Pyhän
Henrikin legendan synty
aikavälillä 20.7. 1261 - 9.9.1271
Koonnut Martti Linna, 2020
Teoksessa Suomen varhaiskeskiajan lähteitä (1989) numerolla 66. on julkaistu suomennettuna ote 20.7. 1261 päivätystä asiakirjasta, joka kertoo Ruotsin Tärnössä pidetystä kokouksesta, jossa Birger Jaarli myönsi Hampurin kaupungille samat kauppaoikeudet kuin aiemmin Lyypekille. Kokoukseen osallistui myös joukko Ruotsin valtakunnan piispoja arkkipiispan johdolla. Ote kauppaoikeuksia koskevasta asiakirjasta kuuluu seuraavasti:
... kunnianarvoisten herrojen Laurin, Upsalan arkkipiispan, Henrikin, Linköpingin piispan, Kaarlen, Västeråsin piispan, Axerin, Växjön piispan ja Rangvaldin, Suomen piispan, ja muiden lukuisten valtakunnan ylimysten läsnäollessa...
Kymmenen vuotta myöhemmin 9.9.1271 Ruotsin arkkihiippakunnan alaisia piispoja oli niin ikään koolla Upsalassa, jossa he laativat 40 päivän synninpäästökirjeen niille, jotka avustavat Upsalan tuomiokirkon siirrossa. Ote asiakirjasta, joka on julkaistu suomennettuna Suomen varhaiskeskiajan lähteissä numerolla 72., on seuraava:
... Jumalan armosta H. Linköpingin, F. Strängnäsin, E. Skaran, K. Västeråsin, K. Turun ja A. Växjön piispa...
Piispojen nimien kirjausjärjestykseen 1200-luvulla vaikuttavista tekijöistä on epäilemättä yksi tärkeimmistä ollut hiippakunnan ikä. Myös muut tekijät, kuten kulloisenkin piispan henkilökohtainen virkaikä ja arvovalta ovat saattaneet vaikuttaa järjestykseen, samoin hiippakunnan merkittävyys. Arkkipiispa luonnollisesti mainitaan arvoasemansa puolesta aina ensimmäisenä.
Kun tarkastelemme näitä kahta asiakirjaa, huomaamme että Växjön piispa ja Suomen piispa, myöhemmässä dokumentissa jo Turun piispan arvonimella, ovat muuttaneet arvojärjestystä ja Turku on ohittanut Växjön, jonka hiippakunnan juuret ulottuvat 1170-luvun alkuun. Siis Turun hiippakunta on nyt 9.9.1271 todennäköisesti koettu vanhemmaksi kuin Växjön hiippakunta, jonka juuret ulottuvat 1170-luvulle, kun puolestaan Suomen hiippakuntaa 20.7.1261 on todennäköisesti pidetty Växjötä nuorempana. Samoin nimi on muuttunut lähetysmaa Suomen mukaan nimetystä Suomen hiippakunnasta Turun hiippakunnaksi.
Tälle tuskin voi olla muuta selitystä kuin se, että vuonna 1261 Ruotsin arkkihiippakunnan piispoilla ei todennäköisesti ollut käsitystä siitä, että Suomessa olisi ollut piispaa ennen Växjön hiippakunnan perustamista. Sen sijaan vuonna 1271 tämmöinen käsitys todennäköisesti oli olemassa.
Tälle käsityksen muuttumiselle puolestaan luontevin selitys on, että vuonna 1260 ilmestyneeseen dominikaanien legendakäsikirjaan "Legenda Aureaan" eli "Kultaiseen legendaan" sisältyvän "Pietari Marttyyrin legendan" pohjalta oli tässä välissä ehditty sepittää "Pyhän Henrikin legendan" varhaisin versio ja että tämä "Pyhän Henrikin legenda" oli myös jossakin muodossa otettu käyttöön Turun hiippakunnassa.
Tämä selittäisi miksi Pyhän Henrikin legendasta on säilynyt toinen, kaikesta päätellen vanhempi versio, "Pyhän Henrikin surmavirsi", jossa siinäkin on useampia kerrostumia. Todennäköisesti kaikkein vanhimmasta versiosta on puuttunut kokonaan ensimmäinen ristiretki ja Pyhä Eerik. Siinä on vain piispa ja vantti, eli hevosrenki, ja he ajelevat pitkin Suomea kunnes surma yllättää. Tämä versio on myös lähimpänä Kultaiseen legendaan, dominikaanien legendakokoelmaan, sisältyvää Pyhän Pietari Marttyyrin tarinaa.
Sen sijaan lopullinen vuonna 1300 käyttöön otettu Pyhän Henrikin legendan latinankielinen versio on jo puhtaasti muiden pohjoismaisten pyhimysten legendojen kaltainen yleisten kaavojen mukaan laadittu kertomus. Piispa Henrikin surmavirteen sisältyy myös kertomus kyydityksiin liittyvästä pakkoverotuksesta, josta annettiin ns. Alsnön sääntö v.1280 (tämän sivuston artikkeli nro 29). Tällä tavalla teinien esittämien laulujen myötä vähän kerrallaan valmistettiin kaukonäköisesti maata suomenkielisen väestön keskuudessa varsinaisen Pyhän Henrikin kultin vastaanottoon mahdollisesti jopa kolmen vuosikymmenen ajan.
"Kultaisesta legendasta" ja sen yhteydestä Pyhän Henrikin legendaan enemmän tässä Suomen varhaiskeskiajan lähteiden täydennysosassa vuoden 1260 kohdalla artikkelissa "Kultainen legenda".Varsinaisen historiallisen Upsalan piispa Henrikin todellisesta kuolemasta on raportoinut Saxo Grammaticus Tanskan historiassaan. Siitä on tarkemmin tämän sivuston artikkelissa "Kuvaus piispa Henrikin surmasta ja Fotevikin taistelusta Skoonessa 4.6.1134."
Kirjallisuutta:
Heikkilä, Tuomas: Pyhimyselämäkerrat hengenmiesten aseina. Teoksessa: Ikuisuuden odotus. Uskonto keskiajan kulttuurissa. Toimittanut Meri Heinonen. Gaudeamus. Helsinki. 2000. (Artikkelissa käsitellään ns. fiktiivisiä pyhimyksiä, joita sepitettiin aina tarpeeen mukaan lukuisille eri hiipakunnille keskiajan Euroopassa.)
Linna Martti (toim.): Suomen varhaiskeskiajan lähteitä. Jyväskylä, Gummerus. 1989.
Suomen kansan vanhat runot VIII. Varsinais-Suomen runot. Julkaissut Y.H.Toivonen. Ss. 115-145: Piispa Henrikin surmaruno. Suomalaisen kirjallisuuden Seuran toimituksia 145 osa. Helsinki 1932.