Väkeä Narvan juhannustorilla vuonna 2005

Narvan torin pitkä ja hankala historia

Narvan torin täytyy olla tuhansia vuosia vanha, sillä aina on jossakin keskeisellä paikalla vaihdettu tai myyty se, mikä on tullut itselle ylimääräiseksi joko työnteossa tai eränkäynnin saaliina. Jossakin kylän keskeisellä paikalla oli oltava tori tai agora, jossa paikkakuntalaiset vaihtoivat turkiksia, pellon ja metsän tuotteita sekä elintarvikkeita kaukaa tulleiden kauppiaiden tuomiin koruihin, rautaisiin aseisiin ja käyttöesineisiin, joita kaikkia on löytynyt Narvan ja lähikylien rautakautisista kalmistoista.

Narvasta tunnetaan sekä Narvan tori että Narvan Markkinat. Ostajan ja myyjän näkökulmasta tori ja markkinat olivat lähes samanlaisia tapahtumia. Kummastakin sai koruja, luutia, käyttöesineitä ja kaikenlaisia elintarvikkeita. Tori on varmasti vanhempi, koska jo sana tori on tullut rautakaudella venäläisestä sanasta tŭrgŭ, josta myös Suomen Turku on saanut nimensä. Markkinat on uudempi ilmiö, sillä sana mark on saksalaisperäinen laina ja tullut joko rautakauden lopussa tai varhaisella keskiajalla saksalaiskaupan myötä.

Vuoden 1350 jälkeen torilla ja markkinoilla on valtavan suuri laillinen eroavuus. Silloin kuningas Maunu Eerikinpoika sääti lain, jonka mukaan kaikki kaupankäynti piti keskittää kaupunkien yksinoikeudeksi. Maaseudulla käytävä kauppa eli maakauppa oli sakon ja takavarikon uhalla kielletty. Asiaa valvoivat viranomaiset. Myöhemmät kuninkaat kiristivät lakia entistäkin ankarammaksi. Myös saksalaisten esikuviensa mukaan kehittynyt Turun porvaristo vaati maakaupan pysyvää kieltoa.

Virallista Narvan toria ei siis voinut olla olemassa! Tai oikeastaan olihan se kerran vuodessa Narvan Markkinoiden nimisenä. Vain markkinoilla sai luvallisesti myydä ja ostaa. Markkinoita pidettiin hämärältä keskiajalta lähtien Narvan keskustassa, jonka ydinalue ja ehkä juuri muinainen Narvan tori sijaitsi Karholantiellä, Peuraniityn päiväkodin Parkkarintien välillä. Narvaan oli kaikkialta helppo tulla, sillä kylä sijaitsee Sastamalan ja Hämeenlinnan välisen ikivanhan sotilastien, Narvanmatkantien varrella.

Maakauppakielto tarkoitti sitä, että maalla kukaan ei saanut pitää myytävänä esimerkiksi silliä, suolaa, verkaa, ryynejä, jauhoja, mausteita, leipiä, hedelmiä, esineitä yms. Myös näiden tavaroiden ostaminen oli kiellettyä. Kulkukauppaakaan ei saanut harjoittaa. Kun sitten kauppaa käytiin porvarien kanssa kaupunkien toreilla ja luvallisilla markkinoilla, kaikesta ostetusta ja myydystä oli maksettava vero eli pikkutulli. Kuninkaille kukoistavat kaupungit merkitsivät parempia verotuloja. Taloustieteessä rajoituksiin ja suosimisiin perustuvaa talouspolitiikkaa sanotaan merkantilismiksi.

Myytäviä tuotteita Narvan Markkinoilla vuonna 2005

Narvan Markkinoille sai ostamaan ja myymään tulla porvareita Turun, Rauman, Uudenkaupungin, Naantalin ja Porin kaupungeista. Tavalliset ostajat ja myyjät kerääntyivät koko Lounais-Suomesta. Sylvia Mäkelän muistaman perimätiedon mukaan paikalliset myivät mm. tervaa, oravan ja ketun nahkoja ja puuesineitä ja ostivat suolaa ja merikalaa. Kun maakauppakieltoa edelleen 1700-luvun alussa tiukennettiin, Narvan Markkinat saivat viralliset markkinaoikeudet. Markkinoilta ei kuitenkaan saanut aivan kaikkea tarvittavaa, minkä vuoksi vesilahtelaiset joutuivat tekemään vaivalloisia matkoja Turkuun. Sinne johti polkuja ja hiidenteitä jo aikojen alusta. Harjun ja Pispalan markkinat sekä Tammerkosken markkinat, jotka Per Brahe perusti 1638, olivat pieniä tapahtumia Turkuun ja ehkäpä vielä Narvan Markkinoihinkin nähden.

Monella vesilahtelaisella oli Turussa oma vakioporvari, jolle voi, liha, villa, pellavat ja jauhot aina myytiin ja jolta ostettiin suolaa, rautaa, pikkuesineitä ja jopa ylellisyystuotteita. Porvareilla oli siis keinonsa sitoa maalaiset; he myivät velaksi ja velka tuli suorittaa tuotteina vasta seuraavalla markkinakäynnillä. Kahlehtivan käytännön vuoksi maalaiset eivät saaneet tuotteistaan rahaa!

Rasittavaksi kävivät lopulta myös omat Narvan Markkinat. Kun Tampereen kaupunki perustettiin vuonna 1779, narvalaiset halusivat päästä eroon remuisista ja kaikenlaista haittaa tuottaneista markkinoistaan. Olutta oli tarjolla jo liikaa. Markkinoiden taloudellinenkin merkitys hiipui, ja Narvan Markkinat saivat siirtyä Tampereen syysmarkkinoiksi vuonna 1787. Markkinoihin tuli 178 vuoden tauko, sillä vuonna 1965 Eila Jakovuori kumppaneineen perusti Narvan Markkinat uudelleen, mutta nyt joka viides vuosi tapahtuvaksi suureksi kotiseutujuhlaksi (seuraavat 8.-12.7.2020).

Maakauppakiellon vuoksi maalaisilla oli monien tarpeellisten raaka-aineiden ja työvälineiden puutetta.  Hankintamatkojakaan ei aina ehtinyt tehdä. Tässä oli oleellinen syy sille, että talonpoikaisyhteiskunta joutui kehittämään omavaraistaloutensa äärimmilleen. Koska myös käsityöläisammatit olivat maalla kiellettyjä tai ainakin rajoitettuja, niin puusta, luusta ja nahasta tehtiin itse kaikki tarvittava työvälineistö. Maalla vallitsi puukausi! Se vähä mitä rautaa tarvittiin, raahattiin vaivalla Turusta. Naisväki kehräsi, kutoi ja ompeli kaiket illat. Rahaa, jota ei aina ollut edes veroihin, ei tullut oikeastaan mistään, koska porvarit edellyttivät vaihtokauppaa.

Maakauppakiellon kirjaimellinen noudattaminen olisi merkinnyt nälkäkuolemaa. Eräässä Narvan Markkinoita koskevassa käräjäjutussa vuodelta 1734 valitetaan, että kylässä on harjoitettu laitonta maakauppaa jo pitkän aikaa ja mm. vuonna 1682 maaherroja oli vaadittu valvomaan tässä suhteessa tiukemmin säädösten noudattamista. Narvan Torin sijasta olikin olemassa Narvan Mustapörssi! Ilmeisesti markkinoita - Antinmessun markkinoita - sekä toripäiviä oli pidetty jo hyvin kauan, ennen kuin ne virallistettiin.

Terva kuului vuosisatojen ajan maaseudun torien, markkinoiden ja salakaupan myyntituotteisiin.
Tervahautaan voi taas tutustua 8.-12.7.2020.

Itse maakauppalakiin oli jätetty sellainen ymmärrettävä poikkeus, että maalaiset saivat vaihtaa keskenään itse viljelemiään ja itse tekemiään tuotteita mutta ei julkisessa kaupankäynnissä. Poikkeussääntöä sovellettiin taitavasti. Tuotteet liikkuivat vuosisatojen ajan näennäisen laillisesti naapureilta toisille - ja välttäen kuninkaan voudin silmä. Näyttöä salakaupalle oli vaikea löytää. Samoin suolaa, rautaa ja muita kaukokaupan tuotteita saattoi ostaa mutta silloinkin vain salakaupasta tai mustasta pörssistä.

Aina joku kanteli rikkomukset viranomaisille, mutta viranomaiset olivat voimattomia. ”Maakauppa on myrkky, joka turmelee yhteiskunnan perustukset”, totesivat porvarit. Tosin porvarit itse ja täysin laittomasti kiertelivät maalla ostelemassa maalaistuotteita, eivätkä sen vuoksi uskaltaneet tehdä salakaupasta tarkempia ilmoituksia. Huomattavin lainrikkojien porukka tuli kuitenkin idästä. Merkittävin lienee ollut Arkangelin tuhatpäinen reppu- ja laukkuryssien joukko. Tämä väki oli maalaisille mieluisa, sillä reppureilta ostettiin hienot kankaat ja pikkuesineet ja heitä myös suojeltiin vihaisilta viranomaisilta. Asettuipa reppureista osa pysyvästi Vesilahteen, esim. Privaloffit. Kun Suomi joutui Venäjän vallan alle, maassa lienee ollut suurempiakin ongelmia kuin vahtia maakauppaa. Koska vanha Ruotsin vallan aikainen laki vuodelta 1734 oli edelleen voimassa, valistusajan kansankynttilät Chydenius, Snellman ja Suomen Talousseura vaativat muutosta; maakauppa oli saatava täysin vapaaksi ja lailliseksi.

Tarvittiin vielä suunnattomat nälkävuosikatastrofit, ennen kuin alkoi tapahtua. Virkavallan ja porvariston oli lopulta luovutettava, ja maakauppa vapautettiin vuonna 1859 ja elinkeinot 1868.  Osaajat ja kaupankäynti tulivat metsien kätköistä päivänvaloon, mutta nyt oltiin jo pahasti myöhässä. Taloudellisia uudistuksia olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Väkiluvun kasvu tuotti ennen pitkää uusia ongelmia, mm. Laukon torpparihäädöt ja vuoden 1918 katastrofin.

Kun markkinat harventuivat, niin torit saivat suosiota, mutta niihinpä ei riittänyt myytävää! Ehkä sen vuoksi Vesilahden kunta ilmoitti Narvan torin valtakunnan allakkaan vuodesta 1912 vuoteen 1926: Vesilahden pitäjän Narvan kylässä on toripäivät joka perjantai, tai jos silloin on pyhä, niin edellisenä arkipäivänä. Myös muut kunnat ilmoittivat torinsa. Torit avautuivat jo aamuseitsemältä.

Vuonna 1910 Narvan tori ainakin oli voimissaan, sillä muuan kirjoittaja kertoo, että Narvan torin laidassa ollut puhelinpylväs oli vapautunut raskaasta tehtävästään eli lukuisien ilmoituslappujen naulaamisesta. Nyt torille oli ilmaantunut lasiovella varustettu ilmoituskaappi, jonne ilmoituksensa sai kiinnittää. Siellä ilmoitukset saivat olla rauhassa tuulelta, sateelta ja ilkeiltä ihmisiltä. Torille tultiin myös vaihtamaan kuulumisia, ja kylän ja kunnan asiatkin pantiin järjestykseen torin laidalla.

Kuvia Narvan torilta vuodelta 2008

Svante Laine Toivolasta on kertonut myyneensä voita perjantaisin Narvan torilla 1910-luvulla. Voita kirnuttiin muutaman päivän välein ja kesällä useammin. Voi oli niin tarpeen, että naiset tulivat jo Poukan mäelle vastaan! Torin paikka oli meijerin ja maantien välissä. Lempäälässä tori oli lauantaina ja Viialassa torstaina. Svanten mukaan tori alkoi vähitellen pienentyä, ja syykin oli selvä.

Maakaupan vapautuminen merkitsi samalla laillisten maakauppaliikkeiden ilmaantumista Vesilahteen. Narvassa aloitti jo 1876 kaupanpidon seppä Kalle Taavetinpoika Rautell ja 1880-luvulla Kustaa Annala. Kohta kauppoja oli joka puolella; joka kylässä vähintään yksi tai kaksi. Toria ei enää kovin paljon tarvittu, mutta silti se tuntui olleen tärkeä. Elokuun 29. 1912 Tampereen Sanomissa joku paikallinen kirjoitti, että toripäiviä pitäisi allakankin mukaan Narvassa vietettämän joka perjantai, mutta harvoinpa silloin näkee torilla väkeä enemmän kuin muulloinkaan. Tavaroiden myyjiä on liian vähän! Tavaroitahan oli viety tai lähetetty laivalla jo 1860-luvulta alkaen Tampereen toreille, joissa sai hyvän hinnan! Voita, maitoa ja piimää Narvan torilta tosin sai kohtuuhinnalla - olihan vieressä meijeri.

Vähin erin tori siis hiipui olemattomiin, mutta yhtäkkiä vuonna 1986 huomattiin, että sitähän ei enää ole olemassa! Tori herätettiin Liisa Niemen toimesta kiireesti uudelleen eloon ja sen jälkeen tori on taas ollut hyvin tarpeellinen. Toripäivä on kesäaikaan aina lauantaisin alkaen klo 8.30 - juhannuksena taas perjantaina. Vappuna ja juhannuksena torilla on ollut myös musiikkiesityksiä. Torin järjestäjinä ovat Narvan toritoimikunta ja Vesilahden kunta. Paikka kylän keskustassa vain on vaihdellut; alkuun se oli nykyisen Latomaan tien paikalla ja sitten taas entisen meijerin puistossa, josta se siirtyi - miten pitkäksi ajaksi, sitä ei vielä tiedä - Narvan kuuluisan Kyläpanimon pihamaalle. Talvisin on pidetty lauantaisin talvitoria Narvan Kauppatorilla alkaen klo 9.00.

Yrjö Punkari 29.9.2018 (esitelmä Narvan torilla)

Lähteitä:

• Alanen Aulis J: Suomen maakaupan historia. Kauppiaiden kustannus Oy, 1957.
• Arajärvi Kirsti: Vesilahden historia. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1985. Honka-Hallila Helena:
• Qvist Johannes: Finlands marknader och finska landsbygdens handelsplatser 1614-1772. Frenckellska Tryckeri-aktiebolag, 1909.
• Ranta Raimo: Ulkomaan- ja kotimaankauppa. Suomen taloushistoria 1, 1980.
• Rasila Viljo: Markkinapaikasta tehdaskaupungiksi. Tampereen historia 1. Tampereen kaupunki, 1988.
• Tynkkynen Aulis: Tori ja pikkukaupunki.  Kulttuuriperintö, viihtyisyys ja maine. Loviisan tori ja sen mahdollisuudet. Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston tutkimuksia 28, 2007.
• Vainionpää Jussi: Markkinat Suomessa keskiajalta talvisotaan. Markkinaperinteen tuki ry, 1994.
• Lisäksi haastatteluja (Sylvia Mäkelä 1981, Svante Laine 1985), lehtiartikkeleita ja 1900-luvun alun almanakkoja.