Saxo Grammaticus:

Tanskan historia

Otteita

Suomentaneet:
Martti Linna ja Erkki Palmén

I 4

Monia muitakin urotekoja kuningas Gram suoritti. Hän julisti sodan suomalaisten kuningasta Sumblia vastaan. Nähtyään hänen tyttärensä Signen hän kuitenkin laski aseensa, muuttui vihollisesta kosijaksi ja kihlautui Signen kanssa luvaten jättää entisen puolisonsa. Mutta jouduttuaan sisareensa ja tyttäreensä kohdistuneen häväistyksen johdosta sotimaan Norjassa kuningas Swipdageria vastaan hän sai viestin, että Sumbli oli sillä välin petollisesti kihlannut Signen Saksin kuninkaalle Henrikille. Koska hänelle oli tärkeämpää neidon kuin sotilaittensa suosio, hän jätti joukkonsa ja kiirehti salaa Suomeen. Häätilaisuuden jo alettua hän saapui yllättäen paikalle äärimmäisen halpoihin rääsyihin pukeutuneena ja asettui istumaan vähäarvoiselle paikalle. Kysyttäessä, millainen häälahja hänellä oli mukanaan, hän julisti olevansa taitava parantaja. Kun lopulta kaikki olivat umpihumalassa, hän keskellä remuisaa juhlailoa kiinnitti katseensa tyttöön, kirosi raivokkaasti naisen kevytmielisyyttä, rehenteli äänekkäästi omilla sankariteoillaan ja purki ilmoille syvän katkeruutensa näin laulaen:

Yksin olin minä tasaväkinen kahdeksaa vastaan: kuoliniskut annoin, yhdeksää miestä sivalsin paljastetulla miekallani, kun riistin hengen Svarinilta, joka oli käyttänyt vääriä arvonimiä ja havitteli itselleen ansiotonta mainetta. Sen jälkeen olen monet kerrat kostuttanut hurmeisen miekkani vieraaseen vereen, enkä koskaan ole kavahtanut säilän kalsketta enkä kypärän hohdetta. Nyt Sumblin tytär, villi Signe, työntää minut ilkeästi luotaan ja vaalii vieraalle antamiaan lupauksia: hän on kironnut entisen sopimuksen ja antautuu säädyttömään rakkauteen. Sellaista on naisellinen kevytkenkäisyys: ensin hän viettelee ja kietoo pauloihinsa ylimyksiä, sitten häpäisee heitä, torjuu jalosukuisia ennen muita. Kenenkään kanssa hän ei pysy vakituisesti, vaan häilyy aina jakaen suosiotaan milloin minnekin ja kuumentaen tunteita.

Näin sanoen Gram ponnahti ylös istuimeltaan ja iski Henrikin kuoliaaksi kesken juhla-aterian, kesken ystävien syleilyjen. Temmattuaan morsiamen erilleen morsiusneitojen keskeltä ja lyötyään maahan suuren osan häävieraista hän kuljetti Signen laivalla pois. Häiden muututtua täten hautajaisiksi suomalaiset osasivat tehdä sen johtopäätöksen, ettei toisten rakkausasioihin sopinut kajota.

III 2

Siihen aikaan Haalogalandin kuningas Helge kosiskeli jatkuvasti finnien ja bjarmien ruhtinaan Kuson Thora-nimistä tytärtä. Hän joutui tekemään sen peräti lähetystön välityksellä – omien voimien riittämättömyyshän ilmenee turvautumisena toisten apuun. Tuon ajan nuorilla miehillä oli tapana esittää kosintansa henkilökohtaisesti; mutta Helgeä vaivasi niin paha puhevika, että hän arasteli esittää ajatuksiaan tuntemattomien, jopa kotiväenkin kuullen. Niin täydellisesti ihmiset haluavat peitellä puutteitaan. Luontaiset heikkoudethan ovat sitä kiusallisempia, mitä selvemmin ne näkyvät.

Kuso pilkkasi Helgen lähetystöä ja vastasi, että mies, joka riittävän itseluottamuksen puutteessa turvautui kosintaa esittäessään puhemiesten palveluksiin, ei ansainnut päästä aviosäätyyn. Kuullessaan tämän Helge pyysi Hotherilta, jolla hän tiesi olevan enemmän liukasta sanavalmiutta, apua pyrkimystensä toteuttamiseen luvaten tehdä kaiken, mitä tämä vaatisi. Nuorukaisen herkeämättömät avunpyynnöt johtivat tulokseen: Hother purjehti Norjaan aseistetulla laivastolla saavuttaakseen voimakeinoin sen, mihin suostuttelemalla ei ehkä pystyisi. Kun hän oli erittäin kaunopuheisesti puoltanut Helgen anomusta, Kuso vastasi, että oli kysyttävä tyttären mieltä; eihän saanut näyttää siltä, että tytär velvoitettaisiin isällisen ankaralla mahtikäskyllä toimimaan vastoin tahtoaan. Hän kutsui tytön luokseen ja tiedusteli, oliko kosija tälle mieluisa. Tyttö nyökkäsi, ja Kuso lupasi hänet vaimoksi Helgelle.

Siten Hother avasi Kuson suljetut korvat kuuntelemaan sujuvaa, sointuvaa kaunopuheisuutta ja saikin hänet suostumaan pyyntöönsä.

III 4

Suomalainen Rostjof ennusti, että Rindan, venäläisten kuninkaan tyttären, olisi synnytettävä Odinille toinen poika, joka kostaisi veljensä surman.

V 10

Pian Frothi määräsi Eerikin tämän voittamien kansojen hallitsijaksi ja myönsi hänelle lisäksi oikeuden kantaa vuotuista veroa Hälsinglandista, kummastakin Lapista sekä myös Suomesta ja Eestistä.

Carta Marina, Lappi

Pohjoisinta Lappia Olaus magnuksen Carta Marinassa vuodelta 1539.

V 13

Eerik antoi yllyttää Arngrimia tavoittelemaan jollakin loistavalla palveluksella itselleen Frothin suosiota; hänen pitäisi lähteä Bjarmian kuningasta Egtheriä ja Finnmarkin kuningasta Thengiliä vastaan, sillä muiden ollessa kuuliaisia nämä yksin näyttivät suhtautuvan torjuvasti tanskalaisten valtaan. Eikä aikaakaan, kun Arngrim vei sotajoukon sinne.

Finnit ovat Pohjolan äärialueen asukkaita. Viljelmineen ja majoineen he ovat täyttäneet maankolkan, joka on asumiseen lähes kelpaamaton. He käyttävät tehokkaasti heittoaseitaan. Millään toisella kansalla ei ole suurempaa valmiutta ja taitoa keihäiden heittämisessä. Taistellessaan he käyttävät suuria ja leveitä nuolia. He harrastavat loitsintaa ja ovat eteviä metsästäjiä. Pysyvää kotia heillä ei ole, vaan he viettävät vaeltavaa elämää asettuen sinne, mistä kulloinkin löytävät riistaa. Liikkuen kaarevilla laudoilla he kiitävät pitkin lumipeitteisiä vuorenharjanteita.

Näiden ihmisten kimppuun Arngrim hyökkäsi hankkiakseen itselleen kuuluisuutta, ja hän saikin heidät ahdinkoon. Jouduttuaan taistelussa häviölle ja hajaantuessaan pakoon he viskasivat taakseen kolme pikku kiveä saaden ne näyttämään vihollisten silmissä vuorten korkuisilta. Tämän harhanäyn erehdyttämänä ja järkyttämänä Arngrim kutsui sotajoukkonsa takaisin vihollisen takaa-ajosta luullen olevansa saarroksissa suurten kallioiden keskellä. Seuraavana päivänä he kohtasivat jälleen. Jouduttuaan tappiolle finnit heittivät maahan lunta ja antoivat sille mahtavan virran ulkonäön. Ruotsalaisiin harhanäky meni täydestä, ja he arvioivat tilanteen väärin. Heistä tuntui kuin heidän edessään olisi kohissut epätavallisen laaja vesipatsas. Voittajan vapistessa tämän kuvitellun vesiryöpyn edessä finnit pääsivät pakoon. Kolmantena päivänä osapuolet jälleen taistelivat yhä uudelleen, eikä enää ollut jäljellä mitään tehokasta pakokeinoa. Nähdessään rintamalinjojensa antavan perään finnit antautuivat voittajan valtaan.

Arngrim sääti heille seuraavanlaisen veron: toimeenpantuaan heidän keskuudessaan väestönlaskennan hän velvoitti heidät kolmen vuoden välein toimittamaan hänelle veronmaksuna villieläinten turkiksilla täytettyjä rekiä – yhden kuorman jokaista kymmenen hengen ryhmää kohti. Sitten hän haastoi Bjarmian johtajan Egtherin kaksintaisteluun, kukisti hänet ja asetti bjarmeille sen rauhanehdon, että heidän oli maksettava hänelle yksi turkisnahka henkeä kohti.

VII 2

Niin tapahtui, että suomalainen Egther ryhtyi ahdistelemaan ruotsalaisia merirosvoilulla. Haldan hyökkäsi Egtherin kimppuun kolmella laivalla – saman verran laivoja hän oli näet kuullut tälläkin olevan. Hän ei kuitenkaan kyennyt kukistamaan Egtheriä, sillä yö keskeytti taistelun. Seuraavana päivänä Haldan haastoi Egtherin kaksintaisteluun.

IX 4

Mutta kukistettuaan muut kansat, jotka olivat valmiita heti antautumaan, ja harjoitettuaan merirosvoilua lähes viisi vuotta Ragnar havaitsi, että äskettäin voitetut bjarmit olivat epäluotettavia alamaisia ja suhtautuivat hänen valta-asemaansa avoimen torjuvasti. Saatuaan tietää hänen tulostaan bjarmit suuntasivat loitsujaan kohti taivasta ja ärsyttämällä pilviä saivat aikaan rajumyrskyn. Se esti jonkin aikaa tanskalaisia pääsemästä merelle ja hankkimasta elintarvikkeita. Äkkiä myrsky laantui vaihtuen äärimmäisen paahtavaksi helteeksi, joka osoittautui yhtä sietämättömäksi riesaksi kuin hyytävän kova pakkanen. Tämä säätilan jyrkkä heilahtaminen äärimmäisyydestä toiseen asetti miehet kohtuuttoman kovalle koetukselle ja mursi heidän terveytensä. Ripuli vei varsin monelta hengen. Kulkutaudin päästyä täten leviämään valtaosa tanskalaisista joutui ailahtelevan sään armoille ja menehtyi.

Kun Ragnar havaitsi, ettei häntä estänyt rajuilma ollut aito, vaan keinotekoisesti aiheutettu, hän jatkoi ehdoin tahdoin merimatkaansa, kunnes saapui Kuurinmaan ja Samlandin alueelle. Siellä ihmiset ottivat hänen majesteettinsa vastaan hartain palvontamenoin, kuten ainakin mahtavan, kunniakkaan voittajan. Tämä suosionosoitus sai kuninkaan tuntemaan entistäkin suurempaa raivoa bjarmien röyhkeyttä kohtaan, ja hän pyrki kostamaan majesteettiinsa kohdistuneen loukkauksen yllätyshyökkäyksellä. Heidän kuninkaansa, jonka nimi ei ole tiedossamme, järkyttyi vihollisten äkillisestä maahantunkeutumisesta tuntien samalla, ettei hänellä ollut riittävästi itseluottamusta ryhtyäkseen taisteluun heidän kanssaan. Niinpä hän pakeni Finnmarkin ruhtinaan Matulin turviin.

Finnit ovat tottuneet liikkumaan sutjakkaasti liukkaiden lautojen varassa. He pystyvät kiitämään eteenpäin vaikka kuinka kovaa vauhtia, ja heillä uskotaan olevan kyky tulla tupsahtaa paikalle ja kadota saman tien yhdessä vilauksessa. Lyötyään vihollisen he kohta ampaisevat tiehensä yhtä nopeasti kuin ovat ilmestyneetkin, ja perääntyminen sujuu heiltä yhtä ripeästi kuin esiin ryntääminen. Käytännöllisten kulkuvälineittensä ja nopealiikkeisyytensä ansiosta he osaavat sekä hyökätä että paeta erittäin taitavasti.

Luultavasti Ragnar tuolloin yllättyi havaitessaan oman kohtalonsa epävakaisuuden – joutuihan hän, roomalaisen valtiomahdin taannoinen voittaja, toteamaan, että aseeton ja järjestymätön joukko oli vetämässä häntä äärimmäisen vaaralliseen tilanteeseen. Niinpä mies, joka oli ylivoimaisesti musertanut loistavan, kunniakkaan roomalaisarmeijan, suuren ja ylhäisen johtajan erinomaiset joukot, taipui nyt vähäpätöisten talonpoikien ja heidän surkean, vaatimattoman aseistuksensa edessä. Mies, jonka sotilaskunniaa urhoollisimmankaan kansakunnan voima ei aiemmin ollut pystynyt himmentämään, oli nyt kykenemätön vastustamaan mitättömään kansaan kuuluvaa pientä joukkoa. Niin siinä vain kävi, että saman iskuryhmän avulla, jolla hän aiemmin oli urheasti lannistanut maailman loistavimman paraatiarmeijan ja tehokkaimman sotakoneiston sekä tuon tuostakin ilmeisen ylivoimaisena rynnistänyt monilukuisia jalkamiehiä ja suurta ratsuväkeä vastaan, hänen onnistui tällä kertaa nipin napin hiipiä vaivihkaa, ikään kuin rosvokoplan tavoin, tuon halpa-arvoisen, tuntemattoman joukkion kimppuun. Häpeämättä hän tahrasi yöllisellä juonittelullaan loistavan maineensa, jonka hän oli saavuttanut kaikkien nähden keskellä päivää: avoimen urhoollisuuden asemesta hän turvautui salaiseen väijytykseen.

Niin iljettävä kuin tuo teko olikin, se tuotti kuitenkin edullisen lopputuloksen. Ragnar onnitteli itseään yhtä ylenpalttisesti finnien kuin Kaarlen pakoon ajamisesta, sillä hän myönsi havainneensa nämä alkeellisissa oloissa elävät voimakkaammiksi kuin hyvin varustetut sotilaat; hän pystyi sitkeämmin vastustamaan raskaasti aseistettua roomalaisarmeijaa kuin tuon rääsyläiskansan keveitä nuolia. Kun bjarmien kuningas oli surmattu ja finnien kuningas ajettu pakoon, Ragnar kaiverrutti loistavimmat saavutuksensa kivipaaseihin, jotka hän asetutti siellä korkealle paikalle voittonsa pysyväksi muistomerkiksi.

Julkaistu suomentajien ja SKS:n luvalla

Tekstilähteet:

Messenius Johannes: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita sekä tuntemattoman tekijän Suomen kronikka. Latinan kielestä suomentaneet: Martti Linna, Jorma Lagerstedt ja Erkki Palmén. SKS, 1988.
Sivut: 170-173

Julkaistu myöhemmin myös: Messenius Johannes: Suomen riimikronikka. Toimittaneet: Harry Lönnroth ja Martti Linna. SKS, 2004. ss 288-293.

***

Alkuperäislähteitä suomennettuina:

Suomen ja Kainuun kuninkaiden sukupuita saagojen mukaan