Lemmetynpolku -
      muinaistie Narva-Linnamaa-Kivilahti-Tyrvää

Monissa teksteissä kerrotaan lyhyesti, että Narvan alueelta kuljettiin Tyrväälle päin kuivia metsäkankaita seurailevaa Lemmetynpolkua. Turkuun mentäessä talvella käytettiin osittain samoja reittejä kulkevia talviteitä, hiidenteitä. Mikä on Lemmetynpolku ja missä se on?

Lemmetynpolku ei ole mikään myytti tai salamyhkäinen polku, vaan se on merkitty tärkeänä reittinä vielä vuoden 1893 karttaan. Vesilahteen on merkitty tämän lisäksi vain päätiet sekä muutama pikkutie. Tummanpunaisella merkitty maantie Toivolasta etelään on peräisin vasta 1860-luvulta. Tähän karttaan merkityn Lemmetynpolun väri on havainnollisuuden vuoksi muutettu vihreäksi, mutta muutoin polkumerkintä on täysin sama kuin alkuperäisessä kartassa. Polku haarautuu myös etelään kohti Halkivahaa, mutta sitä ei tähän karttaan ole merkitty. On huomattava, että Lemmetynpolun linjaus tässä kartassa on vain ylimalkainen. Lemmetynpolku tarjoaa historiallisuudessaan lisäksi tilaisuuden selvitellä sekä kartoituksen että maiseman alati muuttuvia vaiheita. Kun karttoja hankkii käsille useilta vuosikymmeniltä ja jopa vuosisadoilta, karttojen muutoin kuivahkot ja ikuisilta vaikuttavat kiharat alkavat yllättäen elää. Kartat ovatkin vain pysäytettyjä kuvia alati muuttuvista maisemista.

Väinö Maajoki on merkinnyt muistiin vuonna 1939, että "Tyrvään rajoilta vei Kivilahden kautta vanha jalkapolku nk. Lemmetynpolku Narvan kylään. Se kulki koko matkan kuivia maita, mäkiä ja harjuja pitkin. Se oli eräiden takamaanasukkaiden ainoa yhdystie muuhun maailmaan. Sitä pitkin kuljetettiin mm. kantamalla ruumiit kirkkoon." (Maajoki 1939, 50). Kun polulla on ollut näin tärkeä ja toisinaan kolkkokin käyttötarkoitus, sen historiaa olisi yritettävä selvittää.

Historiallisissa asiakirjalähteissä ja kirjoissa polusta on varsin vähän tietoja. Sen sijaan vanhat kartat yhdessä maastotutkimuksen kanssa antanevat lisävaloa. Entä vieläkö löytyy polun tarinoiden muistajia ja tietäjiä? Kaksi muistajaa sentään löytyi: Yrjö Pallas, entinen suonpäänkulmalainen ja Tauno Lamminen, entinen linnamaalainen. Pallas on tehnyt polusta muistelman Kaapelin kaikuja -lehteen. Lamminen taas on merkinnyt muistamiaan asioita paperille. Kumpaisenkin kuvaukset ovat hyvin yhtäpitäviä vanhojen karttojen kanssa. Pallas on pyrkinyt myös merkitsemään polkua maastoon.

Tämä historiallisesti merkittävä polku on yllättäen ollut muistissa ja tunnistettavissa maastostakin vielä 2000-luvulle tultaessa. Tehometsätalous on tuhonnut lähes kokonaan tämän torppariväestön kulkuväylän eikä pelastavia toimia ole tarjolla. Jos jotakin haluttaisiin tehdä, polun alkuperäinen linja voitaisiin vielä paikka paikoin merkitä maastoon. Nekin osuudet, jotka nyt ovat myllerryksen vallassa, kasvavat pian uusia puita, ja polunpaikat voisi etsiä ja merkitä uudelleen.

Polku kiinnostuksen kohteena ei ole nykyihmiselle kovin muodikas; kaiken muun ohella sekin on vain väline, välttämätön paha johonkin kovalla kiireellä pyrittäessä. Sitä ei enää - tai uudestaan - osata ottaa tilana, jossa hetkinen ollaan ja eletään luonnossa. Ihmispolkuja kaiken lisäksi ei enää ole olemassa; kaikki tarpeelliset välimatkat on täytetty maanteillä! Metsissä tosin on edelleen tuoreita polkuja, mutta niitä ei ole ihminen tehnyt.

Miten vanha Lemmetynpolku voi olla? Millaiseen tieympäristöön se on syntynyt? Löytyykö asiakirjoista tai muistitiedoista lisävaloa? Vanhin maininta on kovin epävarma. C.A. Gottlund oli kuullut 1858 Vesilahdessa syntyneeltä Salomon Erikssonilta Helsingissä, että jo Klaus Kurjen oli määrä rakentaa suora tie Laukosta Turkuun ja että joitakin valmisteluja jo tehtiinkin. Tämä olisi tapahtunut jo 1400-luvun lopulla. (Gottlund 1862, 655) Akseli Kurki ei ainakaan tätä reittiä käyttänyt ratsastaessaan vuonna 1599 Kauvatsan Puurilan rälssitilalta Tyrvään Rautajokeen ja sieltä Stormiin ja Laukkoon. Kurki kulki Narvamatkantietä.

Laukon Juho Kurki nuorempi, joka toimi mm. Turun hovioikeuden presidenttinä, joutui kulkemaan 1600-luvulla usein Laukon ja Turun väliä. Juho Kurki käytti talvisin talviteitä (ks. myöh.) Vesilahdesta Liitsolaan, Oriniemeen, Punkalaitumelle, Alastaroon, Loimaalle jne. Kesällä tämä reitti oli huono monien suoperäisten alueiden vuoksi. Juho Kurjen aloitteesta vuonna 1637 Loimaan käräjillä päätettiinkin rakentaa kesätie likimain talvitien linjalle Vesilahdesta Loimaalle. Tien linjauksen tuli olla sellainen, että Turkuun matkustavien ei tarvitsisi enää mennä Narvantietä Tyrväälle ja sieltä Huittisiin. Mitä reittiä Narvan alueelta kuljettiin Halkivahaan, jää hieman epäselväksi. Kalmbergin kartan mukaan kesällä etelään kulki vain Lemmetynpolku ja Särkijärven polku. Talvella sen sijaan talvitien linja oli melko sama kuin myöhemmän Latomaantien. Latomaantie saatiin todella ajokuntoon vasta vuodesta 1964 lähtien, jolloin pioneerit rakensivat ns. Valamon sillan. Myös Kaitaan silta ja 2 kilometrin matka siitä Latomaahan olivat pitkään heikkotasoisia.

Oletettavasti vain Kanteenmaan suoalueitten lävitse kulkeva tie Oriniemestä Talalan ja Punkalaitumen kautta Alastaron Hennijoelle jouduttiin raivaamaan. Muut osuudet ehkä olivat jo olemassa, ja niitä saatettiin vain parannella ja merkitä. Juho Kurki tarvitsi tietä myös maaomaisuuksiensa vuoksi. Hänellä oli näet kaikkiaan 19 rälssitalonpoikaa eri puolilla Huittisten pitäjää. Juho Kurjen palvelusväkeen kuului 1639 mm. kalastaja ja metsästäjä Esko Tuomaanpoika Hennijoelta, kalastaja Tuomas Martinpoika Työtilästä ja kalastaja Jöns Matinpoika Rutunasta. (Jokipii 1974, 505; Lähteenoja 1949, 175, 198, 270-271; Mauranen 1999, 261; Viikki 1973, 382)

Yllä olevassa Kuninkaankartaston otteessa 1780-luvulta näkyy Lemmettyjärven ja Narvan välillä (Linnamaassa) ojia ja puroja, mutta polut ja tiet puuttuvat. Polkuja ei ole viitsitty etsiä ja merkitä, koska niiden sotilaallinen ja hallinnollinen merkitys oli vähäinen. Kaiken lisäksi metsät olivat täynnä sinne tänne risteileviä polkuja, mikä ilmenee mm. Kalmbergin kartastosta vuodelta 1855. Polkuja käyttivät metsästäjät ja torppariperheet, joita alkoi ilmestyä eri puolille pitäjää 1700-luvun puolivälin jälkeen.

Myös Lemmetyn pohjoispuolella olevat korkeahkot vuoret on jätetty kartasta pois. Hällströmin karttaan vuodelta 1799 ei ole merkitty muita teitä kuin Narvanmatkantie.

Yllättäen kuitenkin Kuninkaankartastossa on selvä polku tai talvitie, joka alkaa Krääkkiön Ruokojärveltä ja jatkuu Ameen- ja Pynnäjärvien kautta Liitsolaan asti. Tätä reittiä Juho Kurjen sekä melko vilkkaan Narva-Turku -liikenteen on täytynyt käyttää. Kauppiaita tuli syksyisin myös Narvan markkinoille, ja jotakin polkua myöten he toivat runsaat kauppatavaransa Ruokojärveltä Narvaan. Kauppiaat tuskin tyytyivät pelkkään ratsuun ja ratsupolkuun, vaan käyttivät ajankohdasta riippuen rekiä ja rattaita.

Mistä polulle voisi päästä?

Lemmetynpolku on pääosiltaan ajat sitten kadonnut tuoreemman kulttuurin alle, mutta joitakin jälkiä siitä on löydettävissä. Narvan ja Linnamaan väliseltä Myllytieltä erkanee Tuulensuontie, joka vie Eskolan kulmalle. Tämä tie on jo vanhan polun ja myöhemmän väliaikaisen maantienkin paikalla. 

Eskolankulman Rajalan ja Mäenpään talot muodostavat risteyspaikan Lemmetynpolulle. Vuoden 1893 kartan mukaan polku tuli tänne Narvasta Pöyhölän kautta nykyisen Latomaantien paikkeilla. Kirkolta tultiin ensin Narvantietä Toivolan tiehaaraan, josta siirryttiin Tannin kautta menevälle polulle, josta osa on nyt Tuulensuon tietä. Tämä reitti on vahvin Kalmbergin kartassa alempana. Uudet tiet ja pellot peittävät vanhan polun.


Lemmetynpolun metsätaival, josta alempana on useita kuvia, alkoi Mäenpään talon (kuva yllä) eteläpuolelta kohti lounasta ja kohti Lemmettyjärveä, jonne on n. 3 kilometrin matka. Aikoinaan synkkä metsä on nyt suurelta osin hakkuualueita tai taimikoita, joissa polkua on turha etsiä. Mäenpäästä lähti myös juuri ja juuri havaittava polku etelään, Särkijärviä ja lopulta Turkua kohti. Tämä polku on ollut 1860-luvun Halkivahan tien varhainen linjaus.


Eskolankulmalta lähdettäessä joku on taiteillut kiven toisen päälle - todennäköisesti polun merkiksi. Kivisiä polun merkkejä löytyy muualtakin polun varrelta.

Kartassa vuodelta 1851 (vas) Lemmetynpolku (1) on hyvin selvä, joten polulla on ollut suuri merkitys. Polku kulkee kahden kallion sivuitse; ylempi on Sikoniitynkallio Pahapuolenvuoren pohjoispuolella. Alemmalla jyrkkäreunaisella ja kivikkoisella kalliolla ei liene nimeä. Nikkilänmaan ja Sikoniityn peltotilkut näkyvät vihertävinä läiskinä hieman ylempänä. Numerolla 2 on merkitty Lemmettyjärven vanha laskuoja ja numerolla 3 Särkijärven laskuoja, nykyinen Havatoja. Huomaa polun jatko Kivilahtijärvestä länteen ja etelään, jossa Järviönsuolle on 1851 mennessä kuokittu jo melko paljon peltoja. Muutamaa vuotta myöhemmässä kartassa (alla) polut ovat selvelmpiä.

Yllä oleva Gustaf Adolf Kalmbergin kartta vuodelta 1855 perustunee samaan kartoitukseen kuin vuoden 1851 kartta. Halkivahantie puuttuu edelleen, mutta polkuja on merkitty hieman lisää. Lemmetynpolku (4) haarautuu tässäkin kartassa Matskiven luona Kivijärvelle johtavaan läntiseen polkuun, Järviösuon polkuun sekä Inhajärville johtavaan eteläiseen polkuun, joka johtaa lopulta Turkuun asti. Lemmetyn torppa on numeron 5 kohdalla. Merkittävä oli myös talvitie eli Hiidentie Narvasta Pöyhölän ja Narvajärven yli Kivilahtijärvelle, josta tie kääntyi etelään, kulki Järviönsuon lävitse kohti Ameenjärveä, Pynnäjärven ylitse, Vaskiluodonsuon kaakkoispuolelta Halkivahankylään, Liitsolaan, Oriniemeen ja Punkalaitumen Talalaan ja edelleen Turkuun asti. Tämä tie saattaa olla vanhimpia Turkuun johtavia teitä. Ilmeisesti juuri tätä väylää pitkin vesilahtelaiset kulkivat Turkuun yleisimmin, sillä talvea pidettiin yleensäkin parhaana aikana matkustaa ja kuljettaa tavaroita reellä. Talvitien varrella oli useita kyliä, joissa oli joko virallisia tai epävirallisia kestikievareita.

Pienet kylät Suonpäänkulma ja Eskolankulma on merkitty numerolla 1. Linnamaassa (2) näkyy Särkijärven vanha laskuoja Havatoja. Uudesta Linnamaasta (3) johtaa polku Koivistonalhon Lähteenmäkeen. Tämän polun oli löytänyt vielä vuoden 1958 kartoittajakin ja se oli vielä 1990-luvulla tunnistettavissa metsässä. Myöhemmän haakkut ovat sen kuitenkin peittäneet.

Lemmetynpolku ja talvitie eivät olleet ainoat väylät kohti etelää. Kalmbergin kartasta näkyy selvästi, että Linnamaasta jatkui polku Särkijärvien, Inhajärvien ja Leppäkorven kautta Ruokojärven eteläreunalle ja sieltä edelleen Tuomiston kautta Viitasaarenkulmalle. Latomaantietä ei näytä vielä olleen muunlaisena kuin polkuna Kiilojärvelle, josta se todennäköisesti jatkui vielä Lemmetynpolulle asti.


Lemmetyn torpan luoteispuolella on Paimen-Taavetin niitty. Ehkä joku Taavetti on siellä joskus paimentanut hänelle uskottua karjaa. Yrjö Pallas kertoo niityn olleen ennen ojitusta karpaloita kasvava rahkasuo. Nykyään alueen kaikki niityt kasvavat metsää ja ovat suojaisia paikkoja mm. hirville ja peuroille.

Paradiisi! Näin nimesi 1980-luvun puolivälissä Helsingin sanomien toimittaja Matti Saarimäki tämän vanhan Lemmetyn torpan (alla 7), jossa vietti muutamia kesiään ja kirjoitti hauskoja juttuja paikkakunnalta. Aikaisemmin torpassa asui Kalle Järvinen. Lemmetynpolku ja Särkijärven polku kulkivat läheltä torppaa. Kuva keväältä 2007.

Yllä on Lemmetynpolku ja Halkivahan tien alkupää Pirkkalan kihlakunnan kartassa vuodelta 1878. Kartoitus lienee vanhempi, sillä vuoden 1848 kartassa polku on jo merkitty näin. Koska teitä oli vähän, polut pyrittiin kopioimaan huolellisesti. Lemmetynpolun luoteisinta päätä kannattaa tarkastella lähemmin. Maanteiden rakentaminen on aina tehnyt polut tarpeettomiksi. Näin ehkä tapahtui myös vuonna 1868 valmistuneen Narva-Halkivaha -tien yhteydessä. Vuoden 1878 kartassa Halkivahantie oli likimain valmis, mutta kartassa tien linjaus on varsin outo - onko kartassa virhe vai eikö reitti ollutkaan vielä lopullinen? Näyttäisi siltä, että Toivolan päässä onkin kuljettu vanhaa polkua, Lemmetynpolkua! Kartta tuskin on virheellinen, koska aivan alussa olevassa vuoden 1893 kartassa linjaus on sama. Etelämpänä on toinenkin eroavuus; Ruokojärvi ohitettiin itäpuolelta vielä 1893!Halkivahantien uusi linja Tannin mäkien kohdalta Havatojaan (5) on merkitty punaisilla pisteillä. Alkuperäinen tieura oli keväällä 2007 nähtävissä paikka paikoin maastossakin.

Lemmetyltä länteen lähtevä puro kulki 1848 ja 1878 vielä vanhaa reittiään Rahkakorven kautta (6). Havatoja (3) lienee kaivettu Lemmettyjärven laskuojaksi vasta myöhemmin. Kalle Järvisen Lemmetyn torppa (Jokioisten Jaanun torppa) on merkitty numerolla 7, se on siis melko lähellä vanhaa tielinjaa sekä polkua. Uusi Linnamaa on numeron 4 kohdalla.

Lemmettyjärven luoteispuolella on nykyisissä kartoissa Kiilojärvi, jonka lähellä on ollut ja on Kiilosen maatila. 1800-luvun kartoissa pienen järven nimi on kuitenkin aina Kihlajärvi. Onko kartoittaja kuullut tai lukenut väärin vai olisiko Kiilojärvi todella joskus ollut Kihlajärvi? 1780-luvun kuninkaankartastossa järvi on Kilonen.

Vielä 1878 Latomaantie oli vain polku, joka kiersi Murtomaan kautta Kiilosiin, mutta ei sen pidemmälle. Kiilosista oli polku Lemmetynpolulle (ks topografikarttaa alempana).

Halkivahantien alkupää Toivolassa lienee rakentunut vanhojen polkujen pohjalle. 1700-luvun lopun kartasta saakin asiasta selvemmän kuvan. Hurskasvuoren keskeltä (kartan oikean reunan kallio) Toivolan tiehaarasta lähti etelään päin vain ohuempi eli nykyinen tielinja. Tärkeämpi tie haarautui Narvantiestä nykyisen pysäköintialueen kohdalta eli Hurskasvuoren länsipäästä kohti etelää. Tämäkin tie on osittain yhä näkyvissä, mutta jyrkän mäen vuoksi se soveltui aikoinaan jotenkin hevosille, mutta ei enää autoille. Ihkamäen juurella reitit yhtyivät.

Ihkamäen jälkeen ei mentykään peltolaakson kautta, vaan kuljettiin Päivölän kautta vielä hieman etelään päin kohti Hakahuhtaa ja sitten metsänreunaa pitkin Tannin talon eteläpuolelta kohti Rynkiäisenmäkeä ja Korvon metsäistä niemekettä pitkin kohti nykyistä Tuulensuontietä ja Eskolankulmaa. Polku näkyy yhä Tannin eteläpuolella maastossa. Toisaalta Kalmbergin kartan (1855) mukaan polku meni Tannilta melko suoraan jo Kooninkia kohden. Näin pieniin yksityiskohtiin näin vanhoissa kartoissa ei kuitenkaan ole aina luottamista.

Eskolankulman ja Suonpäänkulman asutus oli oikeastaan vanhojen vilkasliikenteisten reittien risteyksessä eikä missään metsässä - myös Halkivahan tie kulki aluksi näiden kylien kautta! Yksi teistä johti Pöyhölän kautta Narvaan, toinen Toivolan kautta kirkkopolkuna Vesilahden kirkonkylään, eteläinen Turkuun ja läntinen Lemmetynpolkuna Tyrväälle. Rajalasta ja Mäenpäästä Turuntie jatkui etelään Kolmikurun kautta kohti vanhaa Linnamaata tai Havatojaa. Reitin tarkka kulku on kuitenkin epäselvä; maastossa on jälkiä, mutta myöhemmät urat ovat sekoittaneet niitä. Havatojan pohjoispuolella tie ehkä kulki yhdyspolun reittiä (ks. v:n 1878 karttaa).

Vanha maantielinja näkyy vielä vuoden 1920 tiekartassa ohuena viivana. Uudempi ja suorempi tielinja lienee rakennettu viimeistään 1900-luvun vaihteeseen mennessä, jolloin uuden tien varren asutuskin lisääntyi. Viimeisin uudistus tielle tehtiin 1980-luvulla.

Oikealla Lemmetynpolku keväällä 2007. Kuten kuvastakin ilmenee, polku on tässä ollut niin leveä, että sitä on voinut kulkea isommillakin koneilla - ja maastosta päätellen niin onkin tehty. Polulla on paikka paikoin tuoreitakin traktorin jälkiä.Joka tapauksessa polulla kulki jo kauan siten rekiä ja rattaita.


Pöyhölän, Narvan ja Toivolan välinen alue Kuninkaankartastossa 1780-luvulta.

Rajalan ja Mäenpään kohdalta vanha Lemmetynpolku jatkuu omaa linjaansa kuivia vuorenrinteitä pitkin kohti Lemmettyä.

Yllä osa Oskari Arosen kartasta vuodelta 1908 (väritys lisätty). Keskellä olevat tekstit ovat Kivilahden kulma, Krääkkiön kulma ja Ameen kulma. Kivijärvi on virhe, sillä se on ainakin nykyään Saastojärvi, jonka itäpuolella oleva pienempi järvi on Kivilahtijärvi. Arosen käyttämä nimi on kuitenkin myös vuoden 1848 kartassa, joten on huomioitava sekin mahdollisuus, että nimi Saastojärvi onkin nuori. Maantien linjaus on jo täysin nykyinen, mutta Lemmetynpolku alkaa likimain Kooningin kohdalta ja jatkuu Lemmetyn kautta Kivilahtijärven etelänurkkaan.

Vaikka polun linja on piirretty melko ylimalkaisesti, sen piirtäminen karttaan osoittaa, että polku oli tärkeä ja yleisesti tunnettu vielä 1900-luvun alussa. Tauno Lamminen muistaa, että polku mutkitteli synkässä luonnonvaraisessa metsässä. Polkuhan meni siitä, mistä oli helpompi kulkea, sillä harvoin sitä mitenkään suunniteltiin tai linjattiin suoraksi - aikaa oli kulkea.

Kivilahdesta länteen on piirretty ohuempi polku kohti Haamun myllyä, ja juuri tämän pitäisi olla alkuperäisen Lemmetynpolun suunta. Arosen polku jatkuu kuitenkin Halkivahan Pynnään asti; ehkä hän on katsonut tämän reitin tärkeämmäksi. Polku kaakkoon johtaa Inhajärville, ja se polku on merkitty ainakin vuoden 1910 topografikarttaan. Olisiko polku uudehko yhdyspolku uudelle maantielle? Vasemmassa yläkulmassa näkyy ylinnä Suonojärveä, sen alapuolella ja siihen yhteydessä Saastojärvi ja Kivijärvi. Narvajärvi on näiden oikealla puolella erillään. Narvajärven ohi kulkee polku Pöyhölään ja Narvaan. (kartta: Amee 1994)

Yrjö Pallas muistaa, että Sikoniityn laidalla oli runsasvetinen lähde, jossa matkalaiset helteisinä päivinä sammuttivat janonsa. Ennen oli tapana tehdä tuohesta ja oksanpätkästä juomalippi, joka sitten talletettiin jonnekin puun oksalle. Puukko kuului vakiovarusteisiin.


Eskolankulman ja Sikoniityn välissä metsä on vielä hakkaamatonta ja sammaleista. Näiltä pieniltä pätkiltä ehkä vielä voi löytää aavistuksen siitä luonnonrauhasta, jonka Yrjö Pallas ja Tauno Lamminen olivat aikoinaan löytäneet Lemmetynpolun varrelta.


Riukusiltaa tuskin olisi tehty, jos polkua ei olisi kuljettu suhteellisen nuoren ojan kaivamisenkin jälkeen.

Näkymä Nikkilänvuorelta Narvan suuntaan. Taustalla olevat metsät kuuluvat jo Lempäälään. Seitsemän kirkkoa sanotaan vuorelta nähdyn - olisiko kirkkoja aiemmin ollut nykyistä enemmän? Lemmetyn ympärillä on useita korkeita vuoria: Luukkaalanvuori 155 m, Sammakkolamminkallio 155 m, Nikkilänvuori 154 m, Seinäkallio 150 m, Jutilanvuori 145 m, Suonpäänvuori 140 m, Kipparinvuori 135 m ja Lemmetynkallio. Itse Lemmettyjärvi on n. 115 m merenpinnasta.

Yrjö Pallaksen mukaan Nikkilänvuorella asusti mahtava maakotka vielä 1950-luvulla. Ehkä senkin vuoksi jyrkkärinteistä vuorta pidettiin pelottavana. Maakotkan pesä oli vuosikymmeniä vanhassa männyssä, jonka alle kertyi aina pienriistan luita. Tulipa kotka joskus reviiriään tarkastamaan talvisinkin Pallaksen tehdessä metsätöitä. Kotka laskeutui suureen kuuseen; tuli ja lähti äänettömästi. Kotkat ovat menneet, mutta huuhkaja sentään kuulunee nykyisiin asukkaisiin.

Pertti Virtaranta taltioi vuonna 1856 syntyneen Heikki Rajalan kertomuksen siitä kun hän oli isänsä kanssa kalassa Lemmetyllä. Miehet tekivät kopin sateiseen metsään Nikkilänvuoren alapuolelle ja sytyttivät nuotion. Yöllä isä havaitsi, että punaraitaiseen hameeseen ja valkoiseen paitaan pukeutunut nainen tuli korjaamaan nuotiota. Isä herätti pojan katsomaan ja tämä lähti nuotiolle. Nainen haihtui saman tien. Heikki Rajalan mukaan kyseessä oli metsän haltija. (Virtaranta 1947, 319) Jos kertomuksessa kaikesta huolimatta on perää, kyseessähän saattoi olla vilkasliikenteisen Lemmetynpolun satunnainen yökulkija, joka pelästyi miehiä.

Kartassa 1950-luvulta (yllä) polku näkyy selvästi Sikoniityn kulmasta vasemmalle alas. Yrjö Pallaksen mukaan sekä Sikoniitty että Nikkilänmaa ovat olleet aikoinaan suota. 1800-luvun alkupuolen kartoissa näkyy jo näillä kohdin pienet peltotilkut, joten osa soista lienee raivattu pelloksi jo melko varhain. Vuosisadan loppupuolelta alkaen peltojen koko kartoilla alkaa kasvaa; soita on kuivattu ja raivattu pelloiksi. Metsistä osa oli valtionmetsää ennen uusjakoa. Aiemmin polkuja tekivät metsään myös metsissä yleisesti laidunnetut lehmät, vuohet, lampaat ja hevoset.

Sikoniitystä Mäenpäähän johtavaa selvää polkua kaikki kartoittajat eivät ole huomanneet; se näkyy vain vuoden 1980 karttalehdellä! Merkintä polusta etelään päin päättyy kartan alareunaan, mikä sekin vaikuttaisi polun hukkumiselta kartoittajalta. Oikealla on vuoden 1980 kartta, josta ilmenee, että polkua kohden on alettu rakentamaan metsäautotietä. Kartassa näkyvä puolen kilometrin pätkä on saanut vuoteen 2007 mennessä vielä n. 300 metriä lisää Pahapuolenvuoren pohjoispuolelle. Uusi tie ja polku eivät tarkemmin katsottuna kulje samaa linjaa, sillä Lemmetynpolku ei tule Paimen-Taavetin niitylle asti, vaan näyttää jatkavan länteen. Uusissa kartoissa polun jatko tosin on taas kadoksissa. 

Vain 1900-luvun alkupuolen topografikartta kertoo polun reitin Kiilosen Mäkelästä Rajalaan asti, siis myös Lemmettyjärven pohjoispuolisen osuuden. Ellei polkua tiedä hakea tietystä paikasta, sitä on hyvin vaikea löytää. Yllä olevaan karttaan on lisätty vihreitä pisteitä polun yläpuolelle. Oikeasta yläkulmasta eli Nikkilänmaan läheltä polun reitti kulkee likimain Pöyhölän ja Narvan  kylärajan tuntumassa lounaaseen. Uudemmissa kartoissa kyläraja näyttäisi olevan hieman pohjoisempana. Nikkilänvuori jää 200 metrin päähän pohjoiseen. Jatkoa tarkastellaan jäljempänä.

Järven pohjoisosasta näyttää menneen polku (sinisiä pisteitä) myös Lastusen sotamies Lustin torpalle Narvajärven eteläpuolelle. 1800-luvun karttojen mukaan Lemmetynpolku meni aluksi juuri Narvajärven suuntaan, joten eteläisempi linja lienee uusi oikopolku ja vanha polku on jäänyt pois käytöstä.


Sikoniityn pellon kulmasta polku sukeltaa itään päin pimeähköön metsään ja kohti Eskolankulmaa.


Vuoden 1980 kartassa näkyvät sekä polku että metsätie, joka on vähitellen saanut lisää mittaa.


Sikoniityn kallion rinteillä polkua on tuettu peräti kivillä, mikä lienee suhteellisen nuori korjaus ja oletettavasti tehty puunajon tarpeisiin. Näin leveä akseliväli kuulunee metsätraktorille.

Näillä Sikoniityn kallion rinteillä ja varmaan myös muiden läheisten vuorialueiden rinteillä oli Yrjö Pallaksen mukaan hyviä puolukkapaikkoja - nykyään kuitenkin vain risuja. Ei löydy Tauno Lammisenkaan muistamaa kuivien mäntykankaiden neulasten tuoksua. Ehkä suopursun kirpeän tuoksun voi vielä aistia jonkun huonosti ojitetun rämeikön laidassa. Hiljaisuus taas on kadonnut kaiken aikaa taivaalla lentävien pitkän matkan suihkukoneiden matalaan meluun.

Niin, tänne Nikkilänvuoren eteläpuolelle polku karttojen mukaan jatkuu. Lemmettyjärvi on noin kilometrin päässä tästä kuvan vasemman reunan metsikön takana. Niin kuin näkyy, nykyajan tehometsätalous on varmin polkujen hävittäjä. Pienen etsiskelyn perusteella polku näyttäisi kulkeneen kuvan oikeanpuoleista reunaa melko suoraan kohti pientä nyppylää. Oikealla olevan kuvan kivet sijaitsevat nyppylälle tultaessa hakkuualueen tuolla reunalla.

Kulumajälkien perusteella tässä lienee joskus kulkenut polku. Yrjö Pallaksen mukaan jossakin näillä main, siis rinteellä ennen Lemmettyä on sijainnut Liisan ja Kaisan kivet. Olisivatko ne nämä? Kuvauksen mukaan kivet ovat polun molemmin puolin ja metri välissä. Kivillä on hengähdetty, niille on laskettu kontti - tai vainajan arkku. Tämähän oli kirkkopolku!

Yrjö Pallaksen mukaan polku jatkui Paimen-Taavetin niityltä kivistä mäkeä alas Kolkkalan kolulle, jossa on iso kolahteleva kivi. Kolukon syrjässä pitäisi olla suurten kivien välissä Läyskälän lähde, josta jälleen matkalaiset ovat juoneet tuohilipillä vettä. Mistä Läyskälä-nimi juontuu, sitä ei tiedetä. Polku kulki sitten puolisen kilometriä Lemmettyjärven rantaa. Keskellä synkkiä metsiä sijaitseva ja kirkasvetinen Lemmettyjärvi on joka tapauksessa ollut hyvä välietappi.

Kalle Lastunen Narvajärven rannalta on tehnyt muistiinpanoja henkilöltä, joka oli kuollut nälkään vuonna 1867. Näiden tarinoiden mukaan Lemmetyllä oli ollut vielä 1700-luvun alkupuolella suuri monihaarainen puu, jossa asui erämaan ihmisten avioliittoja sitonut Lemmenjumala. Arajärvi on ottanut Lastusen tarinan Vesilahden historiakirjaan. (Arajärvi 1950, 32).

Saman tarinan oli kuullut myös Yrjö Pallas, jonka saunamökki on sijainnut lähellä muinaisen puun sijaintipaikkaa. Suuressa monihaaraisessa koivussa asusti koivunhenki, joka oli lemmenjumala. Sille rakastuneet toivat uhrilahjojaan, jotta lemmenjumala hoitelisi avioliitot onnellisiksi ja kestäviksi.

Pallas muisti toisenlainenkin tarinan: "Järven rannassa, hyvin suuressa monihaaraisessa koivussa asui Lempo, järven haltija. Tämä oli ankara ja paha henki , jota kala- ja metsämiehet lepyttivät viemällä uhreja luonnon ja metsän antimista koivun juurelle." (Pallas 1999) Lempo lienee ollut yleisempikin jumalolento, koska myös Lempäälän merkittävin jumala on ollut Lempoisten Lempo. Juha Kuisman tutkimuksen mukaan lempo-sanan merkitykset liittyvät useimmiten tuleen ja lempeen. On myös mahdollista tulkita sana tulipalloksi ja jopa meteoriksi. (Kuisma 2002) Toisaalta Lempo tunnetaan myös jumalana, joka ampui sairauksia aiheuttavia nuolia ihmisiin. (Majamaa 1991, 22-40)

Tauno Lammiselle polku liittyi myös metsästyksen harrastukseen. Rehevä metsä tarjosi ravintoa etenkin kanalinnuille, joita riitti suuriksi parviksi asti. Hirvi ja uudistulokas peura ovat myös kuuluneet näihin metsiin.


Lemmettyjärveä Seinäkalliolta pohjoisen suuntaan vuonna 1977. Kuten kuvastakin ilmenee, järvi on hyvin kirkasvetinen ja selväreunainen. Ympäristöstä päätellen järvi on valtava halkeama peruskalliossa. Järven vesi on ollut jatkuvasti laadultaan erinomaista (viimeksi tutkittu 2002). Järven kokonaissyvyys on peräti 13,5 m. Ympärillä ei ole soita, joista humusta kulkeutuisi järvelle toisin kuin esim. läheisten Kivilahtijärven ja Särkijärvien kohdalla. Vuonna 1977 järveä ympäröivät metsät olivat vielä pääosin hakkaamattomia ja hyviä puolukkamaita.

Nykyisin järvellä on toistakymmentä kesäasuntoa ja ympärillä suuria hakkuuaukeita. Niin ihmisten kuin peurojenkin sirottelemia polkuja löytyy riittävästi marjastukseen, sienestykseen ja samoiluun. Ympäröivä maasto on vaarallisen louhikkoista ja ilman karttaa ja kompassia alueelle ei pidä mennä.


Topografikartta 1900-luvun alusta


Pitäjänkartta vuodelta 1927. Huomaa polku Pourulta länteen.


Peruskartta 1950-luvulta - polkua ei ole enää merkitty karttaan.

Topografikartasta näkyy pienen etsiskelyn jälkeen, että polku kulki Lemmetynkallion (Lk) pohjoispuolella ja jatkoi kohti Mäkelän (M) Peräkorpea (P). Joitakin jäänteitä polusta oli löydettävissä Lemmetynkallion luoteispuolella maastossa. Vuoden 1927 kartta samoin kuin mikään myöhempikään kartta ei tätä reittiä enää tunne. 1950-luvulta lähtien kartoissa ja maastossa on muutamia pieniä polkuja Lemmetynkallion yli, mikä viittaa siihen, että kyläläiset ovat korvanneet alkuperäisen polun esim. uimamatkojen poluilla.

Sekä topografikartassa että vuoden 1927 pitäjänkartassa  polku jatkuu tienä Mäkelästä (M) ensin Pouruun (Po) ja sieltä kohti Pourun peltotilkkua ja edelleen Jokirantaan Kivilahtijärven kaakkoiskulmaan. Tämä puuttuu kartoista vuoden 1927 jälkeen, mutta maastosta polku löytyi hyvin selvänä ainakin Pourun tilan peltotilkulta Jokirantaan asti. Tämä lieneekin Lemmetynpolun alkuperäinen reitti. Mäkelästä ja Pourusta pohjoiseen ja etelään johtavat tiet ovat molemmat myöhäisiä teitä.

Topografikarttaan on merkitty polut Latomaantielle sekä Mäkelästä että Pourulta.1950-luvun karttaan on merkitty enää Mäkelän polku ja Pourulta Jokirantaan kulkenut polku on kadonnut. Ehkä kartoittaja ei sitä löytänyt. Myöhemmistä kartoista puuttuvat molemmat! Molemmat polut kuitenkin löytyivät maastosta selvästi vuonna 2007. Mahdollisesti molempia polkuja on käytetty 1900-luvun loppupuolelle asti riippuen siitä, minne matka on johtanut.

Kaitaalta pohjoiseen suuntautuvaa tie tai polku on ainakin Kuninkaankartastossa varsin lyhyt ja mitätön. Se tuskin on ollut kovin vanhojen Turunteiden perustana. Polku on joka tapauksessa perustana nykyiselle Latomaantielle, joka kulkee Narvasta Pöyhölän, Latomaan ja Kivilahden kautta Krääkkiöön.

   

Vasemmanpuoleinen selvärakenteinen ja vanhalta vaikuttava polku löytyi Lemmetynkallion pohjoispuolelta.

Oikeanpuoleinen sammalmetsää kulkeva leveä polku Jokirannan ja Pourun peltotilkun välillä lienee myös hyvin vanha ja henkii ikivanhaa rauhaa.

Seuraava metsän puhtaaksi hakkuu pyyhkii molemmat polut jäljettömiin. Jos polut merkittäisiin ja osittain jopa suojeltaisiin, ne voisivat säilyä vuosisatojen ajan, jolloin uudempienkin aikojen ihminen saisi kokea millaista matkanteko on metsäpolulla. Metsänhakkuiden jälkeen polku katoaa aina vuosikymmeniksi, mutta on kai olemassa sellainenkin mahdollisuus, että polku jossakin määrin paljastuu uudelleen risujen lahottua ja aluskasvillisuuden vähennyttyä. Polku on joka tapauksessa tehnyt suhteellisen pysyvän uran maaperään ja etsiytynyt jo aikoinaan helposti kuljettaville reiteille. Myös peurat ylläpitävät omalla tavallaan polustoa.


Pouru eli Kiilonen sekä oikeanpuoleisen kuvan Mäkelä ovat olleet 1800-luvun alusta alkaen polulla kulkijoiden etappipaikkoja. Molemmat tilat ovat olleet Narvan talojen torppia, mutta eivät mitään pikkutorppia. Mäkelän pinta-ala on ollut yli 40 ha ja Pourun (Grönholm) yli 60 ha.


Tehomaataloudelle vanhat torpat ovat käyneet pieniksi. Maita toki viljellään, mutta etenkin Kivalahden seuduilla ennen niin tärkeällä sijalla ollut karjatalous on loppunut.

Matskivi

Vuoden 1855 Kalmbergin kartta näyttää selvimmin reitit Lemmettyjärveltä Kivilahteen (Matskivi), Haamun myllylle (kartan vasen reuna) sekä etelään. Lemmetyltä polku kääntyy ensin luoteeseen kohti Narvajärveä kuten muissakin 1800-luvun kartoissa. Matskivestä etelään lähtevä reitti kulki aluksi ehkä nykyisen maantien paikalla. Polun itähaara ylitti Järviönsuonojan ja ohitti ehkä Kaironvuoren luoteispuolelta (Valama) ja jatkoi kohti Heinälahtea ja Leppäkorpea Ruokojärven itäpuolella. Läntinen haara johti kohti Löyttynkulmaa (Karhola, Vuorela, Jaakkola, Mantila, Ali-Löytty, Töyräskorpi). Kuuluisa talvitie Turkuun näkyy yllä Kivilahtijärvessä kaksoiskatkoviivoina. Tie kulki Järviönsuonojan vartta Krääkkiöön asti.


Lemmetynpolku kulkee pitkiä matkoja asumattomia metsätaipaleita. Polun keskivaiheilla on kuitenkin Kivilahden laaja torpparialue Mäkelästä Perälään, joten parin kilometrin matkalla on ollut sekä nähtävää että kuultavaa. Muuan tärkeä lisä torppien tuloihin on ollut tervanpoltto. Lähes joka torpassa oli 1900-luvun vaihteessa tervahauta, joko suurempi tai pienempi. Yllä oleva tervahaudan jäänne sijaitsee Pourulta Kivilahteen tulevan polun varrella lähellä Latomaantietä. Tervahaudan kivivallin päälle kasvanut kuusi lienee 50-60 vuotta vanha, joten tervaa tuskin haudassa on aivan viime vuosikymmeninä poltettu.


Länteen kuljettaessa polku haarautui nykyisestä tiestä Korkeakallion (1) kohdalla, mutta polkua ei ole merkitty karttoihin 1950-luvulta lähtien. Alueen rikkoo nykyään pari metsäautotietä Saastojärven etelärantaan.

Alkuperäinen Lemmetynpolku (Lp) kulki kaukana Saastojärven eteläpuolella. Polku lienee lähtenyt Kivilahdesta ensin Koivistoon ja Perälään ja sieltä kohti Korkeakalliota (vihreä 1). Nykyinen Kangasniementie lienee osittain polun paikalla. Sitten kuljettiin n. 2 kilometrin metsätaival kohti kuuluisaa Haamun myllyä.

Yhdyspolkuja Lemmetynpolulle tuli Kalliosta (2) ja Kangasniemeltä (3). Näistä poluista saattaisi myös löytyä jälkiä. Tähän 1920-luvun karttaan ei ole merkitty rantapolkuja, jotka näkyvät alempana topografikartassa Perälän ja Haamun välillä.

  
Kartan mukaan metsätraktorin tekemä uusi reitti näyttäisi olevan Korkeakallion (1) lounaisosassa vanhan polun päällä. Jälki on selvä mutta varsin rosoinen, ja päässyt uusimpiin karttoihin.

Kun "funktionalistinen" tie loppuu, vanha Lemmetynpolku (oik.) paljastunee hetkeksi - ihmisille ja peuroille huomattavasti ystävällisempänä. Tehometsätaloudelle ei näytä olevan toistaiseksi vaihtoehtoja - metsä on vain puupelto. Polun reitti onnistuu maineensa mukaisesti välttämään soiset kohdat.

 
Tästä olisi Haamun myllylle vielä kilometri! Metsätraktorit ja peurat hävittävät vanhojen polkujen uomia. Kumpikin tosin pyrkii käyttämään vanhoja pohjia, jos se suinkin vaan on mahdollista, mutta kumpikin luo lisäksi omia suuntiaan pelkästään omiin tarkoituksiinsa. Hiihtäjille on myös tuttua, miten peurat käyttävät ja sotkevat latuja. Polunkäyttäjän logiikan kannalta niin peurojen kuin traktorienkin polut risteilevät sinne tänne ja haarautuvat yllättäen.

1900-luvun alkupuolen topografikartasta ilmenee, että eteläisemmän eli varsinaisen Lemmetynpolun (1) lisäksi oli olemassa myös rantaa hieman lähempänä kulkenut polku (2), ehkä oikopolku, josta haarautui myös polku Punakallionlahdelle (3). Lahteen näyttäisi johtaneen myös talvitie (4) tai kärrytie Punakalliosta Korkeakallion luoteispuolta. Vain tämä ura näkyy 1950-luvun kartassa. Kangasniemestä on rakennettu uudehko metsäautotie Punakallionlahteen ja siitä vielä puolisen kilometriä eteenkin päin. Metsien hakkuiden vuoksi vanhat polunpohjat hukkuvat nyt tuon tuostakin, mutta aivan rannasta löytyi muita vanhoilta vaikuttavia polkuja, joita karttoihin ei ole merkitty. Toisaalta kaikkia järviä on aina kiertänyt polku. Topografikartan mukaan kumpikin pitkistä pääpoluista johti Perälään ja Kaitaalle.

Näkymä nykyään jo rannoiltaan soistuneen Saastojärven länsiosaan Isokallion ja Punakallionlahden väliltä. Kalliolle pääsee nykyään  metsäautotietä Haapaniemestä. Hirvien jälkiä oli hyvin runsaasti kuvauskohdan ympäristössä (2007). Järvi lienee ollut aikanaan kalainen, vaikka kokonaissyvyys on vain 1,4 m. Kurjille ja joutsenille löytyy hyviä pesäpaikkoja. Susiakin alueella oli joskus yleisesti.

Kaikki vuoden 1927 karttaan merkityt reitit ovat lähinnä vain polkuja tai korkeintaan kärrypolkuja. Niitä on kuljettu kävellen tai ratsain. Joskus hevonen veti purilaita tai pieniä keikkuvia kärryjä. Talvella luonnollisesti sukset ja reki olivat hyvin käyttökelpoisia. Tärkeä väestöä yhdistävä seikka oli se, että tiiviitä sukulaisuuksia oli koko matkan Kiilosesta Lantulaan asti. Lampijärven länsipuolelle pitäjänrajan tuntumaan on vanhoissa kartoissa merkitty myös metsänvartijan asumus (M).

Tärkeitä polkuja Haamun myllyn (H, kartan oikeassa reunassa) ympäristössä on ollut niin runsaasti, että varsinaisen Lemmetynpolun voisi katsoa päättyneen Haamuun. Myös Kalmbergin kartassa ja vuoden 1878 kartassa polkumerkinnät lakkaavat Haamun myllylle. Tosin vuoden 1893 kartassa polku näyttäisi jatkuneen Vormistoon ja Syrjään. Polku Haamulta etelään johtaa Suoniemeen, Kangasniemeen, Kallioon ja lopulta Töyräskorpeen. Vormistosta on päässyt ja pääsee uusien karttojen mukaan edelleenkin lounaiseen Perälään ja Haapaniemeen, jotka ovat eteläistä Rautaniemeä. Polku Kivelään on merkitty 1950-luvulle asti.

Vesa Haapaniemen muistin mukaan Haamusta (H) kuljettiin luoteeseen Lampiselle Lampisen suvitietä Lampijärven koillisreunaa. Polku, joka oli kartassa vielä 1950-luvulla, on nyt osittain metsäautotien alla. Polku jatkui (nyt maantienä) Lampiselta Hyyhösen ja Kursin kautta kohti Saarijärven, Kivijärven ja Ekojärven vanhoja kyliä. Nämä kylät olivat polun pitkämatkalaisten päätavoitteita. Ehkä vasta 1920-luvulla sinne päästiin myös Vormiston kautta.

Kivijärven ja Ekojärven asutuksen tiedetään syntyneen Isonvihan aikana, jolloin alueen ensimmäiset asukkaat olivat sotilaita. Lemmetynpolun läntisin osuus lienee sen vuoksi syntynyt aikaisintaan 1700-luvun alussa.

Veden kertymäalue Lampijärven ympäristössä on ollut ehkä riittävä jalkamyllylle mutta ratasmyllylle liian pieni. Toukokuun puolivälissä 2007 virtaus oli tuskin havaittava. Patoamalla oikein saatiin vähäinenkin virtaus hyödynnettyä. Muita vanhoja myllyjä ovat olleet Lanajoen myllyt ja Huhkamonkolun mylly.

Vesimyllyjä Haamun alueella on ollut useita. Vanhin tai vanhimmat ovat ehkä olleet jalkamyllyjä, mutta joskus vuoden 1870 vaiheilla rakennettiin Haamun ratasmylly. Se sijaitsi paikalla, josta vasemmalla oleva kuva on otettu eli Saunasuontien ja joen risteyksessä, vanhan tontin sillan tuntumassa. Tämä mylly oli kuuluisa Haamun lahkomylly, josta laulettiin Rämsöön Siltalassa asustelleen Suutarin Manun tekemää myllyviisua. August Kaitaa muisti 1946, että lahkomyllyn seinässä oli vuonna 1873 vanhaa myllyä puoltava seinäkirjoitus: Kyllä se vanha myllykin hyvä olis ollu... (SKS Kärki 2825) Tämän perusteella ratasmyllyä on edeltänyt paremmin toimiva mylly, joka sinä tapauksessa lienee ollut jalkamylly.

Ratasmyllyn loppua kukaan ei muista, mutta 1900-luvun alussa Kalle Haapaniemi rakensi hieman alemmaksi sekä asuintalonsa että uuden myllyn kuvan taustalla olevan padon kohdalle. Tämän myllyn Martti Haapaniemi purki joskus 1970-luvulla. 

Lemmetynpolun käyttäjät asustivat pääasiassa polun lähistöllä ja käyttivät sitä sikäli kuin siitä oli hyötyä. Polun mahdollisesti loivat 1700-luvulla Saastojärven, Kivijärven ja Ekojärven kulmien asukkaat käydessään Vesilahden kirkossa ja vieraillessaan sukulaisten luona Vesilahdessa. Polku oli arkinen väylä muualle. Narvan seudun asukkaille se oli eteläinen reitti Kivilahteen, Saastoon ja Tyrväälle ja jatkoyhteyksinä etelään Turkuun asti. Myös Vammalaan matkattiin, mutta silloin piti löytää polku Narvanmatkantielle.

Pääasiassa Lemmetynpolusta on enää jäljellä vain historiaa, joka esiintyy asiakirjoissa ja vanhoissa kartoissa. Tehokas ja funktionaalinen maan ja metsien käyttö on peittänyt ja tulee peittämään kaiken vanhan alleen. Luonto kokonaisuudessaan on muuttunut teolliseksi raaka-aineeksi. Tosin luonto itsekin hitaasti muuttuu. Maastosta voi hyvällä onnella löytyä vanhan kulttuurin jäänteitä, mutta pitää tietää mitä etsiä ja mistä. Neuvoksi sanottakoon, että katso painumia, kasveja, eläinten reittejä, kivien sammalistoa ja kulumia, vanhoja risuja ja puun runkoja.

Kuten edellä olevista kartoista ilmenee, polkuja on ollut lukemattomia muitakin, mutta Lemmetynpolku oli näistä kuuluisin. Uudet asfalttitiet ja lukuisat metsäautotiet tarjoavat nopeammat kiitotiet. Näiltä teiltä kuitenkin puuttuu se rauha, jonka Lemmetynpolulla voi kuvitella aikoinaan olleen. 

© Yrjö Punkari, 2004-2016. Kuvat pääosin vuodelta 2007 ellei toisin mainittu.
Kartat: Maanmittaushallituksen karttoja eri aikakausilta.

Lähteitä:

Ajo Reino: Tampereen liikennealue. Kansantaloudellisia tutkimuksia XIII, Kansantaloudellinen yhdistys, 1944.
Alanen Timo, Kepsu Saulo (toim.):
Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805, SKS,1989.
Amee Anneli: Ameen ja Annalan suvut.1994.
Arajärvi Kirsti: Vesilahden historia, 1950.
Gottlund Carl Axel: Några historiska notiser om den i Finland fordom så celebra familjen Kurck. Finlands allmänna tidning, 1862; nrot 148-162.

Hakuni, Nopola, Kahiluoto, Poukka
(toim.): Vesilahti 1346-1946. Vesilahti, 1946.
Heiskanen Jari: Kulttuuriympäristö tutuksi  - hanke. Vesilahden kunta, 2003.
Honka-Hallila Helena (toim.): Esa ja Anna. 1997.
Honka-Hallila Helena (toim.): Vesilahti 1346-1996.
Jokipii Mauno: Satakunnan historia IV: Satakunnan talouselämä uuden ajan alusta isoonvihaan. Satakunnan Maakuntaliitto r.y., 1974.
Kuisma Juha: Lemmon arvoitus. Lempäälä-Seura ry, 1999.
Lastunen Kalle: Muistitietoja SKS:n kansanrunousarkistossa. KT 1936, 133.
Lamminen Tauno: Muistelmia Lemmetynpolusta (käsikirjoitus 2004).
Lähteenoja Aina: Suur-Huittisten pitäjän historia vuoteen 1639. Suur-Huittisten pitäjät, 1949.
Maajoki Väinö: Luettelo Vesilahden pitäjän kiinteistä muinaisjäännöksistä. Museovirasto 1939.
Majamaa Raija (toim.): Elias Lönnrotin valitut teokset 3. SKS, 1991.
Mauranen Tapani (toim.): Maata, jäätä, kulkijoita. Tielaitos, Edita, 1999.
Pallas Yrjö: Metsäpolku. Kaapelin kaikuja 1/99 (Kaapelin sukuseuran lehti), 1999.
Pirkanmaan ympäristökeskus: Vesilahden kunnan järvien vedenlaatu. http://www.kvvy.fi/cgi-bin/tietosivu_vesilahti.pl?sivu=paasivu.html [luettu 19.5.2007]
Strang Jan, Harju Erkki-Sakari
(toim.): Suomen karttakirja 1799. Genimap, 2005.
Viikki Raimo: Suur-Huittisten historia II. Suur-Huittisten kunnat, 1973.
Virtaranta Pertti: Vanha kansa muistelee. WSOY, 1947.

Tietoja on saatu monilta aluetta tuntevilta ihmisiltä: Tauno Lamminen, Reino Linnamaa, Terttu Punkari, Eino Formisto, Vesa Haapaniemi ja Tapio Aaltonen.
Haastattelu:
Jalmari Ahti 1974/Erkki Ala-Könni
Lehtitietoja: Lempäälän-Vesilahden Sanomat 26.3.1964, 27.11.1969.
Karttoja eri vuosikymmeniltä ja -sadoilta.