Siirry: Sisällysluettelo 20. Hinsala 22. Onkemäki

21. Valkkinen-Ylämäki

Ylämäen alue eli Koskenkylä sijaitsee Vesilahden kaakkoisosassa ja koostuu yli kymmenestä maarekisterikylästä: Valkkinen, Kahnala, Mustinen, Koski, Vännilä, Kurkela, Mäkiöinen, Menkala, Pörölä, Tohkala, Halmeenmäki, Silvola, Pörölä, Lohnattila ja Unajala. Koskenkylä on saanut nimensä koskialueesta, jossa on ollut myllyjä. Ylämäki on ollut sekä jakokunta että Vesilahden yksi kolmannesalue. Seppo Suvannon mielestä nimen taustana on Koskenkylän kaakkoispuolella oleva mäkiseutu, joka esiintyy asiakirjoissa 1500-luvulla muodoissa Mäyttä, Mäythen ja Mekiois, jotka ovat lyhennyksiä nimestä Mäkiöinen. Tämä lienee ollut varhaiskeskiajalla käräjäpaikka, ja siitä nimi Ylenmäki, Ylämäki.

Suurin osa Ylämäen pinta-alasta on peltoa. Lännessä aluetta rajoittaa toisiinsa liittyvät Heinälahti, Sauvonselkä ja Mantereenjärvi, jotka taas Hulausjärven kautta laskevat Pyhäjärven Toutosenselkään. Etelässä olevan metsäalueen keskellä ovat kirkasvetiset Karstujärvi, Arajärvi (ara=tulisija) ja Soilujärvi (vanha Soidunjärvi).

Asutusta Ylämäen alueella lienee ollut yhtä kauan kuin muuallakin Vesilahdessa, ei ehkä kuitenkaan aivan yhtä tiheänä. Kivikautista esineistöä (talttoja, oikokirveitä ja vasarakirveitä) on löytynyt useista paikoista järvialueen ympäriltä. 1995 löydettiin Kortejärven ympäristöstä kaksi kivikautista asuinpaikkaa. Rautakautisen asutuksen merkkejä on lähinnä Saarikunnan reunamilla; entisissä saarissa, Köpinsaaressa ja Sassinsaaressa. Köpinsaaren lapinraunioista on löydetty mm. viikinkiaikaiset (800-1050) keihäänkärki ja miekka (kaivauksia tehty 1960-luvulla). Lännempänä Mantereenjärven rannalla olevassa Sassinsaaressa ei ole tehty kaivauksia, mutta kivikoista on poimittu useita viikinkiaikaisia miekkoja sekä keihäänkärki, sirppi ja rannerengas.

Muut Ylämäen kylistä lienevät syntyneet vasta keskiajalla. Kuten muuallakin Vesilahdessa myös Ylämäen muinaisjäännöksiin liittyy erilaisia tarinoita ja perimätietoja. Köpinsaaressa olevaa notkelmaa nimitetään lappalaisten kaivoksi. Köpinsaaressa ja Mantereen järven toisella puolella olevassa Peltosaaressa asuneiden lappalaisten kerrotaan aikoinaan käyneen hurjia taisteluita; löytyneet aseet olisivat tarinan  mukaan siltä ajalta. Köpinsaaren noitien kerrotaan noituneen koko Saarikunnan alueen käärmeettömäksi sen vuoksi, että joskus käärme oli purrut pientä lasta. Sassinsaaren kivikoissa, joiden sanotaan olevan lappalaisten tekemiä kasoja, on nähty aarni- eli aarrevalkeiden palavan. Jossakin lähistöllä kuuluu olevan myös uhrilähde.

Vuosina 2011-2014 tehdyissä arkeologisissa tarkastuksissa alueelta löydettiin useita merkkejä rautakautisesta ja myös myöhemmästä asutuksesta. Tulokset tukevat omalla tavallaan perimätietoina kerrottuja ikivanhoja tarinoita. Ehkä merkittävimmät löydöt olivat kaksi kuppikiveä. Toinen sijaitsee Mustisten Kukkolan maalla Koskenjoen rantamilla. Kivessä on peräti 28 kuppia - toiset selvempiä, toiset hieman tulkinnanvaraisia. Kivi on aikoinaan ollut hyvin keskeisellä paikalla kylässä.

Toinen erikoinen kuppikivi löytyi metsänhakkuun paljastamana Köpinsaaren nokasta. Siinä on n. 15 kuppia, joista osa on hyvin selviä. Kuppikivi on materiaaliltaan kerrostunutta ja osin rapautunutta liuskekiveä ja poikkeaa tässä suhteessa alueen muista kivistä. Kuppikiveksi se lienee valittu juuri poikkeavan materiaalinsa vuoksi. Kiven lähistössä on useita rautakautisia hautaröykkiöitä. Köpinsaari on voinut olla kauppapaikka, mihin tarinoiden lisäksi myös nimi viittaa (muinaisen ruotsin ja gotlannin köping, kauping). Lappalaiset, joita saaressa kerrotaan olleen, olivat luonnontuotteiden kauppiaita.

Ylämäen alueen oudonlaiset paikannimetkin antavat aihetta erilaisiin arveluihin. Pörölän kylän nimi viitannee pöröön; otukseen, jolla ainakin Varsinais-Suomessa on peloteltu lapsia. Pörölän toinen nimi on ollut Tenhomaa tai Tenhamois. Tenho taas tarkoittaa noituutta ja taikuutta, joista lappalaisia on perinteisesti syytetty. Lähellä Köpinsaarta on maa-alue nimeltä Hiidenkanta (= hiiden maa-alue), joka viittaisi varsin vanhaan rautakautiseen omistukseen. Koskenkylän Kylmäkoto -nimisellä niityllä joen rannassa pitäisi myös oleman uhrilähde, jossa palaa toisinaan aarnivalkea. Ylämäkeläisten entisten yhteismetsäalueiden takana sijaitsevan Arajärven rannoilla kerrotaan nähdyn milloin viinapannun hohtavan järvestä, milloin vuoren vuotavan hopeaa.

Koskenkylästä Kirkonkylään johtavan tien varrella on Murhianmäki, jossa on joskus ollut hirttopaikka ja vuonna 1918 kansalaissodan rintamalinja. Kuuluisa runo Vesilahden ja Lempäälän yhteisen kirkon, Aimalan kirkon polttamisesta alkaa: Mies musta Mustisista, harmaa Hakinmäestä, pitkämekko Menkalasta houkutteli... Mustinen ja Menkala ovat Ylämäen kyliä, Hakinmäki (Hakkila) taas Mantereen Ylämäkeen rajoittuva kylä. Kirkon polttamisen syyksi on arveltu kirkon etäinen sijainti Ylämäen alueelta. Toisaalta itse kansanruno viittaa kalastusalueriitoihin.

Ehkä jo rautakaudella mutta viimeistään varhaiskeskiajalla alueen taloilla oli myös eräomistuksia Teiskossa, Virroilla, Vilppulassa ja Vaskivedellä. Keskiajan lopulla Ylämäki oli maataloustuotteissa mitattuna Vesilahden rikkain kolmannes. Ehkä tästä syystä alueelle alkoi muuttaa myös säätyläisiä (mm. Finckenbergit, Kuhlmanit ja von Wedellit). 1600-luvun alussa perustettiin useita säteriratsutiloja (mm. Halmeenmäki, Kupari ja Tapola eli Uotila). Säätyläisten vaikutus oli toisaalta kehittävä ja uudistava (esim. alueen rakentamistavoissa), toisaalta säätyläisten omistukset laajenivat liiaksi. 1760-luvulla maaherra Hans Boije juonitteli itselleen valtaosan Ylämäen alueen tiloista alistaen niiden isännät lampuodeikseen. Pörölän Mikko ja Tohkalan Antti sekä Kurkelan Johan Söderlund kävivät peräti Ruotsin kuninkaan luona vaatimassa oikeuksiaan takaisin. Boije menetti tilansa vuoteen 1768 mennessä. Isojako kesti ehkä useiden pienien mutta runsaslukuisten rekisterikylien vuoksi Ylämäen alueella peräti 75 vuotta (1762-1837).

Ylämäen alueen halki virtaavassa Koskenjoessa on ollut myllyjä oletettavasti keskiajalta lähtien. Alajuoksun myllyt olivat kuitenkin pieniä ja tehottomia (mm. Kosken Itkamo). Mustisten Jussi Laitikalla on ollut mylly 1558, koska Kaltsilan Per sai sakkoa myllyn luvattomasta käyttämisestä. Seppä mainintaan vuodelta 1554, jolloin Grels Kachnala sai sakkoja, kun oli rikkonut Valkkisten Pietari-sepän pajan ja ajanut sepän pakosalle. Muista käsityöläisistä on mainintoja seuraavilta vuosisadoilta.

Maa- ja karjatalouden varhaista kehittyneisyyttä osoittanee se, että Vesilahden ensimmäinen yhtiömeijeri perustettiin Koskenkylään vuonna 1889. Meijerin yhteydessä oli myös mylly, sirkkelisaha ja pärehöylä. Matalalla virtaavan Koskenjoen vesivoima ei näille olisi riittänyt, minkä vuoksi yhtiö oli hankkinut höyrykoneen. Kaikkien näiden käyttäjänä 1890-luvulla toimi Johan Oskar Nieminen. Voimanlähteeksi vaihtui ensin suuri imukaasumoottori ja 1950-luvulta lähtien sähkö. Meijeri toimi ehkä 1930-luvulle asti. Pienille sahoille harvinainen raami oli hankittu Laukosta 1910-luvulla. Sekä saha että mylly olivat etenkin II maailmansodan jälkeen hyviä työnantajia ja ne toimivat 1970-luvulle asti.

Koskenkylän Ylenin kauppa (1870) on myös ensimmäisiä Vesilahdessa. Valkkisten Hyvätillä saivat alkunsa kansakoulu (1893) ja nuorisoseura (1916). Koulun nykyaikaiseksi saneerattu rakennus Halmeenmäessä on alun perin vuodelta 1921. Lisätilana oleva uudisrakennus liikuntatiloineen on vuodelta 1990. Päiväkoti koulun lähelle rakennettiin vuosina 2006-7.

Koska useat Ylämäen kylistä ovat sijainneet Hämeenlinnasta Sastamalaan johtavan Narvantien varrella, alueen maataloilla on ollut velvollisuus kyyditä kirkon ja kruunun virkamiehiä. Yksistään 1500-luvulla isäntiä sakotettiin lähes viisikymmentä kertaa kyytivuorojen laiminlyönneistä. Sakkoja tuli lisäksi huonoista silloista ja aidoista.

Nuorisoseurantaloksi ostettiin Onkemäen Marttilan entinen tuparakennus ja se siirrettiin Harjulanmäelle 1927. Nuorisoseuratoiminnan näkyvimpinä muotoina ovat olleet näihin päiviin asti näytelmät, liikunta, torvisoittokunta ja koiranäyttelyt. Myös työväenyhdistys vappujuhlineen on ollut kylässä 1900-luvun alussa.

I maailmansodan aikana Harjulan ympäristöön tehtiin laajoja, nykyisinkin selvästi nähtäviä linnoitustöitä. Valkkisten ja Kahnalan väliltä kuivatettiin 1860-luvulla sekä vuosina 1932-33 ja 1961-62 matalahko Kortejärvi, josta saatiin yli 200 ha peltoa. Osa alueesta on edelleen suoperäistä. Ylämäen itäisiä osia siirtyi Viialaan eli nykyiseen Akaaseen 1932. Erilaisista karjatalouteen liittyvistä ennätyksistään kuuluisalla Ylämäen alueella on nykyisin uudelleen tihenevä asutuskanta.

Lisätietoja ja lähteitä 

Koskenkylää

Rakennus Koskenojan varrelta

Harjula

Ylämäen Nuorisoseuran talo Harjula

Ylämäen koulu

Ylämäen koulu, vanhempi rakennus (1921)

Ylämäen koulu

Ylämäen koulun uudisrakennus liikuntasaleineen (1990).

Palvelukeskus Kosken voima, jonka ylämäkeläiset tekivät pitkälle talkootyönä.

Kosken voima toimii päivittäistavaroiden kioskina, kerhotilana ja liiketilana.

1930-31 rakennettu Kosken silta kuvattuna v. 1970
Mustisten Kukkolan maalta 2011 löytynyt kookas kuppikivi, jossa on 28 kuppia. 
Köpinsaaresta vuonna 2014 löytynyt kuppikivi.
Kuvassa näkyvissä 12 kuppia (3 ulkopuolella).
Siirry: Sisällysluettelo 20. Hinsala 22. Onkemäki

© Yrjö Punkari 1982-2016