Kowan Teknolokian Päivät 2003

Konemiesten juhlapäivä
Kowan Teknolokian Päivät^® -tapahtuma 2003!

Siellä missä savuaa, käryää, kolisee ja tuoksuu öljy, siellä konemies viettää juhlahetkeä.

Työvälineen merkitys on mittaamattoman suuri. Jokapäiväinen elämämme koostuu lähes kokonaan työvälineiden käytöstä tai työvälineisiin liittyvästä ajattelusta ja puheesta. Kiinnostus työvälineisiin ja työtapoihin ei ole sen vuoksi pelkkää joutavaa uteliaisuutta vaan aitoa viisautta. Meidän on opittava käyttämään välineitämme paremmin ja opittava valmistamaan niitä paremmin. Työvälineiden arkisuus tekee ne kuitenkin liian näkymättömiksi.
Kulttuurikin, jonka nimeen niin usein juhlapuheissa mahtipontisesti vannotaan, ei ole lopulta muuta kuin työvälineisiin ja työtapoihin liittyvää ymmärrystä. No, arvovaltainen kutsuvierasjoukko närkästyisi suunniltaan, jos sille uskottelisi, että juuri Rämsöön Kowan Teknolokian Päivät® -tapahtuma on kulttuuritapahtuma parhaimmillaan ja että se voittaa merkityksessä kirkkaasti parfyymiväen taiderituaalijuhlat. Mutta näin se vaan on.

Miksi sitten Rämsöössä esitellään vanhoja koneita, jopa satojen vuosien takaa? Miksi ei uusinta J2EE- tai .NET -pohjaista tietotekniikkaa? Katsohan, asia on niin, että ymmärrys voi seurata vain historiallisen tarkastelun ja historiallisen oppimisprosessin tuloksena. Tarvitsemme vähintään kaksi pistettä, jotta näkisimme suunnan, mistä olemme tulleet ja mihin voimme mennä.

Kolea ja sateinen sää ei haitannut vähimmässäkään määrin aitoja tekniikan ystäviä. Sitä tultiin motocrossia Rämsööseen vaikka pyörät painuisivat akseliaan myöten! Kunnon konemies ei säästä piittaa.

Väkeä oli lähikylistä ja lähikaupungeista, Turusta, Porista, Helsingistä ja ties mistä, liki kymmenen tuhatta. Monet tulijoista järjestävät lisäyllätyksiä tulemalla paikalle vempaimilla ja hökötyksillä, jotka ovat nähneet päivänvalon jo vuosikymmeniä sitten. Toiset joutuvat tulemaan uuden kiiltävillä saksalaisilla, ehkä hieman häpeillen. Onneksi 1950-60-luvun bussit tuovat väen parkkipaikoilta, joten aito kowa tunnelma säilyy.

Pääseppä Reijo Alho oli tullut Niinimäen Veikon kanssa pärehöylän kimppuun. Ja eikun maamoottori puksuttamaan.

Vesilahden ainoa rautatie - ja sekin vie Kowan Teknolokian Päivät® -tapahtumaan

Kaikki olivat tänäkin vuonna paikallaan, myös halonhakkaaja. Uskokaa pois, tuokin koivupölli oli tämän iskun jälkeen halki!

Kaikkien rauhanomaisten koneiden alkuperäinen käyttötarkoitus taitaa olla maataloudessa, ruuan hankinnan apuna. Vasta näiden koneiden tarve synnytti teollisuuden, jossa koneet olivatkin koneiden tekemistä varten. Tässä on hyvä esimerkki, hevosentappaja! Ajatelkaas, Suomessa oli 1950-luvulla vielä lähes puoli miljoonaa hevosta mutta 1980-luvulla luvulla enää n. 14.000 kpl! Kun englantilaisessa tehtaassa valmistettu Ferguson hankittiin 1950-luvulla pikkutilalle, niin hevonen piti myydä, jotta saatiin rahat. Ja niin maatalous köytti itsensä globaaliin talouselämään.

Teknolokiaan tutustui tälläkin kerralla paljon niitä, jotka vielä omakohtaisesti muistavat tämänkin sitkeän vetopelin. Nytkin oli aivan tavanomaista, että jotakin konetta katseli pari vanhemman puoleista herrasmiestä ja toinen lausui tähän tapaan: "Hei katos, mä muistan kun meillä oli joskus tämmönen! Kerrankin lährettiin hakeen heinäseipäitä takamettiltä, kun ...."

Joka päivä kaikissa lehdissä on toinen toistaan loistokkaampia kuvia uusien autojen muodoista ja kojelaudoista. Mutta katsohan tätä, mikä pelkistynyt linjakkuus! Miksei tällaisia voisi valmistaa uudestaan? Voisi huoletta lipua neljääkymppiä, katsella maisemia ja nauttia keväisen metsän tuoksuista. Kyläseppäkin osaisi korjata kaikki viat. Jos nyt ostan uuden nykyauton, sen monet tarpeettomat "ominaisuudet" alkavat rapistua samana vuonna.

Seppää katsellessa tuli mieleen, että minkä vapauden me olemmekaan menettäneet unohtaessamme sepän taidot! Rautakaupan monilla sähköhärveleillä raudan saa rikki, mutta eivät ne rautaa muotoile. Halutun muotoisen raudan me ostamme aina valmiina - eikä se siltikään ole juuri sellainen kuin piti. Vain seppä muotoilee rautaa - halutun muotoiseksi. Miten se tapahtuu? Tämä vielä muutama vuosikymmen sitten niin yleinen ammattitaito on nykyihmisille kokonaan suljettu kirja. Katsohan kuvaa.

Vasemmassa laidassa on pieni ahjo, jonka tulisiin hiiliin seppä polkee kovan ilmanpaineen. Hiilet voivat olla tervahaudasta saatuja sysiä, hiiltyneitä mäntyklapeja, tai mitä vain. Hiilien joukkoon seppä asettaa raudanpalansa, joka kohta muuttuu punaiseksi. Silloin ja vain silloin se on muotoiltavissa vasaralla alasimen päällä. Kalke vain kuuluu, kun rautamötikkä muuttuu sirpiksi, hiilihangoksi, saranaksi, pultiksi, työkaluksi tai miksikä vain. Yleistyneen rahan sijasta tarvitaan vain harvaistuneempaa taitoa.

Seppien perinteisellä mäellä oli tämän sepän lisäksi myös taideseppä - Riitta Pentti - , joka takoo raudasta hienoja koriste- ja käyttöesineitä.

Tämä mies oli sitä mieltä, että kone käynnistyy varmemmin, jos on sonnustautunut oikeanlaiseen asuun. Kone käynnistyi.

Kowan teknolokian aikakauteen kuuluivat myös pärekorit, tuohivirsut, öljykannut, öljylyhdyt jne. Hyvän katsauksen oheismateriaaliin saa, kun nousee sulattelemaan lohisoppaa huoltohallin yläkertaan.

Edelleenkin on niin, että tyttöjä ei näe savuavien koneiden kimpussa. Se ei tarkoita sitä, että he olisivat huonompia käsiteknolokiassa. Päinvastoin taitaa olla; sen, minkä he raa'assa voimassa häviävät, sen he voittavat kätevyydessä.

No, kerrottakoon vielä tämä. Teknolokian alueella ei ole eikä tarvita kuulutuksia. Sen tuhathevosvoimaisen vieressä on pieni lappu, jossa kerrotaan koneen käynnistyvän klo 13.30. Muuta ei tarvittu. Hyvissä ajoin yhden jälkeen kaikki tuttivauvasta alkaen kerääntyivät kiltisti paikalle. Kuin koulun tunnille.

"Äiti! Mihin se äiti nyt meni? Äitii, minä haluan ratsastaa! Minä olen rohkea ja voimakas tyttö, en minä putoa ponin selästä!"