Narvan kyläkirkko

Narvan kyläkirkko 
Puh. (03) 373 7080

Narvan kyläkirkon eli alkujaan Narvan rukoushuoneen perustaja ja pitkäaikainen omistaja oli Suomen luterilainen Evankeliumiyhdistys. Nykyään rakennuksen omistaa Vesilahden Seurakunta. Talo valmistui 1960 hieman rakennusaikataulustaan myöhässä, koska tontilta paljastui arvokas myöhäisrautakautinen kalmisto. Kaivauksen suoritti Helmer Salmo 1956.
Lue laajempi kuvaus rukoushuoneen historiasta  (historiikin laatija Toivo Poukka 1990).


Kyläkirkon alttaritauluna on metallinen hautaristi, jonka on takonut seppä Karl Lind. Alkujaan Lind asusti Narvan länsipuolella Kuralassa, mutta purki sitten talonsa ja teki hirsistä lautan. Lautallansa Lind seilasi Vesilahden Kirkonkylään ja perusti sinne kuuluisaksi tulleen pajan, jossa hän takoi 1900-luvun vaihteessa satoja metallisia hautaristejä vesilahtelaisille. Lind oli kuuluisa myös lukkoseppänä. Osa risteistä on nyt museoissa, pieni osa edelleen hautausmaalla.

Vesilahden Seurakunta järjestää monia Narvan alueen seurakunnallisista tilaisuuksista Narvan kyläkirkossa, mm lasten kerhoja. Aika ajoin rakennuksessa pidetään myös Jumalanpalvelus.


Pastori Harri Henttinen ohjaa päiväkerholaisten esitystä kevätjuhlassa.

Vesilahden seurakunnalla on oma sivunsa, jonne pääset tästä




Vuosisadan alussa Narvassa toimi kristillinen työväen yhdistys. Sen toimitilana oli Poukan vanha päärakennus. Kun rakennus 1918 poltettiin, toiminta jatkui vasemmalla olevassa pienessä rakennuksessa. Aiemmin rakennuksessa oli asunut kuuluisa rukkien tekijä, jota yleisesti sanottiin varvariksi. Viimeiset vuosikymmenensä rakennus on toiminut Narvan koulun poikien veistotilana.



Vesilahdessa ja Narvassa on myös muiden kirkkokuntien edustajia. Jehovantodistajien valtakunnansali sijaitsee Narvasta pari kilometriä Lempäälään päin. Sali rakennettiin perinteiseen tapaan yhden viikonvaihteen aikana.