Karhola

Karhola tunnetaan nykyisin Narvan uudisrakennusalueena. Hienoja uusia taloja, katuja, tyylikkäitä ulkovalaisimia, istutuksia jne. Järvinäköalojakin riittää. Karhola oli aikoinaan Narvan keskustan sotilasvirkatalo. Uusjaossa tila siirrettiin Kivilahteen (Grönholm). Karholan alueella on vaiherikas tapahtumahistoriansa, mutta siitä tuonnempana.

Ensimmäisenä kannattaa kiivetä Karholanvuoren huipulle ja etsiä hyviä näköalakohtia. Puusto tosin pitää huolen siitä, että tehtävä ei ole aivan helppo. Joskus vuorta kutsutaan myös Ketolan vuoreksi ja läntisintä osaa Salospohjan tai Tähtelän vuoreksi. Pohjoisessa löytää melko helposti Näsinneulan. Edessä lainehtii 6 km pitkä Alhonselkä, jonka takana vasemmalla näkyy Kuralan alueen Niemenkylä. Koska selkä on 5-10 metriä syvää, myrskyllä aallot ovat korkeita. Vuoren eteläreunalla saattaa tavata pähkinäpensaitakin. Järveen laskevaa pohjoista jyrkännettä on melkein pari kilometriä.

Kuvassa Kairaniemen kärjen takana näkyy suuri Koljonsaari. Siitä oikealle ovat kuvassa näkymättömät Katajasaari, Korpisaari ja Sinisaari. Kauempana kolmen kilometrin päässä on Laukko ja Hinsala ja sen takana siintää hieman Säijä. Lukuisista poluista päätellen vuori on suosittu kävelylenkkipaikka.

 
Kuvassa olevan uudisasutusalueen itäreunassa oli vielä 1900-luvun alkupuolella Narvan Ali-Kesti. Kesti on keskiaikainen talo, joka 1600-luvulla oli ratsastilanakin. Vuonna 1824 Kestin talo jakaantui Ali- ja Yli-Kestiksi. Kestit eivät ehkä koskaan ole sijainneet aivan Narvan ydinkylässä; isojaon kartoissakin Kesti oli kylän ulkopuolella. 1770-luvun kartassa Karholannokalle on merkitty vain viljelysvainioita. Kesti on voinut sijaita Pastin kanssa Ylikylässä, koska kartassa on siellä useita täpliä. Uusjaossa Ali-Kesti kuitenkin siirrettiin järven toiselle puolelle Hiidennokan taakse (Kauppila). Kantaosa Yli-Kesti siirrettiin uusjaossa Linnamaahan Havatojan varteen (Silén). Ali-Kestin poika Eemil siirtyi pitämään puolen kilometrin päässä vanhasta Ali-Kestistä olevaa Vuorenvainiota, jota viimeksi viljeli poika Hannu Kesti.

 
Vihtori Majamäki  (s. 1869) kertoi Pertti Virtarannalle 1953, että muuan vanhempi Karholan kruunun puustellin isännistä oli hyvin rohkea mies. Kerran Karholalta oli varastettu rahaa, minkä asian selvittämisessä tarvittiin Ruoveden kuuluisaa noitaa ja käyntiä keskiyöllä Vesilahden kirkossa. Kerran Karhola oli ollut jauhattamassa Saaston myllyssä, mutta susilauma oli yllättänyt Saastojärvellä. Mies meni nahkavällyn alle ja alkoi määkiä. Kun sudet olivat syömässä Karholaa, hän alkoi mätkiä susia suurella puukangella - kaksi sutta kuoli.

Aivan Karholannokan kärjessä on useita uudehkoja huviloita. 1900-luvun alkupuolella ja puolivälissä siellä oli vain yksi pikkutila, mahdollisesti Poukan vanha torppa, jota piti ammattikalastaja Jussi Silén. Myös veli Hannes asui nokalla. Hyvät kalavedet olivatkin lähellä; Haapanokka ja Ilmiännokan pohjoispuolella oleva Alhonselän verkkokalastusalue. Silén kävi Narvan taloissa myymässä kalojaan. Oiva Poukka rakensi n. 1950 lähelle Kestin vanhaa tonttia maatilansa (Peltolan tila) ja viljeli sitä vuoteen 1999 asti.

1700-luvun kartassa Karholan alue näyttää varsin tyhjältä. Ehkä se oli tunnettu rautakautisena hautausmaana, ja sen vuoksi asutus vielä silloin vältti aluetta. Vasta 1900-luvun lopulla alue tuli asutuskäyttöön. Aurinkoisella ja viihtyisällä etelärinteellä on nyt kymmeniä uudisrakennuksia. Pohjoisrinteellä on kesäasutusta.

 
Vanhojen perimätietojen mukaan Karholannokalla on jossakin Ruijanpelto, mutta on epäselvää, missä se on. Eino Lähteenmäen mukaan pellosta on löydetty 1900-luvun alussa kivitaltta. Vuoren rinteessä oli 1960-luvulle asti jyrkkiä mutta jo nyt metsittyneitä peltotilkkuja - oliko Ruijanpelto jokin näistä?

1900-luvun alussa venäläiset kartoittivat Suomea ehkä sotilaallisiin tarkoituksiin. Topografimittausta varten rakennettiin lukuisia kolmiomittaustorneja, joista yksi - Ryssäntorniksi nimitetty - tehtiin Karholanvuoreen. Puisen tornin korkeus oli yli 30 metriä ja sieltä näki 9 kirkkoa. 1918 punaiset käyttivät tornia vartio- ja tähystyspaikkana. Torni katosi yhtenä kuutamoyönä joulun edellä 1921 jäljettömiin! Eemil Kesti oli seurannut jälkiä jäälle asti. Ehkä polttopuiksi jonnekin kauemmaksi? Tornin kohdalle oli koottu jalustan tukikivistä muistomerkki, joka on paikallaan edelleenkin (kuva vasemmalla). Yläkivessä pitäisi oleman hakattuna vuosi 1921. Toivo Poukka rakensi 1960-luvun lopulla n. 3 metriä korkean ja tarkan pienoismallin kolmiomittaustornista. Pienoismallikin on jo lahonnut ja hajotettu.

Mäeltä pitäisi löytyä myös vuoden 1918 taisteluiden valkoisten tekemiä pitkiä kivisiä suojavalleja. Punaisten rintama oli silloin Narvassa.

 
Kävelyretki Karholan vuorella länteen päin johtaa lopulta Tähtelänvuorelle. Nimen alkuperä on hieman epäselvä, mutta Kuralan Nurkilla asusti Kristian Joosepinpoika (s. 1824), jonka lapset ainakin käyttivät sukunimeä Tähtinen. Onko nimi tullut Tähtelänvuoresta vai päinvastoin, jää epäselväksi.

Polkuja risteilee metsässä eksyttävän tuntuisesti. Lopulta saavutaan metsittyneelle tasanteelle, jossa on vanha kaivo. Tasanteen länsipäässä sijaitsi 1907-1908 rakennettu Tähtelän seuratalo, jossa pidettiin lukuisia iltamia ja näyteltiin näytelmiä, mm. Elinan surmaa ja Nummisuutareita. Tähti-nuorisoseura oli perustettu 1905 narvalaisten ja kuralaisten kyläriitojen sovinnon merkiksi.  Seuratalon nurkkakivet ja muuri ovat edelleen löydettävissä. Myös Lepolan Hermannin kaivama kaivo on kunnossa. Kesällä 1913 alueella järjestettiin Hämeen Nuorisoseuraliiton suuri laulu- ja soittojuhla. Tilaisuuden musiikkiesityksiä varten rakennettiin kookas Tähtelän laululava. Lavan suunnittelijana oli ehkä Narvassa asustanut kuvanveistäjä Aarre Aaltonen (Väinön serkku). Vuonna 1918 kaikki rakennelmat kuitenkin paloivat!

Tähtelän alue on saanut uutta ilmettä vuosittain (vuodesta 1996 lähtien) Pajunojilla järjestettävän Tähtelän Törräyksen ansiosta. Tapahtumassa lauletaan, soitetaan ja tanssitaan. Vuonna 2000 uudella esiintymislavalla nähtiin näytelmä Talkootanssit.

Jos osaa etsiä oikean polunpään, pääsee alas Salospohjan vanhaan laituriin - välillä erikoisia kiviportaita pitkin.

Karholan rinteen uusia taloja.

Kohtaus näytelmästä 'Talkootanssit" Pajunojan "Uuden Tähtelän" esiintymislavalla v. 2000.

 

Nimistöntutkija Jouko Vahtolan mielestä nimi 'karho' juontaa germaanisesta nimestä (esim. Garho). Alun perin Karholan talo on kuitenkin ollut järven toisella puolella Jokioisissa. Sieltä Jaakko Karholan poika Markku siirsi Karhola -nimisen tilansa  1540-luvulla ensin Toivolaan ja sitten Narvaan, jossa talosta tuli myöhemmin sotilasvirkatalo. Ehkä sotilasvirkatalo omisti vuoresta ainakin osan ja siitä nimi.

Jos Karhola on saksalaisperäinen nimi, se ei ole Vesilahdessa poikkeus. Merovingiaikana (600-800) Suomeen tuli sekä asutusta että vaikutteita Saksasta ja sen ympäristöstä, mitä osin todistaa Karholannokasta löydetty esineistökin. Toinen mahdollisuus on, että rannikon pronssikauden lopulla sisämaahan siirtynyt väestö toi germaanisperäisen nimistön.

Karholannokan ympäristö on ilmeisesti tunnettu kauan hauta-alueena, koska se on keski- ja uudella ajalla jäänyt asumattomaksi. Haudat ovat voineet olla hautausrituaalien jälkeen pitkään jollakin tavoin merkittyjä.

Karholannokka on nykyään hieno koivikko ja kyläläisten venesatama. Akseli Kesti löysi n. vuonna 1900 pari kivikirvestä Silénin tilan luoteispuolelta, mutta kirveet tuhoutuivat Kestin talon palossa 1918. Vasemmalla olevan kuvan katajan taakse, isohkon kiven ympärille haudattiin 500-600 -luvuilla joukko merovingiajan sotilaita loistokkaissa sotavarusteissaan. Olisiko tullut tappio taisteluissa? Helmer Salmo kaivoi jäänteet vuonna 1930. Sotilaat olivat saaneet hautaan poikkeuksellisen runsaan varusteiston. Hauta kuuluu edelleenkin Suomen rikkaimpiin: miekkoja, kilvenkupuroita, keihäänkärkiä, rannerenkaita, sormuksia, solkia, putkikirveitä jne.

Irtolöytöinä Karholannokan alueelta on lisäksi löytynyt viikinkiajan esineitä sekä huomattavasti vanhempiakin esineitä. Salmo löysi yhdestä haudasta erittäin taidokkaan 200-300-luvun emalisoljen, joka komeilee nyt sekä arkeologisten kirjojen kuvissa että uudelleen jäljennettynä nimellä Karhottaren koru (kuva alla), jota Vesilahden museoyhdistys myy. Tutkimattomia kiviröykkiöitä nokalla on edelleen kolmisenkymmentä. (Alueen kartta ) On epävarmaa, onko myös asutus sijainnut jossakin nokan tuntumassa vai ovatko asumukset sijainneet Narvan kylän alueella ja vain hauta-alue ollut nokassa.

 

Muutama kivistä on normaalin veden aikana aivan pinnan alla ja sen vuoksi moottoriveneilijöille hyvin vaarallisia. Aivan keskeltä niemien välistä ei kannata mennä, vaan lähempää Karholannokkaa. Joskus kiviä on merkitty, mutta jäät tuhoavat yleensä merkit.

Karholannokkaa vastapäätä on toinen nokka nimeltä Haapanokka. Haapanokasta hieman pohjoiseen päin on Ilmiännokka ja hieman etelään päin Hiidennokka. Haapanokkaan päin katsottaessa näkee järvellä suuria kiviä, siellä on Tiilinkari, josta on kaksikin tarinaa. Jättiläinen oli kerran matkaillut Kuralasta Toivolan suuntaan eikä viitsinyt kiertää Alhonlahtea, vaan oli heitellyt kiviä jalkojensa alle. Näin oli syntynyt Karholannokkaa lähellä oleva Tuomaan kivi, Satulakivi ja Iso kivi (näkyy hieman kuvassa).

Toisen tarinan mukaan jättiläistä harmitti niin narvalaisten kirkossa käynti kuin kirkonkellojen soittokin. Se päättikin rakentaa esteen kirkkoveneille. Kahden narvalaisen talon emännät näkivät ilkityön ja keskeyttivät sen. Jättiläinen suuttui ja sanoi emännille: "Ei tule toisesta hulluus loppuman eikä toisesta vähänäköisyys".

Lähteitä:

Alanen Timo, Kepsu Saulo (toim.): Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805, SKS,1989.
Arajärvi Kirsti: Vesilahden historia, 1950.
Hakuni, Nopola, Kahiluoto, Poukka (toim.): Vesilahti 1346-1946.
Heiskanen Jari: Kulttuuriympäristö tutuksi  - hanke. Vesilahden kunta, 2003.
Honka-Hallila Helena (toim.): Vesilahti 1346-1996. Uudemman Vesilahti-tietouden perusteos.
Lähteenmäki Eino: Vesilahden paikannimiä ja niihin liittyviä taruja. Vesilahti 1346-1946.
Valkama Minna: Vesilahden torppariajan historiaa , 2000. Yleiskatsaus torppariajasta.
Valkama Minna: Torpparitietoja 1861-1879 , 2000. Luettelo Vesilahden yhden ajanjakson torpista.
Virtaranta Pertti: Elettiinpä ennenkin. Tyrvään Sanomat, 1953.
Wesilahti-Seuran nauhoitearkisto ja asiakirjalähteet.

© Yrjö Punkari 2001-2007