Snorri Sturlason

Ynglingasaaga

Suom. J. A. Hollo, runosuomennokset Aale Tynni,
WSOY, Porvoo–Helsinki 1960.


Yngve-Frej, Ynglinga-suvun väitetty kantaisä

13.

Sveigden pojan nimi oli Vanlande; hän tuli hallitsijaksi isänsä jälkeen ja hoiti Upsalan ödiä. Hän oli suuri soturi ja retkeili laajalti eri maissa. Hän vietti talven Suomessa Snö Vanhan luona ja sai siellä tämän tyttären Drivan aviokseen. Keväällä hän lähti pois. Driva jäi kotiin, ja Vanlande lupasi tulla takaisin kolmen vuoden kuluttua, mutta hän ei tullut kymmeneen vuoteen. Driva lähetti nyt kutsumaan seitanaisen Huldin, mutta lähetti Svitjodiin poikansa Visburin, jonka isä oli Vanlande. Driva lahjoi seitanaisen Huldin houkuttelemaan loitsuilla Vanlandea Suomeen tai surmaamaan hänet, ellei hän niin tekisi. Kun loitsu luettiin, Vanlande oli Upsalassa. Hänen teki nyt mieli lähteä Suomeen, mutta hänen ystävänsä ja neuvonantajansa kielsivät häntä lähtemästä ja sanoivat hänen matkustushalunsa varmaan johtuvan suomalaisten noituudesta. Hän tuli nyt uniseksi ja paneutui makuulle. Mutta juuri uneen vaivuttuaan hän huusi ja sanoi että häntä polki mara. Hänen miehensä riensivät luo ja tahtoivat häntä auttaa. Mutta heidän tarttuessaan hänen päähänsä mara polki hänen sääriänsä niin että ne olivat murtumaisillaan. He tarttuivat nyt hänen sääriinsä, mutta silloin mara puristi Vanlanden päätä, niin että hän siihen kuoli. Svealaiset ottivat hänen ruumiinsa ja polttivat sen Skuta-nimisen joen rannalla. Sinne pystytettiin hänen hautakivensä. Näin sanoo Tjodolv:

Mutta Vanlanden
toimitti velho
loitsun voimin
luo Vilen veljen,
taian aseilla
ahdistamalla,
yön nainen
urhojen lyöjää.
Jalo päämies, kiusaama
painajaisen,
sai rovionsa
rannalle Skutan.

14.

Visbur peri isänsä Vanlanden. Hän nai Aude Rikkaan tyttären ja antoi tälle häälahjaksi kolme suurtilaa ja kultakorun. Heillä oli kaksi poikaa, Gisl ja Andur. Mutta Visbur hylkäsi vaimonsa ja otti toisen, ja ensimmäinen vaimo lähti poikineen isänsä luo. Sitten Visbur sai pojan, jonka nimi oli Domalde. Tämän äitipuoli antoi noitua hänelle onnettomuutta. Ollessaan kahdentoista ja kolmentoista vuoden ikäiset Visburin pojat menivät isänsä luo ja vaativat äitinsä häälahjaa, mutta Visbur ei suostunut sitä antamaan. Nyt he ennustivat, että kultakoru koituisi hänen sukunsa parhaan miehen surmaksi, ja lähtivät sitten takaisin kotiinsa. Siellä he taas antoivat noitua, ja nyt noiduttiin niin, että he voisivat surmata isänsä. Noita Huld tarjoutui noitumaan siten ja samalla niin, että sukulaisentappoja tapahtuisi siitä lähtien jatkuvasti ynglingien suvussa. He suostuivat siihen. Sitten he kokosivat väkeä, hyökkäsivät äkkiarvaamatta yöllä Visburin kimppuun ja polttivat hänet taloonsa. Näin sanoo Tjodolv:

Mutta Visburin
tahdon-majan
söi ahmien
veden serkku:
valtaistuimen
vartijat päästivät
metsävarkaan
isäänsä vastaan,
ja lieden laivassa
lieskakoira
kiiti ulvoen
kuninkaan kimppuun.

Seitanainen Huld
Seitanainen Huld.
Kirjasta: Snorri Sturluson, WSOY, 1961.

19.

Agne oli nimeltään Dagin poika, joka tuli kuninkaaksi hänen jälkeensä, suuri soturi, kuuluisa ja kaikin puolin etevä mies. Sattui eräänä kesänä, että kuningas Agne meni sotajoukkoineen Suomeen, nousi siellä maihin ja teki tuhoa. Suomalaiset kokosivat suuren joukon ja lähtivät taisteluun. Heidän päällikkönsä nimi oli Froste. Syntyi valtava ottelu, ja kuningas Agne pääsi siinä voitolle, Froste kaatui ja paljon miehiä hänen kanssaan. Kuningas Agne liikkui hävittäen Suomessa, valloitti maan ja sai suuren saaliin. Hän vei mukanaan Frosten tyttären Skjalvin ja tämän veljen Logen. Tullessaan kotiin länteen hän laski maihin Stocksundissa ja pystytti telttansa etelän puolelle, niitylle, jossa silloin oli metsää. Kuningas Agnella oli mukanaan se kultakoru, jonka Visbur oli omistanut.Kuningas Agne meni ottamaan Skjalvin vaimokseen. Skjalv pyysi häntä järjestämämään perintöpidot hänen isävainajalleen. Agne kutsui luokseen monia suurmiehiä ja järjesti komeat pidot. Hän oli tullut hyvin kuuluisaksi tästä retkestään. Pidettiin suuret juomingit. Mutta kun kuningas Agne päihtyi, Skjalv kehotti häntä varjelemaan korua, joka hänellä oli kaulassaan. kuningas otti nyt korun ja sitoi sen lujasti kaulaansa ennen kuin meni nukkumaan. Teltta oli metsän laidassa, ja sen yli kohosi korkea puu, jonka piti suojata päivän helteeltä. Kuningas Agnen vaivuttua uneen Skjalv otti vahvan nuoran ja kiinnitti sen koruun. Hänen miehensä kaatoivat telttatangot, heittivät nuoransilmukan puun oksille ja vetivät sitten, niin että kuningas joutui riippumaan melkein oksien tasalle ja sai siten surmansa. Skjalv ja hänen miehensä riensivät laivoille ja soutivat pois. Kuningas Agnen ruumis poltettiin siellä, ja paikkaa Stocksundin länsipuolella ja Törenin itäpuolella sanotaan siitä lähtien Agnafitiksi. Näin sanoo Tjodolv:

Sitä oudoksun,
jos Agnen joukko
piti Skulden tahtona
Skjalvin työtä,
kun suurisyntyisen
Logen sisko
kaularenkaasta
kohotti ilmaan.
Piti Törenissä
hänen taltutella
Signýn sylhasen
synkkä ratsu.

Kuningas Agne
Ruotsin kuninkaan Agnen hirttäminen.
Kirjasta: Snorri Sturluson, WSOY, 1961.

43.

Näin sanoo Tjodolv:
Leppien susi
söi vierelle vetten
metsänraivaajan,
Olavin, ruumiin,
ja Fornjótrin poika
polttavin lieskoin
hävitti haarniskan
herralta Ruotsin.
Tuo jälkeläinen
Lovden juuren
oli Upsalasta
lähtenyt ammoin.

 

Julkaistu suomentajien ja SKS:n luvalla

Tekstilähteet:

Messenius Johannes: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita sekä tuntemattoman tekijän Suomen kronikka. Latinan kielestä suomentaneet: Martti Linna, Jorma Lagerstedt ja Erkki Palmén. SKS, 1988.
Sivut: 175-177

Julkaistu myöhemmin myös: Messenius Johannes: Suomen riimikronikka. Toimittaneet: Harry Lönnroth ja Martti Linna. SKS, 2004. ss 302-305.

***

Alkuperäislähteitä suomennettuina:

Suomen ja Kainuun kuninkaiden sukupuita saagojen mukaan