Järvenrannan ja Kaltsilan kylät sijaitsevat Lihmonlammen eli Vähäjärven pohjoisrannalla. Nykyään 1.5 km pitkä järvi on vähitellen kasvamassa umpeen. Ehkä vielä keskiajalla tilanne oli toinen; silloin järvi oli 6 km pitkän Alhonselän kaakkoisnurkkaus. 1700-luvun lopun kuninkaankartastossa pieni salmi ja silta erottavat järven Alhonselästä. Alueen vanhimmasta asutuksesta ovat merkkinä Lihmonjoen varrelta löytyneet kivikautiset esineet; tasataltta, liuskeesta tehty värttinänkehrä, kvartsi-iskos ja savenpalaset.
Vähäjärvestä on tulossa myös mainio lintu- ja vesikasvijärvi, ja järvi kuuluukin sen vuoksi valtakunnalliseen lintuvesisuojeluohjelmaan. Syksyisin ja keväisin järvellä on nähty kymmenien joutsenien parvia. Liito-orava on pesinyt järven lounaispuolella. Rantaruovikon kasvillisuus on hyvin rikas ja osin lajistoltaan harvinaista. Etelänhaarapalpakon esiintymä on ainoa Pirkanmaalla. Myös litteävita on harvinainen ja uhanalainen.
Pienehkön Järvenrannan kylän talot olivat uudelle ajalle tultaessa Liukko, Tanska, Pekka Jönnösen talo ja Niilo Torin talo. Kaksi viimeksi mainittua yhdistyi myöhemmin kylän muihin taloihin. Vuonna 1580 asiakirjoihin ilmestyi vielä Lemola, josta 1731 erotettiin kantatilaksi Heikkilä. Liukko jaettiin 1774 kahtia; kantatila sai silloin nimen Jutila. Heikkilä liitettiin Jutilaan 1900-luvun alussa.
Kaltsilan kylässä on keskiajalla ollut ainakin kolme taloa; Erkkilä, Repu ja Luikko. Näistä vain Erkkilä, jota on myös kutsuttu nimillä Pukki tai Kaltsilan rustholli, on jäänyt jäljelle. Erkkilä on ollut ilmeisen varakas tila, koska sitä ovat pitäneet mm. Vesilahden Wallenius-sukuiset kirkkoherrat useassakin sukupolvessa vuosina 1628-1712. Vuosina 1732-1834 Kaltsila oli Sjöstedt-suvun yhden sukuhaaran kotipaikkana. Luikko-talon nimi viittaa naapurikylän Liukon talon nimeen, ja Jouko Vahtola arveleekin, että nimi on samaa perua.
Sekä Järvenrannan että Kaltsilan isännät olivat uudelle ajalle asti huomattavia eräsijojen omistajia. Eräalueita sijaitsi ainakin Visuvedellä ja Vilppulassa. Kalastusta harjoitettiin myöhemmin etenkin Lihmonjoella, mutta Suomelan omistajalla oli joskus tapana tukkia joki omilla pyydyksillään. Tuomioissa kalastusoikeus ilmeisen hyväkalaiseen jokeen annettiin rajoitetusti kaikille lähikylille. 1600-luvulla myös karjanhoito oli yleistynyt, koska 1623 annettiin määräys tehdä aita Järvenrannan ja Suomelan kylien välille.
Naapurikylä Suomela ja Suomelan kantatalon tytär Elina kuuluvat itse oikeutetusti Elinan surmarunon kulttuurihistoriaan. Vähemmälle huomiolle sen sijaan on jäänyt Järvenranta, jolla on tärkeä sijansa itse runon leviämispaikkoja tutkittaessa. Surmarunon tunnetuimpiin laulajasukuihin kuuluu Hinsalan Priiarin suku, johon 1800-luvun alussa tuli emännäksi Liisa Sisto (1794-1869) Järvenrannan Jutilasta (nyk. Paavilainen). Monet runon 1800-luvulla taitaneet ovat maininneet oppineensa runon juuri Liisalta. Jos Elinan surmaruno on totta, niin ainakin surmatun Elinan kotitalon lähinaapureissa tapahtuman on tarvinnut herättää närää ja katkeruutta; etenkin säätyläisissä, jotka arvoasteikossa jäivät alemmaksi kuin Kurjet. Runon säilymiselle tässä ympäristössä on ollut selvä motiivi.
Järvenrannan kuuluisin talo on ollut Tanska. Koska nimi on tunnettu jo keskiajalla, on mahdollista, että taloon on tullut tanskalaisia uudisasukkaita. 1500- ja 1600-luvuilla isäntien nimet olivat kuitenkin jo suomalaisperäisiä. 1615 Tanskasta tehtiin ratsastalo, mikä merkitsi, että Tanskan isännän velvollisuutena oli verohelpotusta vastaan varustaa ratsumies Ruotsin kruunulle. Ratsastalona ja vuodesta 1698 alkaen koko tilaa sitovana rusthollina Tanska oli vuoteen 1810 asti. Järvenrannan Lemola oli Tanskan augmentti eli maksoi veronsa Tanskan ratsumiehen ylläpitoon.
Tanskan talo toimi myös Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin virkatalona vuosina 1688-1698. Porin komppanian ruotsalaisperäinen ratsumestari, kapteeniluutnantti Eric Gode (1661-1745) hankki Tanskan talon itselleen vuonna 1694. Neljä vuotta aiemmin hän oli avioitunut Vesilahden kirkkoherra Christophorus Wesilaxiuksen Catharina-tyttären kanssa. Vuoden 1698 jälkeen Tanska toimi tavallisena rusthollina. Isonvihan aikana Eric oli 17 vuotta vankina Venäjällä, mutta palasi lopulta yllättäen kotiinsa Tanskan taloon.
Tanskan rusthollia asusti myös Eric Goden poika Johan Gode ja tämän poika Erich 1700-luvun lopulle asti. Vanhimman Ericin veljet Petter ja Johan aateloitiin 1691 nimelle Godenhjelm. Ericin sisko Christina taas avioitui Huittisten kirkkoherra Henricus Tackoun kanssa. Näiden tytär Maria avioitui Idestam-suvun kantaisän Daniel Larson Idmanin kanssa – Knut Idestam perusti Nokia Oy:n. Tanskan Gode-sukuun liittyi myös toinen kuuluisa ja edelleen myös Vesilahdessa vaikuttava sotilassuku, Zittingit. Ainakin Erik ja Johan Zitting syntyivät Tanskan rusthollissa.
Tanskan rusthollissa asui useita kuuluisuutta keränneitä henkilöitä. 1800-luvun keskivaiheilla rusthollissa asui Turkin sotaankin osallistunut majuri Axel Fredrik Segercrantz (1797-1880). Hän oli aviossa Vesilahden kirkkoherran tyttären Eva Sofia Wegeliuksen kanssa. Eva Sofian kiistaton ansio on olla ensimmäinen, joka käytti Elinan surmarunoa oman runosepitelmänsä pohjana. Eva oli kirjoittanut runon muistiin ja kääntänyt ruotsiksi jo vuonna 1816, siis paljon ennen Lönnrotin tekemiä keräyksiä. Segercrantzien tytär, Vesilahden viimeinen säätyläinen, Adelaide Emilia (1842-1931) tunnettiin suomalaisuusmies Juhana Fredrik Granlundin pitkäaikaisena kirjeenvaihtoystävänä.
Vesilahden rovasti David Wegeliuksella oli pitäjänapulaisena Johan Gullsten vuosina 1788-93. Tämä asui Järvenrannan Tanskan rusthollissa. Gullsten oli kuitenkin parantumaton juoppo, jota Matti Liukko oli jo pitkään yrittänyt parantaa paheestaan. Gullsten kuitenkin suoritti virkatehtäviä, saarnasi ja messusi umpihumalassa vuonna 1790. Asiasta syntyi luonnollisesti oikeuskäsittely. Nykyisin Tanskan talon omistavat Pälkäneeltä 1910 tulleen Kalle Saarisen jälkeläiset, jotka harjoittavat maataloutta ja konekorjausta.
Ratsastaloina toimivat myös Järvenrannan Liukko (v:sta 1936 Kaseva) vuosina 1654-1810 ja Lemola (myös nimi Klemola, v:sta 1964 Eskola) vuosina 1613-1705. Rakennustyyli noudatti ilmeisesti hyvin vuoden 1734 lakia. Eräässä kuvauksessa vuodelta 1750 mainitaan, että Lemolan miespiha ja karjapiha oli suljettu niillä olevilla rakennuksilla ja varustettu tarpeellisilla porteilla. Liukko muuttui Tanskan tavoin ratsastalosta itse taloa sitovaksi rustholliksi ilmeisesti jo 1698. Rusthollilaitos lakkautettiin 1886.
Järvenrannan jakokunnalla oli isojaon aikana 1780-luvulla vielä ikivanha ja erikoinen yhteismetsäalue Puontilan sarka, joka jatkui yhtäjaksoisena Urjalan Kehrolle asti. Kun sarkaa jaettiin, talot hakkasivat rajakiviin edelleenkin aika ajoin löytyviä puumerkkejä. Kaikki Järvenrannan talot sijaitsivat alavassa ja keväisin lokaisessa ja upottavassa kyläkeskuksessa. Maanmittari ehdotti talojen siirtoa lähemmäksi Suomelaa, mutta vain Tanskan Erich Gode siirsi rusthollinsa nykyiselle paikalleen, mikä ilmenee jo 1700-luvun lopun kartoistakin. Vuoden 1918 taisteluissa Järvenrannan lähes koko rakennuskanta tuhoutui tulipaloissa.
Järvenrannasta kilometrin verran kaakkoon sijaitsee Kaltsilan kylä, jonka ainoana tilana on 1600-luvulta lähtien ollut Erkkilä. Vesilahden kirkkoherra Josef Vallenius hankki tilan suvulleen 1628, minkä jälkeen Valleniuksia olikin talon omistajina vuoteen 1712 asti. Erkkilä toimi ratsastalona vuosina 1635-1810 ja rusthollina vuosina 1698-1886. Augmentteina olivat saman kylän Luikko ja Toivolan Annala ja Ärölä. Erkkilän rustholli toimi myös syyskäräjien pitopaikkana.
1900-luvun alussa Kaltsilan suuren navetan vintillä pidettiin usein tansseja, joita tahditti mm. viulupelimanni. Vuoden 1918 taisteluissa Kaltsila joutui punaisten valtaamaksi.
Kaltsilan omistajat ovat vaihtuneet Valleniusten jälkeen melko tiheään. Viimeisimpiin omistajasukuihin kuuluvat Suolahden sahan omistajat Heikki ja poika Erkki Kurikka vuodesta 1939 lähtien. Tilan omistavat Kalalahdet vuodesta 1962 alkaen.
Umpeen kasvava Vähäjärvi on sekä linnustoltaan että kasvistoltaan poikkeuksellisen rikas.
Tanskan talo sijaitsee pari sataa metriä vanhasta kyläkeskuksesta länteen.
Kaltsila keväällä 2004. 1700-luvulla rakennukset sijaitsivat Lihmonjärven rannalla.
Mutkainen maantie halkaisee Järvenrannan kylän. Tienvarren talot ovat tulleet ohikulkijoille hyvin tutuiksi. Ylimpänä Jutila, sitten Liukko ja Lemola.
Tanskan kuivuri on myös syöpynyt "maanmerkiksi" tien kulkijoille. Taustalla näkyy Lemola.
Järvenrannan-Kaltsilan alue Kuninkaankartaston mukaan 1700-luvun lopulla. Järvenrannan kylä oli silloin nykyisellään. Kaltsilan kylä sijaitsi aivan Lihmonjärven rannalla ja hieman ylempänä oli pari torppaa (T). Pienehkö tie kulki järven rantaa Suomelan suuntaan.