Kerron nyt teille kotiseutumuseomme syntyvaiheista ja tämän Svartmarkin torpan vaiheista Tottijärven Joenpohjasta ensin Narvan Tuulikalliolle ja siitä nykyiselle paikalleen, tänne Vilkinarolle.
Svartmarkin torppa perustettiin jo v. 1758 melkein keskelle Joenpohjan kylää, samalle paikalle, missä nykyisin sijaitsee Leppäsen talo. Torppaan rakennettiin päärakennus, jossa ei vielä ollut pakaria [keittiötä]. Oli vain erillinen, ulkona sijaitseva keittokota, joka oli tien toisella puolella. Toisinaan kuulemma kävi niin, että kun emäntä oli palaamassa aamukeitoksiltaan, hän sai odotella tien ylitystä niin kauan aikaa, kunnes tottijärveläisten Laukkoon taksvärkkiin menevien torpparien hevosjono oli ohi (hevosethan kulkevat jonossa siten, että jälkimmäisen turpa on seuraavan rattaissa kiinni!).
Tältä paikalta Svartmarkin torppa siirrettiin v. 1892 Koluntien varteen, paikalle, jonka omistaa nyt Mauri Aalto. Torpan nimi säilyi samana, eli Svartmarkina. Myös muita rakennuksia siirrettiin torpan mukana; ainakin v. 1808 rakennettu luhtiaitta ja ehkä savusauna.
Täällä torpan jatkeeksi rakennettiin myös pakari. Myös muita talousrakennuksia rakennettiin; navetta ja joitakin latoja. Pakariin muurattiin suuri leivinuuni. Uuni oli niin iso, että sinne sopi kerralla 30 ruisleipää. Ruisleivät olivat ennen isompia kuin nykyään, joten uunissa oli kokoa.
Leivinuunin kulmaan tehtiin piisi keittämistä varten. Piisin varusteisiin kuuluivat patakoukku ja kolmijalka. Leivinuunissa ei ollut minkäänlaista kiertoa, vaan suora piippu katolle. Uunia lämmitettiin metrisillä haloilla. Lämmitettäessä uunia lieskat tuprahtelivat niin suuaukosta kuin piipustakin. Kun uunia lämmitettiin kesäkuivalla, pärekatto kasteltiin ennen tulen sytyttämistä, jotta rakennus ei syttyisi palamaan.
Karjaa torpassa oli 5-6 lehmää ja 2 hevosta. Torpasta tehtiin kartanoon niin sanottuja taksvärkkipäiviä. Viikottain piti tehdä 3 hevospäivää. Lisäksi oli vuoden mittaan muutamia ns. laasopäiviä (siivousta), apupäivä (työtä mitä milloinkin) ja matkapäiviä (torppari kyyti kartanon herraa omalla hevosellaan).
Taksvärkkipäivät olivat pitkiä. Alkoivat yleensä kesällä klo 5 ja jatkuivat illalla klo 19 asti, talvella alkoivat klo 6 ja jatkuivat klo 18 asti. Siihen aikaan oli sanonta, että Torpparin piti olla tumput suorana, aina valmiina lähtöön kun kartanosta kävi käsky, vaikka torpan omakin vilja olisi ollut leikattavissa. Käytettiin myös tapaa, että torppari palkkasi puolestaan jonkun muun taksvärkkiin. Taksvärkkiajan päätyttyä v 1922 tuli Svartmarkistakin omistustila.
Myöhemmin 1960-luvun alkupuolella ruvettiin suunnittelemaan Vesilahteen kotiseutumuseota. Intoa ja ideoita oli, vain yhtä puuttui: mistä hankitaan varat. Ensin pidettiin talkoita. Oli rukiinleikkuutalkoot, vastantekotalkoot ym varojen keruuta museorakennuksen hankkimiseksi.
Juuri näihin aikoihin kierteli kylillä antiikkiesineiden ostajia. Esineitä vietiin jopa ulkomaille. Tämän takia museohanketta ajavat ihmiset tarttuivat asiaan tosissaan. Nyt se museorakennus ostetaan ja hankitaan rahat vaikka mistä. Jos meillä ei ole paikkaa mihin esineitä kerätään, niin kaikki museoitava viedään täältä muualle. Silloin museohankkeen puolesta löytyi talkooväkeä vaikka kuinka paljon. En voi tässä kaikkia nimiä luetella enkä niitä muistakaan. Kolme henkilöä on ehdottomasti mainittava: Sylvia Mäkelä, Anja Pelto ja Eila Jakovuori.
Sylvia Mäkelä ja Anja Pelto jaksoivat puurtaa museohanketta eteenpäin sekä innostaa muita mukaan. Sitten kun museo saatiin, he keräsivät pitäjltä esineistöä viikkokaupalla.
Eila Jakovuorelta, Narvan Tähti-nuorisoseuran sihteeriltä kyseltiin, millä tavalla voitaisiin hankkia rahaa museon ostamiseen. Eila mietti ja mietti yhtä sun toistakin, kunnes hänellä lehmää lypsäessään välähti. Palautetaan Narvan markkinaperinne henkiin ja pidetään Narvan Markkinat. Näin Eila ratkaisi museon puuhaajien rahahuolet.
Tästä oivalluksesta lähti sekä Markkinaperinne että pitäjän kotiseutumuseohanke etenemään. Eila Jakovuori neuvotteli Nuorisoseuran ja museoväen kanssa sopimuksen, missä päätettiin että Markkinat pidetään Nuorisoseuran nimissä ja talkoovoimin. Markkinoilta mahdollisesti tulevat varat jaetaan puoliksi: toinen puoli Nuorisoseuralle ja toinen Museolle.
Markkinavalmistelut aloitettiin välittömästi. Markkinat pidettiin kesällä 1965. Markkinat onnistuivat yli odotusten. Talkooväkeä oli narvalaisten lisäksi joka puolelta pitäjää. Niinpä Markkinaperinnettä päätettiin jatkaa. Talkoot ja puurtaminen palkittiin. Pesämuna museon ostoon oli kasassa.
Myös aiemmin kertomassani Svartmarkissa tapahtui. Erkki Aalto, nykyisen isännän isä, rakennutti tilalle uuden päärakennuksen. Samalla ratkesivat museoväen ongelmat, sillä tämä vanha Svartmarkin päärakennus ostettiin museorakennukseksi, kauppasumma lienee ollut 10.000 mk. Tämä entinen torppa pystytettiin Narvan Tuulikalliolle. Juhlalliset avajaiset olivat seuraavilla Markkinoilla, jotka pidettiin 1970.
Vielä vuoden 1975 ja 1980 Markkinat pidettiin Museon ollessa tällä paikalla. Vuonna 1982 vanha sai väistyä uuden tieltä. Museon paikka terveystalon vieressä oli ainoa mahdollinen paikka kunnan terveysasemalle. Museo siirrettiin nyt tuulikalliolta Vilkinarolle, nykyiselle paikalleen. Svartmarkin vanha torppa on siis purettu kolme kertaa ja kasattu neljästi. Toivokaamme, että Svartmarkin torppa tällä paikalla kertoisi olemassaolollaan tulevillekin polville, millaista oli ennen ja millaista oli torppariaika. Tällä Vilkinaron museoalueella on pidetty jo kolmet markkinat; 1985, 1990 ja 1995.
Mainitsin aiemmin kolme henkilöä. Kiitos heille. En silti väheksy kenenkään työpanosta Museon hyväksi, on se sitten ollut mitä tahansa, markkinatalkoita yms. Kiitos kuuluu myös esineiden lahjoittajille.
Tauno Kirstua
Seuraavassa on Tähti-Nuorisoseuran arkistoista löytynyt käsikirjoitus, jonka tekijä on museorakennuksen viimeinen asukasomistaja ja myyjä, Erkki Aalto Tottijärveltä. Tekstiä on hieman muokattu ja poistettu epäoleellista. Tässä tekstissä sanotaan, että torpan päärakennus on rakennettu 1870-luvulla. Aika vaikuttaa hieman myöhäiseltä. Rakennuksen hirret saattavat olla 1700-luvultakin. 1870-luku on voinut jäädä muistiin jonkun suuremman korjauksen vuoksi. Hirsien ikä voidaan tietenkin selvittää, ja kun se on tehty, kerromme asiasta tarkemmin!
Tämä pirtti on rakennettu 1870-luvulla. Svartmarkin torppa on hyvin vanha. Sen perustamista ei muisteta [1]. Viime vuosisadan alussa torpassa oli vain yksi lapsi ja sekin likka. Laukosta määrättiin likalle mies Säijänmaasta. Se oli otettava tai torppa jätettävä. Likka suostui hyvin vastahakoisesti, koska oli itsellään ollut jo sulhanen katsottuna. Tästä Säijän miehestä tuli sitten "Vatmarkin" Kustaa-isäntä. Heille syntyi kolme lasta.
Vanhin poika sitten rupes torpan isännäksi. Haki emännän tuolta Tottijärveltä, sai vähän vauraanpuoleisen emännän. Niillä rahoilla sitten kuokitettiin peltoa tuohon torpan ympärille ja tehtiin uusi pirtti. Se on vain tämä pirtin osa. Kota oli toisella puolen pihaa, missä keitettiin. Laukosta kuitenkin ruvettiin siirtelemään niitä torppia pois kylän keskeltä. Tämä "Vatmarkin" torppa siirrettiin tänne "Enklannin maahan". Se tapahtui 1889-1890- luvulla. Täällä oli sellainen hirsinen lato ennestään. Siitä sitten tehtiin siihen pirtin jatkeeksi se pakarin [keittiön] pää. Se palveli sitten torpan päärakennuksena vuoteen 1964 saakka. Nyt se seisoo täällä Narvassa.
Nämä kaapit ja pöydät ovat varmaan kulkeutuneet sieltä Tottijärveltä päin emännän myötäjäisiksi. Pöytään tehtiin kansi minun muistaissani. Se oli niin kulunut se entinen.
Tämän pirtin aikaisemmat omistajat ovat kaikki eläneet 85-95- vuotiaiksi, joten sitä samaa toivon teille nykyisetkin omistajat.
Tottijärvellä 27.4.1969.
Erkki Aalto
[1] Yrjö Raevuoren kirjassa Laukon omistajia ja vaiheita (1963) Svartmarkin perustamisvuosi on 1758.
Vuonna 1891 Laukon metsänvartijaksi ja myöhemmin pehtooriksi tuli August Wilhelm Vikström, jonka johtamistyyli oli pikkumainen ja ärhentelevä. Vikström herätti suhteellisen varakkaissa torppareissa katkeruutta. He vaativat päivätöiden lyhentämistä kesällä 10 tuntiin ja talvella 7 tuntiin. Myös joustoa haluttiin töiden tekoajankohtiin sekä torppareiden keskinäisen kilpailun lopettamista. Muuan paha epäkohta oli Laukon pihalla oleva työntekijöiden yöpymispaikka taksvärkkipirtti, jossa ei ollut pesutupaa ja jonka pahnoissa oli rottia, luteita, torakoita jne.
150 torpparia julisti lakon 20.5.1906. Seurauksena oli, että suomenkieltä taitamaton vapaaherra, paroni Herman Sigfrid Standertskjöld-Nordenstam (1854-1934) vaati lakkoilijoiden häätämistä. Paroni oli kuitenkin vieraskielisenä melko tietämätön paikallisista oloista, joten päävastuu lakoista jäi lopulta Vikströmille. Paronin isä oli vapaaherra Carl August Standertskjöld (1814-1885), joka oli ollut mm. Tulan kivääritehtaan johtaja Venäjällä ja Laukon omistaja vuodesta 1872 lähtien.
Oikeudenkäynnissä torppareiden perusteluja ei hyväksytty, vaan heidät määrättiin maksamaan oikeudenkäyntikulut ja 67 torpparia sai häätötuomion kesällä 1906. Tuomittujen mukana oli myös Juho Svartmark. Osa vuokramiehistä teki kuitenkin sopimuksen, ja niin lopullisten häätöjen määrä tammikuussa 1907 oli 41. Svartmarkia, Laukon suurinta torppaa ei häädetty eikä tuhottu.
Häädön suorittajana oli helsinkiläinen poliisikomennuskunta johtajanaan aliratsumestari Henrik Calonius, josta laulunikkarit tekivät pilkkalauluja. Torppia rikottiin asumiskelvottomiksi. Häätöjä käsiteltiin tämän jälkeen laajalti eduskunnassa (K.J. Ståhlberg, J.K.Paasikivi, Sulo Vuolijoki, Jonas Castren, K.E.Ignatius jne). Myös useita kirjoja julkaistiin.