Arkeologian, historian ja kansanrunouden tutkimusta Suomen kuninkaista

1000-luvun puolivälissä Suomessa lyöty hopearaha, jossa on kruunupäinen suomalaista X-tyypin miekkaa kädessään pitävä kuninkaan hahmo. Samanlaisia rahoja on maastamme löydetty useita. Rahat ovat osittain jäljitelmiä bysanttilaisista miliaresion-rahoista. Tämä kappale on Maarian Saramäestä, nykyisestä Turusta.

Suomalaisen kirjallisuuden seuran esimiehen, Kaarle Krohnin puhe 1.6.1918.

Seuran asema ja velvoitukset ajan tapahtumien keskellä. Suomen kansan vanhojen runojen kuninkaat ja ajankohtainen kuninkaanvaalikysymys.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokous on täytynyt lykätä näin myöhään, kun sen toimimiehet, joiden on tehtävä vuositilinsä, eivät kaikki ole olleet paikkakunnalla. Useamman kuukauden on Seuran näkyväinen toiminta ollut keskeytettynä. Jo ennen sitä aikaa ja vielä jälkeenpäin ovat Seuran julkaisutöitä ehkäisseet suunnattomasti kallistuneet ja vaikeutuneet painatusolot.

Seuran oma elämä, kuten niin monen yksityisen henkilön ja yrityksen, on näinä aikoina ollut syrjäseikka, kun se suuri päämäärä, jota varten Seurakin perustamisestaan saakka on työskennellyt, suomalainen Suomi, on toteutunut.

Meistä tuntuu niin kuin muinaisista Kalevalan sankareista, että vihdoin olemme saaneet haltuumme takomamme Sammon, jonka toivomme tuottavan Suomen kansalle kestettyjen taistelujen, kärsimysten ja kauhujen jälkeen pysyväistä onnen aikaa. Kuitenkin on vielä varhainen laulannaksi, aikainen ilonpidoksi; vielä portit Pohjolan näkyvät, Hiiden ukset ulvottavat. Yhä uhkailee Louhi meitä rautaisilla rakeilla, jotka turmelisivat kyntömme ja kylvömme; kamalilla kulkutaudeilla, jotka runtelisivat ruumiimme; sakealla sumulla, joka estäisi eteenpäin pyrkimystämme; laivan sivulta nousevalla Iki-Tursolla, sivullisella äkkihyökkäyksellä, joka kaataisi valtiolaivamme. Ennen kaikkea on Louhi yrittävä, oman laivansa kiinni puututtua, itse lentämään purteemme yhteistuntoa raatelevana kateuden kotkana viekoitellakseen meitä harhaiskuihin, jotka murottaisivat palasiksi saavuttamamme Sammon.

Tietäähän Kalevalakin kertoa suurimman yhteisyrityksen, Sammon takaisin anastuksen ohella verisimmästä keskenäisestä vainosta, Untamon ja Kalervon välisestä veljessodasta, jonka seurauksena oli Kullervon kovaosainen, yksistään kostolle omistettu elämä ja omakätinen kuolema. Meidän suurimpaan onneemme, Suomen itsenäisyyteen, liittyy suurin onnettomuutemme, kamala kansalaissota. Ettei tästä vainosta kasvaisi Kullervoja itselleen ja koko yhteiskunnallemme turmioksi, siihen tulee voimakkaimman ponnistuksemme ja hel1immän huolenpitomme kohdistua.

Yhteistunto kansalaisten kesken on meidän jälleen luotava ja vakaannutettava, jos mielimme säilyttää onnen Sampomme. Mitä yhteisiä perustuksia voimme löytää uudelle, eheälle rakennukselle? Yhden semmoisen tarjoo Seuran vaatimaton työ suomalaisen sivistyksen kohottamiseksi. Se on pysynyt pyhänä, niin kuin Seuran tunnuslause kuuluu, tämänkin kaikki särkeneen ajan. Seuran seinien sisäpuolella suoritettua hiljaista työtä ei ole häiritty.

Koskemattomina tallella ovat kalleimmat kansalliset aarteemme, menneitten sukupolvien koottu henkinen omaisuus. Minkä syvät kansankerrokset ovat vuosisatoja uskollisessa muistissaan säilyttäneet meidän päiviimme saakka, sen ovat meidän päiviemme syvät rivit pinnalle kohonneina tietoisesti säästäneet. Seuran kokoelmien säilymisestä on epäilemättä meidän kaikkien ilo ja kiitollisuus vilpitön.

Koko tämän ajan on voitu käsikirjoituksena valmistella Suomen kansan vanhojen runojen julkaisua, joka on ne lopullisesti varjeleva häviämisen vaaralta. Myöskin runojen tutkimusta on keskeyttämättä jatkettu. Sen valossa on Suomen muinaisen itsenäisyyden aika juuri nykyään entistä selvemmäksi kirkastunut. 

Me voimme todeta, että Suomessakin on pakanuuden lopulla ollut yhtäläinen sankarikausi kuin muissa pohjoismaissa; se on koonnut kansamme voimat yhteisiin yrityksiin yhteisten päällikköjen johdolla, jotka ovat silloisten skandinavilaisten kuninkaitten arvoisia ja nimisiä. Suomalaisten hallitsijan tuntee jo noin 600 luvulla anglosaksilainen Widsid runoelma Caelic nimellä, jota on verrattu Kalevikkoon. Kalevan linnaksi nimittivät venäläiset 1200 luvulla sitä linnamäkeä Viron pohjoisrannikolla, joka tanskalaisen valloituksen johdosta ristittiin Tallinnaksi. Kalevan poikien avulla, joiden joukkoon kuuluivat Väinämöinen ja Ilmarinen, tietää 1600 luvulla kirjaanpantu kansantarina Suomen kuninkaan valloittaneen Venäjän, minkä tarinan on arveltu tarkoittavan suomalaisten osallisuutta Venäjän vallan perustamisessa. (jatkuu  -->)

Lukuisista finnein kuninkaista kertovat islantilaiset tarinat. Näiden historiallista todistuskelpoisuutta suomalaisiin nähden on ennen epäilty, koska kuninkaitten nimet ovat skandinavilaisia, jotapaitsi nimitys finnit usein tarkoittaa lappalaisia. Mutta finnein ohella mainitaan myös kainulaiset kuninkaineen. Nimien skandinavilaisuus voi johtua osittain käännöksestä, kuten v. 874 norjalaisen lapinvoudin liittolaisena karjalaisten maahan hyökänneen kainulaiskuninkaan Faravidin, joka on oletettu Kaukomielestä ruotsinnetuksi. Taikka on pakanallisilla suomalaisilla ollut toisinaan muukalaissukuisiakin kuninkaita, joiden nimissä on voinut säilyä vieras alkuperä vielä sen jälkeen kuin he kielellisesti jo ovat kansaansa sulautuneet. Onhan useita Kalevalankin sankarinimiä selitetty skandinavilaisperäisiksi.

Selvimmät todistukset suomalaisista kuninkaista saamme omista vanhoista runoistamme. Mainitsen ainoastaan Saaren kuuluisan kuninkaan Ahdin, jonka omistamaa rikkautta kuvailee rahojen raksuttaminen ja hopeitten helkyttäminen kaksin, kolmin päivin, ja jonka hallitsemia maita voitiin verrata niin laajaan alaan, kuin hänen kutsumansa Sampsa Pellervoinen saattoi siemenillään kylvää.

Voivatko suomalaiset jälleen yhtyä oman kuninkaan ympärille, samoin kuin jo ovat kokoontuneet oman yhteisesti sovitun lipun juurelle, on läheinen tulevaisuus osoittava. Itsenäisyytemme persoonallinen edustaja ei meille merkitsisi ainoastaan maamme nykyisten rajojen turvallisempaa säilymistä läntisten ja itäisten naapurien anastuspyyteiltä, vaan mahdollisesti myös Suursuomen aatteen toteutumista. Silloin vanhan Karjalan vaakunan rinnalle, jossa karjalaisen verenpunaiselle pohjalle on kuvattuna kaksi vastatusten kohoavaa käsivartta, ruotsalaisen ritarin ja venäläisen pajarin, voitaisiin liittää uuden Karjalan maakunnan vaakuna, jossa oman heimon välisen sovun kultaisella pohjalla olisi käsi lyötynä kätehen. Tämän unelman toteutumista odottamattakin on nyt meidän kaikkien suomalaisten käsi lyötävä kätehen parahia pannaksemme sen nousevan nuorison, kasvavan kansan hyväksi, jolle meidän on jätettävä perinnöksi itsenäinen, kansallinen, sivistynyt Suomi.

Keskust. 1917-18, 1. 6. 1918, § 1 = Suomi IV:19:IV (Hamina 1921). s.67-70.

Kaarle Krohnin puhe on teoksessa:
Nivanka Eino (toim.): Pysy Suomessa pyhänä. Suomalaisen kirjallisuuden seuran esimiesten puheita 1834-1946. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 268, SKS 1961

Karolingien sotaväkeä St. Gallenin luostarin ns.
Kultaisesta psalttarista 800-luvulta. Ratsastajalla on viiri, jossa on lohikäärme. Heikki Kirkinen: Euroopan synty, Otavan suuri maailmanhistoria 7, Otava 1984, s. 102.

Childerikin (k Gregorius Toursilaisen mukaan
vuonna  482) haudasta löytynyt häränpää-riipus. Häränpäätä pidettiin merovinkien tunnuksena.

Ylhäällä keskellä "Ikuturson" kuva Euran Pappilanmäen toistaiseksi vanhimman löydetyn loistomiekan huotrasta. Tämä häränpäinen kalanpyrstöinen mielikuvituseläin, jolla näyttäisi olevan katkaravut raajoina, saattaa kuvata myös kansanrunoistamme tuttua "tuonen härkää", jolla "suu tulin palavi, kita kiukain lämpiää" (ks. Kalevanpojat -sivuston aloitussivu). Siitä voi myös hahmottaa "lohikäärmeen" eli lohenpyrstöisen käärmeen. Alunperin sen esikuva kuitenkin lienee ollut mursu, jota erilaiset, etupäässä merelliset,  mytologiset uskomukset ovat muokanneet. Se lienee myös Merovinkien hallitsijasuvun tunnus (Lehtosalo-Hilander 2000, 180-181 sekä Müller-Wille 1980, 146).

Myös Kaarle Krohnin artikkelissa "Kaleva und seine Sippe" (Kaleva ja hänen sukunsa) tulee esiin (s.20) kansanrunoutemme Kalevanpoikien yhteys pitkän ja kauniin lainehtivan tukan omanneisiin merovinkikuninkaisiin (termi yksikössä: "rex crinitus", käännetty yleensä muodossa "pitkätukkainen kuningas", joiksi merovinkihallitsijoita myös kutsuttiin.)

Yllä olevan kuvan keskellä oleva sotilas pitää kädessään viiriä, jonka yläosassa on kaksijalkainen punainen lohikäärme. Seinävaatteessa on myös valkoinen lohikäärme (piirros alhaalla). Kuva on osa Bayeuxin seinävaatetta, jossa kuvataan Englannin Hastingsin taistelua vuonna 1066. On arveltu, että seinävaatteen teetti piispa Vilhelm Valloittajan velipuoli, piispa Odo Englannissa n. vuonna 1077. Myös Normandiaa on esitetty valmistuspaikaksi. Lähes 70 metriä pitkä seinävaate on sijainnut ja sijaitsee edelleenkin Ranskan Normandian Bayeuxissa.    Punainen ja valkoinen lohikäärme tarkempina piirroksissa, jotka on tehty Bayeux'n seinävaatteen perusteella 1800-luvun lopulla.

Nousiaisten kirkossa sijaitsevassa Pyhän Henrikin sarkofagissa kuvataan suomalaisia sotilaita vastaanottamassa ruotsalaisia. Keskellä olevalla suomalaisella sotilaalla on lohikäärmeviiri, joka on alakuvassa suurennettuna. Vasemmassa reunassa olevalla miehellä on yksiteräinen miekka, kalpa.

Euran Pappilanmäen toistaiseksi vanhimman löydetyn loistomiekan kullattu kahvaosa. Oikealla puolella osasuurennos rengasmiekan kahvan toiselta puolelta, johon on kuvattu kasvot - mahdollisesti Odin eli Ilmarinen.

Miekka kuuluu Salinin germaanisen eläinornamentiikan tyylin II, ja se on yksi Euroopan tuon ajan loistokkaimmista miekoista. Se on ajoitettu 600-luvulle. Helmer Salmo (1952, 459-460) käyttää Euran loistomiekkojen edesmenneistä kantajista nimitystä "talonpoikaiskuninkaat". 

Kuva: HY Arkeologian oppiaine, KM 2881

Kirjallisuutta:

Osassa lähteitä on linkki, jolla voit ladata PDF-muotoisen lähteen koneellesi.

Blomstedt Kaarlo: Anian David. Suomen talonpoikia Lallista Kyösti Kallioon WSOY, Porvoo - Helsinki 1952.

Blomstedt Kaarlo: Davidin kapina v. 1438. Historiallinen Aikakauskirja, 1937.

Edgren Torsten: Den förhistoriska tiden, Finlands historia I, Schidts 1992.

Fontell A.G.: Om "Svenska och Finska" rätten". Helsingfors 1883.

Gallén Jarl: Finland och Österland. HTF 1964.

Grieg Sigurd: Hugg- og stötvåpen fra middelalderen. Teoksessa: Vapen. Utgiven av Bengt Thordeman. Nordisk Kultur XII:B. Stockholm 1943

Hackman Alfred: Suomen rengasmiekat. Suomen Museo, 1928.

Heikkilä, Mikko: Monitieteinen tutkimus kristinuskon tulosta Suomenlahden pohjoispuolelle - Kristinuskoon tutustumisen, kristityksi kääntymisen ja kristillisen organisaation rakentamisen ajoitus. Teoksessa: Tuhansien vuosien tulokkaat - Monen kulttuurin Satakunta. Satakunta XXXV. Harjavalta 2019. Ote s. 56: "Suomen kielen sanat hiisi (:hiiden), kuningas, kylä, käräjät, linna, moisio 'suurtila' ja pitäjä sekä nimet Suomi  (: Suomen : suomalainen) ja Häme palautuvat kaikki kirkkaasti Ruotsin vallan aikaa edeltäneelle kaudelle ja ne kaikki on dokumentoitu jo keskiajalla (huom. myös, niin ikään vanhat sanat ruhtinas ja päällikkö). Edellä mainitut yleis- ja erisnimet todistavat Ruotsin valtaa edeltäneessä muinais(itämeren)suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyneen organisoitumista."

Henrik Lättiläinen: Henrikin Liivinmaan kronikka. Suomennos: Maijastiina Kahlos & Raija Sarasti-Wilenius. Helsinki, SKS, 2003.

Holmberg Uno: Jumalauskon alkuperä. Helsinki, Otava, 1916.

Ihre, Johan:  Bref till Herr Cancellie-Rådet Sven Lagerbring Rörande Then Isländska Eddan, och egentligen then handskrift theraf, som på kongl. bibliotheket i Upsala förvaras. Upsala 1772.

Jaakkola Jalmari: Suomen oikeus, jus finnonicum. Historiallinen Aikakauskirja 1940.

Klami Hannu Tapani: Jus finnonicum. Ruotsalaisen maakuntaoikeuden omaksumisesta Suomessa. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja n:o 154. 1981.

Krohn Kaarle: Kaleva und seine Sippe.  Suomalais-ugrilaisen seuran aikakauskirja XXX, 1918.

Krohn Kaarle: Kalevalan kertomarunojen opas. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia, 192. osa, Helsinki 1932.

Krohn Kaarle: Kalevalan Kysymyksiä: Opas Suomen Kansan Vanhojen Runojen Tilaajille Ja Käyttäjille Ynnä Suomalaisen Kansanrunouden Opiskelijoille Ja Harrastajille, Osat I ja II. Suomalais-ugrilainen Seura, 1918. Uusintapainos: BiblioBazaar, 2009.
Osa I: Esipuhe sekä sivut 192-256.
Osa II: https://archive.org/details/kalevalankysymyk00krohuoft

Kuusi Matti: Saarelaisepiikka, Suomen kirjallisuus I, Kirjoittamaton kirjallisuus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1963, ss.236-250.

Laurila Vihtori: Suomen saari ja muinaisrunon saari. Kalevalaseuran vuosikirja 44. Helsinki 1964.

Lehtosalo-Hilander Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin. Euran esihistoria. Euran kunta 2000.

Leppäaho Jorma: Suomen esihistoria, Keskinen rautakausi. Teoksessa "Suomen historian käsikirja, Toimittanut Arvi Korhonen, Edellinen osa, Porvoo ja Helsinki 1949.

Linna Martti: Onko kuningastaruilla historiallista pohjaa? Radioesitelmä 27.7.1988. Ylen arkistossa sivulla http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/04/26/tarut-kertovat-suomen-muinaiskuninkaista

Linna Martti: Suomen vanhemmista aluejaoista. Muinaistutkija 4/1996.

Melander, K.R.: Muistiinpanoja Suomen mitta- ja painosuhteista 15-sataluvun loppupuolella ja seuraavan vuosisadan alulla. Historiallinen Arkisto XI. Toimittanut Suomen Historiallinen Seura. Helsinki 1891.

Moilanen Mikko: Marks of Fire, Value and Faith. Swords with ferrous inlays in Finland during the late iron age. Turku, 2015.

Müller-Wille Michael: Kungliga och furstliga gravar under merovingertiden i Central- och Västeuropa. Teoksessa: Vendeltid, Redaktör Ann Sandwall, Statens Historiska Museum 1980.

Pirinen Kauko: Koukkuverotuksen alkuperä. Teoksessa: Linna Martti (toim.): Muinaisrunot ja todellisuus, Gummerus, 1987.

Porthan, Henrik Gabriel: Valitut teokset. Kääntänyt, esipuheen ja johdannot kirjoittanut Iiro Kajanto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 373. Jyväskylä 1982. s.149-155: Olot Suomessa ristiretken aikoina. s. 168-177: Ristiretki Hämeeseen.

Saksa Aleksandr: Rautakautinen Karjala. Muinais-Karjalan asutuksen synty ja kehitys. Studia Carelica Humanistica 11. Joensuu 1998.

Salmo Helmer: Satakunnan historia II, rautakausi, 1952.

Salo Unto: Ajan ammoisen oloista, Satakunnan ja naapurimaakuntien esihistoriaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1093, Vammala 2008.

Schlözer, August Ludwig: Isländische Litteratur und Gesichte. Göttingen und Gotha. 1773 (myös täällä).  Erillisenä teoksen luku: "Fornjotr, ei historiaa, vaan mytologiaa".

Schlözer huomasi tässä teoksessa, että Fornjot-taruston kuningashahmot edustivat luonnonvoimia, kuten ilma, tuli ja vesi. Mitä hän ei huomannut, oli se, että sama pätee skandinaavisten kuningasjohtojen suhteen aivan samalla tavalla. Skandinaavisten ja myös anglosaksisten kuninkaiden sukujuuret johdetaan jumalista kuten Odin ja Frey. Tuohon Jumalperheeseen kuuluvat myös Thor, Balder, Loki ym. Näiden hahmojen takaa löydämme taivaan, auringon, myrskyn, talven, tulen ym.

Schlözer ei myöskään osannut kääntää Fornjot-taruston nimiä suomalaiseen muotoon, kuten Kalevaksi, Väinämöiseksi, Lemminkäiseksi, Ilmariseksi, Joukohaiseksi ym., jotka nimet vain esitetään Fornjot-tarustossa skandinaavisina käännöksinä ja jotka vastaavat täysin skandinaavisia jumalhamoja Ymir, Njord, Frey, Odin ym.

Tapa johtaa hallitsijoiden alkusynty jumalhahmoista on yleinen paitsi indoeurooppalaisille, niin myös seemiläisille uskonnoille, yhtä lailla kuin tapa käsittää luonnonilmiöt jumaliksi on yhteinen näille uskonnoille. (Ks. Uno Holmberg: Jumalauskon alkuperä, Helsinki 1916). Ainoa, missä Suomen ja Kainuun kuninkaiden sukujohto poikkeaa muiden maiden vastaavista sukujohdoista on se, että vain mytologinen alku on säilynyt. Suomalaisten kuninkaiden todennäköisiä nimiä voidaan kuitenkin etsiä niin historiallisesta kirjallisuudesta, esim. Henrik Lättiläisen Liivinmaan kronikka 1220-luvulta kertoo Pietari Kaukovalta nimisestä suomalaisesta papista, joka saattaa hyvinkin olla suomalaista mahtisukua ja joka tuohon aikaan toimi Virossa, kuin kansanrunoudestakin, esim. Sotijalo, tai paikannimistä kuten Sotavalta, Harjavalta ym. Näille nimille tuntuu olevan yhteistä se, että ne muistuttavat suuresti kaksiosaisia germaanisia keskieurooppalaisia kuningasnimiä, kuten Childebert ym.

Arkeologian emeritusprofessori Unto Salo on halunnut nähdä Fornjot-taruston loppuosassa jo siirtymistä reaalihistoriaan. Teoksessaan "Ajan ammoisen oloista, Satakunnan ja naapurimaakuntien esihistoriaa", Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1093, Vammala 2008, hänellä on asiasta sivuilla 158-167 luku "Kuningas Torre Laitilassa, Torra Tyrvään Roismalassa 300-400".

Jo Raamatussa apostoli Paavali puolestaan samaistaa "alkuvoimat" antiikin jumaluuksiin. (Gal.4: 8-9, Kol.2:8,20). Tässä hän jo edustaa kirkon myöhempää näkemystä suomalaisten muinaisuskoon.

Simek Rudolf: Dictionary of Northern Mythology. D.S.Brewer, 1993.

Snorri Sturluson: Edda. Translated and edited by Anthony Falkes. London & Vermont 2001. Everyman

Snorri Sturluson: Norjan kuningassaagat. Porvoo, WSOY, 1961.

Ynglingasaaga 1-12:

Ynglingasaagan svealaisten kuningasluettelon mytologinen alku sisältää tässä järjestyksessä skandinaaviset jumaluudet:

Kuningasluettelo alkaa Odinilla, joka oli taivaan jumala ja joka määräsi mm. sodan kohtalot. Seuraavana on meren jumaluus Njord ja kolmantena hedelmällisyyden ja sadon jumala Frey. Freytä kutsuttiin toisella nimellä Yngveksi. Tätä nimeä käytettiin sitten kauan hänen suvussaan arvonimenä, ja hänen jälkeläisiään sanottiin ynglingeiksi.

Kun suomalaisten kuningasluettelo alkaa mytologisella esi-isällä Fornjotilla, joka vastaa skandinaavien mytologista Ymiriä ja jonka manifestaatio on mursu, löytyy vastaava  kuvaus Ruotsissa Vendelin ja Valsgärden kypäristä, joista on hahmotettavissa Odinin polveutuminen Ymiristä.

Suomen kuninkaiden luettelossa Orkneyingasaagassa on toisena kuninkaana mainittu Kari (Tuuli), joka on käännettävissä meidän Ilmariseksemme tai pikemminkin Ukko Ilmariseksemme (tässä ovat yhdistyneenä skandinaaviset jumaluudet Thor ja Odin), niin huomaamme että luettelot vastaavat  pitkälle  toisiaan, mutta erojakin on. Suomen kuninkaiden luetteloon sisältyy talven elementtejä, kuten Froste (Kuura) tahi Jokull (Joukahainen, jää), Snaer (Lumi) ja Thorri (Tuuri, Tiera, nuoska), vrt. Kalevala: "Onpa Tuuri tiedossani".  Ruotsin kuningasluettelo on merellisempi ja maanviljelykseen littyvä.

Molemmat kuningasluettelot ovat selvästi germaanista alkuperää, esiintyyhän Odin Woden-nimisenä myös anglosakseilla, Keski-Euroopan germaaneilla Wotan-nimisenä (Suomessa mahdollisesti Vuoti). Snorri Sturlusonin Edda antaa lisätietoja skandinaavisesta mytologiasta. Yksi kuningasmytologian alkupisteistä saattaa olla keskieurooppalainen germaanimuutto tänne Pohjolaan 500-luvun lopussa jKr. Toinen vaihtoehto on pronssikauden keskivaihe 1200-luvulla eKr, jolloin on havaittavissa selvät yhteydet Pohjolan ja Välimerellisen kreikkalaisen kulttuurin välillä.

Kokonaisuudessaan voidaan sanoa, että Ruotsin ja Suomen kuningasluetteloiden alku on hyvin samankaltainen. Suomalaisilla ei ole säilynyt jatko-osaa, vaan se on kadonnut tai ehkä paremminkin ruotsalaisen valloittajan hävittämä.

Yhteenvetona voimme vain todeta, että jos suomalaisten kuningasluetteloita ei hyväksytä todisteeksi suomalaisten muinaiskuninkaiden historiallisuudesta, niin eivät myöskään Ruotsin kuninkaat saata olla olemassa, eikä niin ollen Kaarle XVI Kustaa ole todellinen vaan pikemminkin mielikuvituksen luoma hahmo. Ja tämän me tiedämme olevan vähemmän todennäköinen vaihtoehto.

Ynglingasaaga sisältää kertomuksen Ruotsin ja Suomen kuninkaiden välisistä avioliitoista ja sukulaisuussuhteista.
Norjan löytäminen sisältää kertomuksen Norjan kuninkaiden periytymisen Suomen ja Kainuun kuninkaista. 

Talvio Tuukka: Suomen viikinki- ja ristiretkiajan rahalöydöt. Teoksessa: Linna Martti (toim.): Muinaisrunot ja todellisuus, Gummerus, 1987.

Vinycomb John: Fictitious & symbolic creatures in art with special reference to their use in British heraldry. Chapman & Hall, 1906.

Ote s. 84-85:
... The name or title Pendragon (Dragons head) was among British kings and princes what Bretwalda was among the Saxons.

Voionmaa Väinö: Maamarkka - talonpoikaismarkka - Tanskan markka. Historiallisia tutkimuksia J.R. Danielson-Kalmarin täyttäessä 60 vuotta, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1913.

Voionmaa Väinö: Kansallinen raha- ja mittajärjestelmä Suomessa varhaisemmalla keskiajalla. Suomen Museo XXI, 1914.   

Takaisin