Huhkamonkolu

Huhkamonkolu - salaperäinen myllykolu Toivolassa

Myllyjä maaseudulla on ollut entisaikaan kaikkialla siellä, missä on ollut puroja tai missä purojen puuttuessa on tuullut riittävästi. Vesilahden Toivolan Huhkamonkolussa on ollut pieni jalkamylly, josta nykyisin ei ole oikeastaan enää mitään jäljellä. Mylly ei kuitenkaan ollut aivan tavallinen mylly, sillä siihen ja sen omistajiin kietoutuu monenlaisia tarinoita ja historiaa.

Koska myllyt olivat ennen tärkeimpiä yhteisöllisiä yrityksiä, niihin kohdistui paljon huomiota. Niissä myös isännät ja rengit vuoroa odotellessaan ehtivät vaihtaa kuulumisia.

Myllyistä kiinnostuneille lisää myllyhistoriaa tästä linkistä.

Huhkamonkolu sijaitsee Vesilahden Toivolassa, kolmisen kilometriä ennen Narvan kylää. Yllä olevat kartat ovat vuosilta 1878, 1909 ja 1958 ja esittävät Toivolan lampeen Isosta Mälittyjärvestä laskevan ojan. Sekä lampi että oja on mainittu Pirkanmaan ympäristökeskuksen toimenpideohjelmassa 2008. Aluetta pidetään merkittävänä niin linnustollisesti, kasvistollisesti kuin vesistön suojelunkin kannalta. Merkillinen Huhkamonkolu sijaitsee kahden kallioalueen välissä karttojen keskivaiheilla. Keskimmäinen kartta on venäläisten tekemä topografikartta vuodelta 1909.

Ensin pitäisi löytää 1900-luvun alkupuolella hajotetun Huhkamon myllyn paikka. Makkaralhonojaksi sanottu puro alkaa parin kilometrin päästä Isosta Mälittyjärvestä. Oja kulkee peltoaukeiden lävitse ja jatkuu syvempänä ojana synkähkössä ja kasvustoltaan rehevässä metsässä kohti Huhkamonkolua. Makkaralho oli 1900-luvun alussa Kostialan Alisen torppa, jonka Koivistalho osti.
Väinö Ärölä (1907- 2001) kertoi vuonna 1997, että Huhkamon mylly sijaitsi kosken niskalla eli varsinaisen kolukon yläpuolella. Vaikka puroa on myös perattu, yläjuoksulta löytyy sellaisiakin kivi- ja maakasoja, jotka voivat liittyä myllyyn tai sen purkamiseen (kuva oikealla). Alempana kaikki kivikot ovat hyvin luonnontilaisia.

Jalkamylly ei tarvitse toimiakseen kovin suurta puroa, mutta veden riittävyys ja tasainen saanti on yleensä turvattu myllylammella. Sellaisena on voinut toimia yläosan pitkä ja syvä oja (ylin kuva). Mäki myös jyrkkenee ihmisen käsittelemän kohdan jälkeen.

Joskus vanhojen myllyjen paikoilta löytyy myllynkivien kappaleita, metalliesineitä tai puurakenteiden jäännöksiä, mutta sellaisia ei löydy Huhkamosta. August Nieminen (s. 1889) on muistanut, että 1900-luvun alkupuolella hajotettu mylly olisi siirretty Kalle ja Johanna Koskisen pirtiksi (Ärölän torppa; Koskela?, Vastamäki?).
Myllyyn oli päästävä hevoskärryillä, koska viljoja ja jauhoja kukaan tuskin kantoi selässään. Jonkinlainen vanha tie on siis löydyttävä. Sellainen löytyy maastosta ja näkyy myös vuoden 1958 kartassa. Kärrytie tulee alhaalta Koskelasta ylös Makkaralhon pellolle. Maastossa kärrytiestä erkanee lisäksi reitti myllyn tuntumaan. Myllyssä kävijöiden lisäksi kärrytie lienee ollut Lehtiniemen, Jakovuoren, Makkaralhon ja Kankaisen väen oikotie Toivolaan.

Myllyn tehokkuudesta kertoo Väinö Ärölän isän Esaias Ärölän (1876-1959) myllymatka joskus 1880-luvun lopulla. Esan oli määrä jauhattaa lajittelujätettä Huhkamossa ja olikin kokenut siellä elämänsä pisimmän päivän. Huonolaatuiset jyvät eivät menneet kivien väliin ellei niitä koko ajan sohinut sinne tikulla

Jalkamylly toimii vain yhden vesirattaan ja siihen kiinnitetyn pystysuoran akselin varassa. Alimmainen myllynkivi on kiinteä, mutta yläkivi pyörii pystysuorassa akselissa, jonka etäisyyttä alakiveen voidaan säätää. Jyvät jauhaantuvat kivien välissä ja jauho kulkeutuu reunoilta puista tuuttia myöten säkkiin.

Alempana Huhkamonkolu on uskomattoman kivinen ja puron ympäristön kivet voimakkaasti sammaloituneita. On pientä ja suurta kiveä. Lisäksi voimakas kasvillisuus peittää kaiken alleen. Sammaleiset ja kosteat kivet ovat ilkeän liukkaita!

Mistä moinen kivisyys? Jääkauden paksu jääpeite on kuljettanut kahden kallioalueen väliseen solaan valtavan määrän kiviä. Vesi on sitten 8000 vuoden aikana huuhtonut irtaimen maan alemmaksi kohti Toivolanlammea, joka todella onkin madaltunut ja soistunut laskuojan tuntumassa.

Itse nimi Huhkamo tuo mieleen huuhkaja-linnun, joka viihtyy juuri tällaisissa synkissä kallioisissa metsissä. Huhkamo tunnetaan myös hieman harvinaisena sukunimenä. Nimi voi tulla myös havupuista kaadettua kaskea tarkoittavasta nimestä huhta. Huittisissa on Huhtamon kylä.

Huhkamon myllyyn liittyy mielenkiintoisella tavalla kilometrin päässä sijainnut Mattilan torppa, jota tosin ei enää ole. Mylly oli Toivolan Ärölän, Annalan ja Mikkolan talojen mylly. Mutta kun osakkaisiin kuului myös Mattilan torppa, joku yritteliäistä Mattiloista lienee myllyn rakentanut ja toiminut siinä myllärinäkin. Oletettavasti rakentaja oli Akseli Mattila, koska hänen mainitaan rakentaneen mm. kirkonkylän kansakoulun navetan.
Mattiloiden suku lyhyesti kerrottuna on seuraavanlainen: Vesilahtelainen Henrik Henriksson (1739-1800) tuli vävyksi Narvan Weston taloon. Hänen saman niminen poikansa Henrik Henriksson (1770-1848) muutti sepäksi Viraantien varrella olevaan Weston torppaan nimeltään Sillansuu. Poika Erik (1798-1865) toimi aluksi kotitorpassaan mutta myöhemmin hyvin menestyneenä seppänä ja kauppiaana Ylämäen Halmeenmäessä. Hänellä oli 6 lasta, joista parhaiten tunnetaan Matti Eerikinpoika (s. 1829, k. ?) sekä Akseli Eerikinpoika (tai Erkinpoika; 1837-1907).
Matti Eerikinpoika toimi aluksi seppänä Toivolan Sillansuussa, jota myöhemmin alkoi kutsua Mattilaksi. Hän kuitenkin vaihtoi asuntoa veljensä Akselin kanssa ja muutti Halmeenmäkeen (Seppälä). Mattilaan sepäksi tullut yritteliäs Akseli käytti aluksi sukunimeä Ahlstedt, mutta vaihtoi sen Mattilaksi. Akselin vaimo oli Rautialan Nälkäniemessä sijaitsevan Mäkelän torpan Vilhelmiina Juhontytär (1838-1925), joka toimi mm. pitäjänkokkina. Tytär Emilia Josefiina (1872-1939) avioitui naapurin Kalle Haapasen (1875-1959) kanssa.
Mattiloita ja Mattilan torppaa ei ehkä vieläkään kannattaisi mainita, ellei torpasta lähtenyttä sukua tunnettaisi erittäin hyvin esimerkiksi New Yorkin Metropolitanissa. Akselin poika oli nimeltään Oskari Albinus Mattila (1880-1968), tämän poika oli Eino, tämän poika Erkki ja tämän tytär on kuuluisa laulajatar Karita Mattila!

Heinäkuussa vettä virtaa kivien koloissa vain vähän mutta kuitenkin riittävästi. Kasvusto on erikoista ja rehevää.

Keskellä synkkää metsää sijaitseva Huhkamon mylly on kerännyt ympärilleen monen muun vastaavan myllyn tavoin kummitusjuttuja. Jauhatusvuoroa odotellessa oli aikaa keksiä, jutella ja kuunnella. Tarinat olivat tietenkin kulkevia lainoja.
Aamulehdessä 28.7.1912 kerrotaan, että pitkäperjantaiyönä piru piti Huhkamon myllyssä istuntoja muijien kanssa. Eräänkin talon emännän epäiltiin käyvän siellä villaleivisköitään punnituttamassa, joita paha vaati veroksi avustaan. Talon renki seurasi eräänä yönä, kun emäntä nousi, otti luudan ja haki vasikan. Emäntä voiteli ratsunsa ihmenesteellä ja lausui loitsun "Ylös, alas eikä mihinkään kiinni. Hui." Ja niin emäntä meni savupiipun kautta Huhkamon myllylle istuntoon. Renki yritti samaa, mutta loitsi hieman väärin ja joutui kolhittuna Huhkamoon. Myllyllä emännän leiviskät mitattiin väärällä vaa'alla liian kevyiksi, ja niin emäntä sai pedolta rangaistuksen.

Mäki jyrkkenee koko ajan alaspäin mentäessä ja muuttuu hyvin vaikeakulkuiseksi. Suurten kivien määrä lisääntyy, ja puro alkaa virrata syvällä kivien lomassa. Hieman ylempänä veden voi silloin tällöin tällöin vielä nähdä. Keväällä koko rinne on kuitenkin yhtä kuohuvaa koskea, kun kivien alla on vielä jäätä. Niinpä alhaalla olevan asumuksen nimikin on Koskela.
Lopulta puro katoaa täydellisesti n. 200 metrin matkalle maan alle ja pysyy siellä. Joissakin kohdin voi kuulla lorinaa syvältä. Veden runsaus ja ravinteet ylemmiltä pelloilta näkyvät rinteen rehevänä kasvustona; maasto tosin synkkenee. Kivikossa kulkeminen on hyvin vaarallista, sillä vesi on syövyttänyt kaiken maan alempaa kivien välistä ja pinnalla voi olla vain ohut hämäävä ruohokerros. Jalka voi sen vuoksi pudota helposti toista metriä tyhjään.
Oikealla on Toivolan ympäristöä Kuninkaankartassa 1770-luvulta. Narvan tiheä markkinakylä oli Vesilahden suurin. Toivolan talot Ärölä, Annala ja Mikkola sijaitsivat Toivolan lammesta laskevan joen varrella (punaiset pisteet). Vielä 1600-luvulla Toivola oli osa Kostialan kylää. Lampi on piirretty karttaan vielä avonaiseksi järveksi. Polku tai kärrytie Toivolasta kohti Koivistalhon niittyjä on jo olemassa. Ensimmäiset torpat saattoivat syntyä jo 1700-luvulla, mutta 1800-luvulla niitä perustettiin kymmeniä. Kartoittaja on osannut merkitä myös Huhkamonkoluun tulevat purot Ahveniston ja Mälittyjärven suunnilta. Torppia tai myllyä ei ole merkitty.

Keväisin kosken kuohut kuuluvat jopa kilometrien päähän ja houkuttavat pikkuväkeä vaarallisiin seikkailuihin. Tuskin vielä kouluikäiset Ritva Jakovuori ja Teppo Sirén keksivät 1950-luvulla soudella ylhäällä Makkaralhon ojaa vanhalla kehdolla. Ellei naapuri olisi tullut hätiin, kaveruksista olisi tullut koskenlaskijoita.
Aivan alhaalla puro luikertelee syvähkössä kanjonissa serpentiininä, rauhoittuu ja laskee lopulta lähes umpeen kasvaneeseen isohkoon Toivolan lampeen. Siitä on jälleen joki puolen kilometrin päähän Pyhäjärven Alhonlahteen. Aikoinaan Toivolan lammesta sai hyvin kaloja ja rannoilla oli kalastajien ruuhia.

Vuoden 1909 topografikarttaan on merkitty punainen asumus joen alajuoksulle lähelle Toivolan lampea. Pikkutilan nimi on ilmeisesti jo silloin ollut Koskela. Rakennuksessa pitkään asunut Hugo Mäkisen perhe muutti siihen Narvan Rajalasta ehkä joskus 1920-luvun lopulla.

© Yrjö Punkari 2009, teksti ja kuvat

Lähteitä

Alanen Timo, Kepsu Saulo (toim.): Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805, SKS,1989.

Amee Anneli: Ameen ja Annalan suvut.1994. Paljon tietoja Toivolasta ja Krääkkiöstä.

Arajärvi Kirsti: Vesilahden historia, 1950.

Honka-Hallila Helena (toim.): Esa ja Anna. Vesilahden Ärölän suvun ja talon vaiheita. Ärölän suku, 1997.

Honka-Hallila Helena (toim.): Vesilahti 1346-1996. Vesilahti, 1996.

Jakovuori Eila: Muistitietoja Huhkamon koskesta ja Huhkamonkolusta, 2009.

Koivuranta Riina: Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnitelma, Vesilahti Tuonenojan, Toivolanojan ja Naarvanjoen valuma-alueet. Pirkanmaan ympäristökeskuksen raportteja 06 / 2008.

Matinlinna Jukka: Wesilahden Narwan Weston Mattilat ja Oskar Albinus Mattilan suku 1880-1992. Jukka Matinlinna, 1993.

Nieminen August Henrik (s. 1889), Eila Jakovuoren tekemä haastattelu Koivistalhon kylän asunnoista 3.1.1963.

Ärölä Väinö (1907-2001): Myllyaiheinen haastattelu 19.1.1997 Narvan Poukalla.

Lehtiä:
Aamulehti 28.7.1912

Huhkamonkolu - salaperäinen myllykolu Toivolassa Myllyjä maaseudulla on ollut entisaikaan kaikkialla siellä, missä on ollut puroja tai missä purojen puuttuessa on tuullut riittävästi. Vesilahden Toivolan Huhkamonkolussa on ollut pieni jalkamylly, josta nykyisin ei ole oikeastaan enää mitään jäljellä. Mylly ei kuitenkaan ollut aivan tavallinen mylly, sillä siihen ja sen omistajiin kietoutuu monenlaisia tarinoita ja historiaa. Koska myllyt olivat ennen tärkeimpiä yhteisöllisiä yrityksiä, niihin kohdistui paljon huomiota. Niissä myös isännät ja rengit vuoroa odotellessaan ehtivät vaihtaa kuulumisia. Myllyistä kiinnostuneille lisää myllyhistoriaa tästä linkistä.
Huhkamonkolu sijaitsee Vesilahden Toivolassa, kolmisen kilometriä ennen Narvan kylää. Yllä olevat kartat ovat vuosilta 1878, 1909 ja 1958 ja esittävät Toivolan lampeen Isosta Mälittyjärvestä laskevan ojan. Sekä lampi että oja on mainittu Pirkanmaan ympäristökeskuksen toimenpideohjelmassa 2008. Aluetta pidetään merkittävänä niin linnustollisesti, kasvistollisesti kuin vesistön suojelunkin kannalta. Merkillinen Huhkamonkolu sijaitsee kahden kallioalueen välissä karttojen keskivaiheilla. Keskimmäinen kartta on venäläisten tekemä topografikartta vuodelta 1909.
Ensin pitäisi löytää 1900-luvun alkupuolella hajotetun Huhkamon myllyn paikka. Makkaralhonojaksi sanottu puro alkaa parin kilometrin päästä Isosta Mälittyjärvestä. Oja kulkee peltoaukeiden lävitse ja jatkuu syvempänä ojana synkähkössä ja kasvustoltaan rehevässä metsässä kohti Huhkamonkolua. Makkaralho oli 1900-luvun alussa Kostialan Alisen torppa, jonka Koivistalho osti. Väinö Ärölä (1907- 2001) kertoi vuonna 1997, että Huhkamon mylly sijaitsi kosken niskalla eli varsinaisen kolukon yläpuolella. Vaikka puroa on myös perattu, yläjuoksulta löytyy sellaisiakin kivi- ja maakasoja, jotka voivat liittyä myllyyn tai sen purkamiseen (kuva oikealla). Alempana kaikki kivikot ovat hyvin luonnontilaisia. Jalkamylly ei tarvitse toimiakseen kovin suurta puroa, mutta veden riittävyys ja tasainen saanti on yleensä turvattu myllylammella. Sellaisena on voinut toimia yläosan pitkä ja syvä oja (ylin kuva). Mäki myös jyrkkenee ihmisen käsittelemän kohdan jälkeen.
Joskus vanhojen myllyjen paikoilta löytyy myllynkivien kappaleita, metalliesineitä tai puurakenteiden jäännöksiä, mutta sellaisia ei löydy Huhkamosta. August Nieminen (s. 1889) on muistanut, että 1900-luvun alkupuolella hajotettu mylly olisi siirretty Kalle ja Johanna Koskisen pirtiksi (Ärölän torppa; Koskela?, Vastamäki?). Myllyyn oli päästävä hevoskärryillä, koska viljoja ja jauhoja kukaan tuskin kantoi selässään. Jonkinlainen vanha tie on siis löydyttävä. Sellainen löytyy maastosta ja näkyy myös vuoden 1958 kartassa. Kärrytie tulee alhaalta Koskelasta ylös Makkaralhon pellolle. Maastossa kärrytiestä erkanee lisäksi reitti myllyn tuntumaan. Myllyssä kävijöiden lisäksi kärrytie lienee ollut Lehtiniemen, Jakovuoren, Makkaralhon ja Kankaisen väen oikotie Toivolaan. Myllyn tehokkuudesta kertoo Väinö Ärölän isän Esaias Ärölän (1876-1959) myllymatka joskus 1880-luvun lopulla. Esan oli määrä jauhattaa lajittelujätettä Huhkamossa ja olikin kokenut siellä elämänsä pisimmän päivän. Huonolaatuiset jyvät eivät menneet kivien väliin ellei niitä koko ajan sohinut sinne tikulla
Jalkamylly toimii vain yhden vesirattaan ja siihen kiinnitetyn pystysuoran akselin varassa. Alimmainen myllynkivi on kiinteä, mutta yläkivi pyörii pystysuorassa akselissa, jonka etäisyyttä alakiveen voidaan säätää. Jyvät jauhaantuvat kivien välissä ja jauho kulkeutuu reunoilta puista tuuttia myöten säkkiin. Alempana Huhkamonkolu on uskomattoman kivinen ja puron ympäristön kivet voimakkaasti sammaloituneita. On pientä ja suurta kiveä. Lisäksi voimakas kasvillisuus peittää kaiken alleen. Sammaleiset ja kosteat kivet ovat ilkeän liukkaita! Mistä moinen kivisyys? Jääkauden paksu jääpeite on kuljettanut kahden kallioalueen väliseen solaan valtavan määrän kiviä. Vesi on sitten 8000 vuoden aikana huuhtonut irtaimen maan alemmaksi kohti Toivolanlammea, joka todella onkin madaltunut ja soistunut laskuojan tuntumassa. Itse nimi Huhkamo tuo mieleen huuhkaja-linnun, joka viihtyy juuri tällaisissa synkissä kallioisissa metsissä. Huhkamo tunnetaan myös hieman harvinaisena sukunimenä. Nimi voi tulla myös havupuista kaadettua kaskea tarkoittavasta nimestä huhta. Huittisissa on Huhtamon kylä.
Huhkamon myllyyn liittyy mielenkiintoisella tavalla kilometrin päässä sijainnut Mattilan torppa, jota tosin ei enää ole. Mylly oli Toivolan Ärölän, Annalan ja Mikkolan talojen mylly. Mutta kun osakkaisiin kuului myös Mattilan torppa, joku yritteliäistä Mattiloista lienee myllyn rakentanut ja toiminut siinä myllärinäkin. Oletettavasti rakentaja oli Akseli Mattila, koska hänen mainitaan rakentaneen mm. kirkonkylän kansakoulun navetan. Mattiloiden suku lyhyesti kerrottuna on seuraavanlainen: Vesilahtelainen Henrik Henriksson (1739-1800) tuli vävyksi Narvan Weston taloon. Hänen saman niminen poikansa Henrik Henriksson (1770-1848) muutti sepäksi Viraantien varrella olevaan Weston torppaan nimeltään Sillansuu. Poika Erik (1798-1865) toimi aluksi kotitorpassaan mutta myöhemmin hyvin menestyneenä seppänä ja kauppiaana Ylämäen Halmeenmäessä. Hänellä oli 6 lasta, joista parhaiten tunnetaan Matti Eerikinpoika (s. 1829, k. ?) sekä Akseli Eerikinpoika (tai Erkinpoika; 1837-1907). Matti Eerikinpoika toimi aluksi seppänä Toivolan Sillansuussa, jota myöhemmin alkoi kutsua Mattilaksi. Hän kuitenkin vaihtoi asuntoa veljensä Akselin kanssa ja muutti Halmeenmäkeen (Seppälä). Mattilaan sepäksi tullut yritteliäs Akseli käytti aluksi sukunimeä Ahlstedt, mutta vaihtoi sen Mattilaksi. Akselin vaimo oli Rautialan Nälkäniemessä sijaitsevan Mäkelän torpan Vilhelmiina Juhontytär (1838-1925), joka toimi mm. pitäjänkokkina. Tytär Emilia Josefiina (1872-1939) avioitui naapurin Kalle Haapasen (1875-1959) kanssa. Mattiloita ja Mattilan torppaa ei ehkä vieläkään kannattaisi mainita, ellei torpasta lähtenyttä sukua tunnettaisi erittäin hyvin esimerkiksi New Yorkin Metropolitanissa. Akselin poika oli nimeltään Oskari Albinus Mattila (1880-1968), tämän poika oli Eino, tämän poika Erkki ja tämän tytär on kuuluisa laulajatar Karita Mattila!	Heinäkuussa vettä virtaa kivien koloissa vain vähän mutta kuitenkin riittävästi. Kasvusto on erikoista ja rehevää.
Keskellä synkkää metsää sijaitseva Huhkamon mylly on kerännyt ympärilleen monen muun vastaavan myllyn tavoin kummitusjuttuja. Jauhatusvuoroa odotellessa oli aikaa keksiä, jutella ja kuunnella. Tarinat olivat tietenkin kulkevia lainoja. Aamulehdessä 28.7.1912 kerrotaan, että pitkäperjantaiyönä piru piti Huhkamon myllyssä istuntoja muijien kanssa. Eräänkin talon emännän epäiltiin käyvän siellä villaleivisköitään punnituttamassa, joita paha vaati veroksi avustaan. Talon renki seurasi eräänä yönä, kun emäntä nousi, otti luudan ja haki vasikan. Emäntä voiteli ratsunsa ihmenesteellä ja lausui loitsun "Ylös, alas eikä mihinkään kiinni. Hui." Ja niin emäntä meni savupiipun kautta Huhkamon myllylle istuntoon. Renki yritti samaa, mutta loitsi hieman väärin ja joutui kolhittuna Huhkamoon. Myllyllä emännän leiviskät mitattiin väärällä vaa'alla liian kevyiksi, ja niin emäntä sai pedolta rangaistuksen.
Mäki jyrkkenee koko ajan alaspäin mentäessä ja muuttuu hyvin vaikeakulkuiseksi. Suurten kivien määrä lisääntyy, ja puro alkaa virrata syvällä kivien lomassa. Hieman ylempänä veden voi silloin tällöin tällöin vielä nähdä. Keväällä koko rinne on kuitenkin yhtä kuohuvaa koskea, kun kivien alla on vielä jäätä. Niinpä alhaalla olevan asumuksen nimikin on Koskela. Lopulta puro katoaa täydellisesti n. 200 metrin matkalle maan alle ja pysyy siellä. Joissakin kohdin voi kuulla lorinaa syvältä. Veden runsaus ja ravinteet ylemmiltä pelloilta näkyvät rinteen rehevänä kasvustona; maasto tosin synkkenee. Kivikossa kulkeminen on hyvin vaarallista, sillä vesi on syövyttänyt kaiken maan alempaa kivien välistä ja pinnalla voi olla vain ohut hämäävä ruohokerros. Jalka voi sen vuoksi pudota helposti toista metriä tyhjään. Oikealla on Toivolan ympäristöä Kuninkaankartassa 1770-luvulta. Narvan tiheä markkinakylä oli Vesilahden suurin. Toivolan talot Ärölä, Annala ja Mikkola sijaitsivat Toivolan lammesta laskevan joen varrella (punaiset pisteet). Vielä 1600-luvulla Toivola oli osa Kostialan kylää. Lampi on piirretty karttaan vielä avonaiseksi järveksi. Polku tai kärrytie Toivolasta kohti Koivistalhon niittyjä on jo olemassa. Ensimmäiset torpat saattoivat syntyä jo 1700-luvulla, mutta 1800-luvulla niitä perustettiin kymmeniä. Kartoittaja on osannut merkitä myös Huhkamonkoluun tulevat purot Ahveniston ja Mälittyjärven suunnilta. Torppia tai myllyä ei ole merkitty.
Keväisin kosken kuohut kuuluvat jopa kilometrien päähän ja houkuttavat pikkuväkeä vaarallisiin seikkailuihin. Tuskin vielä kouluikäiset Ritva Jakovuori ja Teppo Sirén keksivät 1950-luvulla soudella ylhäällä Makkaralhon ojaa vanhalla kehdolla. Ellei naapuri olisi tullut hätiin, kaveruksista olisi tullut koskenlaskijoita. Aivan alhaalla puro luikertelee syvähkössä kanjonissa serpentiininä, rauhoittuu ja laskee lopulta lähes umpeen kasvaneeseen isohkoon Toivolan lampeen. Siitä on jälleen joki puolen kilometrin päähän Pyhäjärven Alhonlahteen. Aikoinaan Toivolan lammesta sai hyvin kaloja ja rannoilla oli kalastajien ruuhia. Vuoden 1909 topografikarttaan on merkitty punainen asumus joen alajuoksulle lähelle Toivolan lampea. Pikkutilan nimi on ilmeisesti jo silloin ollut Koskela. Rakennuksessa pitkään asunut Hugo Mäkisen perhe muutti siihen Narvan Rajalasta ehkä joskus 1920-luvun lopulla.