| Siirry: | Sisällysluettelo | 22. Onkemäki | 24. Krääkkiö |
|---|
23. Riehu
|
Riehun alue on ollut ihmisen tuntemaa lähes 9000 vuotta. Reheväkasvuiset metsät ja monet pikkujärvet ovat olleet hyviä riista- ja kalastusseutuja. Vanhasta asutuksesta kertovat mm. kivikirveet Riehunojan ja Ameenjärven alueilta, vasarakirveskauden hauta Pikku-Kiilon lähellä ja yksipuinen ruuhi Mustalammilta. Rajapaikat Soidunkivi ja Kankurinjärvi tunnetaan jo 1400-luvulla. Arajärven seutu on ollut hyvää yhteismetsää, koskapa alueesta on riidelty samoihin aikoihin. Vesilahden seurakunnan omistama Mustalammi on nykyään viihtyisä leiripaikka. Vanhimman asutuksen jäljet ovat lähes kokonaan kadonneet, joskin August Sakara on tiennyt kertoa, että Kiviniemen metsällä lähellä Urjalan rajaa on ollut epämääräisiä kivikiukaita. Perimätietojen mukaan kiinteä asutus alkoi, kun metsänvartija ja seppä Mikko Sipinpoika perusti Riehun torpan. 1700-luvun lopun Ruotsin kuninkaankartastossa Riehussa on asumuksia ainakin Riehun, Niittymäen ja Valtamon kohdalla, ympärillä on myös peltoja ja niittyjä. Riehun pihamaalla kasvoi 1900-luvun alkupuolella suuri, kuuluisa Riehun koivu. Porraskorven harjun päällä taas oli kylän keinu. Harju on kuitenkin soranoton vuoksi revitty. Tiet Onkemäelle, Kehrolle ja Krääkkiöön olivat 1700-luvulla jo nykyisillä paikoillaan. Riehun alueen maat ovat kuuluneet Vesilahden Kirkonkylän, Järvenrannan ja Kaltsilan taloille. Isossajaossa 1700-luvulla yhteismetsästä syntyneet kapeat, pitkät sarat ovat osittain edelleenkin voimassa. Rajapyykeissä on isäntien puumerkkejä. Riehun itäosassa on pieni 5-6 asumuksen Nyberginkylä Mustalammin ja Soilujärven välissä. Kylä lienee saanut nimensä Koskenkylän Orimuksen torpparin ja räätälin Matts Andreas Nybergin mukaan (synt. 1764). Nyberg mainitaan kylän keskeisimmän talon Tapaninojan yhteydessä, mutta Tapaninoja tunnetaan myöhemmin Hakkilan torppana. 1800-luvun alussa Tapaninojaa piti Gustaf Johansson. Talon rakennukset ovat peräisin 1800-luvun keskivaiheilta. 1900-luvulla tilaa piti lähes 100-vuotiaaksi elänyt Jalmari Koivula, jonka lapsuudenkoti Halkivahan-Krääkkiön metsäkankailta on nyt Urjalan museona. Ameenjärvi laski ennen Myllyojan kautta Riehuun, josta edelleen Riehuonojaa Kehron suuntaan. Ameenjärven uudeksi laskuojaksi kaivettiin 1800-luvun lopulla Kravinoja. Näissä joissa on ollut useita kuuluisia vesimyllyjä. Maanviljelys perustui 1800-luvun alussa osittain vielä kaskeamiseen, mistä muistuttaa mm. nimi Huhdanperä, huhta oli lehtokasken nimi. 1920-luvulla Riehun ja Onkemäen välillä riehui valtava metsäpalo. Matti-niminen mies polvistui tien varrella olevan kuusen juurelle rukoilemaan palon sammumista. Palo sammuikin, ja kukaan ei ole uskaltanut kaataa puuta, Matinkuusta, joka kuivuneena 1998 oli viimeistä vuottaan paikallaan. Oikealla alhaalla kuitenkin kuusi elinvoimaisena 1980-luvun alussa. 1900-luvulla maa- ja karjatilat ovat olleet alueen väestön pääasiallisin toimeentulolähde. Nykyisin näiden ohelle ovat nousemassa mm. taide-, käsi- ja kotiteollisuus. 1960-luvulle asti Riehulla oli oma koulupiirinsä. Kylän elinvoimaa on lisännyt pitkään myös kyläkerho, jonka monet toiminnot ovat näkyneet niin rakenteina kyläkuvassa kuin erilaisina tapahtuminakin. Riehusta itään mentäessä Ison Arajärven takana on Natura-alue Kirveslammi. Itse lammi on aikoja sitten sammaloitunut, mutta alueen ydinosa on hienoa vanhaa metsää. Koko alueella on runsaasti lahopuustoa ja suuria haapoja. Luontotyypeistä Kirveslammilla on erityisesti luonnontilaista, vanhaa kuusimetsää sekä kuusivaltaista suota. Lintudirektiivin lajeista siellä viihtyvät Suomessa uhanalainen harmaapäätikka sekä metso, palokärki ja viirupöllö. Kirveslammi kuuluu ennestään valtakunnalliseen vanhojen metsien suojeluohjelmaan.
Riehulaisten talkoilla tekemä kota, joka on hyvä kokoontumispaikka niin kesällä kuin talvellakin.
|
Syksyinen näkymä Mustalammilta Seurakunnan kesämajan rannalta.
Lauri Laakson taiteilemia maalauksia kivissä.
Riehun myllylampi.
Matinkuusi 1980-luvun alussa Riehuntien varressa. |
| Siirry: | Sisällysluettelo | 22. Onkemäki | 24. Krääkkiö |
|---|
© Yrjö Punkari 1982-2012