Narvan Soittokunnan
Puhallinmusiikkikurssi 2022

Kaikenikäisille - vasta-alkajille ja jo aloittaneille!

Aika:
Lauantaisin klo 11.00-12.30 (2022 - 2023)
   
Paikka:
Vesilahden Narvan Seurantalo,
sivuovesta yläkertaan tai talon varauksista
riippuen uuteen rakennukseen talon takana
   

Pääsy kurssille:

Mukaan pääsee tulemalla paikan päälle jonakin lauantaina klo 11.00. Kurssin voi siis aloittaa koska tahansa. Et tarvitse vielä soittotaitoa, mutta jos taitoa kuitenkin on, saat eteesi ehkä hieman vaikeampia nuotteja.
Opettajat:
Opettajina toimivat Narvan soittokunnan soittajat ja johtajat.
Kurssin hinta:
Kurssi on maksuton.
   
Järjestäjä:
Narvan Soittokunta /
“Tähti” Nuorisoseura ry
 
Puhaltimia

Puhallinmusiikkikurssilla opetellaan oman soittimen perustekniikkaa, musiikin teoriaa, soittamaan nuotista sekä ennen kaikkea soittamaan yhdessä.

Soitin voi olla jokin puhallinsoitin mutta myös vaikkapa kitara, basso tai lyömäsoittimet. Jousi- ja kosketinsoittimetkin voivat olla mahdollisia.

Kurssi on vuosien varrella osoittautunut varsin hauskaksi tavaksi oppia musiikkia. Kurssi on samalla piehehkö orkesteri, jossa löytyy soittamista sekä aivan vasta-alkajille että jo enemmän osaaville.

Myös soittimien hankinnassa avustetaan. Soittokunnalla itsellään on jonkun verran soittimia lainattaviksi (mm. huilu, klarinetti, trumpetti, pasuuna, alttotorvi, käyrätorvi, tuuba ja lyömäsoittimia). 

Lisätietoja:

Yrjö Punkari, ymp@sci.fi   (tai 040 7463070)

Saksofoneja
Etualalla saksofoneja, takana vaskipuhaltimia

 

Suonola

Kesäinen soittoharjoitus