Toivola - Koivistalho

Koivistalho oli aikoinaan alueensa suurin torppa. Koko kulmakunta on saanut nimensä tämän talon mukaan. Rakennuksen teki Kalle Koivistalho ehkä 1800-luvun lopulla. Jakovuori ja Koivistalho ovat myös alueensa vanhimmat torpat (per. n. 1850).

Toivolan maarekisterikylä tunnetaan jo 1500-luvulta, mutta se luettiin osaksi Kostialaa ainakin vuosina 1544-1611. Asutus saattaa juontaa ainakin esihistoriallisen ajan lopulle, koska kylän sijainti Alhonlahden etelärannalla sopisi hyvin rautakautiseksi asuinpaikaksi. Löytöesineistöä tosin ei tunneta. Kylän keskiaikaiset talot olivat Ärölä, Puska ja Råttala

Ärölän 1500-luvun isännistä tunnetaan Esko ja hänen poikansa Perttu sekä Matti, joka piti taloa 40 vuotta (1544-1584). Matin poika Mikko piti taloa 20 vuotta (1585-1605)  Matti Puskan talo katosi jo 1500-luvun lopulla, mutta muistona talosta on sentään paikannimi Puskan suo.

Råttalan (Rättälän) omisti 1540-52 Jussi ja hänen jälkeensä pitkään poika Perttu (1553-1606). Vuonna 1565 Perttu sai 3 markan sakon, koska oli ottanut Ärölän Matin merroista kaloja. Råttalan osti 1758 Mikko, jonka Anna-vaimon mukaan talon nimeksi tuli Annala. Heidän poikansa Mikko taas tuli Mikkolan isännäksi 1794. Erland Martinpoika Pouru osti 1874 Annalan talon, jota aiemmin oli omistanut hänen serkkunsa, maakauppias, meijeristi ja nahkuri Kustaa Annala. Erland alkoi sen jälkeen käyttämään Ärölä -nimeä. Poika Anshelm osti lisäksi Mikkolan 1907. Uusjaossa kuitenkin Mikkola siirrettiin talona Halkivahaan ja Annala Krääkkiön Ameelle.

 
Oikealla oleva Jorma Ärölän laatima kartta kuvaa Toivolan ja Kostialan seutuja 1800-luvun lopulle asti. Karttaan on lisäksi merkitty Ärölän ja Kipparin nykyiset sijainnit. Puskan suon eteläpuolella on Vastamäen Kallen ahde. Tien toisella puolella, puron varrella oli ennen Ärölän torppa nimeltään Toivo. Toivolanlammi on aikaisemmin ollut järvimäisempi ja hyvä kalastuspaikka, mutta nykyään se on kasvamassa umpeen. 

Ärölä siirrettiin nykyiselle tontille kaivon ja maantien väliin ehkä jo v. 1853. Tämä talo paloi 1880 ja  Erland Ärölä (Pouru) rakensi samalle paikalle uuden. Se talo taas paloi 1918. Erlandin rakennuttaman kivinavetan erikoisuutena on 1,5 metrin kiviseinät eristeraolla.

Kun poika Anshelm, myöhemmän isännän Esaiaksen veli, osti Mikkolan ja Annalan, Ärölästä tuli suurtila; yli100 ha peltoa ja 300 ha metsää. Havulinna perustettiin Ärölän maista palstatilaksi. Muut Ärölän torpat myytiin itsenäisiksi ennen torpparivapautuslakia.

Tiestö on likimain samanlainen kuin 1700-luvulla, mutta tie Koivistalhoon on tullut merkittävämmäksi ja tie Krääkkiöön on rakennettu 1860-luvulla. Puskan suon yli oli jonkinlainen tie tai polku jo 1700-luvulla, mutta se oli varsinkin keväisin veden peitossa vielä 1950-luvullakin. Silloin kuljettiin Ihkamäen metsän halki polkua, joka näkyy selvästi jo 1770-luvun kartassa. Vähäinen polku jatkui jo silloin Koivistalhoon tai ehkä Mälittyjärvelle asti. Oletettavasti siellä oli jo 1700-luvun lopulla jonkinlaista viljelystä (kaski?), mutta ainakin metsästäjät ja kalastajat tarvitsivat polun.

Tie seppä Lindroosilta Toivolan vanhaan kylään on kadonnut kokonaan, samoin katkoviivalla merkitty rantatie Toivolasta Kostialaan. Toivolan talojen kohdalla oli vähäisempi silta joen yli; sen kohdalla on edelleen aluskiviä näkyvissä. Toivolanjoen ylittävä nykyinen silta oli aluksi puusilta mutta rakennettiin kivisillaksi 1900-luvun alkupuolella. Kivisilta tosin vaihdettiin tien oikaisussa metallirummuksi.

Oikealla olevasta isojakokartasta vuodelta 1783 ilmenee, että viljelysmaat olivat ennen isojakoa paljon rikkonaisempia kuin nyt. Puskan suo, jota 1980-luvulle asti viljeltiin säännöllisesti, on 1990-luvun alussa istutettu koivulle. Viljely tosin edellytti, että vettä pumpattiin automaattisesti pois läntisiltä suopelloilta. Tällä hetkelläkin (2009) Puskan suon ylittävä tie on vain n. 20-30 cm veden pinnan yläpuolella, joten hiemankin suurempi kesäsade tuo veden tielle. Koivulle on istutettu myös Toivolan lammen pohjoisreunan niittyjä.

Vertailun vuoksi vielä sama alue Kuninkaankartastosta 1770-luvulta ja joen ranta isojakokartasta vuodelta 1783 (jossa niityt vihreällä). Toivolan ja Kostialan välillä kulkee vain rantatie, joka on Ärölän kartassa katkoviivalla. Kippari (Skippari)näyttää olevan melko lähellä rantaa.

 
Toivolan kylän eteläiseen ja kaakkoiseen osaan kehittyi 1800-luvun alkupuolelta lähtien kymmenien torppien Koivistalhon kulma. Torppia omistivat ainakin Ärölä, Mikkola, Ali-Kostiala, Rautiala, Hukari, Hollo, Villi, Ilonen ja Mäsä. Kuusi viimeksi mainittua taloa sijaitsevat Kirkonkylän lähellä, Rautialan-Sakoisten alueella.

Torpista suurin oli Hukarin 14 hehtaarin torppa Koivistalho, jonka omistivat Kalle ja Eeva Koivistalho. Nämä ostivat lisäksi Makkaralhon Niemisen läheltä. Poika-Kalle kuitenkin kuoli ja vaimo Maria nai Kalle Koskisen ja nämä muuttivat Ihkamäkeen. Koivistalhoon tuli Viialasta Kalle Hirvonen, jolla oli pojat Frans ja Otto. Frans haki vaimon Perämäen Kauraselta ja muutti takaisin Viialalaan - USA:n kautta. Otto muutti Uusitaloon. Sisko Martta avioitui Svante Kipparin kanssa, ja nämä tulivat pitämään Koivistalhoa 1931. Tämän veljet Heikki, Johannes ja Lauri jäivät kotitaloon. Anshelm Ärölä myi 6 hehtaarin Lehtiniemen palstatilaksi jo aivan 1900-luvun alussa.

Uusitalo, jonka n. 1913 rakensi Frans Lehtonen. Talossa asuivat myös Nisulat. Myöhemmin talo oli Hilja ja Otto Hirvosen. Hilja oli Lamminpohjan Laineelta ja Otto Koivistalhosta. Hirvosen takaa johtaa tie oikealle, jossa on Alhola, Lehtiniemi, Jakovuori ja Kankainen.

 

Pieni mökki Viraantien varrella

Kuljettaessa Peltomäestä hieman Haapaseen päin koivikosta pilkistää pieni punainen rakennus. Otto Koskinen teki siinä ahkerasti suutarin töitä 1930-luvulta 1950-luvulle. Pirtin siirsi tähän Mäkitalon Matti 1932 navettansa takaa. Pirtillä oli jo siellä mielenkiintoinen historiansa. Sitä asusti pieni länkiväärä nainen, jota kutsuttiin nimellä Paha-Maija.

Paha-Maijan sukunimi on hieman jäänyt epävarmaksi. Sylvia Mäkelä, joka tunsi ihmisen hyvin, sanoi nimeksi Riihenmäki. Muut käyttivät nimeä Hakala, joka saattaa olla Maijan tyttönimi. Eva Toivonen muisti Maijan olleen Rämsööstä ja pitäneen Riihenmäen torppaa, josta oli joutunut pois miehensä kuoleman vuoksi.

Liikanimensä Maija oli saanut sanomalla varomattomasti iltamiin mennessä: "Kaikki tänne nyt tullee, kun on toi paha Maijakin tullut!" Pojat olivat leikkuupellolla heittäneen Maijaa sirpillä ja häneltä oli katkennut jalkajänteitä. Niin Maija ontui koko ikänsä.

Maijan pirtti oli pieni ja köyhä; pöytä, sänky, seinäkaappi ja penkki. Kahvi keitettiin pesänsuussa. Lapsille Maija antoi karkkia. Elannokseen Maija teki hyviä luutia ja vispilöitä, karstasi villoja sekä kehräsi. Nämä eivät ehkä riittäneet, koska Maijalla oli tapana myös kerjätä ja näpistellä pikkuesineitä. Susi oli syönyt joskus Maijan hevosen Haaviston lähellä; sitä paikkaa Maija pelkäsi. Maijalla oli poika Kalle, joka muutti Helsinkiin, ja tytär Tilta, joka muutti Nokialle. Kallella oli myös tytär Epilässä.

Paha-Maijan mökiltä hieman Onkemäelle päin Matti Erkinpoika oli rakentanut 1800-luvun puolivälissä Narvan Veston maalle pienen torpan nimeltä Mattila. Matti ei viihtynyt torpassaan, ja niin siihen tuli Halmeenmäestä seppänä tunnettu veli Akseli. Torppa oli köyhä, ja Akseli joutui pitämään toivolalaisten hitaanlaista myllyä synkässä Huhkamonkolussa. Myllypirtti siirrettiin myöhemmin Johanna ja Kalle Koskisen asunnoksi. Akselin pojan Oskarin (->Eino->Erkki) jälkeläisiä on kuuluisa oopperalaulajatar Karita Mattila.

Vielä edemmäksi Onkemäelle päin on Haapasen suurehko maatalo, joka oli Poukan torppa 1899-1918. Torpan perusti Laukon taksvärkkäri Kalle Haapanen. Peltoaukeaman eteläosassa alkavat kuitenkin Lamminpohjat, joita on kaikkiaan kolme. Ensimmäinen Lamminpohja eli Salonen on ehkä ollut Hukarin torppa, jota on pitänyt Antin ja Marjaanan jälkeen Vihtori Niemisen suku. Seuraava oli Siinan pirtti eli Pohjalammi, mutta on epäselvää, kenen torppa tämä oli (nyk. Korpiniemen kylää). Torpassa lienee joskus ollut Matti, josta rovasti Gustaf Adolf Heman (kotoisin Nälkäniemen Mäkelästä) kirjoitti kuuluisaksi tulleen kirjan 'Kysymysmerkkejä'. Heman käsitteli aihettaan tietenkin kaunokirjallisen vapaasti. Pohjalammin omistajina ovat olleet E. Lehtimäki, Peltonen ja T. Sirén. Perimmäisin Lamminpohja on Suomelan torppa, jota ovat asustaneet satakunta vuotta Laineet. Haapanen on ostanut Lamminpohjista kaksi 1900-luvun alkupuolella. 1770-luvun kartassa on jo tie tai ehkä polku Lamminpohjan metsiä myöten Onkemäelle. Torppia ei vielä näy. Nykyinen tie on vuodelta 1965.

Pienelle punaiselle postikopille tuotiin posti Narvasta 1950-luvulta alkaen 1970-luvulle asti. Aluksi kanto tapahtui polkupyörällä, jonka takatelineessä oli suuri musta reppu, myöhemmin mopolla tai autolla. Kyläläiset hakivat sitten postinsa kopilta.

Postikopin lähellä oli 1800-luvun lopussa Moision Heikin ja Hetan torppa (Mikkola). Heidän poikansa Kalle Oskari Nieminen perusti Niemisen torpan Ali-Kostialan maalle. Poika Aleksi jäi Niemiselle ja Aukusti-veli meni pitämään Moisiota. Tämän tytär avioitui Kankaisen kanssa ja nämä siirsivät rakennustontin nykyiselle paikalleen; kuvassa keltainen rakennus taaempana. Kankaisen päätalo on Jakovuoresta etelään.

Ajan tavan mukaan isännäksi jäävän veljet saivat torpan paikan. Näin kävi Sakoisten Hollollakin, jonka poika perusti muutaman hehtaarin Jakovuoren joskus 1850-luvulla. Jakovuoret tekivät Hollolle 30 taksvärkkipäivää vuodessa ja maksoivat lisäksi vuokran. 1920-luvulla Jakovuoresta tuli itsenäinen ja August osti Hollolta vielä lisämaatakin. Lähistössä oli myös Ärölän torpasta varhain itsenäistynyt Lehtiniemi (myöh. Sirén).

Oskari Niemisen poika Kalle oli teräväsanainen ja erikoinen persoona, josta on lukemattomia juttuja. Hänen taidonnäytteitään oli mm. rakentaa aina päivänsankareille vyyhdinpuut tai jotakin muuta limsapullon sisään.

 
Vasemmalla olevassa kuvassa on Lehtimäki, Sakoisten Mäsän torppa, jota Kalle ja Karoliina viljelivät. Pirtti on Akseli Havatojan rakentama. Viimeksi pirtissä asusti Klaara ja Väinö Lehtimäen perhe. Väinö kävi metsätöissä, metsästeli ja kalasteli Mälittyjärvellä, joka on hieman etelämpänä.

Lehtimäen lähellä on Kivistön torppa, jonka lehmiä pidettiin metsissä, ja maidosta tehtiin voita. Talossa oli myös kuttuja, joita ruokittiin ruumenilla. Kalle Hankala oli vienyt Kivistön Hermannia, seurakunnan metsänvartijaa, kerran peräkärryn pankolla kovalla tärinällä, ja niin oli Hermanni alkanut pelätä autoa. Viedessään jalkaisin voita Lempäälään autoilija Mäkelä pyysi häntä kyytiin. Hermanni totesi vain: "Kiitoksia vaan. Auto ei saa tykätä pahhaa, mutta minä en tu!"

 
Koivistalhon kulmalta lähti aikanaan kouluun yli 20 lasta. Sen vuoksi kysyttiinkin jo Nestori Pyhälältä koulun paikkaa. Taisipa Nestori rakennushankkeissaan jo varautuakin koulunkin tuloon, mutta 1960-luvulla väki alkoi kaikota kaupunkeihin. Nestorin veli oli monien kaskujen päähenkilö Kalle Ihkamäki, joka mm. lupasi joka paikkaan töihin, mutta ei mennyt minnekään.

Alue oli aikoinaan teiden kannalta umpiperä, mutta Koivistonalhontietä jatkettiin 1970-luvulla metsäautotienä Onkemäelle asti. Tien varrella on Haukkavuoren suuret metsäalueet. Seurakunnan maalla Vähä-Mälityn vuorella on 1990-luvun puolivälissä rakennettu ja jo kuuluisaksi tullut retkeilijöiden taukopaikka Kotkanpesä. Talvella hiihtoladut johtavat tälle pienelle kodalle, jossa on pidetty jopa syntymäpäiviä ja erämaahartauksia.

Myös ihmeellisiä tarinoita on kuultu; Lehmojan ahteessa on sanottu palaneen joskus aarnivalkeita. Ahteen länsipuolella on joka tapauksessa korkea ja äkkijyrkkä kallioseinämä, jolla on korkeutta n. 20 m.

Koivistalhon lähellä on useita tyylikkäitä kuivan maan huviloita purojen varsilla.

  E

Uudempaa rakennuskantaa Koivistalhon lähellä. Kuvan rakennuksen lisäksi Koivistalhon kulmalle on viime vuosina rakennettu monta muuta uutta rakennusta.

Havulinnan maatila (Roppo) siirrettiin Narvasta Mikkolan tontille uusjaon tarkistuksessa. Myös Vesto siirtyi Narvasta nykyiselle paikalleen Viraantien alkupäähän.

Muuta kylään liittyvää:

Lähteitä:

Alanen Timo, Kepsu Saulo (toim.): Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805, SKS,1989.
Amee Anneli: Ameen ja Annalan suvut.1994. Paljon tietoja Toivolasta ja Krääkkiöstä.
Arajärvi Kirsti: Vesilahden historia, 1950.
Hakuni, Nopola, Kahiluoto, Poukka (toim.): Vesilahti 1346-1946.
Heiskanen Jari: Kulttuuriympäristö tutuksi  - hanke. Vesilahden kunta, 2003.
Honka-Hallila Helena (toim.): Esa ja Anna. 1997. Hyvä yleisesitys koko Toivolan alueelta.
Honka-Hallila Helena (toim.): Vesilahti 1346-1996. Uudemman Vesilahti-tietouden perusteos.
Komu Sakari: Vesilahden Sakoisten Komu, Kostialan Kippari, Narvan Vesto, 2001. Selkeä ja tarkka kuvaus.
Jakovuori Eila: Torppariluetteloita Toivolasta, 1963.
Matinlinna Jukka: Wesilahden Narwan Weston Mattilat, 1993.
Valkama Minna: Vesilahden torppariajan historiaa , 2000. Yleiskatsaus torppariajasta.
Valkama Minna: Torpparitietoja 1861-1879 , 2000. Luettelo Vesilahden yhden ajanjakson torpista.
Wesilahti-Seuran nauhoitearkisto ja asiakirjalähteet. Haastatteluja mm. seuraavilta henkilöiltä: August Jakovuori, Mauno Vikman, Sylvia Mäkelä, Olga Nieminen, Väinö Ärölä, Svante Laine ja Klaara Lehtimäki.

© Yrjö Punkari 2001-2009