomistukset. HArk XXXI, 1924.

Warila

• Ikola 1925; Suvanto 2001
• Pyhän Olavin kirkko: Salo 2004, 604
• Lappalaiset: Varelius 1853/1977, 140; Varelius 1848/1985, 13-33; Salo 1981, 320, 443.
• Lappalaisista: Salo 1998, 19.

Leiniälä

• Heikkilä Antti, 1999.
• Tuomas Ragvaldinpoika: Raittila Pekka, 1949.

Stormi

• Nahkurit, karvarit: Virtaranta 1986, 161
• Sotilaat: Kankaanpää 2003, 43-45

Muistitietoja ja historiallisia mainintoja Narvantiestä

• Narvantie: Jokipii 1974, 505; Viertola 1974, 79, Voionmaa 1893, 112; Ajo 1944, 80; Varelius 1853, 42-43, 164; Pietilä 1998, 94, Virtaranta 1976, 246; yleisesti: Mauranen 1999.
• Kartta: Alanen-Kepsu 1989.
• Kustaa III ja pöytäkivi. Kustaa III:n matkaa nimitetään Ruotsissa eriksgataksi perinteisen tavan mukaan. Tällä matkalla Kustaa III päätti ja määräsi Tampereen ja Kuopion perustamisen ohella myös useista Suomelle hyödyllisistä aloitteista, mm. isojaosta, postiteistä ja postinkannosta. Rakennettavaksi suunniteltu Lempäälän Rikalan kanava tosin jäi keskeneräiseksi. Talonpojille kustavilainen aika merkitsi sitä, että he saivat ostaa tilansa sukutiloiksi. Alanen 1964, 84-117; Odhner 1885, 331-339; Dagligt Allehanda 5.7.1775, s 1-2. Muistitietoja pöytäkivestä ovat kertoneet mm. Tauno Rantanen 15.11.2016 (haastattelu) ja Arvo Haavisto 22.12.2016.
• Narvantien kunnostus: Aamulehti 22.3.1927; Aamulehti 1.7. 1927.

Kievareita ja hollikyytiä

• Mauranen 1999: 279-290
• Suvanto 2001, 10, 14, 29, 34
• Piilonen 1997, 79
• Kummitusjuttuja mm: Virtaranta 1976, 29-43, 76, 85-92, 223, 234
• Kartta: Tampereen historia I

Maantiesillat

• Vammaskoski: Aaltio 1958; Jokipii 1974, 505.

Kaltsila - Vanhakylä ja Uusikylä

• Suvanto 1987, 245
• Myllyt: Virtaranta 1976, 188
• Tyrvään Sanomat 1967/40, 6
• Varelius 1853, 133
• Suvanto 2001, 19

Vankimusjärvi ja Vataja

• Vankimusjärven lasku: Anttila 1967; Pietilä 1998, 141
• Valpuri Kyni: Jakkinen 1977, 59-66
• Isojärventie: Uusi Aura 19.10.1928.

Lantula

• Kutut: Virtaranta 1947, 16-22;
• VPK: Pietilä 1998, 84
• Saha: Pietilä, 1998, 154-158
• Pietilä 1998, 14-16, 137, 152
• Koulut lähiympäristössä: Tyrvään sanomat 15.6.2006, s. 8.
• Virreistä: Tyrvään Virrit, 2005.
• Levonoja Siina, Heinistö Päivi: Kyläsuunnitelma 2006, Lantula 2006.
• Lantulan omat verkkosivut: http://www.lantulanseutu.net/

Reppuryssät ja kulkurit

• Reppuryssät: Virtaranta 1976, 137; Pietilä 1998,126
• Mottee, Jeppee: Jakovuori 1996, 60-63, 91-93
• Collin: Heikkilä 1999, 158; Jakovuori 1996, 60-63
• Kulku-Aatolfi (k n 1920): Haastattelu Viljo Mäkinen

Ekojärvi

• Sotilaat: Vihdanmäki 1936, 5-10, 148-9
• Isonvihan aika: Virtaranta 1976, 281
• Järvenlasku: Anttila 1967, 118, 126; Vihdanmäki 1936, 14-15; Pietilä 1998, 139-141; Saksi Veli-Matti: Holvattu kanava on Ekojärven ihme. Alueviesti 21.7.2015; Saksi Veli-Matti: Ekojärven holvattu kanava halkoo metsää 800 metriä. Alueviesti 22.7.2015. Arkistolähteet: http://www.narc.fi/Arkistolaitos/tma/vesi/vesi36.htm ja http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=29545776.
• Kaunisto: Pietilä 1998, 46; Virtaranta 1976; Piilonen 1997,188-203
• Vihdanmäki: Virtaranta 1976, 254-305; Pietilä 1998, 45. Aleksi V. on Olgan ja Albertin poika.
• Tallenpetäjä: A.Vihdanmäki 1936, 142-8; Virtaranta 1947, 12
• Tenukallio/Tallenpetäjän vuori: Virtaranta 1986, 101.
• Kivijärven tie: Tyrvään Sanomat 27.12.1923; Aamulehti 1.7.1927; Lalli 8.3.1924.

Kivijärvi

• Kivijärven tie ja autot: Pietilä 1998, 95-97
• Kursi: Vihdanmäki 1936, 12-14, Pietilä 1998, 64.
• Kivijärvi: Pietilä 1998, 95, 141

Korkeakulttuurin tallelokero 

• Frans Kärjen Elinan surmarunon muistiinpanot SKS:n Lönnrotianassa. Nrot: 4651, 5656, 5658, 5952, 6145, 6182, 6460, 6462, 6521, 6668, 6919, 6921, 6922, 6924, 6925, 7158, 7788, 8140, 10024, 10062, 10893, 11277.
• Elinan surmarunosta lisää: Punkari Yrjö: https://www.narvasoft.fi/historia/elinansurma
• Kursi: Pietilä 1998, 64; Virtaranta 1976.

Piimäsjärvi

• Yleisesti: Virtaranta 1986, 38-40, 85-175
• Alisen Piimäsjärven lasku: Anttila 1967, 155

Rudangonmaa

• Rudangon asutus; Vihtori Ahti (haastattelu 1974), Maajoki 1939, 73.
• Kyrön oikeus: Pirinen 1962, 122
• Kulkukauppiaan murha: Sanomalehti Kokkola, 7.2.1922.
• Velhonkanto: Punkari Yrjö, https://www.narvasoft.fi/historia/arkisto/velhonkanto.htm

Rämsöönkylä

• Kauppa: Martti Soravuori, 1981.
• Muurarit: Virtaranta 1986, 159. Muut ammatit: Oskari Toriseva, Aaro Jalonen
• Narvanmatkan koski, Narvankoski: VH 151; Jokipii 1974, 452; Raevuori 1963, 73, 110, 113
• Rämsöö-nimi: Aamulehti 28.7.1912, s. 8.
• Hundare -järjestelmän viikarit: Salo 2004, 339.
• Härkäläntie: http://www.ramsoo.fi/2012/indexkuvat/rams-kylakerho.pdf; http://www.ramsoo.fi/2012/indexkuvat/pirkanmaan-ely.pdf
  Myös adressilla on yritetty tien kunnostusta: https://www.adressit.com/harkalantiekuntoon

Narvantien synnyn edellytyksiä

• Ajo Reino, 1955; Aaltio Eino; Suvanto Seppo 1988, 277-9; Rasila Viljo 1988, 319
• Kartta: Strang Jan ja Harju Erkki-Sakari: Suomen karttakirja 1799. Genimap, 2005.
• Muinaistiet, Hämeen Härkätie ja Hiidentie: Masonen 1989, 15, 22, 158.
• Viertola 1980.
• Hällströmin kartasto: Strang, Harju 2005, 38-39.
• Suomen sodan aika: Kylliäinen-Puro 1996, 69-70; Lappalainen, Wolke, Pylkkänen 2008, 52-53.
• Ruotsinvallan ajan tiet: Wallin 1893; Suvanto 1954, 60

Ahtiala

• Niinipuut: Suullinen tieto istutuksista Toivo Teereltä n. 20 v sitten

Kallionmaa

• Rämsööläisten oma nettisivusto: www.ramsoo.fi

Vuorisjärvi

• Vuorisjärven historiasta ainoa muistitieto on, että Kuralan Lepolan Hermanni kaivoi sen laskuojan joskus 1900-luvun alkupuolella.

Laakson kauppa ja Suonola

• Yleisesti: haastattelut Jalmari Ahti ja Antti Ahti
• Ahdin torppa Siltala: Aino Ahlforsin haastattelu 1994 (Mikko Kylliäinen)
• Kukkolan emäntä: SKS Frans Kärki 5943

Huitunlurvi

• Tehva Honkola: Ahola Anne-Mari 2002, liite 3; haastattelut: Eeva Amanda Syrjänen, Svante Laine.

Kurala

• Varelius 1853, 43; VH
• Jokipii 1974, 505, Mauranen 1999, 261

Narva

• Kestikievarit: Jokipii 1974, 543-4; Raevuori 1963, 110.
• Narvan Markkinat: VH 376.
• Narvan alueen historiaa: https://www.narvasoft.fi/narva