Alla on lyhyehkö malli kirjaan tulevasta tekstistä. Tekstiä voi olla vähemmän kuin tässä tai tarvittaessa myös enemmän, jos henkilö on elämänsä varrella kerännyt ympärilleen runsaasti tapahtumia.

Hautakiven kuva ei ole tarpeen, joskin toimitus lisää tarvittaessa itse hautakivistä joko yksittäisiä tai ryhmäkuvia.
Kouvo

Johan Wilhelm Kouvo ent. Karlberg (1826-1896)  syntyi Tottijärvellä Carlbergin torpassa, jossa hänen vanhempansa olivat torppareina. Isä Matti Matinpoika oli Hinsalan Typyn talon poikia ja äiti Liisa Antintytär puolestaan Ojoisten Kaukon talon tyttäriä. Wilhelm oli tullut 1849 Laukon kartanoon voudiksi (työnjohtajaksi)  ja pari vuotta myöhemmin hänet vihittiin niin ikään Laukossa työskentelevän Maijastiina Haggrénin (1822-1902) kanssa. 

Maijastiina oli syntynyt Lohnattilassa, vanhemmat nahkuri Samuel Antinpoika Haggrén ja Eva Caisa Antintytär Wessman.  Laukossa Wilhelmin ja Maijastiinan perhe kasvoi viidellä lapsella. 1862 Wilhelm Karlberg muutti perheensä kanssa Vakkalaan Kouvon sotilasvirkataloon eli puustelliin, jonka lampuodiksi eli vuokraajaksi hän alkoi.

Wilhelmin ja Maijastiinan poika ja pojanpoika jatkoivat Kouvon vuokraamista myöhemmin, kunnes pojanpoika Johannes Kouvo lunasti tilan itsenäiseksi v. 1932. Wilhelmin ja Maijastiinan kanssa samaan hautaan on haudattu heidän nuorin lapsensa Charlotta Kouvo (1862-1909), joka eli naimattomana Kouvolla.