Luovan toiminnan riemua
Kowan Teknolokian Päivät® -tapahtuma 2004!
 

 

Pitäisi oikeastaan julistaa yleinen hälytystila sen vuoksi, että kansalaiset ovat menettäneet mahdollisuuden luovan keksimisen harjoittamiseen. Kaikki käyttöesineet valmistetaan globaalin teollisuuden ketjuissa, mitään ei tarvitse tehdä tai keksiä itse. Jopa päivittäinen työmmekin on alkanut olla kaavan soveltamista tai koneiston osana olemista. Kowan Teknolokian Päivät® -tapahtumaa ei ole tietenkään tarkoitettu luovuuden tyyssijaksi, mutta itse aihe, vanha teknologia, suorastaan pakottaa luovuuden pintaan. Aloitetaanpa tästä: Muuan mies oli virittänyt höyrykoneensa käyttämään pientä valssimyllyä. Jyviä kaadettiin suppiloon ja laatikkoon valui herkullisia ryynejä. Hyödyllistä, mutta ei siinä kaikki. Miespä johti höyryputken höyrykoneestaan halon päälle ja asetti välipalamakkaransa siihen höyrykypsennykseen! Eipä palanut makkara karrelle eikä syntynyt karsenogeenejä. Maukasta ja nerokasta!

 

Sitten vielä huokea tuulimylly: vanha tynnyri on halkaistu keskeltä kahtia ja puoliskot kiinnitetty metallitankoon. Tietenkin tuuli sitä pyöritti! Merkittävää on lisäksi se, että tuuli voi käydä mistä suunnasta tahansa - aina pyörii. Ei mikään voimanpesä, mutta nyt on oleellista, että lamppu on jollakulla välähtänyt. Odotettavissa on myös, että naapuri katselee nenänvarttaan pitkin - ja panee paremmaksi. Sääasemien 4-kuppiset tuulimittarit muuten toimivat samalla periaatteella.

Kuka muuten muistaa, miksi tynnyreitä ennen vanhaan tai ehkä vieläkin halkaistiin kahtia? Tynnyrin puolisko kiinnitettiin puualustaan ja puoliskoon kaadettiin muutama litra petrolia. Tämän ammeen mustuneessa nesteessä sitten pestiin - viikosta toiseen - korjattavana olevat metalliosat. Ruoste, rasva ja kura irtosi, ja todella puhdasta tuli.

Mitenkähän mahtaa olla, vieläkö joitakin tuotteita tulee tynnyreissä vai alkavatko tynnyritkin olla kohta harvinaisuuksia?

 

Tuntityöläisen katerpillari?
No, kyllä näitä riittää Rämsöössä ihmeteltäväksi asti. Kotipihan tasauksessa, puutarhan hoidossa ja lumitöissä tällaiselle olisi kovastikin käyttöä.

On se vauhti kovaa. Juuri kun totuttiin ajatukseen, että viljaa on ruvettu leikkaamaan leikkuupuimurilla, niin jo on joku tuonut leikkuupuimurin museoon! Kyntöaurat, äkeet ja kylvinkoneet ovat kuulemma nekin jo historiaa.

Ovat sitten muuten ymmärtäneet tehdä oikein äänilevyn näiden koneiden äänistä. Takaa muuten aidon tunnelman. Kuvaaja kyseli kurillaan vielä hajuvettä, jossa olisi tämä teknolokian "tuoksu" ...

 

Seuraava aste kaarnaveneestä! Raaka-aineena näkyy käytetyn mm. vanhoja säilyketölkkejä, joita on tinattu veneen muotoon. Voimanlähteinä ovat tavalliset kynttilätuikut. Jotenkin ne saavat aikaan sen, että paatit vipeltävät ja potpottavat vauhdilla altaassa. Yleensähän vanhojen säilyketölkkien normaali reitti johtaa kaatopaikalle tai parhaimmassa tapauksessa peltiromujen keräilyastiaan. Tarvitaan melkoista luovuutta ja kansalaisrohkeutta olla heittämättä "jätettä" sinne, mihin se normaalin kaavan mukaan "kuuluu".

Valmis vene maksaa kohtuullisesti, mutta saapa sen paljon halvemmalla rakennussarjanakin. Kuvaaja hetken mietti asiaa, mutta totesi olevansa jo sen verran digitalisoitunut, että antaa nyt vain olla ...

 

Kaksi Taunoa (Niinimäki ja Kirstua), joiden peukaloita ei näy, mutta kuvaaja voi vakuuttaa, että ne eivät ole keskellä kättä. Miehet ottavat kasan tuohta tai mitä nyt ottavatkin, vääntelevät sitä hetken ja esittävät hetken kuluttua hyötyesineen. Oikeanpuoleinen Tauno näpräsi mm. kännykkäkotelon. Tuohi jos mikään tarjoaa materiaalia niin käsille kuin luovalle mielikuvituksellekin. Kädethän meillä kaikilla on, mutta kun tarvittaisiin sitä jälkimmäistäkin ...

Niinimäen torppa rakennuksineen kiinnosti myös pikkuväkeä. Toinen Tauno oli väsännyt vanhasta kodistaan pienoismallin. Katto ei sitten ole mikään tiilikaton karrikatyyri, vaan se on malkakatto, jossa alla on tuohikerros ja päällä ovat pitkät puiset malaat tuohia tukemassa. Katto kestää iät ja ajat tuulia ja tuiskuja - mutta ei tulitikkua. Puron varrella oli lisäksi Lanan vanhan vesimyllyn tarkka pienoismalli.

 

Tämä vielä on puuttunutkin! Lentokone, jolla on oikeasti lennetty korkealle - niin väitti lentäjä itse. Tosin joku viranomainen on kieltänyt nousemisen viittä metriä korkeammalle. Kuvaajan mielestä puoli metriä olisi sopivampi raja. Alla toimintaperiaate tarkemmin:

 

Koneiden väriloisteen ja moottoreiden pauhun lomassa tuntui aivan luonnolliselta nähdä ja kuulla soitantaa toiselta mantereelta. Teki mieli ehdottaa, että tahdittaisivat muutoinkin rytmikästä esitystään jollakin moottorikoneella!

Pohjanmaalla oli yleinen sanonta, että "Kiiltää ja välkkyy kuin vähäkyrölääsen tunkio." Asiantilan tunnusti myös yllä oleva mies. Peltiseppien peltijäte loisti joka toisen vähäkyröläisen talon tunkiolla.

Hyvä tavaton! Korvikkeen keitto. Ovatkohan ne nyt ottaneet liian tosissaan viime aikaiset uutiset pörssikurssien laskusta? Ei kai. Onhan se hyvä tietää, minkä juoman voimalla kylän uutiset pula-aikana kulkivat. Ei muuten hassumpaa!

 

Tulipa mieleen sellainenkin kerettiläinen ajatus, että Kowan Teknolokian Päivät® -tapahtumaa pitäisi jatkaa vielä maanantaille tai alkaa jo perjantaina. Silloin maakunnan koululaisilla olisi pakollinen tutustuminen siihen tekniikkaan ja niihin työtapoihin, jolla isovanhemmat ovat prykänneet Suomenmaalle "kivijalan". Eikö tämä ole aivan yhtä tärkeää, kuin tutustua Johan Ludvig Runebergiin, Zachris Topeliukseen, Ida Aalbergiin, Albert Edelfeltiin, Pehr Evind Svinhufvudiin, Kustaa Adolfiin ja Napoleoniin? No, opettajaprouvat puolustautuisivat heti, että käyväthän he oppilaiden kanssa museoissa! Missä ihmeen museoissa? Niissäkö, joissa ympäristöstään irrotetut esineet ovat huonossa valaistuksessa mustan kankaan päällä ja kummitusmusiikki soi? Niissäkö, joissa työvälineet on tapettu toimimattomiksi taideteoksiksi? Niissäkö, joissa muinaisuuden hämärän relikteihin ei saa edes koskea? Oletteko huomanneet, että oppilailla on jo alkumetreillä kova hinku mäccäriin tai heseen?

 

Tietenkin vaaditaan tietty määrä varovaisuutta, ettei käy niin kuin tälle miehelle, joka meni - ilmeisesti kädet housujen taskussa - liian lähelle puutyöpistettä. Työnäytöksen ohjaaja katseli ja mittaili hetken miestä, totesi piilevät voimavarat - ja antoi sahan käteen: "Katko sinä nyt aikasi kuluksi nuo koivut pölkyiksi. Niitä tarvitaan aivan kohta höyrykoneiden voimanlähteiksi!" Juu.

Kuvaaja ei ikävä kyllä ehtinyt tutustua tilanteeseen tarkemmin, mutta jonkinlainen ajatus jäi kytemään: Voisiko sitä antaa yleisölle enemmänkin mahdollisuuksia kokeilla ja testailla omia kykyjä kowan teknolokian taidoissa? On kai niin, että tuollaisellakaan "modernilla" sahalla ei enää ole sahannut kuin häviävän pieni ihmismäärä. Ja mitä kaikkia koneita ja työtapoja olisikaan kokeiltavissa. Silloinhan tuo teknolokia vasta todella avautuisi. Siihen ikään kuin eläytyisi. Työturvallisuuslaki taitaa kuitenkin tulla heti ja lähes joka paikassa vastaan. Pokasahassakin on terä näkyvillä - siis kielletään! Ei ihmisiä saa opettaa taitoihin ja varovaisuuteen. Haloo, jos tätä menoa jatketaan, vain kaukosäädin ja sohva ovat sallittuja.

 

Oikeassa museossa esineeseen saa koskea - ellei se nyt satu olemaan vaarallinen tai hajoa käsiin. Oikea museoesine on mahdollisimman oikea, se siis toimii alkuperäisellä tavalla alkuperäisessä ympäristössään ja tarkoituksessaan. Sitä ei tarvitse todeta radiohiiliajoituksella alkuperäiseksi, vaan se voidaan ja usein pitääkin rakentaa uudelleen, periaatteessa samalla tavalla kuten aikoinaan. Menneisyys on tuotu nykypäivään kaikkine piirteineen. Aika on eliminoitu pois. Rämsöössä lähestytään jo tätä! Tästä samasta aitouden etsinnästäkö mahtaa johtua larppauksenkin suosio? Larppauksessahan (LARP = Live Action Role Play) eläydytään rooleihin - usein historiallisiin - mahdollisimman aidosti.

Kivi on ihmisen ensimmäisten työvälineiden materiaali tuhansia vuosia sitten. Taito tehdä kivestä jotakin on kuitenkin kiven alla. Ei kuitenkaan tällä miehellä, jolla oli hiomakiviä, kiviveitsiä, kivikoruja, kivisiä tuikkualustoja, kivisiä tuulikelloja jne. Siis todellista kivikauden uudelleen henkiin herättämistä. No, viikate taitaa olla vasta rautakaudelta. Kivimiehen raaka-aine tuskin ehtyy.


No, mikäs sille nyt tuli? Onks täällä jakari mukana?

Ainakin yksi kunnon autokuva pitää esittää!
Eikä sitten enää muuta kuin bussiin. Vanhat siniset ja keltaiset bussit kuljettivat väkeä - ilmaiseksi! - täpötäysiltä parkkipaikoilta. Kokemus sekin. Muutaman vuosikymmenen takaisten koulumatkojen tunnelma palautui hetkessä.


Kuvattu ja koottu 22-23.5.2004, © Yrjö Punkari, 2004