Vesilahden seurakunnan synty Ennen seurakuntia Suomessa on luonnollisesti ollut monenlaisia esihistoriallisia hallintojärjestelmiä. Tärkein hallintoa synnyttävä tekijä on aina ollut yhteinen puuhastelu ravinnon hankkimiseksi. Eräseurue on tarvinnut organisaation ja sopimuksia, kalastajat vesialueensa, käsityöntekijät myyntiorganisaation, kotieläinten hoitajat pedontorjuntaa ja maanviljelijät rajankäyntiä ja työnjakoa. Tästä kaikesta on seurannut tarve merkitä oma reviiri naapuriyhteisöjä vastaan - myös sotilaallisesti. Melko pian suurimmat hallintojärjestelmät ovat ulottuneet maanosista toisiin. Meitä lähinnä ovat olleet Lähi-Idän ja Etelä-Euroopan korkeakulttuureissa syntyneet uskonnot, jotka ulottivat vaikutuksensa pohjoisimpia kolkkia myöten jo hyvin varhain.

Aika ennen seurakunnan syntyä

Ensimmäiset kosketuksensa kristinuskoon Vesilahti sai viimeistään viikinkiaikana (800-1000), jolloin Reiniltä tuli kauppiaita pohjoiseen vaihtamaan kristillisin symbolein ja kirjoituksin koristettuja metalliesineitään turkiksiin. Vesilahti kuului hautalöytöjen perusteella tuohon aikaan Suomen runsasväkisimpiin alueisiin.

Taistelussa lännen roomalaiskatolisen ja idän bysanttilaisen kirkon välillä Vesilahti joutui läntiseen vaikutuspiiriin. Perimätiedot kertovat, että Vesilahden ensimmäinen kristinuskon levittäjä oli nimeltään Hunnun Herra, joka saarnasi ja lauloi latinankielisiä lauluja Hinsalan ympäristössä jo kauan ennen Matti Kurjen aikoja (siis jo ehkä 1100-luvulla). Hunnun Herra joutui kuitenkin kuuluisan soturin ja pakanapäällikön, Kirmukarmun vainon kohteeksi. Tuhottuaan Hunnun Herran Kirmukarmu itsekin lopulta kääntyi kristinuskoon.

Birger Jaarlin ristiretki Hämeeseen 1249 liitti Suomen lopullisesti Ruotsin kuningaskuntaan. Kerrotaan, että pirkkalaispäällikkö Matti Kurki Vesilahden Sakoisista puolusti menestyksellisesti Ruotsia niin tanskalaisten kuin novgorodilaistenkin (Pohto) vaikutusyrityksiä vastaan. Näistä ajoista lähtien Kurjet ovat olleet kuninkaan ja kirkon suosiossa.

Laajempi esitys Vesilahden kirkollisista varhaisvaiheista.

Seurakunnan synty

Satakunnan vanhin tunnettu kirkkoherra on Kokemäen Stigolphus Andrisson (main. 1321). Hänen veljensä tyttären poika on vanhin asiakirjojen perusteella tunnettu Kurki, Jaakko (Jeppe) Kurki, joka todennäköisesti omisti jo myös Laukon. Toiseksi vanhin tunnetuista kirkkoherroista on Vesilahden Benedictus Thomae, joka mainitaan vuodelta 1346. Tuolloin Vesilahdessa on siis jo ollut seurakunta. Muista Pirkanmaan pitäjistä tiedot ovat peräisin myöhemmiltä ajoilta.

 

Perimätiedon mukaan vesilahtelaiset kävivät aluksi Karkun eli Sastamalan kirkossa, joka on omistettu suurimmalle pyhimykselle eli Neitsyt Marialle. Vesilahden suojeluspyhimyksiä ovat katolisen kirkon tärkeimmät miespyhimykset eli Pietari ja Paavali. Tämän perusteella seurakunnan on täytynyt olla huomattava ja syntynyt hyvin varhain. Vesilahti on oletettavasti ollut keskeisen ja itäisen pirkkalaisalueen emäseurakunta, jonka kappeleita ovat olleet Pirkkala ja Lempäälä. Oikealla Vesilahden suojeluspyhimykset Paavali ja Pietari nykyisen kirkon urkulehterin reunalta. Mennander -niminen mies maalasi Vanhan Raamatun mallien mukaisesti 1800-luvun alkupuolella lehtereiden reunoihin suuren joukon Raamatun henkilöiden kuvia.

 

Vesilahden kirkoissa on sodista ja rauhattomuuksista huolimatta säilynyt suuri määrä hyvinkin vanhaa esineistöä. Tuli ei tiettävästi ole tuhonnut Vesilahden kirkkojen esineistöä. Keskiajalta on yhteensä kymmeniä esineitä, mm. vasemmalla olevat Erik Pyhän veistos. Vastaavaa määrää keskiaikaista esineistä ei ole säilynyt muualta Pirkanmaan kirkoista. Erik Pyhä eli Erik Jedvardinpoika oli Ruotsin kuningas 1100-luvun puolivälissä. Legendat kertovat hänen tehneen piispa Henrikin kanssa ristiretken Suomeen. Tapahtuman historiallinen perusta on kuitenkin varsin hatara. Legendojen tarkoituksena lienee ollut pyrkimys kohottaa piispa Henrikin asemaa Suomen kansallispyhimyksenä. Katolinen kirkko pyrki tekemään vaikutuksen kansaan esittämällä mahtia ja loistoa. Kirkot rakennettiin henkeä salpaavan korkeiksi ja aikakauden muuhun rakentamiseen nähden poikkeaviksi. Katolisen kirkon monimuotoiset jumalanpalvelusrituaalit tekivät kirkkokansaan myös suuren vaikutuksen. Pyhimysten kuvat, veistokset, messuvaatteet, kirkkolaulu ja suitsutus olivat rautakauden ihmisille uutta.

Keskiaikaisia veistoksia Vesilahden kirkon museossa. Vasemmalla madonna (pitää käsivarrellaan kiharatukkaista Jeesusta, koivua), sitten tuntemattoman pyhimyksen osa (tammea), keskellä Pietaa-ryhmä (koivua 121 cm) ja oikealla Anna-ryhmä. Pietaa -ryhmä kuvaa Kristuksen ristiltä ottoa; Neitsyt Maaria pitää sylissään Kristusta. Koivupuinen veistos lienee hankittu Turusta. Pyhä Anna pitää polvellaan Neitsyt Maariaa, joka taas pitää sylissään Jeesus-lasta (ei näy enää veistoksessa).

Muistoja kirkon alkuajoilta

Vesilahden ja Lempäälän alueilta tunnetaan kuuluisa kansanruno, joka kertoo vesilahtelaisten ja lempääläisten kirkkoriidoista. Tarinan mukaan Lempäälän Aimalassa sijainnut yhteinen kirkko poltettiin ja kumpikin pitäjä rakensi itselleen oman kirkon. Kummankin pitäjän suojeluspyhimykset asetettiin lauttaan. Sinne, mihin lauttat kulkisivat, rakennettaisiin kirkko. Vesilahden kirkon paikaksi Pietarin ja Paavalin kuvat osoittivat nykyisenkin kirkon paikan Vesaniemen. Lempäälän suojeluspyhimykset Maria Magdaleena ja Birgitta osoittivat pienen harha-ajelun päätteeksi Lempäälän nykyisen kirkon paikan.

Vesilahdessa kirkonrakentajia kuitenkin odotti vihamielinen pakanajumala, joka asusti Vesaniemen jättiläispuussa, Sakakuusi Satalatvassa. Puu saatiin kuitenkin monen vaiheen jälkeen kaatumaan. Puun latvan kerrotaan ulottuneen Kaakilaan asti ja puun kannolla mahtui koko kaatoporukka ruokailemaan. Pakanajumalan kerrotaan paenneen Hinsalan Tuhnunvuoren Pirunluolaan.

Oikealla olevassa kuvassa on tällä vuosisadalla kirkonmäelle kasvanut kuusi. Samanlaisia mahtavia kuusia on jo useita kaadettu kirkon ympäriltä. Saattaa olla, että mäki on erityisen otollinen kuusen kasvulle, mikä on voinut antaa aiheen Sakakuusitarinaan.

Vaikka tutkijat eivät anna kansanrunolle kovin suurta merkitystä, runo kuitenkin kuvaa jollakin tavoin Lempäälän kappelin irrottautumista Vesilahdesta sekä sitä, että kirkkojen perustamisen aikoihin vanhat rautakautiset keskukset vastustivat kirkon tuloa suuresti. Merkittäviä rautakautisia keskuksia on ollut Kirmukarmussa, Sakoisissa, Hinsalassa, Laukossa ja vielä etäämpänä Kuralassa ja Narvassa. Kirkon perustaminen Narvan ja Hinsalan rautakautisten keskusten läheisyyteen olisi ehkä ollut mahdotontakin. Rautakauden voimaa kuvastanee sekin, että Narvan Rukoushuoneen tontilta löydettiin 1950-luvulla merkittävä myöhäisrautakautinen (1200-l.) hauta-alue, jonka hautaustapa oli vielä osittain pakanallinen ja kristillisiltäkin osilta itäinen.

Katolisen kirkon loistoaika

Piispa Maunu II Tavast vihki Vesilahdessa puukirkon 3.2.1422. Nykyisen kirkon sakaristoa vastassa olevalla seinällä oleva, Ulvilan mestarin tekemä tammipuinen ristiinnaulitun kuva on hankittu juhlistamaan todennäköisesti juuri tätä vihkiäistilaisuutta. Muuan mahdollisuus on, että Tavastin seurue toi ristin lahjaksi. Ristiinnaulitun kuva on ilmeisesti ollut kaikkien edeltävienkin kirkkojen seinillä. Muita 1400-luvulta jäljelle jääneitä esineitä ovat suuri puinen kastemalja, suitsutusastia, messukasukka ja useita pyhimysten kuvia. Osaa säilytetään kansallismuseossa.

Näkyvin katolisen ajan muisto on kuitenkin 1490-luvulla rakennettu kivisakasti, joka on osa aiottua mutta kesken jäänyttä kivikirkkoa. Sakasti oli vuoteen 1834 saakka Laukon perhehauta, nykyisin se toimii kirkkomuseona. Keskeneräiseksi jääneen kivikirkon seinät hajotettiin samoin 1830-luvulla, ja kivet ovat nyt kirkkoa ympäröivässä kiviaidassa. Vesilahden kivisakasti on kooltaan 7,2 * 8,4 metriä. Rakennuksen välipohjana on kahdeksanjakoinen rengasruodeholvi. Sisällä on nähtävissä keskiaikaisia umpeen muurattuja komeroja. Sakasti toimii nykyään myös keskiaikaisen ja myöhemmän esineistön museona.