Vesilahden viimeinen huutolaispoika Jalmari Virtanen täytti toukokuun lopussa 1997 yhdeksänkymmentä vuotta. Silloin sain ajatuksen huomionosoituksesta huutolaisille. Kunnanjohtaja, virkamiehet ja poliitikot suhtautuivat myötämielisesti asiaan.
Vesilahden Terveyskeskuksen puistoon istutettiin Jalmarin mänty 5.8.1997.
Lähes kahdeksankymmentä vuotta on kulunut viimeisestä huutolaisten huutokaupasta. Vasta nyt huutolaisille annetaan tunnustusta! Tämän huomionosoituksen antoi Vesilahden kunta ensimmäisenä maassamme. Olihan runsasväkisessä pitäjässä tietenkin ollut myös huutolaisia; aikuisia ja lapsia. Heidänkin raskaalla työllään on luotu pitäjämme agraariyhteisön hyvinvointia.
Huutolaisuus Suomessa oli tarkoitettu yhdeksi sosiaalityön muodoksi. Köyhät perheet antoivat lapsiaan huutolaisiksi. Kaupunkilaiset antoivat lapsiaan maaseudulle tietämättä, että näitä käytettiin ilmaisena työvoimana jo hyvin nuoresta. Oli myös varattomia mökkiläisiä, jotka huusivat lapsia hoitoonsa. Näin kunnalta saatu hoitomaksu oli perheelle leivänlisää.
Kun ihmishuutokauppa pitäjän lehdessä ilmoitettiin, se yleensä pidettiin kirkonkylässä, kunnantalolla. Vuonna 1899 oli Hämeen läänissä huutolaisina 670 lasta. Huutokaupoissa kunta antoi lapsen siihen taloon, joka vähemmällä maksulla otti lapsen elätiksi. Näin kunta ajatteli vain kunnan säästöjä. Talojen tuli antaa huutolaislapsilleen kristillinen kasvatus ja mahdollisuus koulunkäyntiin. Joskus huutolaislapsi sai kuitenkin käydä kiertokoulua vain kaksi viikkoa; näin tuli lain kirjain koulunkäynnistä täytettyä. Agathon Meurman oli sitä mieltä, etteivät huutolaiset koulua tarvitse, kun siihen ei ollut talollisillakaan mahdollisuutta.
Maaherra von Ammond vaati voimakkaasti köyhäinhoitoasetuksen uusimista 1890. Myös Suomen lehdistö vaati kirjoituksissaan ihmismarkkinoiden lopettamista - ihmismarkkinat olivat kansainvälisesti Suomen häpeäpilkku.
Helena Halmiainen-Matveinen