VESILAHTELAINEN TAIDE- JA KULTTUURIELÄMÄ 1900-LUVULLA
Osa III
Kotiseututyö
Taidetoiminnasta siirrymme muuhun kulttuuritoimintaan. Vapaaehtoisen kulttuuritoiminnan ahjona ovat yleensä yhdistykset, joita Vesilahdesta löytyy yli sata. Osa toimii voimakkaammin, osa rauhallisemmin. Osan toiminta on ammattiin liittyvää, osan normaalia aatteellista kulttuurityötä.
Kotiseututyötä tekemässä Vesilahdessa ovat koko kunnan laajuinen Wesilahti-Seura sekä kyläkohtaiset kyläkerhot tai nykyisin rekisteröidyt kyläyhdistykset. Wesilahti-Seura perustettiin 1979 suorittamaan yleistä kotiseututyötä. Seuran tärkein anti onkin ollut kulttuurin tuotteiden taltijoijana ja uusien ideoiden esittäjänä.
Vesilahtelaisen kulttuurin tallennusta Wesilahti-Seura on toteuttanut mm. äänittämällä satoja tunteja iäkkäiden ihmisten muistelmia, keräämällä arkistoainesta sekä julkaisemalla Wesiposti-lehteä ja kirjoja. Yhteiskunnalliseen toimintaan seura on osallistunut lehtensä kautta sekä erilaisin aloittein.
Varsianista kotiseutuyhdistystä vilkkaammin ovat jo alunperin toimineet kyläkohtaiset yhteisöt. Rämsöö valtakunnallisine voittoineen on ollut esimerkin näyttäjänä laajemmallekin alueelle. Kylällä on järjestetty parinkymmenen vuoden aikana säännöllisesti kokoontumisia, näyttelyitä ja tapahtumia. Kylän olemusta ja kehitystä on tutkittu yliopistojenkin avustuksella. Onpa Rämsöö päässyt väitöskirjankin aiheeksi. Kylän toimintoja on vetämässä palkattu kyläsihteeri.
Riehu, Onkemäki, Krääkkiö, Narva ja Ylämäki ovat rakentaneet toimintaansa tarpeen mukaan välillä tehokkaammaksi ja välillä rauhaisammaksi. Muuan suurtyö oli Krääkkiön kyläyhdistyksen suorittama rivitalon rakentaminen talkoilla. Niinpä koulun lakkauttamisesta ei aivan viime aikoina ole puhuttu. Palhossa kylätoiminta on tapahtunut hieman eri muodossa. Maamiesseura on ryhtynyt mm. kunnostamaan talkoovoimin rehevöityneitä Pyhäjärven lahtia.
Ylämäellä on näköpiirissä suurisuuntainen palvelukeskuksen rakennusurakka. Riehu ja Onkemäki ovat tehneet pienempiä rakennelmia sekä järjestäneet juhlia, matkoja ja julkaisseet tiedotteita. Narvassa muutoinkin runsas palveluvarustus on aiheuttanut sen, että toiminta on voinut keskittyä tapahtumiin, viihtyvyyden parantamiseen ja uusin ideoihin.
Museotoiminta
Museotoimintaa Vesilahdessa heräteltiin jo 1950-luvulla, mutta vasta 1970 Narvaan valmistui markkinatuloilla Vesilahden kotiseutumuseo, Laukon Kartanon Svartmarkin torppa, joka nykyisin sijaitsee Vilkinarolla Narvan Markkina-alueella. Museotoiminnasta vastasi pitkään Narvan Tähti- nuorisoseura, mutta aikakaudelle ominainen erikoistuminen pakotti eriyttämään museotoiminnankin omaksi yhteisökseen. Museoalueella on torpparakennuksen lisäksi riihi, aitta, keittokota, kirkkovene ja tervahaudan pohja.
Svartmark oli aikoinaan Laukon suurimpia torppia. Ruotsinkielisen nimensä se sai monen muun torpan tavoin ruotsalaistuneilta Laukon omistajilta, Kurjilta. Kotiseutumuseo kuvaa torpparielämää ja pienten talojen elämää 1800-luvulla. Esineistö on saatu pääosin lahjoituksina Vesilahtelaisista taloista.
Vesilahdessa on myös useita yksityismuseoita, joista muutama on ollut avoinna julkisestikin. Atte Viikarilla on runsaasti varustettu aittamuseo Rämsöössä. Museossa on talonpoikaisesineistöä 1800-1900-luvuilta. Osmo Lepolan aittamuseo Riehussa edustaa myös talonpoikaisesineistöä 1800-1900- luvuilta. Museona on aitta vuodelta 1800. Hukianhovin kotimuseo Hinsalassa sijaitsee Hukian vanhassa päärakennuksessa. Esineistö koostuu pääasiassa 1920-1960-luvun kotitalouden tekstiileistä, ruokailuvälineistä ja erilaisista työvälineistä.
Kaikkein kovimman ja laajimman maineen on viime vuosina saanut Kowan teknolokian museo, joka sijaitsee Vesilahden Rämsöössä tai oikeastaan Kallinomaassa Reijo Alhon ja hänen poikiensa tontilla olevan konepajan yhteydessä. Kowan teknologian museossa on monenlaisia voimakoneita ja yleensä koneita ja työvälineitä vuosisadan alkupuolelta. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna maatalouden voimakoneet, maamoottorit ja höyrykoneet ovat näytteillä "Kowan Teknolokian Päivät" - tapahtumassa. Vuosittain laajentuneessa tapahtumassa esitellään aina uusia erikoisuuksia.
Myös Laukon kartano on päättänyt asettaa osan rikkaasta historiallisesta esineistöstään museoon. Laukon kartanon museo sijaitsee aivan päärakennuksen vieressä. Kartanon mailla on viime vuosina tehty useita kaivauksia ja niissä on löydetty suuri määrä metallikausille ja keskiajalle kuuluvaa esineistöä. Löydetyt esineet ovat nähtävillä museossa erikseen ilmoitettuina tai sovittuina aikoina. Esineistö antaa viitteitä Laukon niihin vaiheisiin, joihin asiakirja-aineistosta ei ole ollut apua. Osa löydetyistä esineistä on Suomen oloissa erittäin harvinaisia, mikä kuvannee Kurki-suvun laajoja yhteyksiä eri puolille Eurooppaa.
Sukututkimus
Aatelistoa on aina kiinnostanut oman sukunsa historian tutkiminen. Laukon Kurkia kiinnosti sukututkimus jo 1500-1600-luvuilla. Niinpä Kurkien suku onkin melko hyvin tunnettua 1300-luvun lopulle asti. Myös muut vesilahtelaiset aatelissuvut eli Lohjelm, Spåra, von Wedell, von Kuhlmann, Wegelius, Törngren ja Standertskjöld-Nordenstam tunnetaan pitkälle.
Sukututkimus on yhteiskunnan pirstoontumisen vuoksi lisääntynyt viime vuosina nopeasti myös muun väestön keskuudessa. Vesilahden ensimmäinen tarkemmin tutkittu ei-aatelinen suku oli Vesikansa eli Sjöstedt, jonka kotina Vesikansan eli Tottijärven jälkeen oli Anian Heikkilä. Hinsalan Hoppu-suvusta on julkaistu myös useita kirjoja. Annalan ja Ameen suku, Vesto sekä Ärölä ovat uusimpia. Myös moni muu suku on tutkittu johonkin rajaan asti, ja moni potentiaalinen sukuyhdistys on edelleen perustamatta. Mikään suku ei voi kuitenkaan väittää vielä saaneensa tehtäväänsä päätökseen.
Sukuyhdistysten toiminta koostuu pääosin kokouksista, yhteydenpidosta, julkaisuista, lehdistä ja erialaisista palveluista.
Vuonna 2001 perustettiin Vesilahden seudun sukututkimusyhdistys, jonka muutamat tilaisuudet ovat saaneet hyvän yleisömenestyksen jo heti alussa.
Nuorisotyö
Hämeen ensimmäinen nuorisoseura perustettiin Vesilahteen 1887. Narvaan nuorisoseura tuli 1905 ja Ylämäelle 1916. Nuorisoseurojen toimintamuotoja on tullut edellä jo useissa kohdin esiin. Mainitsematta ovat muut kulttuurityön muodot; monenlaiset kerhot, opintopiirit, keskustelutilaisuudet, kurssit ja vapaa-ajanviettomuodot. Näytelmien lisäksi Vesilahden Nuorisoseura muistetaan mm. kruunuhäistään. Nuorisoseura on useinkin ollut kanava, jolla erikoistunut oppi välitetään kaupungeista maaseudulle.
Narvan Tähti-nuorisoseuran toimintaan on kuulunut jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan Narvan Markkinat, jotka ovat 1700-luvun kuuluisien Narvan Markkinoiden uudismuoto kotiseutujuhlana. Juhlat tapahtuvat 5 vuoden välein, seuraavan kerran vuonna 2000. Markkinoiden pääsisältönä ovat nytkin markkinamyyjät, joskin erilainen kulttuuri- ja viihdetarjonta on ollut koko ajan kasvamassa. Juhlien luonne paikkakunnalta pois muuttaneiden kohtaamispaikkana on myös korostunut.
Toisin kuin kaupungeissa Vesilahdessa eivät ole saaneet suurta sijaa poliittiset nuorisojärjestöt. Ainoa muista yhdistyksistä poikkeavaa aatteellista taustaa kantava nuorisojärjestö on partio, jonka ylläpitäjänä on seurakunta. Vesilahdessa partiolippukunta Valkohännillä ei ole koskaan ollut kovin suurta roolia, parhaillaan toimintaan on osallistunut muutamia kymmeniä nuoria.
Yhteiskunnallinen ja ammatillinen kulttuurityö
Kulttuurityötä tekevät myös ammattiin liittyvät yhteisöt, joista Vesilahdessa tärkeimmät ovat luonnollisesti Maamiesseurat, nuoret tuottajat, pienviljelijäyhdistykset ja näiden naisosastot. Naisosastot ovat perinteisen roolinsa mukaisesti hoitaneet erilaisten tilaisuuksien tarjoilun ja ruokailuvälineistöt. Puolivirallisessa asemassa on ollut metsänhoitoyhdistys. Metsästys- ja kalastusseurat taas ovat toimineet pääosin harrastajien yhteisöinä ja ehkä osin myös vanhan pyyntitalouden perinteiden jatkajina. Seuroilla on luonnollisesti myös metsästysmajansa metsäjärvien rannoilla. Näkyvimpänä toimintana ovat vuosittaiset hirvenmetsästyssafarit sekä hirvipeijaiset maanomistajille.
Vesilahden marttayhdistys perustettiin peräti kauppaneuvos Haarlan puolison toimesta 1934 Vakkalan, Laukon ja Hinsalan alueille. Marttoja on sittemmin perustettu Kirkonkylään ja Vakkalaankin. Näiden järjestöjen toimintaan törmää melko usein. MLL ja SPR ovat toimineet omilla aloillaan, joskaan eivät aina kovin näkyvästi.
Kaksi VPK:ta ovat vastanneet kunnan pelastustoimista. Vesilahden VPK:lla on tällä hetkellä (2/1999) nousemassa Kesolan risteysalueelle uusi paloasema. Paikan piti olla aluksi Pappilan tiehaarassa, mutta jotta pappilan kulttuurimaisema ei särkyisi, paikkaa muutettiin. Narvalaiset ovat hieman laajentaneet paloasemaansa.
Reservin upseerit ja aliupseerit ovat pyrkineet edistämään maanpuolustukseen liittyviä taitoja ja henkeä. Näillekään järjestöille ei ole lohjennut kovin suurta toiminnallista tilaa; vuosittain muutama kokoontuminen, ampumaharjoituksia sekä aika ajoin esitelmätilaisuuksia tai matkoja. Sotaveteraanijärjestöjen toimintaan on kuulunut veteraanien kuntoutus, sotiin liittyvät juhlat, muistotilaisuudet, sotaan liittyvien tietojen ja muistojen kerääminen, julkaisutoiminta ja mm. Hurskasvuoren korsun ylläpitäminen.
Kiinteimmin yritystoimintaa ja sen edellytyksiä tukee Vesilahden Yrittäjät, jonka toimintaan on kuulunut yrittäjien kannustaminen palkinnoin ja tiedotus- ja koulutustilaisuuksin. Yrittäjät ovat harrastaneet myös julkaisutoimintaa sekä itsenäisesti että valtakunnallisten kattojärjestöjen kanssa.
Urheilu
Liikuntakulttuuri on henkisen kulttuurin välttämätön edellytys. Urheilua edistämään ei vielä vuosisadan alussa tarvittu yhdistyksiä, mutta jo 1930-luvulla oli urheiluseurojen vuoro. Länsi-Vesilahden urheilijat ja Rämsöön Urheilijat perustettiin 1932 ja Vesilahden Veikot 1941. Nämä ovat sittemmin yhdistyneet Vesilahden Visaksi. LVU ja Rämsöön urheilijat ovat kuitenkin kunnan sisäisessä toiminnassa edelleen itsenäisenäkin olemassa.
Urheiluseurojen toiminta on kaikille tuttua kilpailutoimintaa kesin talvin. Huippu-urheilijoitakin Vesilahdesta on aika ajoin ilmestynyt kansallisille areenoille.
Globaalin kulttuurin aikakausi
[Seuraavat kappaleet perustuvat muutamien tietoyhteiskunnan tulkkien näkemyksiin vallitsevasta ja tulevasta olotilasta. Mainittakoon ainakin seuraavat nimet: Manuel Castells, Veli-Antti Savolainen, Matti Sarmela sekä valtioneuvoston asettaman tietoyhteiskunta -projektin raportit. Teosten sisältöjä on pyritty soveltamaan vesilahtelaiseen arkipäivään.]
Kulttuurilla on aina myös vastaanottajansa. Taide on taidetta vasta havainnoituna ja ainakin jollakin tavalla ymmärrettynä. Vesilahtelaiset kulttuuritilaisuudet kokevat harmillisen usein väkikatoa. Kunnan 3300 asukasta eivät luonnollisesti ehdi joka paikkaan, ja kunnan rajojen ulkopuolelta on usein turha odottaa osallistujia. Kulttuuria mennään seuraamaan yleensä aina suurempiin keskuksiin.
Väkikato on kuitenkin usein odotettuakin suurempi. Asialle on löydyttävä selitys. Ovatko vesilahtelaisten havainnoitavina vain vesilahtelaiset kulttuurin tuotteet? Eivät ole, vaan pääosan havainnoitavasta viestinnästä tuottaa nykyään aivan muut instituutiot. Vesilahtelaiset matkaavat joskus myös kuntansa rajojen ulkopuolelle. Tämäkään ei riitä selitykseksi. Nykypäivää hallitsee aivan muu kulttuuritarjonta. Vesilahtelainen kulttuurielämä on jo nyt naapurikuntien tapaan pääosin globaalin kulttuurin vastaanottamista.
Vesilahtelaisten - ja samalla muidenkin suomalaiskuntien - globaali kulttuurikanava on kiteytettävissä tällä hetkellä kahteen kirjaimeen: TV. Aiemmin tärkein kanava oli lehdistö, mutta sen seuraamiseen käytetty aika alkaa olla vähempi kuin TV:n seuraamiseen käytetty aika. Lehden seuraaminen edellyttää poikkeuksellisen suurta aktiviteettia; pitää etsiä aihe ja pitää lukea. Tutkimusten mukaan yhä useammat viettävät koko illan TV:n ääressä ja seuraavat passiivisina ohjelma-antia, jossa eri kanavat kilpailevat katsojista. Uutena tulokkaana ovat myös videot, multimedia ja uusimpana Internet, jonka rooli lienee Vesilahdessa vielä melko vähäinen.
Lehdistön tärkein osa on tietenkin sanomalehdistö, josta luetaan lähinnä yhä laaja-alaisemmaksi muodostunutta uutisantia. Uutis- ja artikkelirajan ylittää yhä suurempi tapahtuma. Sanomalehdistö luonnollisesti välittää globaaleja näkemyksiä ja suhtautumistapoja, lehdistö kertoo miten maailman ilmiöihin pitäisi suhtautua. Tämä ei tarkoita sitä, että lehtien toimittajat määräisivät lukijoita, vaan sitä, että lehdistö on mainio kanava vaikutusvaltaiselle eliitille ja mielipidejohtajille. Nämä käyttävät tiedotusvälineitä helposti ja taitavasti hyväkseen ja välittävät näin oman näkemyksensä ikään kuin yleisenä näkemyksenä. "Perusongelma ei ole uusien teknologioiden synnyttämässä tilanteessa, vaan siinä kriisissä, johon tiedonvälitys on itse itsensä johdattanut suhteessaan yleisöönsä. Sanomalehdet syntyivät aikanaan kahta tarkoitusta varten; niiden tehtävänä oli välittää tiedotuksia ja uutisia kansalaisille, edesauttaa kanssakäymistä ja tiedonkulkua." (Veli-Antti Savolainen)
Aikakausilehdistö pyrkii toivottomasti kilpailemaan TV:n kanssa. Aiheet ovat samoja, käsittelytapa likimain sama ja arvomaailma näennäisistä eroista huolimatta perustaltaan sama eli liberalistis- anarkistinen. Aikakausilehdissä lukijan naapureina ovat prinssit ja prinsessat (elävät ja kuolleet), maailmanmainetta saaneet artistit ja urheilijat, missit, roistot, ralliautoilijat jne. Näiden naapureiden vaiheet tunnetaan infidesimaalisella tarkkuudella. Uusi todellinen naapuri jää poismuuttoonsa asti tuntemattomaksi. "Kontaktiluku on tärkeämpää mitattavaa kuin kontaktin laatu. Kun lasketaan paljonko katsotaan tai luetaan, on unohdettu laskea, ymmärretäänkö mitä nähdään, tai lähetetäänkö asiakkaalle sellaisia viestejä, joita tämä kaipaa, tarvitsee tai pitää tarpeellisena." (Veli-Antti Savolainen)
Taide ja kulttuuri ovat yleensä olleet julkisyhteisöjen tuen varassa. Tälle asialle on hieman vaikea löytää perusteita, mutta oletettavasti hallintoviranomaiset ja luottamusmiehet ovat tulleet siihen tulokseen, että kansa ei välttämättä ymmärrä omaa parastaan eikä niin ollen käytä varojaan taiteen ja kulttuurin hankkimiseen. Sen vuoksi kulttuurituotteen hankintahintaa on madallettava tai tehtävä joskus peräti ilmaiseksi kuten kouluopetus ja kirjastopalvelut. Tätä voitaisiin kai kutsua yhteiskunnan ohjaavaksi rooliksi. Välittämättä hallinnon perimmäisistä tarkoituksesta tukitoimilla on saavutettu joka tapauksessa huimia tuloksia.
Viime vuosina yhteiskunnan ohjaava rooli on selvästi ja nopeasti löystynyt - ei ainoastaan Suomessa vaan muuallakin. Yhä enemmän jätetään kansalaisten omaehtoisen tahtomisen ja pyrkimisen varaan; jos eivät huomaa auttaa itseään ja jos he eivät ymmärrä omaa parastaan, hallinto ei tule vastaan, ei edes aloitteentekijänä, saati maksajana. Pitkällä jänteellä menettely saattaa kehittää väestön aktiivisuutta, mutta tavallisissa kunnissa, etenkin haja-asutusalueiden maaseutukunnissa käytäntö saattaa johtaa päinvastaiseen tulokseen. Haja-asutusalueiden asukkaiden kulttuurisen kasvatuksen ja ohjauksen vähentäminen saattaa johtaa tyhjiöihin ja sitä kautta yksilölliseen taantumaan ja lieveilmiöihin, joiden kustannukset ovat lopulta suuremmat kuin ne kustannukset, joita olisi tarvittu yksilöiden kulttuuriseen tukemiseen.
Usein tähän vastataan, että itsehän olemme valintamme tehneet, elämme liberalistisessa ja demokraattisessa valtiossa, jossa kaikki saavat äänensä kuuluviin. Katsoja ja lukija voi demokraattisessa yhteiskunnassa todella tehdä arvovalintoja, mutta vain näennäisen vapaasti. Hän voi äänestää vaaleissa, tai rahapussillaan, puhelimella, kirjeellä, kilpailukupongilla jne.
Keskusteluun perustuva demokratia näyttää toimivan, mutta se toimii vain näennäisesti. Keskustelu ei ole kansalaisten keskinäistä keskustelua; keskustelijoina ovat ne, joita me kaikki seuraamme, mutta joihin vain harva meistä voi vaikuttaa. Päätettävinä eivät ole meidän asiamme, vaan asiat, jotka eivät aina edes kosketa meitä ja joita emme välttämättä edes ymmärrä. Matti Sarmela puhuu delokaalisesta tiedosta. Lisäksi hallinto on linnoittautunut yhä enemmän salaisuuksien porttien taakse. Manuel Castells varoittaakin eurooppalaisia "informationaalisen ajan" synnyttämästä uhkaavasta identiteettikriisistä. Ongelma ei hänen mielestään ratkea, ellei eurooppalaista identiteettiä etsitä paikallisuudesta ja sen historiallisesta traditiosta!
Oma yhteisöllinen toiminta ja siitä päättäminen uhkaa kadota postmodernissa yhteiskunnassa globaalin kulttuurin ulottumattomuuksiin.
Yrjö Punkari, 1998-1999